Jopas jotkut väittävät outoja, että ihminen polveutuu apinasta. Apinahan on eläin!
Raamatussa sanotaan, että Jumala loi naisen miehen kylkiluusta, mutta ei tuossa ihmeellisessä teoksessa kuitenkaan kuvata, miten Jumala olisi ottanut jostain kohdasta apinaa palasen ja loihtinut siitä sitten miehen. Polveutumisväitteet on näin todistettu poskettomiksi emävalheiksi.
Uljaan atleettisena miehenä en voi kestää väitteitä, että olisin jostain karvaisesta apinasta lähtöisin. Hyi okse!
On tämä elämä sentään auvoista, kun sen saa näin iki-ihanana Jumalan kuvana vaeltaa ja sitten viimeisenä päivänä hänen luokseen iloiten kirmata kultaisen kaupungin ikieloon.
Raamatussa sanotaan, että Jumala loi naisen miehen kylkiluusta, mutta ei tuossa ihmeellisessä teoksessa kuitenkaan kuvata, miten Jumala olisi ottanut jostain kohdasta apinaa palasen ja loihtinut siitä sitten miehen. Polveutumisväitteet on näin todistettu poskettomiksi emävalheiksi.
Uljaan atleettisena miehenä en voi kestää väitteitä, että olisin jostain karvaisesta apinasta lähtöisin. Hyi okse!
On tämä elämä sentään auvoista, kun sen saa näin iki-ihanana Jumalan kuvana vaeltaa ja sitten viimeisenä päivänä hänen luokseen iloiten kirmata kultaisen kaupungin ikieloon.
Vastaukset 39
Vanhimmat
"Uljaan atleettisena miehenä en voi kestää väitteitä, että olisin jostain karvaisesta apinasta lähtöisin. Hyi okse!"
Kuule, kun sinulle se murrosikä joskus tulee kohdalle ja katsot esim. kainaloiden tai vaikka rintaasi, niin huomaat pienen yhtäläisyyden ;)>
Mukavaa, että minusta vanhasta äijästä vielä luullaan, etten ole murrosikää käynyt läpi. Olen minä, mutta rakas taivaallinen isä loi minut porsliiniksi. Niin etevä hän on osoittamaan, että olen hieman enemmän kuin apina, gorilla tai simpanssi.
>>>Olen minä, mutta rakas taivaallinen isä loi minut porsliiniksi.>>>
Tiesitkö että ainakin terveillä ihmisillä on yhtä paljon karvoja, kuin simpansseillakin? Osa karvoista on vain niin ohuita, ettei niitä karvoiksi välttämättä miellä.
Hyvä juttu. Jotkut otti vielä todesta:D Porsliini nahkasta irtosi hekotukset
Itsekkin olet uskonut, vaikka mitä hekotuksia :)
katsoppa valoa vasten omaa silhuettiasi. Näet pieniä untuvaisia karvoja tiheästi. Jos jokaisen tilalla kasvaisia norm.partakarva oisit aika karvainen.
Ihmisellä karvatupet kehittyivät hikirauhasiksi johtuen sopeutumisesta uuteen varjottomiin savannioloihin ja pystyasentoon.Ainoastaan pään karvoitus säilyi sekä niissä paikoissa joissa sillä on seksuaalista merkitystä.
Bonoboilla muuten on ihmisten kanssa yhteinen piirre mitä muilla lajeilla ei ole: naaraiden rinnat jotka pysyvät "rintamaisina" silloinkin kun niitä ei tarvita imetykseen.
Niillä on suuri merkitys bonobojen parinmuodostuksessa.
Minä olen ihan sian näköinen ja kokoinen vatsastani ja muutenkin elukka ja ruma kun apina ja karvanenekin kuin gorilla ja älykäs kun aasi.
"Jopas jotkut väittävät outoja, että ihminen polveutuu apinasta. Apinahan on eläin!"
