Luottotietojen menetys pitäisi olla 10 vuotta

Jos ei maksa velkojaan luottotiedot pitäisi menettää ainakin 10 vuodeksi.
Ja senkin jälkeen pitäisi olla saatavissa tieto että ne on joskus menetetty vaikka ne olisi jo saatu takaisin.
Tämä toisi avoimuutta ja jokainen voisi itse päättää miten ko. henkilön kanssa pitäisi menetellä.
Esim. tällaiselta henkilöltä pitäisi lain sallia vaikkapa puolen vuoden vuokratakuut. Pakkohan se ei olisi, kuten nykyisinkään ei ole pakko vaatia minkäänlaisia vuokratakuita. Kaksi kuukautta on nykyään maksimi. 100000 euron kämpästäkin.
10335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Taisin tehdä tänään muuten uuden ennätyksen. Sain kuusi parkkisakkoa ja kerran välähti tolppakamera, ja kaikki siis yhtenä päivänä.
No onneksi luottotiedot on menneet jo kauan sitten joten ei tarvitse noita sakkoja maksella.
Aamulla on tuulilasissa taas uusi lappu, mutta ei siitä tarvi välittää mitään. Mutta ylinopeussakkoja on nyt kaksi, joten kolmatta ei viitsi ottaa. Se kolmas käy jo kortin päälle.

Tiedätkö mitkä kaksi ammattikuntaa ei vaadi minkäänlaista koulutusta, ja niihin voi ryhtyä kuka tahansa vajakki?
No toinen on tietenkin vuokraisäntä. Ja toinen on...

Äänestä
  • Minä tunnen vain kaksi musiikkikappaletta: Toinen on Säkkijärven polkka ja se toinen ei ole.

    Äänestä

  • Jos+alkaa+vuokraisännäksi+niin+se+vaatii+aika+lailla+kapasiteettia+enemmän+kuin+laiseltasi+vuokralaiselta,+jolta+jo+kahden+kuukauden+vuokratakuun+hankkiminen+tuottaa+vaikeuksia.Vuokraisäntä-vajakkiakin+alempia+asteita+siis+on.Kas+kun+jollain+palikoilla+se+vuokrattavaksi+tarkoitettu+kämppäkin+pitää+hankkia.+Ei+pankit+anna+lainaa+100%+pelkkää+kämppää+vasten.

    Äänestä

Saako edes uuden tietosuoja-asetuksen myötä yksityishenkilöiden luottotietoja tarkistaa esim.toinen yksityishenkilö?

Äänestä

Ei tarvitse ihmetellä miksi Suomessa oikeustaju on mitä on , jos ap:n kaltaiset pösilöt asioita miettii. Ihmisen tappamisesta selviää max 10 vuoden tuomilla, sen jälkeen täysin puhtaat paperit, täysin yhteiskuntakelpoinen, vaikka murhattu ihminen ei henkiin palaututkaan. Mutta, jätäppä lasku maksamatta, vuosikymmenien helvetti alkaa siitä, täysin yhetiskunnan ulkopuolella, ihmisarvo nolla . Ihan sairas tämä meidän oikeuslaitos.

Äänestä

on+suuri+ihme,että+Suomessa+on+menty+tähän,että+pankeista+ei+saa+enäälainaa,vaan+täytyy+elättää+kaikenmaailman++koronkiskurit+ja+koijarit+ulkomaitamyöten.+eduskunta+on+täysin+hampaaton+asian+edessä,koska+ei+ole+tullut+minkäänlaista+esitystä+julkisuuteen+asian+korjaamiseksi,vaikka+asiaa+on+esiteltyoikealta+vasemmalle,+mikä+mättää?+onko+oma+lehmä+ojassa+päättäjillä?tilanne+korjaantuisi++välittömästi+jos+kansamme+edustajat+uskaltaisivat+tehdäesityksen+korkokatosta.(+korot+nyt+49%-410+%)+kiskureilla.muistakaa+eduskunnassa+olevat+ja+sinne+pyrkivät,että+kansa+voi+äänestääjaloillaan+ja+jos+se+ei+auta,niin+voi+tulla+kovempiakin+otteita+kansalta!koronkiskureiden+asiakkaita+on+tällä+hetkellä+n.700000+josta+maksuhäiriömerkintä+jo+n.+400000.+SELLAINEN+ONNELA+TÄMÄ+SUOMI.

Äänestä

Aloittajalle pitäisi tehdä halal-teurastus 10 päivän sisällä.

Äänestä

Samaa mieltä.

Äänestä

Se ulosotto ei vanhene koskaan, alkaa aina uudelleen kun vouti saa jostain veronpalutuksista sitä korkoja maksetuksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


on.niitä.roskia kirjoitti:

Jos ei maksa velkojaan luottotiedot pitäisi menettää ainakin 10 vuodeksi.
Ja senkin jälkeen pitäisi olla saatavissa tieto että ne on joskus menetetty vaikka ne olisi jo saatu takaisin.
Tämä toisi avoimuutta ja jokainen voisi itse päättää miten ko. henkilön kanssa pitäisi menetellä.
Esim. tällaiselta henkilöltä pitäisi lain sallia vaikkapa puolen vuoden vuokratakuut. Pakkohan se ei olisi, kuten nykyisinkään ei ole pakko vaatia minkäänlaisia vuokratakuita. Kaksi kuukautta on nykyään maksimi. 100000 euron kämpästäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu