Kysymys Jumalasta on akuutti myös moderneille

suosittelen

Uuden Tien toimittamassa AlfaStudio-ohjelmassa keskusteltiin viime torstaina siitä, miksi Jumala-kysymys ei häviä modernin länsimaisen ihmisenkään mielestä.

Helsingin keskustassa sijaitsevan Luther-kirkon teologin, Soili Haverisen mukaan Jumala-kysymys on yllättävän akuutti myös helsinkiläisille.

– Samalla on tiettyä varauksellisuutta kirkkoa kohtaan, onko sinne tervetulleita, saako tulla. Ihmisillä on paljon kysymyksiä. He kaipaavat elämän merkitystä ja tarkoitusta, Haverinen sanoi.

Muotoilutohtori, kirjailija ja blogisti Kati Reijonen keskittyi vuoden ajan Jumala-kysymykseen ja halusi selvittää, mikä hänen suhteensa Jumalaan on. Vuoden jälkeen syntyi kirja Iso ajatus – Pitäisikö Jumalalle antaa vielä mahdollisuus? (Atena 2018) AlfaStudiossa hän kertoi, ettei edelleenkään tiedä, uskooko Jumalaan vai ei, mutta Jumala-kokemus hänellä on.

Reijonen kuvaa Jumala-kysymystä kuin korkiksi, joka ponnahtaa aina uudelleen esiin, vaikka se on pyritty painamaan pinnana alle.

– Perimmäiset kysymykset eivät ole hävinneet minnekään, koska me olemme kärsiviä ja kuolevaisia olentoja. Tiede on tuonut meille antibiootteja ja ydinaseita ja kaikenlaisia mullistavia keksintöjä, mutta ihminen on yhä siinä kipeydessään ja rikkinäisyydessään ihan samanlainen kuin hän on ollut aina.

”Hengellisyys ei ole kadonnut minnekään”
Keskusteluun osallistui myös filosofian tohtorikoulutettava Ilmari Hirvonen, joka kuvasi itseään ”negatiiviseksi ateistiksi”. Hän ei siis usko Jumalaan, mutta ei myöskään kiellä Jumalan olemassaoloa. Hän näkee, että kulttuurimme on maallistuneempi kuin aiemmin.

– Olisin taipuvainen ajattelemaan, että täällä Pohjoismaissa, joissa hyvinvointivaltio on voimissaan, elämme nyt ateismin kulta-aikaa. Valtio hoitaa enemmän sen tyyppisiä tehtäviä, joita kirkot ovat aikaisemmin tehneet.

– Hengellisyys ei ole kadonnut minnekään, mutta järjestäytyneet uskonnot ovat menettäneet jossain määrin voimaansa, Hirvonen arvioi.

AlfaStudion jakson ”Pitäisikö Jumalalle antaa vielä mahdollisuus?” (17.5.) voit katsoa Uuden Tien verkkosivujen kautta.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/alfastudio-kysymys-jumalasta-on-akuutti-myos-modernille-kaupunkilaiselle/

Tässä oli hyvä keskustelu. Uskovainen, agnostikko ja ateisti keskustelivat asiallisesti Jumalasta ja uskosta.

7

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosiasiassa pulma kuitenkin on siinä, että fundamentalistille kelpaa vain juuri yksi ja ainoa näkemys uskosta ja Jumalasta. Kaikki muut vähänkin poikkeavat ovat vääriä.

      • evlut101

        Sitä fundamentalismia nyt vaan on monenlaista. Kylläpä ne skepsiksen kaverit myös omaa totuuttaan perimmäisenä totuutena viljelee ja pilkkaa toisin asioista ajattelevia. Heillä kun on suurimpana uskontona usein tiede, mutta monet "tieteelliset" selitykset tuntuu olevan pelkkää tarinankerrontaa vailla mitään tieteellistä todistusta.


      • evlut101 kirjoitti:

        Sitä fundamentalismia nyt vaan on monenlaista. Kylläpä ne skepsiksen kaverit myös omaa totuuttaan perimmäisenä totuutena viljelee ja pilkkaa toisin asioista ajattelevia. Heillä kun on suurimpana uskontona usein tiede, mutta monet "tieteelliset" selitykset tuntuu olevan pelkkää tarinankerrontaa vailla mitään tieteellistä todistusta.

        >monet "tieteelliset" selitykset tuntuu olevan pelkkää tarinankerrontaa vailla mitään tieteellistä todistusta.

        Mikä on koulutuksesi arvioida tieteellistä aineistoa?


    • katsonut

      Katsoin tämän ohjelman eilen ja oli erittäin asiallinen ja valaiseva keskustelu. Ihmiset olivat eri mieltä mutta toisiaan ja toisten mielipiteitä kunnioittaen.
      Kiitos Alfan toimitukselle!

      • Joo, mä katsoin myös ja oikein hämmästyin, että olipa fiksu ateistimies🤓


    • Fanaa

      ”En tiedä, uskonko Jumalaan, mutta Jumala-kokemus minulla on.” Sellaista on aivot päästä pudottava avomielisyys 🤪

      • Minusta tuo nainen puhui todella vilpittömästi ja avoimesti. Oli tutkinut ja pohtinut paljon asioita mutta myös koki ja tunsi niitä.
        Mielenkiintoinen todella. Tarvitsee katsoa vielä uudellenkin 🤓


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe