URKIN AJATUS toimii vieläkin !

Esitellessään rajasopimusajatuksiaan Urkki selvitti ehdotustaan jonka mukaan Norjan pitäisi voida vaihtaa NATO -jäsenyytensä USA:n ja Brittien kanssa solmittavaan YSTÄVYYSSOPIMUYKSEEN koska ajatus Urkin mielestä on hyvä: Voitaisi luodaa puolueeton FENNOSKANDINAAVIA, joka NATO-jäsenyyden ulkopuolella välttyisi kv jännityksien vaikutuksista , mutta läntisen yya-sopimuksen ansiosta saavuttaisi saman turvallisuuspoliittisen katteen kuin NATONkin yhteydessä !
10147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jännitykset poistuu sitten kun Venäjä häviää. Ei ennen.

1Äänestä

Urkin ajatus ei toiminut edes silloin ja vielä vähemmän nyt!

Tarkkispoika piiskaa kuollutta hevosta laukkaan? Turhaa on työnsä!

1Äänestä

SINÄ OLET SYNTYNYT kuolleena kollina ja lapsivetesikin oli pelkkää kusta !
URKKI OLI PELIMIES

Äänestä
  • No ei ollut pelimiestä nähnytkään, pelkästään tragikoominen sekunda-despootti.

    1Äänestä

Jännitykset poistuu sitten kun Israel siiretään oikeaan luvattuun maahan USA:n. Ei yhtään ennen.

Äänestä
  • Aivan totta, Israel on saman eliitin hallinnassa kuin USA:n hallinto....sopivat samaan läjään ja nyt siksi että Lähi-Itä rauhoittuisi.
    Länsikoalitio ja Israel alueella, ikinä ei nähdä rauhaa?

    Äänestä

  • PureJenkki kirjoitti:

    Aivan totta, Israel on saman eliitin hallinnassa kuin USA:n hallinto....sopivat samaan läjään ja nyt siksi että Lähi-Itä rauhoittuisi.
    Länsikoalitio ja Israel alueella, ikinä ei nähdä rauhaa?

    '' ikinä ei nähdä rauhaa''
    Tuo pätee ainakin Venäjän lähialueilla.

    1Äänestä

  • PureJenkki kirjoitti:

    Aivan totta, Israel on saman eliitin hallinnassa kuin USA:n hallinto....sopivat samaan läjään ja nyt siksi että Lähi-Itä rauhoittuisi.
    Länsikoalitio ja Israel alueella, ikinä ei nähdä rauhaa?

    "Länsikoalitio ja Israel alueella, ikinä ei nähdä rauhaa? "

    Mutta toisaalta.... eipä nähdä liioin täysmittaista sotaa! Siihen eivät ympäröivät arabivaltiot kykene!

    Ja Tiltulauman 'voimilla' ei Israelia siirrellä minnekään!

    1Äänestä

Urkki oli pelimies !

Äänestä

Suomi uppoaa Urkin myötä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korpisoturi1942 kirjoitti:

Esitellessään rajasopimusajatuksiaan Urkki selvitti ehdotustaan jonka mukaan Norjan pitäisi voida vaihtaa NATO -jäsenyytensä USA:n ja Brittien kanssa solmittavaan YSTÄVYYSSOPIMUYKSEEN koska ajatus Urkin mielestä on hyvä: Voitaisi luodaa puolueeton FENNOSKANDINAAVIA, joka NATO-jäsenyyden ulkopuolella välttyisi kv jännityksien vaikutuksista , mutta läntisen yya-sopimuksen ansiosta saavuttaisi saman turvallisuuspoliittisen katteen kuin NATONkin yhteydessä !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu