Yhdysvallat ajaa EU-Saksaa Venäjän kylkeen

Näin voitaisiin ajatella, kun seuraamme Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toimia. Kiinalainen korkea diplomaatti kertoi Trumpin aiheuttavan tarkoituksellista sekasortoa, mutta olevansa rehellinen puheissaan, joskin äkkipikainen ja helposti johdateltavissa.

Trump on ohjattavissa kauko-idän historiallisella viisaudella ja elämän kokemuksella. Ennen kaikkea Kiinan jättimäinen tuotantokoneisto on tehnyt Trumpiin suuren vaikutuksen ja ainakin amerikkalaisiin kuluttajiin, jotka ostavat vapaaehtoisesti kotinsa täyteen kiinalaista tavaraa ---

Trump vaatii Euroopan Nato-valtioita kasvattamaan armeijoidensa taistelukykyä ja sotilasvoimaa, miksi, kysytään esimerkiksi Saksassa. Saksa eli pitkään taloudellisesti hedelmällistä yhteistoiminta-aikaa Venäjän kanssa – niin sanottuna 'schröderiläisyyden' aikana, josta konkreettisena ilmiönä on NordStream 1 kaasuputki suoraan Venäjältä Saksaan – Euroopan talousveturiin.

Saksan liittokansleri Angela Merkel vieraili Venäjällä [1 – presidentti Vladimir Putinin vieraana. Ääni on nyt kellossa aivan toinen kuin vuosi sitten. Saksa haluaa lähentyä Venäjää – maailman suurinta raaka-aine- ja energia-aittaa. Nyt Merkel on myös oivaltanut, että krimiläiset halusivat oikeasti liitoksen Venäjään – kuten jo 1990 -luvulla [2.

[1 ”... Saksa ja Venäjä voivat yhdessä taata kokonaiseurooppalaisen turvallisuuspolitiikan. US ajaa EU' ta Kiinan taloussyliin ja Venäjän puolustusjärjestelyjen syliin. Venäjä on itse asiassa lähempänä maantieteellistä USA' ta kuin EU! EU ja Venäjä ovat vastaavasti jo hyvin lähellä toisiaan” ~ https://yle.fi/uutiset/3-10213180 -
Ote linkin alta: ”Kirjeenvaihtajien analyysi: Illuusio länsirintamasta murtui – sysäsikö Trumpin politiikka Euroopan lähemmäs Venäjää? Trumpin politiikka on ajanut Euroopan tilanteeseen, jossa liittolaisuudet muodostuvat yhä enemmän asiakysymys kerrallaan, kirjoittavat Ylen Berliinin- ja Moskovan-kirjeenvaihtajat … ” -Yle-toimittajat Marjo Näkki ja Suvi Turtiainen


Saksa tarvitsee lisäksi Venäjän 143 miljoonan ihmisen markkinat,

… sillä venäläisten ostovoima lisääntyy vääjäämättä seuraavien 10-20 vuoden aikana. Lännenmiehen tuotanto- ja markkinakone ei pysy käynnissä ilman Venäjän raaka-aineita ja myöhemmin puolijalosteita, kun Putinin uudistusohjelmat lähtevät täysillä käyntiin.

Kiina on kaikessa hiljaisuudessa rahoittanut ja teknologisesti edesauttanut Putinin uudistusohjelmaa – lisäksi, eikä vähäisimpänä – Venäjä saattaa olla koko muun Euroopan, ehkä Kiinankin merkittävä ravinnontuottaja [3 – jo 15-30 vuoden kuluessa.


Miten olisi yhteiseurooppalainen puolustusjärjestely – Venäjän kanssa?
[ 237 lukijakommenttia aiheesta ”Eurooppalainen rauha takautuu Venäjän kanssa - yhdessä” - ORIG 17.11.2014 … Ote linkin alta: ” … USA ei enää halua satsata Eurooppaan; sillä on riittävästi päänvaivaa Tyynellä valtamerellä – Kiinan nousevan mahdin vuoksi. Kiina on tämän vuosisadan valtio – siitä kasvaa suurin kaikilla mittareilla. On alkanut itäinen aikakausi, kun samaan aikaan mahoksi lahonnut läntisen markkinatalousmaailman kasvuhuuto ei enää tavoita luontoa, joka meidät kaikki lopulta elättää … ” ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=589025 - ] *

Kiihkeimmät russofobistit huutavat tässä kohtaa, että mihin sitten se vihollinen osoitetaan, jos Venäjä onkin liittolaisemme – niin tässäpä ongelma, sillä yhteinen puolustusstrategia Venäjän ja EU' n välillä purkaa nyt väkevästi pystytetyn vastakkainasettelun [4 – Euroopassa, joka jatkuu kiinteänä aina Venäjän Uralille asti.


Saksa tietää mitä on sota venäläisiä vastaan!

Operaatio Barbarossa aloitti maailmanhistorian verisimmän yksittäisen sotarintaman, johon me suomalaiset osallistuimme aseveljinä – Jatkosodan nimellä 1941, kunnes rikoimme aseveljeyden Saksan kanssa, pakon edessä 1944 – pelastaen samalla valtiomme, kansamme ja itsenäisyytemme – jonka myöhemmin panttasimme EU-Brysseliin epävarmempana vakuutena yhteisvaluutta euro.


Saksa ei halua sotimisen väkivaltaa Venäjän kanssa

Saksa haluaa käydä kauppaa ja Venäjä on Euroopan suurin uinuva potentiaali liiketoimille, …

… joskin liiketoimia uhkaa nyt paljon suurempi väkivalta. Nyt ympäristöämme uhkaa ihmisen oma maaton ja rajaton ihmisille yhteinen väkivalta ympäristöämme kohtaan – olemme nyt aivan uuden yhteisen väkivaltamäärityksen edessä [5.

Luonto ja meitä elättävä biosfääri on rikki, väsynyt ja väärässä sykkeessä – pulssin heiketessä ja biodiversiteettiä ylläpitävän virtauksen vähetessä. Venäjä tarvitsee saksalaista teknologiaa, jolla hoidetaan Venäjän mittavia ympäristötuhoja, ellei Saksa niitä saa korjattavakseen – Kiina ottaa ne!

...
Venäjällä on nyt kaikki kortit käsissään – se voi katsoa länteen [6 – ja itään. Nyt Merkel katsoi Putinia ja koetti arvella entisenä itä-saksalaisena – voisiko hän luottaa Putiniin – tai sitten Merkel hoksasi, ettei hänelle jäänyt kuin sellainen kortti käteen kuin Venäjä …


Jatkuu

24

909

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Putinomania

      Totta kai, koska Trump on Venäjän asiamies.

      • Anonyymi

        Luoma on saman miehen hahmo!


    • [2



      Toisaalla US presidentti Trump joutuu kamppailemaan maailman suurinta kohtaan ja vastaan (?) –

      … Kiinaa, jonka liukuhihnat tuottavat lähes kaikkea liki kaikille – ja halvemmalla, eikä Trumpille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin julistella uhkia kauppapakotteista – syytöksellä polkumyynnistä, johon ei ole mitään näyttöjä!

      Elämme kiintoisia aikoja! Pelin kolmikanta - Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat saavat siirtopelaajamarkkinoille kehityskelpoisen juniorin nimeltä EU [7, ja nyt katsotaan miten siirtomarkkinat toimivat!



      Viitteet:
      [1 ~ https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005686126.html – Katso US_P-kommentti 1.
      [x
      [5 ” … kts. US_P-kommentti 2. … ” - ote Tieteessä tapahtuu 3/2018 -lehdestä … ~ https://journal.fi/tt/article/view/70304 -
      [x

      [* 233 lukijakommenttia aiheesta ”Venäjä ja Saksa takuumiehinä eurooppalaisessa rauhankehityksessä!” - ORIG - 17.06.2015 … Ote linkin alta: ”Venäjää ei tule eristää - seuraukset ovat arvaamattomat, ja niin julmalta kuin se tuntuukaan, ei Ukraina-Krim ole sen arvoinen kokonaisuus, että kannattaisi uhrata koko EU-Eurooppa sen alttarille. Me tarvitsemme maailman suurimman raaka-aineaitan varantoja ja Venäjä tarvitsee markkinoitamme ja Saksan teknologista osaamista” ~ http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=1884263 -



      Ilkka Luoma
      Kansalaiskirjoittaja Helsingistä
      https://ilkkaluoma.blogspot.fi
      https://www.facebook.com/first.ilkka



      DOC Saksa_Venäjä_18052018.doc – OpenOffice Writer
      PVM 18052018

      746_6416 klo 21:52

      • Anonyymi

        On muistettava että judaisteilla on suuri valta USA:ssa. On hyvin luultavaa että Israel on aktiivisesti mukana kaikissa Venänäjän vastaisessa toiminnassa koska Venäläiset veljeilevät Iranin ja Syyrian kanssa, joista jälkimäisen kanssa Venäjä on myöskin pitkäaikainen liittolainen.

        USA hyökkäsi Irakiin koska Israel väitti että Irakilla olisi ohjuksia joiden kantama olisi liian pitkä. Israel siis koki Irakin uhkaajakseen, ei USA jonka Israel pakotti hyökkäämään Irakiin "väärien tiedustelutietojen" vuoksi.

        Lopultakin näyttää siltä että judaistit ja islamistit ovat levittäneet konfliktinsa suursodan partaalle. Israelin puolella USA ja USA:n ( Israelin ) määräysvallassa oleva naton koalitio ja Venäjän puolella valtiot joihin Israel suhtautuu vihamielisesti ja kokee valtiot jonkilaisena uhkajanaan.


    • kyssäkaali

      Voihan vittu näitä ryssäntrolleja.
      Lapsellisia itsekeksittyjä väitteitä ja lähteenä KESKUSTELUPALSTOJEN paskanjauhantaketjuja.

      • Vesivius23

        Mahtavaa kielenkäyttöä - onko kaikki kotona, lääkitys kunnossa? Entä itse kirjoituksen arviot ja asiakritiikki?


      • Kyssäkaali

        Häh - lukutaito hukassa?
        Etkö pelle tiedä mitä tarkoittaa ”Lapsellisia itsekeksittyjä väitteitä”, ”lähteenä KESKUSTELUPALSTOJEN paskanjauhantaketjuja”, ”ryssäntrolli”


    • paukuttaja

      Pom Pom Pom Pom Pim
      Pom Pom Pom Pim Pom
      Pom Pom Pim Pom Pom
      Pom Pim Pom Pom Pom
      Pim Pom Pom Pom Pom

    • örrärisijä

      Örr Ärr Ärr Ärr Ärr Ärr Ärr Ärr Ärr Örr
      Ärr Örr Ärr Ärr Ärr Ärr Ärr Ärr Örr Ärr
      Ärr Ärr Örr Ärr Ärr Ärr Ärr Örr Ärr Ärr
      Ärr Ärr Ärr Örr Ärr Ärr Örr Ärr Ärr Ärr
      Ärr Ärr Ärr Ärr Örr Örr Ärr Ärr Ärr Ärr
      Ärr Ärr Ärr Ärr Örr Örr Ärr Ärr Ärr Ärr
      Ärr Ärr Ärr Örr Ärr Ärr Örr Ärr Ärr Ärr
      Ärr Ärr Örr Ärr Ärr Ärr Ärr Örr Ärr Ärr
      Ärr Örr Ärr Ärr Ärr Ärr Ärr Ärr Örr Ärr
      Örr Ärr Ärr Ärr Ärr Ärr Ärr Ärr Ärr Örr

      • Pujo23

        Dosetti tyhjä?


      • Anonyymi

        Aggression hyvän tapaista kirjaimilla purkua. Hyvä näin, säästytään väkivallalta :-)


    • fuellerone

      Loistava kirjoitus Luomalta kuten uudessa suomessakin on havaittu!

      • Kiitos.


      • Kyssäkaali

        Voi vittu
        Kerro mitä muka ”löysit” trolliLuoman propagandaoksennuksesta?


      • Anonyymi
        ilkka.luoma kirjoitti:

        Kiitos.

        Lohdutavaa huomata että palstalla myös jokunen järjen ääni. Kiitos Luomalle ja muille sotapsykoosista säästyneiltä kirjoittajilta.


    • fuellerone

      Totuushan sieltä löytyi tietenkin.Se ei vain kaikille häiriköille avaudu.Sitten ei varsinkaan jos arvio koskee venäjää positiivisessa mielessä.

    • Pujo23

      " ... Sotilasliitto Naton jäsenmaiden puolustusmenot ja niiden jakautuminen ovat hiertäneet Euroopan ja Yhdysvaltojen välisiä suhteita koko presidentti Donald Trumpin hallintokauden ajan. Nato valmistelee parhaillaan huippukokousta, joka järjestetään Brysselissä heinäkuun toisella viikolla. Euroopan ja Yhdysvaltojen väliset kiistat eivät ole helpottaneet kokouksen valmistelua ... " -HS

      ~ https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005740062.html -

      ...
      "Eurooppalaisen turvallisuuden vuoksi" - ensinnäkin Euroopassa Nato-valtiot eivät muodosta käsitettä "eurooppalaisuus". Eurooppa jatkuu tunnetusti itään, syvälle Venäjälle, aina Uralille saakka. Yllättäen tämä tuokin puolustuksellisen ratkaisun Euroopalle. Eurooppalainen turvallisuuspolitiikka ratkeaa yhteistyöllä Venäjän, tuon toisen ydinasesuurvallalla kanssa - yhdessä. Emme rakenna vastakkainasettelua, vaan yhteistyötä. Puolustus- ja kauppaliitto Venäjän kanssa kadottaa poistaen eurooppalaisen vihollisuus- ja uhka-aatteen.

      .

      • Anonyymi

        Suomen paras puolustusliitto on puolueettomuus! Sen todistaa vuodesta 1946 alkanut rauhankehityksemme.


      • Anonyymi

        USA haluaa sodittaa eurooppalaiset sotansa eurooppalaisilla sotilailla, mutta amerikkalaisin asein.


    • Anonyymi

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009341504.html

      "Kommentti: Suomi auttaa tosissaan Ukrainaa – mutta mitä Saksa pelkää?
      Taistelupanssarivaunujen toimitusten viipyminen on karvas pettymys Ukrainalle, kirjoittaa erikoistoimittaja Jouko Juonala."

    • Anonyymi

      Saksa muistaa amerikkalaisten massapommitukset Saksan kaupunkeihin, ja näin kymmenien tuhansien saksalaissiviilien tappamisen - rikos ihmiskuntaa kohtaan tai kansanmurha jenkkien tekemänä?

    • Anonyymi

      Nykyisen taisteludoktriininsa myötä USA sodittaa eurooppalaiset sen viimeisiin sotilaisiin, vahvistaen näin arvionsa mukaan voimaansa Kiinaa vastaan!

    • Anonyymi

      Ehkä myöhemmin, kun Venäjä on jälleen toiminut kuten 1945.

    • Anonyymi

      Oyyiko Saksa nyt Leopardeilla suuren riskin - itselleen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      7937
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      177
      1755
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1114
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1113
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      62
      1031
    6. Persut petti duunarit

      Kyllä persujen kuuluu nyt mennä häpeämään kun äänestivät lakkolakien puolesta. Vielä muka kehutaan olevan työväenpuolue,
      Perussuomalaiset
      193
      945
    7. Persuille kovaa kyytiä YLEn kannatusmittaus

      https://yle.fi/a/74-20085866 Näin se menee persueliitti. Pettäjän tie on karu, persujen äänestäjät ovat nyt reagoineet
      Maailman menoa
      182
      920
    8. Lindtman runnonut demarit huimaan nousukiitoon!

      Palkansaajat – siis Suomen käynnissä pitävä kansanosa – ei näemmä arvosta EK/SY-sätkyakka Purran saksipelleilyä. Niin
      Maailman menoa
      271
      886
    9. Mitä ajattelen sinusta

      Että olit erilainen kuin muut ja jollakin kummalla tavalla samanlainen kanssani, vaikka ei tunnetukaan. Sinun kanssa tu
      Ikävä
      35
      823
    10. Itkisikö onnesta

      Jos panisin sua kunnolla?
      Ikävä
      86
      707
    Aihe