Rehellinen kansanedustaja toimii näin

https://blogit.perussuomalaiset.fi/sami-savio/perussuomalaiset-eivat-hyvaksy-sopeutumisrahan-korottamista/

Sami Savio SU 20.5.2018 klo 21:55
Perus­suo­ma­laiset eivät hyväksy sopeu­tu­mis­rahan korot­ta­mista
1 kommenttia
Kansanedustajien varsin anteliaiden sopeutumiseläkkeiden lakkauttamisesta käydyt neuvottelut päättyivät vesitettyyn kompromissiin, jonka eduskuntaryhmät perussuomalaisia lukuun ottamatta hyväksyivät. Sopeutumiseläkkeistä luovutaan lopulta, joskin vasta pitkähkön siirtymäkauden jälkeen.

Tehtyyn päätökseen kuitenkin koplattiin 260 euron tasokorotus eduskunnasta yhden kauden jälkeen pudonneiden kansanedustajien määräaikaiseen sopeutumisrahaan. Myös sopeutumisrahan saamisen ehtoja väljennetään.

Jos kansanedustajat olisi siirretty normaalin työttömyysturvan piiriin, olisivat eduskunnasta pudonneet kansanedustajat olleet heti työmarkkinoiden käytettävissä ja päässeet nauttimaan aktiivimallin tarjoamista kannusteista. Näin ei jostain syystä haluttu toimia.

Eduskuntaryhmien enemmistö päätti samassa yhteydessä mahdollistaa harkinnanvaraisen lisäeläkkeen myöntämisen ministerinä yli 15 vuotta sitten toimineille henkilöille. Perussuomalaiset vastustavat tällaista ”dinosauruseläkettä”, jonka myöntäjänä toimii kansanedustajista koostuva eduskunnan kansliatoimikunta. Lisäeläkehakemusten hylkääminen toverituomioistuimessa on sangen epätodennäköistä.

Perussuomalaiset ovat jo pitkään vaatineet hyvin epäoikeudenmukaisen sopeutumiseläkejärjestelmän lakkauttamista ja tehneet sitä koskevan lakialoitteen. Emme kuitenkaan voineet hyväksyä muiden puolueiden kokoon kyhäämää puolivillaista neuvottelutulosta, johon sisältyy korotusten myötä erittäin ikävä sivumaku. Sopeutumiseläkkeistä olisi ehdottomasti pitänyt malttaa luopua kansanedustajien muita etuuksia samalla parantamatta.


Osallistu keskusteluun!
1 KOMMENTTIA

Nimetön
Eilen#1
Savio osuu naulan kantaan! Nii-in, kukapa kansanedustajista oikeasti on ns. aktiivimallin takana – eivät suostuisi sitä itsekään noudattamaan. PS-edustajat eivät kuitenkaan sitä myöskään toisille tyrkyttäisi, joten PS-linja on sama kaikille. Mutta muiden puolueiden edustajat eivät usko – tavallaan ihan aiheellisesti – työllistyvänsä muualle eduskunnasta putoamisensa jälkeen ja ehdottomasti tekevät kaikkensa välttyäkseen aktiivimallilta. PS-edustajat sen sijaan reilusti leikkaisivat kokonaan pois tällaiset epäoikeudenmukaiset edut; he oikeasti edustavat kansaa. Näin kaksinaamaista muiden puolueiden toiminta on. Arvostan PS-edustajia monen muun asian lisäksi siksi etteivät he korota itseään kansan yläpuolelle vaan toimivat edelleen meidän riveistä käsin.

0

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        175
        1209
      2. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        132
        867
      3. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        84
        803
      4. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        748
      5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        47
        644
      6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        305
        562
      7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        55
        559
      8. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        231
        551
      9. Rakastan sinua

        Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
        Ikävä
        51
        529
      10. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        7
        510
      Aihe