Tuo kommenttisi päätös osoittaa erään ominaisuuden. Sen että ihmiset tuppaavat pitämään itseään jotenkin ainutlaatuisina ja superhyvänä. Se vain ei ole totta. Ihmiskeskeinen maailmankuva on murentunut pala palalta viimeisen 500 vuoden aikana. Samalla periaatteella voitaisi ajatella että maa ON universumin keskus, koska olisihan se nyt mahdotonta että ME olismme ihan tavallisella planeetalla! Siis ihmiset! Mehän olemme luomakunnan kruunu! ja paskat. Maa selviää ilman ihmistä, mutta ihminen ei ilman maata. Ärsyttää tuollaiset, jotka kuvittelevat että ihminen on jotekin uiversumin huippu. Universumissa voi olla ihmistäkin paljon kehittyneempiä sivilisaatioita!
"Raamatussa sanotaan, että Jumala loi naisen miehen kylkiluusta, mutta ei tuossa ihmeellisessä teoksessa kuitenkaan kuvata, miten Jumala olisi ottanut jostain kohdasta apinaa palasen ja loihtinut siitä sitten miehen. Polveutumisväitteet on näin todistettu poskettomiksi emävalheiksi"
No jopas, jopas. Siis tuolla perusteltu? Jos minä nyt kirjoitan tähän että "Kuun takana on kuun kokoinen limainen mönkijäinen" niin siellä on, kun tässä nyt niin lukee? Raamatun ovat kirjoittaneet joka tapauksessa ihmiset ja tiede on osoittanut selkeästi ettei se nyt ihan noinkaan mene. Täytyy tietysti muistaa että tiedekin voi olla väärässä, mutta ainakin todisteita on, että tuskin ollaan aivan hakoteillä.
puer86: "Ärsyttää tuollaiset, jotka kuvittelevat että ihminen on jotekin universumin huippu. Universumissa voi olla ihmistäkin paljon kehittyneempiä sivilisaatioita!"
Mutta ihminen on huippu. Kuten Frank-Pappa aikoinaan totesi, että eläin ei tähän pystyisi. Apinat eivät pahemmin chattaile.
Joku on joskus sanonut, että paras osoitus siitä, että universumissa on älyllistä elämää on se, että kukaan ei ole ottanut yhteyttä ihmisiin. Minusta se on pikemminkin osoitus, että me olemme ainokaiset älylliset oliot ja tämä on pelkästään rakastavan Jumalan ansiota. Hän on niin hyvä!
puer86: "Raamatun ovat kirjoittaneet joka tapauksessa ihmiset ja tiede on osoittanut selkeästi ettei se nyt ihan noinkaan mene."
Raamattu on syntynyt kaikkitietävän Jumalan suosiollisella myötävaikutuksella ja kirjoittajat ovat olleet hurmiollisessa pyhän hengen vaikutuksessa. Siten syntyvä teksti ei voi olla potaskaa. Tieteen anturit ovat tietenkin näyttäneet omiaan ja tutkijat ovat analysoineet tuloksia omien tavoitteidensa sokeuttamina. Tutkijoiden puheet ovat tahallista sumuttamista, johon jotkut ovat yksinkertaisuudessaan langenneet. Vain Jumala kykenee luomaan jotain niin mahtavaa ja suurta kuin ihminen.
kredit: "Mutta ihminen on huippu. Kuten Frank-Pappa aikoinaan totesi, että eläin ei tähän pystyisi. Apinat eivät pahemmin chattaile"
Ihminen on muihin eläimiin nähden huippu, muttei välttämättä koko universumin huippu.
kredit: "Joku on joskus sanonut, että paras osoitus siitä, että universumissa on älyllistä elämää on se, että kukaan ei ole ottanut yhteyttä ihmisiin. Minusta se on pikemminkin osoitus, että me olemme ainokaiset älylliset oliot ja tämä on pelkästään rakastavan Jumalan ansiota. Hän on niin hyvä!"
Ei se kyllä osoita mitään että viestejä ei ole kuulunut. Jumala ei siihen liity mitenkään. Asiahan on niin että jos siellä ei ole mitään, onpa jumala antanut meillä runsahasti tilaa.
kredit: "Raamattu on syntynyt kaikkitietävän Jumalan suosiollisella myötävaikutuksella ja kirjoittajat ovat olleet hurmiollisessa pyhän hengen vaikutuksessa. Siten syntyvä teksti ei voi olla potaskaa. Tieteen anturit ovat tietenkin näyttäneet omiaan ja tutkijat ovat analysoineet tuloksia omien tavoitteidensa sokeuttamina. Tutkijoiden puheet ovat tahallista sumuttamista, johon jotkut ovat yksinkertaisuudessaan langenneet. Vain Jumala kykenee luomaan jotain niin mahtavaa ja suurta kuin ihminen."
Kovasti on "kaikkitietävän" jumalan kirjoittamassa kirjassa epäkohtia. Voihan sitä useimpien epäkohtien kohdalla ajatella niinkin, että jumala on antanut ajatuksen mitä kirjoitetaan ja kirjoittaja on sitten raapustanut sen omaan muotoon SEN AIKAISEN maailmankuvan ja mytologian mukaan. Silloin raamattua ei kannata lueskella välimerkkejä laskien. Raamatun kirjoitukset eivät perustu suoraan argumentointiin, mutta tieteen havainnot on tehty konkreettisten tutkimusten myötä. Tietystihän kaikki objektiiviset tieteelliset havainnot ovat menneet päin mäntyjä ja tiedemiehet vain yrittävät sumuttaa... Miksi? Ei siihen ole syytä. Sinä siis olet väärässä. Raamattu ei ole tietokirja.
"Apinat eivät pahemmin chattaile."
Mehän nyt olemme näin ylivertaisen viisaita...
Mistä lähtien kannabista on kutsuttu pyhäksi hengeksi?
"Joku on joskus sanonut, että paras osoitus siitä, että universumissa on älyllistä elämää on se, että kukaan ei ole ottanut yhteyttä ihmisiin. Minusta se on pikemminkin osoitus, että me olemme ainokaiset älylliset oliot ja tämä on pelkästään rakastavan Jumalan ansiota. Hän on niin hyvä!"
Hyvä! Juuri tuohon sinun logiikkaan perustuu monen ateistin käsitys jumalattomasta maailmankaikkeudesta. Olet oikealla tiellä, hyvä ystävä.
Fermin paradoksiin on 1001 muuta selitystä kun jumala ja siitä jumalasta valovuodenpäässä tulee jeesus jumala
Usko pois, apina sinä olet vaikka peilisi yrittää muuta väittää. Ota mittapuusi aivosi: tuotoksestasi päätellen ne ovat melkein yhtä suuret kuin keskiverto simpanssilla. Pili ja pallit jääkin sitten reilusti pienemmiksi, ne sulla on samaa kaliberia kuin gorillalla.
Simpanssi ei pysty tähän. Olen kokeillut. Kerran annoin yhdelle näppäimistön ja syntyi seuravaa: qoptoaeru WEIR7 WÖEIT JEöidgprt8 jixioguo t7q0å58t uog8 ujeo0r7to i7o07r t90386´gfkhn. Veikkaan, että siitä ei ota selvää Erkkikään, Simosta (suurista aivoistaan huolimatta) puhumattakaan.
Pallieni koosta et tiedä mitään, mutta arvaan, että olet heittänyt koot omiesi mittapuun mukaan. Monet uskonsisaret ovat kilvan kilkutelleet tyytyväisinä melkoisia nahkapussejani.
olen pelastajasi Jeesus! Saanko tulla imemään isoja nahkapussejasi. Eikä raamattu kertonut että olen homo. Olen nähnyt sinut mitä häpeällisimmissä
hommissa, olet jopa nuollut koiraa. Hyi en voi sallia taivaan valtakunnnan aivaimia joka ei ole puhdasoppinut homoseksuaali!
"olen pelastajasi Jeesus! Saanko tulla imemään isoja nahkapussejasi."
Olen ihan heteropuolelle kallistunut ja ihanille uskonsisarille sallistunut. Kuumaakoiraa (hotdog)olen tosiaan nuollut ja haukannut suurella himolla. Homoilla on taivaassa toden totta suuret tilat varattuina, sillä heteropuoli alkaa olla tupaten täynnä.
Testisi kohteena ollut apina kyseenalaisti suhteellisuusteorian toisen väittämän. Mutta sinä polonen et sitä hiffannut kun et osaa apinan käyttämää Länsi-Afrikkalaista murretta.
Ei pitäis ilkkua pelkästään sen perusteella, että ei ymmärrä viisaamman ajatuksia. Siinä näes tyhmyys paljastuu.
Puutteessa elävien uskonsisarien kehuille en pistäis juuri painoarvoa. Sitä paitsi ei se ite pussi paljoa merkkaa vaan ne herneet siellä sisässä.
"Testisi kohteena ollut apina kyseenalaisti suhteellisuusteorian toisen väittämän. Mutta sinä polonen et sitä hiffannut kun et osaa apinan käyttämää Länsi-Afrikkalaista murretta.
Ei pitäis ilkkua pelkästään sen perusteella, että ei ymmärrä viisaamman ajatuksia. Siinä näes tyhmyys paljastuu."
Jotain tällaista uumoilin, mutta en saattanut ottaa todesta eläimen väitettä, että Jumalan maksimiksi luoma valonnopeus voitaisiin ylittää.
"Puutteessa elävien uskonsisarien kehuille en pistäis juuri painoarvoa. Sitä paitsi ei se ite pussi paljoa merkkaa vaan ne herneet siellä sisässä."
Juuri näitä patruunoita uskonsisaret ovatkin kehuneet. Väittävät niiden tuntuvan aivan sisiliskon mittaisilta. Sitä paitsi nuo uskonsisaret eivät todellakaan elä puutteessa.
kaikkein typerimmät uskosta (ja kaikesta muustakin) osattomat väittää, että ihminen on kolmas simpanssilaji!!
Jumalan poika syntynyt simpanssiksi! kyllä siitä naurua riittää meikäläisille vielä kultaisen kaupungin ikielossa!
ihminen on apina!
Ihmisen läheisimmät sukulaiset ovat simpanssi ja bonobo (eli kääpiösimpanssi).
Näitä kolmea pitäisi kutsua simpansseiksi yleisesti erotukseksi muista ihmisapinoista. Esim.simpanssin läheisin sukulainen ei ole gorilla vaan ihminen.Ihminen on ns.kolmas simpanssi.
Tietty joillekin ihmisille on opetettu että he kuuluvat valittuun kansaan ja samalla valittuun lajiin, mikä on aikamoista väärää ylpeyttä.
Olisin täsmälleen samaa mieltä jos tämä olisi mielipide asia.
kerroin faktan jolle löytyy asialliset perustelut.
Turhaan intät vastaan. Olen kanssasi samaa mieltä
öhö öhöhööö
Kai nyt kaikki ymmärsivät avauksen vitsiksi?
Tietääkseni evoluutio ei selitä, että ihminen olisi polveutunut apinasta, vaan että apinalla ja ihmisellä on sama esi-isä. Jos ihminen olisi polveutunut nykyisistä apinoista, ilmestyisi paradigma miksi nykyään apinalajeja vielä löytyy.
Raamattua siteerataan usein maailman mysteerejä selitettäessä, mutta harvoin Raamatun jakeet sopivat yhteen todellisuuden kanssa. Tämä ei sinällään tarkoita, etteikö Jumalaa voisi olla olemassa, mutta kyseenalaistaa itsessään Raamatun sisällön.
Mitä eroa on ihmisellä ja apinalla ulkonäön perusteella?
Apinalla on enemmän karvoja.
Niin samannäköisiä on ihminen ja apina ettei ulkopuolinen katselija esim. joku muu eläin, erota apinaa ja ihmistä toisistaan. Siksi esim. leijonat hyökkäävät myös ihmisen kimppuun. Ihminen on vain karvaton apina leijonan mielestä.
Tieteellisesti katsoen ihminen on apinoiden alalaji.
Raamatun sanaa en ymmärrä, sanokoon se mitä huvittaa.
"Mitä eroa on ihmisellä ja apinalla ulkonäön perusteella?"
Onhan ihmisellä eroa apinaan vaikka kuinka. Tosin uskonsisaret aina seurakunnan saunailloissa vitsailevat minua apinamiehekseen, mutta he ovat niin leikkisiä. He haluavat minut aina naistenvuorolla selänpesijäkseen. Ja olen minä totuuden nimessä pessyt heiltä hiukan muitakin paikkoja, sillä eihän ihmisestä pelkkä selkä likaannu.
...Vaan apinalla ja ihmisellä on sama kantaisä.
Tämän todistavat mm. yli 98% sama geeniperimä ja retrovirukset, jotka ovat siirtyneet osaksi niin apinan kuin ihmisenkin DNA:tä yhteisen kantaisän sairastettua aikoinaan.
Eri asia sitten on, mitä tämä vaikuttaa kunkin vakaumukseen? Mielestäni ei millään tavalla. Evoluutio on ja pysyy, johon luomistaru on hyvä suhteuttaa. Aivan samoin pysyy myös mysteerinä se, mistä koko touhu on saanut alkunsa...
T. Kristitty kommentoija
Eiköhän se kantaisäkin ollut apina
>>
Eiköhän se kantaisäkin ollut apina
>>
Ei minkään nykyisten apinalajien kaltainen apina. Ehkä jonkin sortin "apina" kumminkin.
Turha kikkailla nimityksillä. Ihminen on yksi apinalaji, läheistä sukua simpansseille ja bonoille. Bono on läheisempää sukua ihmiselle kuin gorillalle. Silloin ei ole mitään perustetta olla kutsumatta ihmistä apinalajiksi.
>>
Ihminen on yksi apinalaji, läheistä sukua simpansseille ja bonoille. Bono on läheisempää sukua ihmiselle kuin gorillalle. Silloin ei ole mitään perustetta olla kutsumatta ihmistä apinalajiksi.
>>
Biologisesti ihmistä voidaan tosiaan kutsua yhdeksi apinalajiksi. Tuo on ihan totta.
Ihminen kuitenkin eroaa merkittävästi kaikista apinalajeista kykenemällä mm. abstraktiin ajatteluun, johon eläimet eivät kykene. Biologiaa ja sukulaisuutta nämä ominaisuudet eivät tietenkään muuta.
"Ihminen kuitenkin eroaa merkittävästi kaikista apinalajeista kykenemällä mm. abstraktiin ajatteluun"
Myös simpanssi kykenee vissiin kans jonninmoiseen abstraktiin ajatteluun
Abstraktina ajatteluna voidaan pitää mm. seuraavaa tapausta. Aitaukseen jossa oli apinoita asennettiin laatikko, jossa oli syötävää ja joka pystyttiin avaamaan kaukoohjauksella. Laatikko avattiin kun paikalla oli ainoastaan yksi apina, mutta pian paikalle tuli toinenkin apina uteliaana tarkkailemaan toisen apinan touhuja. Ensimmäinen apina huomasi toisen apinan lähestyvän ja sulki laatikon pikaisesti ja oli ikään kuin mitään kiinnostavaa ei paikala olisi tapahtunutkaan. Toinen apina häipyi jonkin ajan kuluttua paikalta ja ensimmäinen apina palasi laatikolle, mutta toinen apina oli häipynyt vain paikalle, josta pystyi tarkkailemaan ensimmäistä apinaa...
Kävin vaimoni kanssa erään maan eräässä eläintarhassa, jossa kävimme katsomassa mm. simpansseja. Aitauksen edessä ihmisten hämmästellessä lajin touhuja apinat tulivat kerjäämään makupaloja vierailta. Oli hämmästyttävää huomata (vaikka apinalajeja en koskaan ole typeränä pitänytkään) jokaisen simpanssin persoonallinen käyttäytyminen. Jotkut esittivät mahdollisimman söpöä, jotkut irvistelivät ja tekivät temppuja, jotkut pyrkivät kylmästi tönimään muita pois alta, mutta ehdottomasti vaikuttavin oli vanhemman naaraan toiminta. Se pysytteli kauempana toisista apinoista, ja piti toista silmää kiinni (uskoakseni yritti tällä tavoin iskeä silmää) viitaten kädellään meitä tulemaan luokseen. Se oli kääntynyt hieman selin toisiin kumppaneihinsa nähden, jotta makupalojen siirto onnistuisi mahdollisimman salaisesti. Kyseinen naaras oli mielestäni käsittämättömän inhimillinen ja fiksu, joten suurin osa kuivatuista hedelmistä löysikin tiensä tämän hoiviin. Vaikka tuosta tilanteesta on jo jonkin verran aikaa, naureskelen tätä vielä kirjoittaessanikin.
Ihminenkö maailman älykkäin eläin? -Ehkä, mutta ero älykkyydessä seuraavaan lajiin on todella pieni.
No onpas hauskaa parodiaa. Kai vieläkin lienee uskovia jotka inhoavat apinoita :) Vaikka nehän ovat ihan symppiksiä jos vertaa ihmiskunnan toimintaan.