Nyt on tosi kyseessä; Pyhäjärvi on lopputiensä päässä kuntana, mitättömänä kaupunkina! Kun kumartaa valheen veljeksiä vielä sen tuloksena on tuhkaa. Ei suinkaan kaivos kuntaa mukanaan lakaise kartalta, vaikka sen toiminta alkumuodossaan loppuisi. Totuus on se, että kunta on tehnyt kuolemaa kaivostornin kupeessa 30 vuotta.
Pyhäjärviset ovat liian kauan "kunnioittaneet kingin kuulutusta Tikkalanmäeltä." Päätöksentekijätkin ovat jäätyneet ideoineen paikoilleen, kun kaivoksen loppumista on paukutettu vaalivirsissä äänestäjien päähän. Jankutus on ollut peitetarinoiden kuningasluokkaa, jotta sisäpiirin pelinpyörittäjät on saatu pysymään omissa kokoushuoneissa jarruttamassa ja kampittamassa uudempien ideoiden esiinmarssia.
Näkökulma on käännettävä alkujuurille, 180 astetta kunnan hallinnon alkuperäiseen tehtävään. Siihen, että kunta, kuntalaiset ja yheisö yhdessä voimistuu ja kasvaa monipuolisesti luonnollisen kasvupotentiaalin vahvuustekijöillä.
Surullista ja myös niin totta, että vähävaraisia kuntalaisia sortavan "paraskastijaon" on annettu edetä järjestelmässä vapaasti! Vai oletko havainnut muutosta, että kaupungin hallinnon esim. avustusjakopoliitiikka olisi muuttunut? Heille on turvallisempaa pysytellä perinteisissä tavoissa, jakaen kansalle satasilla hyvinvointia "jyvät ja akanat" - yhteiseksi hyväksi, mutta aina on listalla yksi nosteessa pidetty taho, joka nauttii tuhansista euroista vuodesta toiseen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun yksikin sisäsiittoinen savolaiskunta häipyy kartalta, kiitos ja kumarrus!
Aloittaja on omasta mielestään tehnyt parhaansa yhteisöllisyyden ja yhteisymmärryksen lisäämiseksi. Kun hän toteaa tilanteen noin mustaksi, niin hänen keinovalikoimansa on ollut väärä ja tavoitteetkin ovat olleet näennäisiä. Jos kaikkea sorkkii, niin sekamelska siitä syntyy.
Ja sinä olet varmasti yksi paikkakunnan tyvijuurikoista, joiden tehtäväksi luottamustoimessa tai jo sen ollessa takana, jatkaa vastuuttomin valhein viitoitetulla tiellä, siis sillä yksisuuntaisella, mikä päättyy näköalattomaan elämäntapaan ja vetää mukanaan muutkin pohjattomaan epätoivoon.
Kun et vilkuile sivuille, etkä edes näe eteesi ja kun päätavoite on, että omat sekä kaverien töpökset hartiavoimin pyritte selittämään parhain päin, mitä siitä seuraa? No se käytössä kulahtanut tyylilaji joka on yhä voimisssaan, "jos minä en sitä hoksannut, en kyllä salli sinullekaan pisteitä"!
ELI kaupungin/kunnan hallinnon olemassa olo perustuu perinteiseen jäädytystaktiikkaan..jarrutukseen, sillä jos joukossa on yksikään "liian innokas", niin hänet kyllä sidotaan monin eri tavoin nurkkaan, ellei heti, niin pidemmän kaavan kautta väsyttämällä, hipsuttamaan sivukujia ja rapsimaan hämähäkin verkkoja unelmiensa kanssa.
Laiskuus on läsnä valtuutettujen kokouksien ja asioiden perusteella.
Laiskuus on läsnä hallituksen jäsenten ja päätösten perusteella.
Laiskuus on läsnä Kehitys Oyn tulostason perusteella.
Laiskuus on läsnä kuntalaisten keskuudessa, ei haluta ottaa selvää, eikä vaivauduta vaatimaan totuutta.
savon porstuan perustukset jatkavat hajoamistaan, jäljellä lienee ristiin rastiin halkeillut lännen puoleinen nurkka.
Olipa vahva teksti aloituksena. Sanoisinko että jytäkkä ajankuva.