Aaronin jatkuva rääkyminen

chasdingle

Ärsyttävää kun Aaron rupeaa nykyään itkemään joka helvetin asiasta, ja muutenkin Aaronista on tullut kauhean saarnaava. Ennen Aaron oli paljon monipuolisempi hahmo ja Aaronin kaapistatulo ja itsensä hyväksyminen olivat todella hyviä juonikuvioita. Mutta nykyään kuin aivan eri hahmo olisi kyseessä. Sen nyt tietää, että Aaron rupeaa aivan varmasti, jossain vaiheessa saarnaamaan tälle Jasonillekin, että rikos ei kannata.

12

501

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-pistemies

      Eihän se Aaron ole muuta tehnytkään koko Emmerdalessa olonsa aikana kuin rääkynyt naama punaisena pisarat lennellen.

    • DaleEmmer

      Sama juttu, jatkuva parku ja itsesääli on alkanut itseäkin ärsyttämään ja kävinkin miettimään että tekisikö koko sarjalle hyvää jos tappaisivat Aaron pois kuleksimasta? Hyvän hahmonhan pitäisi tuoda sarjaan jotain, mutta oikeasti mitä Aaron on parin viime vuoden aikana tuonut, muuta kuin saavillisen kyyneliä ja kärsimyspornoa? Olisihan se tietty iso juttu, koska hahmolla ja näyttelijällä on äänekkäitä faneja, mutta usein kunnon yllättävä kuolema ja "ison" hahmon poistaminen potkaisee muiden tarinat kunnolla eteenpäin ja toisi uutta energiaa ja puhtia koko sarjaan. Muutenkin olen sitä mieltä, että Emmerdalessa on puolet Dinglejä liikaa ja vaikkei Aaron nyt varnaiseisesti ihan oikea Dingle olekaan niin harvennuksen voisi ihan hyvin aloittaa hänestä. Robroniin se tietty vaikuttaisi kaikkein eniten, mutta uskon että Robertkin säädyllisen suruajan päätteeksi siitä selviäisi ja kun hänet on nyt biseksuaaliksi kirjoitettu niin periaatteessa jokainen kylän asukkaista on potentiaalinen seuraava kumppani hänelle. Carly Hope (jahka näyttelijär palaa sarjaan) ja Robert olisivat näyttävä pari, samoin Rossia näyttelevä Mike Parr on pariinkiin kertaan vihjannut toivovansa #robrossia.

      • katsellaanjaodotellaan

        Olipa kummallinen teksti. ED ei ole kiinnostava ilman Robertia ja Aaronia. Kumpikaan ei tule olemaan suhteissa tai pariutumaan kenenkään nykyään sarjassa olevan tai olleen hahmon kanssa. Epäuskottavaa jopa saippuassa.
        Ne jotka luulee, kuvittelee että R ja A ero on pysyvä niin tiedoksi tuottaja kertoi jo ennakkoon että löytävät tien palata yhteen vaikeuksien jälkeen..


      • pppppppppppppppp

        LOL, onpa hassua puhetta.

        Aaron on sarjan keskeisimmässä pääosassa oleva ja suosituin hahmo. Hän ei tule ikinä lähtemään mihinkään, ellei näyttelijä itse halua lähteä.


    • Treenailua

      Treenaako tämä itkuiikka nyt siksi nyrkkeilyä, ettei viiltelisi itseään?
      Mihin Zak ei jaksanut valmentaa Aaronia?
      Ei ole selvinnyt, mihin ja miksi Aaronia ylipäätään pitäisi valmentaa?

      Miksi Aaron sinne salille piti lähteä? Jos uutta valmentajaa etsimään, niin ei siellä ainakaan sellaista näkynyt. Aaron itse vaan alkoi siellä opettamaan Adamia mätkimään säkkiä.
      Eiköhän Aaronille olisi riittänyt tuohon säkin mätkintään se Dinglelän ponitallikin?
      Vai haaveileeko hän ammattinyrkkeilijän urasta? Ei taida siitä pojasta olla sellaiseen hommaan. Joten kyllä Dinglen talli olisi hänelle turvallisempi paikka, kuin nämä pahojenpoikien salit. Sellaiseen terapeuttiseen säkinmätkintään.

      Niin tv-sarjamaista kikkailua oli taas tämä salille meno. Jotenkin huvittavaa kun,
      tälläisiä treenisaleja on tuolla alueella varmaan useampia. Mutta silti juuri tällä samalla salilla on tietysti uhoamassa se Aronin kammoama huumeita diilaava linnakundikin.

      • villakoiranydin

        Et txt päätellen paljon katsele sarjaa. Jotkut voi katsella ja silti olla ymmärtämättä tapahtumia ja etsii vain jotain haukuttavaa.
        Nyrkkeily, on yksi kuntoilu muoto auttaa Aaronia pääsemään irti menneisyyden huonoista asioista. Zak opetti perusasioita. Ei sen kummempaa.


      • Se.ymmärtäminen

        Valmentamisesta Aaronin nyrkkeilyn yhteydessä Zak puhui. Pyysi Aaronia etsimään itselleen uuden valmentajan, koska ei itse enää jaksa.
        Niin, että kenenhän ymmärtämisessä ja tarkkaavaisuudessa on on nyt vikaa?


      • pitkäodotus

        Pitäisi katsojien nähdä laajempi kuva Aaronin elämästä. Hän yrittää muuttua paremmaksi ihmiseksi. Nyrkkeily on vain yksi keino terapeutilla käymisen lisäksi apu saada tunteet kontrolliin ja välttää turhat aggressiot,tappelut ja lyömiset vaikeassa tilanteessa.
        Aaron tarvitsee omaa aikaa miettiä elämäänsä kuten hän sanoi Robertille antaessaan sormuksensa pois. Ero on myös Robertille vaikea paikka ja Whiteja vastaan juonittelu on hänen tapansa purkaa pahaa oloaan. Pojan syntyminen tuo iloa ja uutta sisältöä hänen elämäänsä.


    • Aaron.eheytymässä

      Nythän Aaron vaikuttaa jopa onnelliselta. Kun on löytänyt sisältään jonkinlaisen tasapainon.
      Hän tarjosi sitä rauhoittumista myös agressiivisesti käyttäytyvälle, Cainin pieksämälle gangsterille.
      Joka jäi varmaan Aaronin neuvoja miettimään, poistuessaan kylästä taksilla.

    • Itkupilli

      Aaron on tekopyhä itkupilli. Rääkkyy, hakkaa jonkun kyläläisen ja rääkkyy lissää. Se tekopyhyys siinä kuitenkin kaikkein pahinta.

    • vkmummu

      Aaronista on tosiaan tullut kovin omahyväinen ja niin puhuu viisaita että. On varmaan muutenkin rauhoittunut kun näyttäs että posketkin on vähän pyöristynyt. Että on oikein terveen ja friskin näköinen poika.

    • dingleläisethermot

      Olen kuullut sanottavan, että koviksella ei ole itku kaukana. Kovuudella peitetään jotain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      206
      11891
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8218
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      59
      6313
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      177
      5227
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      57
      4978
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      50
      4508
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      117
      4425
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      119
      3916
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      82
      3415
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      53
      1957
    Aihe