Unkari on EU-vihaajien ihannemaa!

UnionFan

Kielisukulaisemme ovat antaneet vallan miehelle, joka johdattaa kansaansa takaisin taantumukseen. Pääministeri Viktor Orbán kontrolloi nyt kaikkea, myös tiedotusvälineitä ja opetustointa. Korruptio rehottaa ”Viktatorin” lähipiirissä.

Netissä levitetään kuvaa kyläjuhliin teurastetusta siasta, jonka kyljessä lukee: ”Ö volt a soros!!!” (yksi sika vähemmän). Sanaleikki viittaa unkarinjuutalaiseen miljardööriin George Sorosiin, jonka Orbán julisti valtion viholliseksi. Hän itse opiskeli Oxfordissa Soroksen stipendillä.

Naapurikansojen vähättely, avoin rotuviha ja fasististen järjestöjen puuhakkuus on arkea.

Sorosta pilkataan mediassa, mutta myös tuhansissa suurissa tienvarsijulisteissa ympäri maata. Hänen perustamansa vapaa yliopisto muuttaa maanpakoon Wieniin.

Vainoamisella on toki Unkarissa vuosisataiset perinteet. Juutalaisia on kadehdittu ja mustalaisia halveksittu. Saksan miehitysaikana Auschwitziin kuljetettiin puoli miljoonaa juutalaisista. Hengissä selvisi joka kahdeksas.

3

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nämä näyttää kaikki olevan kommunistisia maita joissa on ongelmia:

      " BUDAPEST-Unkarin vaalit voittanut oikeistoliberaalinen Fidesz-puolue vaatii, että sosialistit lopettaisivat valtion omaisuuden myymisen hallituskeskustelujen aikana. "Hallituksen ei pitäisi tehdä sopimuksia, joilla valtion omaisuus vähenee", Fideszin varajohtaja vaati. "

      Liittovaltio
      21.5.2018 9:07

      Yksityinen omistus on aivan kaiken ratkaisu !
      Se ratkaisee sodat ja arvot ja arvomaailman. Yksityinen omistus ja vapaa kauppa.
      Kaikki ne maat mitkä ovat kommunistisia ja valtio omistuspohjaisia ovat
      epävakaita ja rasismin ja aatteen ja rodun ja mielivallan alullepanijoita.

      Olen ehdottanut myös suomen kansallisvarallisuuden yksityistämistä ja sen voi
      toteuttaa helposti yksityistämällä kaikki valtion osakeyhtiöiksi ja jakamalla osakkeet
      ja osuudet suomen kansalaisille vapaasti myytävinä osuuksina ja osakkeina.

      Terveydenhuolto voidaan myös myydä vakuutusyhtiöille ja vakuuttaa koko kansa
      tuloveroista edelleenkin. Eläkkeet ovat myös jo vakuutusyhtiöiden alaisia.

      Tämän jälkeen sanon, että Euroopan unioni on aika kova sana koko kansan keskuudessa.
      En varmasti löydä enään EU:n vihaajia, kuin 1 % verran juntteja ja tyhmiä.

      Kaikki poliittinen paska ja suomi - paska häviää myös sinne mistä se on tullutkin
      yksityistämisen jälkeen ja siihen yksityistämiseen juuri nykyisetkin puolueet pyrkivät.
      Mutta heidän tarkoitus on siirtää varoja vain itselleen valtio ja aatetta hyväksikäyttäen.

      Sotien sattuessa tai jonkin konfliktin sattuessa on helppo asettaa lasku maasta ja
      omaisuudesta tai käydä alueesta kauppaa ilman tappamista ja sotaa ja euroopan
      unioni ja suuret valtiot ovat sen takuuna ja ihmisten vapaa liikkuvuus ja oleminen
      ja asuminen.

      On pirun vaikea hyökätä ja valloittaa jos siinä alueella on monen maan etnistä
      porukkaa ja uskontoa.

      Poliittinen paska menettäisi myös suuresti merkitystä ja asioiden hoito helpottuisi
      huomattavasti, huomatkaa, että ihmisille tarjotaan vapautta olla ja mennä ja asua.

      Mahdollisesti Liike Nyt auttaa rakentamaa tästä versiota ?

    • Olet-sekopää

      Orban ajaa Unkaria yhden puolueen ja yhden miehen oikeistodiktatuuriin.
      Ei siellä ole kommunismista tietoakaan.

    • Unkarille-hurraavat

      kaikki sopimusten rikkomisia ja yhden puolueen diktatuuria sekä korruptiota kannattavat EU-vihaajat.
      Pieni porukka, mutta valetta piisaa,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1330
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      730
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      252
      622
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      312
      601
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      580
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    Aihe