Järkyttävää

näitä.sattuu

Potilas PURI hoitajaa ensiavussa, hoitaja LÄPSÄISI kasvoihin: ”Ei ammattimaista käyttäytymistä”

Lauantai 19.5.2018 klo 21.24

Tilanne sattui Hämeenlinnassa torstain ja perjantain välisenä yönä. Johtajaylilääkäri Seppo Ranta Kanta-Hämeen keskussairaalasta kertoo, että asiasta on jo järjestetty kuuleminen.

Kanta-Hämeen keskussairaalan Hämeenlinnan yksikön päivystysklinikalla sattui loppuviikosta järkyttävä öinen tilanne, jossa potilas puri hoitajaa. Tämän jälkeen hoitaja läpsäisi potilasta kasvoihin.

Asian vahvistaa Iltalehdelle johtajaylilääkäri Seppo Ranta Kanta-Hämeen keskussairaalasta.
- Iltavuoron aikana naispotilas, joka käyttäytyi hieman aggressiivisesti ja sekavasti, oli purrut hoitajaa käsivarteen. Hoitaja reagoi niin, että läpsäisi potilasta kämmenellä kasvoihin, Ranta kertoo.

Johtajaylilääkärin mukaan asiasta on järjestetty heti seuraavana päivänä kuuleminen, jossa olivat mukana päivystyksen osastonhoitaja ja kyseisen tulosalueen ylihoitaja. He ovat kuulleet tilanteessa ollutta hoitajaa ja käyneet tapausta läpi.

- He ovat myös keskustelleet siitä, että tämä ei tietysti ole ammattimaista käyttäytymistä.

Ranta kertoo, että asian käsittely jatkuu ensi viikolla, jolloin tarkoituksena on arvioida tarkemmin kuulemisesta saatu materiaali. Myös hoitajan kanssa on tarkoitus keskustella ensi viikolla lisää.

Ensi viikolla arvioidaan myös, onko potilaan käytöstä hoitajaa kohtaan syytä viedä eteenpäin.

- Tässä vaiheessa sanoisin, että todennäköisemmin ei.

Hoitajalle ei aiheutunut tilanteessa suurempia fyysisiä vammoja.

- Aina on infektio- ja muita riskejä, jos iho olisi mennyt rikki, Ranta muistuttaa.

Rannan mukaan levottomuus ja rauhattomuus ovat lisääntyneet päivystyksessä. Yleisemmin kyseessä on kuitenkin sanallinen kuin fyysinen väkivalta.

46

3799

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • OikeinTekiHoitaja

      No mitäs olisi pitänyt tehdä? Ihan sama, onko ammattimaista käyttäytymistä vai ei, kunhan vaan saa toisen hampaat ihostaan irti, itsepuolustustahan tuo vain oli.

      Opetelkoot potilaatkin olemaan ihmisiksi. Piru periköön tätä nykyaikaa, kun järjettömiä pitäisi vain paapoa ja silittää ja ymmärtää. Kohta ei löydy noihinkaan töihin tekijöitä, kun kaiken maailman hörhelöt saavat tehdä mitä tahansa.

      Mitäköhän lie jää tuostakin puremasta muhimaan hoitajan elimistöön?

      • ei-pieretä

        Kauheata, eiko tuollainen puremahaava ole kipeä? Ja kättä polttaa, on siis kuin tulessa. Kipeä, Turpoaakin. Kaikkia vaarallisia voi olla viruksiakin, lisäksi.

        Vatsaa polttaa, oksettaakin, kovasti, mutta ei pieretä.


      • Oikein

        Tottakai hoitajalla on oikeus puolustautua , kunnolla turpaan ja hampaat kurkkuun ni ei pure enää.


      • Pashkahomma

        Tähän kommenttiin tekee mieli sanoa että oikeastaan hoitajilla ei ole minkään laisia oikeuksia. Kun potilas- tai asukasihmisistä tulee iäkkäitä, sairaita, hankalia ja kaikilla tavoilla vaikeita tyyppejä, niin hoitaja on se, joka ottaa vain vastaan, oli vastaanotettava asia ja aihe mitä tahansa.


      • Työnsuoja

        Niinpä.
        On taas ihan selvä maalaisjärki hukassa tuossa asiassa.
        Totta kai tuollaisessa tilanteessa ihmisellä on täysi oikeus saada toinen kimpustaan pois tilanteen vaatimalla tavalla ja kun se kerta on vaatinut tuon läpsäisyn niin ei siinä pitäisi olla mitään väärää tapahtunut hoitajan taholta.
        Vai mitä, kiittääkö hänen olisi pitänyt puremasta ja lisäksi tarjota vaikka veistä ja sanoa että "Tuikkaa tuolla, tekee paremmin vahinkoa"?
        Ja kun ei nyt kuitenkaan lyönyt potilaalta kai tajua kankaalle eikä nyt muutenkaan ylimitoittanut tuota kontaktia.


      • Syvältä

        Hoitaja ei saa lyödä. Hoito- ja hoiva-alalla ei tunneta käsitettä "maalaisjärki". Siellä paasataan itsemääräämisoikeuksista ja muista hienoilta kalskahtavista aiheista, mutta ne kaikki koskevat potilaita / asukkaita. Hoitajan oikeuksista ei juurikaan hiiskuta, hoitajalla on vain velvollisuuksia ja vastuita.


    • polttaa-

      Niin. Kuka tietää lopulta mitä viruksia sieltä on levinnyt. Sellainen puremahaava on lisäksi kovin kivulias. Käsi turpoaa ja on kuin tulessa?

    • Turpaanvaan

      Onneksi potilaan kotiosoite on tiedossa niin voi käydä myöhemmin lataamassa turpaan tätä syöpäläispirua.

    • demla

      On todella järkyttävää, että hoitajat ja lääkärit eivät anna potilaiden rauhassa purra itseään vaan alkavat väkivalloin puolustamaan omaa ruumistaan.
      Sen sijaan täytyisi miettiä, mikä tässä hoitoprosessissa meni vikaan, kun kärsivä potilasraukka joutui tilanteeseen, jossa ainut ulospääsy oli purra hoitajaa.

      Onneksi näihin ylimielisyyksiin nykyisin kiinnitetään huomiota ja myös puututaan, kuten esim. tähän anestesialääkärin aivastukseen.
      Lääkärikoulutukseen valittaessa olisikin kiinnitettävä huomiota, että valituiksi tulisi henkilöitä, joilta puuttuu aivastusrefleksi.

    • Suhteellisuusperiaate

      Puremalla voidaan pahimmassa tapauksessa aiheuttaa vakava vamma, joten näkisin, että pakkokeinonomaisesti hoitaja voi itsepuolustautua voimakeinoin. Tosin suhteellisuusperiaatetta noudattaen. Silmillehyppimiselläkin on rajansa.

    • Saalyödä

      Suorastaan pitää lyödä. On hullua, jos ei itseään saisi puolustaa. Parasta olisi, että antaa taudin edetä niin pitkälle että ei pysty puremaan.

    • fkdgdf

      Kersat vanhempineen ovat hyppineet opettajien silmille jo 40 vuotta. Sama meno näkyy nyt myös poliisien ja hoitohenkilökunnan työssä.

      • kokokansasyyllinen

        Eli siis ketään ei enää ole syytön tässä maassa?


    • HullutHoitsut

      Hoitajat läpsii vanhuksia joka päivä. Osa lyö nyrkeillä ja potkii.

      • Onkolääkkeetottamatta

        Sulta taisi mennä puurot ja vellit sekaisin. Hoitajia läpsitään, lyödään nyrkein, potkitaan, purraan ja huoritellaan "joka päivä". Parasta aikaakin on veriset kynnen jäljet olkavarressa.


    • topias

      Tottakai saa tömäyttää, ja pitääkin. Ei tarvitse olla "nyrkkeilysäkki" tai sylkykuppi!!! Kai tiedätte harava-efektin?

    • RkoVeko

      Liventävä asinhaara on potilaan agressiivisuus puremalla. Varsin ymmärrettävä reagtio., muttei oikein.

    • potilaan.oikeus

      Ylihoitajien pitäisi tutkia, mikä tässäkin hoitoprosessissa meni vikaan, kun potilas poloinen vaivoineen joutui turvautumaan hampaisiinsa saadakseen ilmineerattua potilaalle kuuluvia oikeuksiaan.

    • Nyrkkiä

      Potilasta ei saa läpsiä,lyödä. Jos hänellä on esim. sairauteen liittyvää sekavuutta. Vanhukset jne.
      Juoppoja, narkkareita, ja muita sekoiljoita,jotka sekoilee päivystykissä jne ja ovat vaarallisia muille potilaille ja henkilöstöä.

      Hoitajissa, lääkäreissä on myös sairaita henkilöitä, jotka ovat leipääntyneet tyhönsä tai väsyneitä naristisia persoonia. Ja ovat ihan väärissä työtehtävissä.

      Mutta kiusaajia, työpaikoilla,armeijassa, kouluissa jne voi vetää suomeksi kunnolla turpaan.

      Myös raiskareita,lapsien hyväksikäyttäjiä voi opettaa nyrkillä. Heile se tekee hyvää, sanoisin näin.

      Kiusaaminen ja raisikaukset ja lapsien hyväksikäyttö loppuu aika pian.

    • nuija_on_hyväksi

      Tarvittaessa potilaalle nuijanukutus.

    • ihme.kommentteja

      Sitten kun teidän dementikot viedään hoitoon ja ne alkaa käyttäytyä väkivaltaisesti nin se on ihan ok, että hoitaja mätkii niitä päähän?

    • Ettäsillee

      Luin eka et "saako surevaa potilasta lyödä" x)

    • Ratkaisu_löytyy

      Puremisriskin omaaville potilaille pitää vain laittaa kuonokoppa. Se on jo käytäntönä monillakin klinikoilla.

    • vääräammatti

      Jos on vaikka aivovammapotilas hän voi purra, eli hoitajat hakkaamaan vaan esim.auto onnettomuuden uhreja ? Iho ei mennyt rikki luki uutisessa. Hoitaja ei noudattanut työturvallisuusneuvoja ei edes ihmismäisyyttä sitä kohtaan joka oli autettava. Olisko se lyönyt purevaa lastakin

    • kyllävain

      .... ja sähkölamauttimet hoitajien vakiovarustukseen.

    • Eshevp

      Ei kait pureva potilas vaan ollut Kultamuna, kun noin ärtsysti esimiehet närkästyivät itseään puolustautunutta hoitsua kohtaan.

    • Saa vaikka purra takaisin. Mieluummin hoitajalle varusteiksi irtotekarit ja niissä jousi joka puristaa leuat yhteen. Omilla hampailla tai suulla ei kannata purra eikä pussata. Kyllä hoitajat ovat älykkäitä ja tietävät ketä voi LÄIMÄYTTÄÄ ja ketä ei. Miettikää kuolaavaa silmät seisoo päässä ja huutavaa ja purevaa aikuista potilasta . Itse pistäisin sellaisen verkon taakse ja pitkällä kepillä hoitelisin . Mieluummin sähköistetyllä. Hoitajat ovat ihmisiä PAREMMASTA PÄÄSTÄ , ei heidänkään tarvitse mitä hyvänsä kestää. Toivottavasti saadaan pian robotteja , kovia teräksestä tehtyjä , hoitajiksi pureville ja räkiville potilaille.

    • Vitunhorinat

      SE OLI aivan oikein, että läsäytti !

    • viisasaikuinenneuvoo1902

      Pureminen kuulostaa kivuliaalta ja siinä on tottakai infektionkin riski. Sen sijaan poskelle läpsäisemisen ei luulisi aiheuttavan kuin sekunnin kestävän kivun alueelle.

      Tietenkään potilaan lyöminen ei ole ammattimaista, mutta ajatelkaapa tilannetta itsenne kannalta. Miten itse toimisitte, jos jonkun hampaat olisivat ihossanne kaikin voimin kiinni? Läpsäiseminen poskelle eli itsensä puolustaminen kyseisessä tilanteessa on inhimillinen ja ymmärrettävä reaktio.

    • kohta.jysähtää

      Helppoo, robot vaarallisiin ja huonoihin olosuhteisiin hommiin. Keskustelkoon/purkoon hörhöt sitten mitä vaan. Puolustusmekanismiks niille "sähköshokkihoito" lähentelyyn.

    • onseoikein

      Jos ilman vasta toimia tälläinen tilanne ohitetaan niin se toden näköisesti uusiutuu kun se tavallaan hyväksytään näin . Itse puolustus on aivan oikein töissäkin vaikka se ei ole " viisaiden mukaan ammattimaista " . Menkööt itse sinne purtaviksi .

    • Toimitustyö ei tässä ole kovin ammattimaista. Selostetaan innolla sitä, mikä itseään puolustanutta hoitajaa kohtasi. Ei sanaakaan siitä, mitä aggressiiviselle sekopotilaalle tehtiin. Miksei?

    • bertilperversson

      Olivatko tämän potilaan hampaat hoitajan nilkassa kiinni??

    • Senkkanenästäpojat

      Mikäs juttu tuo tollanen on missä hoitajan vamma unohdetaan lähes kokonaan? Onneksi en ole lääkäri mutta jos olisin ja minua purisi aggressiivinen "potilas" niin kyllä siinä nyrkki heiluisi eikä pelkkä läpsäily.

    • sireeni

      Ei tosiaan saa lyödä, sehän on hoitajan työpaikka ja potilaan turvapaikka.

    • Ennenkinsamoin

      Jos olis omalle kohdalle sattunut, niin olisin refleksinomaisesti vetänyt nyrkillä päin pläsiä niin että tuntuu ja kovasti. Ei sellaisessa tilanteessa ehdi ajatella kaikenkarvaisia käyttäytymissääntöjä. Eikä ole edes tarpeenkaan.Oma henki on aina lähinnä itsesuojeluvaiston kohteena.

    • ylijohtaja.sdp

      On erittäin hyvä, että tarkasti tutkitaan ja hoitajaa rangaistaan. Asiakas on oikeassa ja jos asiakas sanoo, että hoitaja ei täyttänyt häneen vaatimuksiaan, se tarkoittaa, että hoitaja teki virkavirheen ja siitä kuuluu ankara rangaistus kovimman mukaan.
      Asiakkaan hyvinvointi ja mukavuus on holistisessa katsannossa kaiken a ja o ja hoitajan on palveltava asiakasta ja annettava tämän purra itseään, jos asiakasta ahdistaa, eikä ajateltava vain omaa ruumiillista hyvinvointiaan.
      Onneksi ministeriö on tämän hyvin sisäistänytkin ja tulee toimimaan kaikella ankaruudella.

      • Nakutakalloosi

        Hoitaja ei ole palvelija.


    • Työskentelin

      pitkään sairaanhoitajana päivystyksessä ja sain osakseni lyöntejä, potkuja ja haukkumista, lähes joka päivä. Mitään ei tehty oikein, nopeammin olisi pitänyt päästä hoitoon. Aina sama laulu potilailta. Päivystykseen tultiin pienen nuhakuumeen takia ja haukuttiin, kun ei päässyt heti hoitoon. Viikonloput pahimpia. Vaihdoin osastolle, tilanne ei paljoakaan parantunut, siellä olit piika, jonka olisi pitänyt palvella kesken lääkkeenjaon auliisti kaikkia potilaita, jotka vähänkin jotain pyysivät. Eikö olekin hygieenistä, kun toisessa kädessä tippa, jota olet menossa laittamaan ja toisessa roikkuu potilas, joka vaatii heti pääsyä vessaan. Nämä samat potilaathan siirretään usein osastoille ja siellä sinua haukkuvat myös omaiset. Osastolla väkivalta ei ainakaan vähentynyt. Raajat mustelmilla ja raavittuina, sai työpäivänsä usein lopettaa. Viimeinen ja ratkaiseva tapahtuma omaan irtisanoutumiseeni oli, kun osastolle tuli neljä uutta potilasta samana iltana. Lääkäri määräsi heiltä otettavaksi labrakokeita, vielä samana iltana. Istui koneella ja tilasin niitä, kun ohi kulki erään potilaan omaiset. Siinä minulle heittivät, että siinä sitä vaan istutaan, vaikka potilaatkin tarvitsisivat apua. Silloin ajattelin, että nyt riittää. Osastolla muutenkin vähän henkilökuntaa ja osa ei osaa edes kunnolla suomea. Paljon on nuoria lähtenyt muihin töihin ja ulkomaille. Tämä on ihan hyvä asia. Tätä alaa en kenellekään suosittele. Pienellä palkalla, liian pienellä porukalla, saat haukkumista, hakkaamista ja raapimista osaksesi. Hoitajapula on tosiasia, onneksi myös ruotsissa ja norjassa on suuri pula hoitajista. Ruotsiin suuntasin itse ja töitä sielläkin saa kovasti tehdä, mutta henkilökuntamäärä on toista luokkaa, kuin suomessa. Täällä saa työnsä tehdä rauhassa ja huolellisesti, kuten hoitajan kuuluukin. Takaisin en tule, minulla on täällä paljon suomalaisia työtovereita, eikä kukaan heistä aio palata.

      • Riivinrauta-kin

        Paljolti tuolla laillahan se touhu menee. Mutta olisiko se ainakin osittain hoitoalan ihmisten oma syy? Kun on saanut koulutuksen kuuliaiseksi 'koiraksi', ei osaa nostaa tarpeeksi isoa älömölöä aiheesta ja ajaa omia etujaan.


    • työnorja

      Suomalaisen terveydenhoidon tehokkuus sijoitettuun rahaan verrattuna on huippuluokkaa, mutta se perustuu siihen, että hoitajille ja lääkäreille maksetaan paljon huonompaa palkkaa kuin vertailumaissa.
      Jos suomalaiset saisivat samaa palkkaa kuin vaikkapa Ruotsissa ja miehitys eli palvelutaso olisi samaa luokkaa potilasta kohden, tehokkuuslukemat romahtaisivat.

      Siitäkö suomalaisten päättäjien tosiaan kannattaa ylpeillä, että henkilökunta raataa alipalkattuna?
      Orjatyövoima tulisi vielä halvemmaksi.

      • Vapaatyöntekijä

        Jos sitä maalaisjärkeä löytyisi, niin liksan sijasta pitäisi pyytää lisää työkavereita. Mutta kaupunkilais'munuaisilla' ajateltuna vain manilla on merkitystä.


    • Feministinisti

      Onneksi tähänkin suuronnettomuuteen löytyi johtajaylilääkäri selvittämään jälkikäteen ylihoitajan ja sairaalapastorin aiheuttamia uutis-sotkuja
      Jos vastaanoton hätäohjeistukset olisivat olleet kunnossa ja henkilökunta asianmukaisesti esikoulukoulutettua , niin ko osastolta olisi löytynyt huume/suojelukoira puremaan takaisin , ehkä jopa opaskoira henkisesti eksyneille potilaille

    • vertapolille

      Onko aseellista iskua etniseen kauppaan suunnittelevalle sairaanhoitajalle jo järjestetty kuuleminen (Huda Farah: Isku tulossa ALANYA kauppaan aseet on jo hankittu)?

    • näitäaikoja

      Eli mitä opimme: Tinttaa saman tien hampaat kurkkuun, samat keskustelut käydään.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe