Kaste Keuruulla

Onko mahdollista saada uskovien kaste Keuruun Konferenssissa vai kieltääkö sen Raamattu?
21293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Raamatullinen kaste n. 3000 uskontulleelle Helluntaina Raamatussa.
Apostolien teot 2:
41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.

"Helluntain henki" Konferenssissa?!?

1Äänestä

"Uskovien kaste". Määrittele itsellesi tarkasti mille kasteelle aiot ja kenen / minkä nimeen sinut kastetaan ja miksi. Mikä on motiivi.

Tämä on tärkeä asia, jopa pelastuskysymys, sillä kaste on juuri sitä mitä tunnustat ottaessasi sen.

Itseni on kastettu helluntailaisten, nk. "uskovien kasteella", mutta tultuani kristityksi ja erottuani helluntailaisista, omasta tahdostani kielsin sen olemuksen ja tunnustin kristillisen kasteen, jota hellarit pilkaten kutsuvat "vauvavaleluksi". Hellareilla vain kastevesi oli oikea, muu oppi siitä väärää. Tunnustaudun luterilaisen kasteopin kannattajaksi, silti minua ei uudelleenkastettu kirkossa.

Jos sinut on aiemmin kastettu kristillisellä kasteella, on synti ottaa toinen kaste. Hellarit saattavat kastaa moneen kertaan, vaikka virallisesti väittävät heillä olevan vain tämän yhden upotuskasteen.

Helluntailaisten antama kaste ei ole sama kaste kuin kristillisillä kirkoilla. Hellarit eivät tunnusta kristittyjen kastetta koska siinä ei heidän mukaansa käytetä riittävästi vettä, eikä kastettava itse pysty järjellä tunnustamaan uskoaan. Kristinoppiin eivät tällaiset väärät, ihmisviisasteluun kuuluvat edellytykset kuulu, kuten, onko henkilö kokonaan upotettu, puoliksi upotettu vai ainoastaan pisaralla vettä kastettu ja osaako hän tunnustaa uskonsa. Kuka tietää mitä aikuiskastettava todella uskoo, onko hänen sanaansa luotettava ja mistä hän tietää olevansa riittävän "uskossa" ja "kelvollinen" kasteelle. "Usko" on helluntailaisten epäjumala, sillä he mittaavat kaiken, silti uskoa on järjellä mahdotonta mitata. Mutta hellarit uskovat kun joku sanoo uskovansa, tarkemmin: "olevansa uskoossa".

Kristityt eivät "ole uskossa", vaan Jeesuksen vaikuttama usko on meissä. Hellareilla kaikki on päinvastoin kuin kristityillä.

Kristittyjen kaste ei tällaisia saivartele ,vaan kaste tulee Jumalan lahjana jokaiselle, myös vauvalle.

Äänestä
  • No, kumpikin kaste, "vauvavalelu ja helluntalaisten tekemä kaste" on muotouskonnollinen. / Helluntalaisuus on omantakeisen "henki- kielijutun" keksinyt seurakunnan muotouskonnoksi, eivätkä he luovu hapatteesta.

    "Vauvavalelu= uskova, voi taas miettiä, että kysehän on ypärileikkaus- jäljittely".
    Ennemmin sitä voi sitäkautta ajatella nimenantamisen rituaali.
    Marttikin pohti, että kastettava pitäisi olla uskossa ja siksi siihen perinteisesti selvitettiin surullisen opin tarina, joka kahlitsee monia äitejä sydänsuruun.

    Vilkaistaan juutalaisuuteen ja ympärileikkaukseen.

    Jeesuskin oli ympärileikattu 8 päiväisenä, mutta silti hän kävi kasteella.
    Hän itse määritteli Johannekselle, miksi Hän tuli kasteelle, vaikka kastettavan kengänpaulaakaan ei Johannes kokenut olevansa arvossaan kuinkaan käsiteltävän.

    Eli näin lähtee vauvakaste- pelastaa opilta pohja pois ja todetaan se perinnäisopiksi.

    Äänestä

Ilmeisesti Keuruun suurtapahtuman telttailuherätyksessä ei noudateta Apt. 2 mukaista kastekäytäntöä.

Äänestä
  • Tuleeko Konffassa ketään uskoon ja kastetaanko siellä uskoontulleet Apt. 2 mukaisesti?

    Äänestä

Helluntailaiset mesovat kasteestaan ja adventistit sapatistaan. Yhteistä molemmilla on hyökkäys kristittyjä vastaan.
Ne ovat heidän oppi-isminsä.
Ristinryövärikään ei ollut helluntalainen.

Äänestä
  • Ristinryöväri ei ollut ihmisille minkäänlainen, kuten ei Jeesuskaan. Ei juutalaisille eikä roomalaisille. Mutta Jumala Itse oli ristillä ristinryövärin vierellä.

    Nuo Jeesuksen ajan ihmiset saivat kokea merkillisiä. Olen itsekin kokenut paljon kummaa, mutta olla ristillä Jumalan kanssa on kyllä harvinaisempaa. Ellei sitten kristillisessä eukaristiassa, jossa ei vain muistella Jeesusta, vaan todella ollaan ristillä Hänen kanssaan ja Hänessä.

    Äänestä

  • Mikä estää helluntalaispastoreita noudattamatta omaa kasteoppia Keuruun käännytyskonfassa?

    Äänestä

  • Pastoritpäättivät kirjoitti:

    Mikä estää helluntalaispastoreita noudattamatta omaa kasteoppia Keuruun käännytyskonfassa?

    Ei tietenkään mikään. Eli perinteet kunniaan ja meno jatkuu.

    Äänestä

  • H-Kirkko, kirkko, kirkollisuus ja kirkkomenot myös kasteissa.
    Kolmannen polven helluntalaisuus = Kirkollisuus.

    Äänestä

Hyvinä aikoina, silloin kun Kristusta vielä julistettiin ja parannuksenteko kuului uskoontuloon, oli konffan kastetilaisuus vaikuttava tapahtuma.

Joku vuosi sitten jkläinen äiti kirjoitti kauhuissaan nuorensa kastetapahtumasta konffassa, se oli ollut arvoton ja irvokas, omissa vaatteissa muistaakseni suoritettu seremonia. Kastesaarna ja -opetus puuttuivat kokonaan! Tähän on tullut helluntaiRikko!!

Aiemmin tuolla eräs kirjoitti halvasti uskovien kasteesta ja painotti kristillisen kasteen tasa-arvoa! Höpöpuhetta ja Kristuksesta luopuneen puhetta. On vain USKOVIENKASTE, joka löytyy Sanasta, kaikki muu on harhaa!

Niinhän se on, että Lutherin harhauttamat ovat pari kertaa elämässään, rippikoulua lukuunottamatta, Jumalansa edessä ja tietämättöminä molemmissa, kaste ja hautaus!! Surullista ja erittäin petollista!

Äänestä
  • Keuruulla "henkikastetaan helluntaihengessä" mutta ei kasteta Raamatullisella uskovien upotuskasteella.
    Henkikastetta oikein tavoitellaan.
    Helluntailaisuuttaa häpeillään niin siksi "pentecostal" nimi häivytetään kirkkojen nimessä.

    Äänestä

Minulle ei vieläkään kukaan ole kyennyt selittämään näitä Paavalin selviä sanoja:

Siis Paavali itse sanoo olleensa esikuvana ja esimerkkinä uskovan oikeasta toiminnasta !

1. Kor. 4:16 Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani.

1. Kor. 11:1 Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.

Fil. 3:17 Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.

No, mennään itse asiaan:

1. Kor. 1:14 Minä KIITÄN JUMALAA, ETTÄ EN OLE KASTANUT teistä ketään muita kuin Krispuksen ja Gaiuksen,

17 Sillä Kristus EI LÄHETTÄNYT MINUA KASTAMAAN, vaan evankeliumia julistamaan-ei puheen viisaudella, ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi.

Jos siis vesi kaste kuuluisi jokaiselle uskoontulleelle eli uudestisyntyneelle, niin miksi Paavali eli pakanoiden Apostoli kirjoitti noin selvästi, että Herra itse joka häntä opetti, EI LÄHETTÄNYT HÄNTÄ VEDELLÄ KASTAMAAN ???

Miettikää edes hetki näitä Paavalin hyvin selviä sanoja !

Äänestä
  • lopeta tuo jauhaminen kun olet ymmärtämätön niin olet sitä, ei sitä kuitenkaan ole pakko koko aikaa toistaa, se uskotaan jo !

    Paavalilla oli TOINEN tehtävä, tajuatko sellaista vaihtoehtoa että Paavalin ohessa oli niitä jotka kastoivat uskoontulleita!

    Mutta luulis noiden kirkollisten kastehoperoitten tajuavan jotain oman harhansa nupottajaa noista Paavalin sanoista, mutta ei, siellä vallitsee taas toisenlainen pimeys.

    Äänestä

  • jasitäpiisaa kirjoitti:

    lopeta tuo jauhaminen kun olet ymmärtämätön niin olet sitä, ei sitä kuitenkaan ole pakko koko aikaa toistaa, se uskotaan jo !

    Paavalilla oli TOINEN tehtävä, tajuatko sellaista vaihtoehtoa että Paavalin ohessa oli niitä jotka kastoivat uskoontulleita!

    Mutta luulis noiden kirkollisten kastehoperoitten tajuavan jotain oman harhansa nupottajaa noista Paavalin sanoista, mutta ei, siellä vallitsee taas toisenlainen pimeys.

    Ohitit koko asian, vanhinten perinnäis sääntöjen ja oppien vuoksi näköjään !

    Et näköjään tiedä vielä sitäkään, että mitä Apostolin tehtävä pitää sisällään !

    Apostoli toimi siis evankelistana ja opettajana eli paimenena Seurakunnissa !

    Apostolin piti siis ihan kuten Paavali itse sanoo, olla ESIMERKILLINEN KAIKESSA TOIMINNASSAAN !!!

    Mutta tuonkin Totuuden sinä vain kevyesti ohitit puoluehengessäsi ja siksi, että uskot enemmän ihmisiä kuin Sanaa eli Raamaattua !

    Joten voitko vihdoin alkaa ITSE selvittämään sitä Raamatusta, että mikä on OIKEASTI Totuus, ja lopettaa ihmisten seuraamisen ja heidän oppejensa toistelun ?

    Äänestä

  • jasitäpiisaa kirjoitti:

    lopeta tuo jauhaminen kun olet ymmärtämätön niin olet sitä, ei sitä kuitenkaan ole pakko koko aikaa toistaa, se uskotaan jo !

    Paavalilla oli TOINEN tehtävä, tajuatko sellaista vaihtoehtoa että Paavalin ohessa oli niitä jotka kastoivat uskoontulleita!

    Mutta luulis noiden kirkollisten kastehoperoitten tajuavan jotain oman harhansa nupottajaa noista Paavalin sanoista, mutta ei, siellä vallitsee taas toisenlainen pimeys.

    Niin ja sinä "nupottaja" !

    Paavalin siis sinun oppisi mukaan olisi pitänyt HÄVETÄ sitä, että ei ollut heti kastanut vedellä kaikkia uudestisyntyneitä !!!

    Mutta Paavali siis KIITTÄÄ Jumalaa siitä, että on kastanut vain pari hassua uudestisyntynyttä Korinton seurakunnasta !!!

    SIIS IHAN PÄÄLAELLAAN ON KOKO JUTTU !

    Mutta sekään ei saa silmiäsi auki, vaan halveksit vain sitä, joka kertoo ja näyttää sinulle Totuuden Raamatusta !

    Äänestä

Paljonko konffaan on sisäänpääsymaksu?
Paljonko ja mistä kaikesta siellä pitää maksaa?

Ilmeisestikään netistä ei voi ilman erillismaksua katsoa. Hellarit eivät enää jaa evankeliumia ilmaiseksi. En ole koskaan käynyt Keuruulla, enkä mee.

Aitojen, kristillisten kirkkojen herätysjuhlat ovat edelleen ilmaiset kaikille:

Ensi kesänä Evankeliumijuhlaa vietetään Kalajoella 29.6.-1.7.2018 teemalla
”Kuin hiekanjyväset meren rannalla”.
https://www.evankeliumijuhla.fi/
***

SRK Suviseurat Äänekoskella 29.6.-2.7.2018
http://www.suviseurat.fi/ :

"Tervetuloa Suviseuroihin Äänekoskelle!
Jos Jumala suo, kesän 2018 Suviseurat pidetään Äänekoskella Liimattalan kylässä, Keitele-järven ja E75-tien välisellä peltoaukealla. Suviseurat on kaikille avoin hengellinen tapahtuma, johon saapuu Jumalan sanan kuuloon eri-ikäisiä seuravieraita paitsi eri puolilta Suomea, myös ympäri maailmaa."
***

Tervetuloa Kansanlähetyspäiville, Ryttylä 6.-8.7.2018!
http://kansanlahetyspaivat.fi/
***

"Herättäjäjuhlat kutsuvat Tampereen Kalevaan avoimen taivaan alle heinäkuussa 2018
Heinäkuussa 2018 järjestetään Tampereen Kalevassa Herättäjäjuhlat. Lähellesi ikävöin –teema kokoaa 6.-8.7.2018 jopa 20 000 tapahtumakävijää Kalevan kirkon ympäristöön. Juhlakenttä perustetaan avoimen taivaan alle Kalevan kirkon itäpuolelle. Herättäjäjuhlat ovat yksi kesän 2018 isoimmista tapatumista Tampereella."
https://herattajajuhlat.fi/
***

Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys ry :
"Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa"
Rukoilevaisten kesäseurat Noormarkussa 20.-22.7.2018 :
http://www.rukoilevaisuus.com/kesaseurat18.php

Näihin on jokaisella vapaa pääsy, niin lapsivalelukastetuilla, upotuskastetuilla kuin kastamattomillakin. Ei hengellisiä etukäteisansioita eikä pääsy- tai osallistumismaksuja saada tulla Jumalan luo.
*

Äänestä

Aikoinaan järjestivät kastejuhlan kun konffassa 1980-luvulla. Kannattaa kääntyä IsonKirjan ja järjestävien puoleen.

Äänestä

Uskovien katse on semmone, että toine silimä kahtoo Ryssellii ja toine silimä kahtoo Moskovvaa...

Äänestä

Keuruun konferenssissa on mahdollista saada montakin uskovien katsetta. Siellä on paljon katseleva uskovia. Lapsikatseitakin saat paljon kun lapset kahtoo sinua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Telttaherätykseatä kirjoitti:

Onko mahdollista saada uskovien kaste Keuruun Konferenssissa vai kieltääkö sen Raamattu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu