Suvi-Anne Siimes: pysykää kirkossa

alasajo

Päivän Hesarissa Suvi-Anne Siimes kehottaa ihmisiä pysymään kirkon jäseninä. Hän näkee, että asialla on yhteiskunnallista merkitystä. Jos kirkko selviää ristiriidoistaan, se antaa toivoa myös yhteiskunnassa, jossa instituutioihin sitoutuminen on kaikkialla vähenemässä.

Siimes ei toki ota kantaa kaikkiin yhteiskunnallisiin järjestöihin eikä hän mainitse esimerkiksi niin vähämerkityksistä järjestöä kuin vapaa-ajattelijat. Hänen sanansa sitoutumattomuuden lisääntymisestä sopii kuitenkin myös vapareihin.

Vaparit ovat kärsineet valtavista jäsentappioista. Kirkolla menee siihen nähden suorastaan loistavasti. Vuonna 2010 vapareita oli oli vajaa 2100. Seitsemässä vuodessa eli vuoden 2017 loppuun mennessä vaparien määrä on sulanut reiluun 1300 jäseneen.

Vaparien jäsenpoistuma on kiihtyvää. Viime vuonna tuli tarkastelujakson suurin jäsentappio lukuunottamatta vuotta 2013, jolloin kokonainen iso yhdistys erosi Vapaa-ajattelijan liitosta. Viime vuoden jäsentappiot syntyivät ”normaalista” jäsenpoistumasta.

Vaparien jäsenistö äänestää siis kiihtyvällä tahdilla jaloillaan. Myös yhdistyserot jatkuvat. Tänä vuonna on jo kaksi kokonaista yhdistystä jäänyt liiton ulkopuolella. Muutamissa liittoon vielä kuuluvissa yhdistyksissä on enää joitakin henkilöjäseniä ja niiden voi olettaa sammuvan jo tämän tai seuraavan vuoden aikana.

Kaiken kaikkiaan Siimeksen kehotus kirkkoon kuulumisesta, kirkon suhteellisen vähäinen jäsenpoistuma ja vaparien romahdusmainen jäsenmäärien lasku osoittavat, että vapaa-ajatteluaatteella ei ole enää tulevaisuutta maassamme.

27

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YhdistysvapaaAjattelija

      Eikö vapaa-ajattelijoiden pitäisi ajatella vapaasti? Mihin helkuttiin he tarvitsevat vapaa-ajattelijoiden yhdistyksiä ja liittoa?

      • EroaVapareista

        Erittäin hyvä ja asiallinen kysymys. On naurettava ajatus, että ajatellakseen vapaasti, pitäisi kuulua yhdistykseen ja noudattaa yhdistyksen sääntöjä. Kaiken kukkuraksi tästä "vapaudesta" saa vieläpä maksaa ja rahat menevät pääosin keskusjärjestön (nimeltään liitto) muutaman ihmisen menoihin. Rahalla on maksettu mm. ulkomaanmatkoja näille ihmisille yms.

    • Lukuje.lisäys
      • EroaVapareista

        Minkähän karvan se nyt paljasti, kun kertoi Suvi-Anne Siimeksen näkemyksistä ja vaparien romahdusmaisesta jäsenpaosta? Mielestäni aloituksessa kuvataan kohtuullisen objektiivisesti asioita eikä kirjoittaja ota henkilökohtaista kantaa niihin.

        Suvi-Anne Siimeksen lähtö Vasemmistoliitosta on kuin toisinto niistä lukuisista kahinoista, joita Vapaa-ajattelijain liitossa on. Järkevät ihmiset nostavat kytkintä riitoihinsa tukehtuvasta Vapariliitosta. Jatkuva kinaaminen lisää jäsenpakoa vapareista.

      • NiidenYhteys
        EroaVapareista kirjoitti:

        Antivapari tykkää, että ihmiset pysyvät kirkon jäseninä ja maksavat kymmeneyksensä sinne, ja antivapari ei tykkää, että ihmiset ovat jäseninä vapaa-ajattelijoissa.

      • EroaVapareista
        NiidenYhteys kirjoitti:

        Antivapari tykkää, että ihmiset pysyvät kirkon jäseninä ja maksavat kymmeneyksensä sinne, ja antivapari ei tykkää, että ihmiset ovat jäseninä vapaa-ajattelijoissa.

        En nyt oikein pysty lukemaan tuota aloituksesta. Onko vapareilla jokin ihan oma logiikkansa, joka poikkeaa yleisestä akateemisessa maailmassakin opetetusta logiikasta? Jospa hiukan perustelisit väitteitäsi. Kiitos.

      • lukijallt
        EroaVapareista kirjoitti:

        En nyt oikein pysty lukemaan tuota aloituksesta. Onko vapareilla jokin ihan oma logiikkansa, joka poikkeaa yleisestä akateemisessa maailmassakin opetetusta logiikasta? Jospa hiukan perustelisit väitteitäsi. Kiitos.

        Josko Siimes itse on kirjoittanut aloituksen?

      • EroaVapareista
        lukijallt kirjoitti:

        Josko Siimes itse on kirjoittanut aloituksen?

        Vaparit siis ajattelevat, että Suvi-Anne Siimes on tuo paljon parjattu Antivapari!

        Olen aina tiennyt, että vaparien ajattelu on pelkkää absurdia viihdettä, mutta nyt on hupikerroin jo tosi korkealla. :D

    • alasajo

      Tarkennus Vapaa-ajattelijain liittoon kuuluvien yhdistysten jäsenmääriin:

      2010: 1983
      2011: 1802
      2012: 1815
      2013: 1577
      2014: 1576
      2015: 1540
      2016: 1491
      2017: 1364
      2018: 1190 (arvio)

      Pahoittelen, että aloituksessani annoin liian korkean luvun vuodelle 2010. Vaparien suosio on tuolloinkin ollut matalampi kuin muistin. Tämä ei kuitenkaan muuta kokonaiskuvaa, jossa jäsentappiot ovat vuosittain valtavia.

      Kehityksen suunta on ilmeinen ja on todennäköistä, että kymmenessä vuodessa jäsenmäärä supistuu puoleen tai jopa enemmän.

      Kehitys näkyy samansuuntaisena myös muilla mittareilla. Tilaisuuksien osanotto on laskenut selvästi, samoin julkinen näkyvyys ja liittoon kuuluvien yhdistysten määrä.

      Kaikki vapaa-ajattelun mittarit osoittavat erittäin jyrkästi alaspäin, poikkeuksena vapaa-ajattelijoiden hautausmaiden määrä, joka on ennallaan.

      • EroaVapareista

        Karua luettavaa, mutta luvut ovat vaparien omia. Karua siis vaparien silmin. Minähän pidän kehitystä erittäin myönteisenä.

        Voisi hiukka miettiä, mikä tuon romahduksen on saanut aikaan. Arvelen, että ihmisille on paljastunut, miten totalitaristinen ihanne vapareilla on.

        Useimmat uskonnottomat ovat suvaitsevaista porukkaa eikä heitä elähdytä viha. Kun on käynyt yhä selvemmäksi, että vapareiden toimia motivoi nimenomaan viha uskontoa kohtaan, järkevät ihmiset ottavat etäisyyttä vapareihin.

        Vaparien määrän vähentyminen kuvaa kansalaisten järkevöitymistä. Se ei voi olla heijastumatta myös vaparien määrän vähenemiseen.

      • AlasVAL

        Erittäin positiivinen kehitys. Hyvään suuntaan menee.

        Mietin, kuinka suuri ansio tässä kehityksessä on meidän vaparivastaisella koalitiollamme, johon kuuluu hajanainen joukko eri motiiveista käsin vapareita vastustavia henkilöitä. Onko tässä onnistuttu karistamaan vaparien valheelliselta propagandalta sen viehätys?

        Minusta olemme monella tavalla onnistuneet tuomaan tervettä ja rehellistä näkökulmaa vaparien toimintaan. Kun asioita katsellaan tosiasiapohjalta, moni huomaa, ettei vapareihin kannata kuulua. Tämä on ehkä ehkäissyt liittyjiä ja rohkaissut eroajia. Asiallisella tiedolla on siis ollut vaikutusta.

        Olisi mukava kuulla, onko vapareilla itsellään mitään ajatuksia siitä, miksi jäsenkehitys on ollut tuollaisessa syöksyssä koko 2010-luvun. Toivonko liikoja, kun odotan vapareilta asiallista keskustelua tästä aiheesta ja tähän alle?

      • 8302
        AlasVAL kirjoitti:

        Kai kahdestakin ihmisestäkin muodostuu koalitio. Tällä palstalla kaiketi riehuu kylähullu, joka vihaa Ylikoskea, sekä joku vakivaltainen entinen naisystävä. Taputtakoot he itseään selkään. Suuruudenhulluus on heillä iskenyt kaikkien edellisten vaivojen lisäksi.

      • AlasVAL
        8302 kirjoitti:

        Tuota tuota. Veikkaan, että vaparikriittisiä kirjoittajia on enemmänkin. En toki voi olla varma, mutta tiedän, että en ole ainoa, joka kirjoittaa täällä kritiikkiä. Muista nikeistä kuin omastani on vaikea sanoa, onko niiden takana yksi vai useampia. Tuntumani on, että useampia. Taustoja tuntuu olevan ateismista uskovaisuuteen ja yhdistävä tekijä on vaparikritiikki. Emme mielellämme kritisoi toisiamme, koska vaparien kritisoiminen on yhteinen tehtävämme. Olemme suvaitsevaisia koalition sisällä toisin kuin vihaansa uhkuvat vaparit, jotka haukkuvat niin uskovaisia kuin muita ateistejakin.

      • asiaonselväjoshaluaa

        On täällä muitakin kuin sinä. Sanonpa vaan, ettei siitä tule epäselvyyttä. Tai no, tulee kuitenkin, koska vaparit aiheuttavat sitä.

      • AlasVAL
        asiaonselväjoshaluaa kirjoitti:

        On täällä muitakin kuin sinä. Sanonpa vaan, ettei siitä tule epäselvyyttä. Tai no, tulee kuitenkin, koska vaparit aiheuttavat sitä.

        Vaparit tarvitsevat harhojaan voidakseen kieltää todellisen elämän ilmiöt, kuten joukkopaon vaparien jäsenyydestä.

    • EroaVapareista

      Jori teki tästäkin aiheesta oman aloituksen. Jori näköjään katsoo, että hänen ei tarvitse noudattaa sääntöjä.

      • AlasVAL
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Unohdit linkittää sen: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15291743/siimeksi-sekavahko-kirjoitus

        Miksi teit aloituksen aiheesta, josta jo on aloitus täällä?

      • lumiukonrikkoja-Jori
        AlasVAL kirjoitti:

        Miksi teit aloituksen aiheesta, josta jo on aloitus täällä?

        Koska tarkoitus on vain sotkea keskusteluita. Tulee mieleen talvi ja lumiukko, jonka paha poika on käynyt rikkomassa. Ei siis kauhean vakavaa mutta tuleehan siitä paha mieli. Ja siihen kai Jori tähtääkin.

      • luk.huom
        lumiukonrikkoja-Jori kirjoitti:

        Koska tarkoitus on vain sotkea keskusteluita. Tulee mieleen talvi ja lumiukko, jonka paha poika on käynyt rikkomassa. Ei siis kauhean vakavaa mutta tuleehan siitä paha mieli. Ja siihen kai Jori tähtääkin.

        Tätä harjoittaa vapariliiton johtoporras yleisemminkin. Kenttätasolla sen sijaan erotaan vapareista.

      • huonohomma

        Jori ei kestä sitä, että vapaa-ajattelusta keskustellaan muualla kuin hänen tekemissään aloituksissa. Tämä on todella vanha tapa, onneksi hän ei ole enää mode, joten ei voi pakottaa ketään mihinkään aloituksiin.

    • "Päivän Hesarissa Suvi-Anne Siimes kehottaa ihmisiä pysymään kirkon jäseninä. Hän näkee, että asialla on yhteiskunnallista merkitystä. Jos kirkko selviää ristiriidoistaan, se antaa toivoa myös yhteiskunnassa, jossa instituutioihin sitoutuminen on kaikkialla vähenemässä."

      Niin antaa Lottokin :-)

      • havainto

        Kirjoitit "Lottokin". Kiinnitän huomiota päätteeseen -kin. Myönnät siis, että kirkko antaa toivoa.

      • havainto kirjoitti:

        Kirjoitit "Lottokin". Kiinnitän huomiota päätteeseen -kin. Myönnät siis, että kirkko antaa toivoa.

        "Kirjoitit "Lottokin". Kiinnitän huomiota päätteeseen -kin. Myönnät siis, että kirkko antaa toivoa. "

        Kysy Suvi-Annelta.

    • luk.huom

      Kirkon suuri kannatus ahdistaa vapareita, joiden määrä on painumassa historiallisen alas, kohta kolminumeroiseksi!

      • ANTIVAPARI

        AAAAAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHHAHAHAHAHAHAH!

        (Antivaparin kauheaa naurua)

    • Havainnoitsija

      Kukaan ei kehota pysymään vapareissa. Yleisesti katsotaan siis, ettei vapareilla ole merkitystä. Niinkuin ei olekaan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      71
      4115
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      15
      2664
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2267
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      11
      2233
    5. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2167
    6. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2131
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2083
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      598
      1911
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1905
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe