Toisen ihmisen hyväksyminen sellaisena kuin hän on

Tunnen henkilöitä, jotka ovat keskimääräistä älykkäämpiä ja paremmin koulutettuja kuin muut ihmiset keskimäärin. Tunnen myös vähemmän älykkäitä ja huonommin koulutettuja ihmisiä. Minua ei kiinnosta ihmisessä niinkään se, mitä hän tietää ja ymmärtää tai miten hyvin koulutettu ja oppinut hän on kuin se, millainen hän on ihmisenä. Onko tämä normaalia vai typerää suhtautumista lähimmäisiin?

Voin kuvitella viihtyväni ateistin seurassa, jos hän on hyvä ihminen, mutta tunnen oloni tukalaksi uskonnollisen ihmisen kanssa, jos hän on paha ihminen. Voin myös kuvitella sen, miten paha minun lähelläni olevien ihmisten on olla sen vuoksi, että olen syntinen ja paha ihminen. Joku voi suodattaa syntini pois ja pitää minua hyvänä ihmisenä, mutta itselleni tämän asian hahmottaminen on jatkuva ongelma.

On parasta jättää oman itsensä arviointi monien muiden tehtäväksi kuin elää omissa fantasioissaan, joissa näkee itsensä erityisen hyvänä ihmisenä... kun totuus voi olla jotakin aivan muuta. On silti hyvä tunnistaa ja tunnustaa omat syntinsä sekä pyytää niitä anteeksi, mutta jos joku ei sitä itsestään huomaa, niin turha on mennä häntä siitä moittimaan.

En ole nähnyt koskaan sitä, että ateisti katuisi tai häpeäisi tekojaan, jotka kohdistuvat uskovaiseen ihmiseen. En ole koskaan nähnyt tai kuullut sitä, että ateisti pyytäisi uskovaiselta anteeksi sitä, mitä hän on tehnyt hänelle.

Onko ateistien joukossa yleistä sellainen hyvien tapojen puute, että he eivät pyydä anteeksi sitä, jos ovat tehneet jotakin pahaa toiselle ihmisille, kun tämä on uskovainen? Minua on haukuttu, kiusattu, tehty jäynää ja yritetty vahingoittaa fyysisesti sen vuoksi, että olen uskovainen, mutta yksikään siihen syyllinen ateisti ei ole koskaan pyytänyt sitä asiaa anteeksi. Sen sijaan he ovat nauraneet sille, mitä ovat tehneet ja minulle, joka olen heidän mielestään päästäni vialla ja hullu sen vuoksi, että pidän totena asioita, joita he eivät totena pidä. Kuinka yleistä tällainen käytös on ateistien joukossa?

Tiedän, että hyvin koulutetut ja oppineet ateistit valehtelevat, jos sanovat, että se on hyvin harvinaista ja poikkeus. Jos en ole tavannut elämäni aikana yhtä ainoaa hyvin käyttäytyvää ateistia, niin mitä se kertoo? Sen, että otanta on liian pieni tai väärin rajoitettu? Pitäisi valita enemmän yliopiston käyneitä ihmisiä tutkittavien joukkoon? Eikö jo se ole tutkimusta vääristävää, jos verrattain suuri osa tutkimuksen kohteista olisi korkean koulutuksen saaneita ihmisiä, koska valtaosa ihmisistä on huonommin koulutettuja? Miten tutkittava joukko tulisi rajata, jotta se antaisi kuvan kansasta ja sen ateisteista keskimäärin?

Niin, en ole tietenkään tutkimusta tehnyt, mutta jos omat kokemukseni eri tavalla koulutettujen ateistien käytöksestä antavat saman kuvan koulutustasosta riippumatta, niin mitä se kertoo arvon ateisteista?

Mieluummin vietän ikuisuuden helvetissä kuin päivän ateistin seurassa. Se on tieteellinen fakta. Yritän toisaalta panna itseni ateistin asemaan. Myös he viettäisivät ikuisuuden mieluummin helvetissä kuin päivän kanssani.

Olen otettu ateisteista työtovereistani ja ystävistäni. He ovat osoitus siitä, mitä ihminen parhaimmillaan on. Koska heidän edustamansa ateismi on parasta, mitä ihmiselle voi tapahtua, niin päätin alkaa itsekin ateistiksi. Parempia elämänohjeita ja tapaa suhtautua lähimmäiseen ei voi olla kuin rakkailla ateistisilla työtovereillani.

Uskottomien ihmisten maailmaan on turha yrittää edes mukautua. Jos edes puolisilmällä katselee tiedotusvälineitä, niin saa kammottavan kuvan siitä millaista on esim. suomen elokuvaväki. Ja nyt kymmenien vuosien takaisia asioita aletaan perata, että oli ilkeä ihminen minulle, sanoi niin, pani sitä tekemään enkä uskaltanut vastaan sanoa kun olisi mennyt työ. Eikä kukaan tee parannusta eikä lupaa olla parempi ihminen, vaan syntyy vain kuhina asian ympärillä ja hetken päästä on kuhina jonkun toisen asian ympärillä. Liikutaan jo lähellä idiotismia

Mutta, mutta ei uskovaisuuden nimike tee ihmisestä yhtään parempaa. Ei ainakaan jos yrittää omavanhuskaudella pyristellä, noudattaa jotain omia ja muiden perinnäissääntöjä eikä siitä seuraa Hengen voimaa, vaan outoa pälyilyä, minkä vuoksi herättää niiden ateistien keskellä huomiota kun heilläkin on parempi mielenrauha. Jumalan Hengen voima taasen niin runsas ja hän jakaa sitä auliisti ettei tarvitse ateistien lepertelyjä kuunnella tai niistä välittää.