Kirjelmä ilmavoimille 1942 ilmavoitoista

Lentolaivue 24:n Tsto II:n ilmataistelukonsepteja ja -kertomuksia vuodelta 1942. T 14275/5. Kansallisarkiston Sörnäisten toimipiste.

Ohjeita kaavakkeen täyttämiseksi.

1. Varmasti tuhotuiksi saadaan merkitä seuraavasti

- maahan syöksyneet (paikka tai alue todettava)

- ilmaan hajonneet

- täysin tuleen syttyneet koneet, jotka niiden miehistö on jättänyt (paikkaluku tunnettava)

- omalle alueella laskeutumaan pakoitetut koneet, joilla ei ole lentoonlähtömahdollisuutta.

2. Vaurioitetuksi on katsottava koneet, joiden moottori tai moottorit viimeksi nähtäessä savuavat vahvasti tai ovat tulessa (näiden on usein todettu sammuneen myöhemmin) koneiden menettäessä korkeutta tai milloin niiden muusta käyttäytymisestä voidaan päätellä niiden vaurioituneen ja menettäneen huomattavasti lentokelpoisuuttaan, mutta jotka eivät varmuudella täytä kohta 1:n edellyttämiä vaatimuksia.

3. Koneet, jotka viimeksi havaittaessa lentokelpoisuuttaan menettämättä jatkavat lentoaan ei merkitä vaurioitettujen joukkoon kohdassa 2 luetelluista merkeistä huolimatta.

4. Kaavakkeet lähetetään päivittäin Rykmentin Esikuntaan 1 kpl:na. Laivueita kehoitetaan ottamaan itselleen kaksoiskappale tai jäljennös.

14.12.42

Le.Lv. 24

Tsto II

Koskee: Vänr. Pasilan ja lentomest. Juutilaisen alasampumia koneita.

Ilmavoimien Esikunta.

Ilmav. E:n kirj. № 4703/III/6 k. sal.- 2.12.42 ei ole hyväksytty vänr. P a s i l a n ja lentomest. Juutilaisen alasampumia koneita. Asian selventämiseksi lähetän oheisen tarkemman selostuksen asiasta. Olen samojen suullisten selostusten perusteella katsonut molemmat koneet varmoksi tapauksiksi. Kuten sitäpaitsi selostuksista käy selville, oli yksi Pe-2 tehnyt pakkolaskun Kronstadtin kentälle, jota en ollenkaan ole ottanut huomioon, vaikka mielestäni tälläisetkin koneet, jotka laskutelineet sisällä ovat tehneet laskun, ovat siksi pahoin vaurioituneita, että ne olisi katsottava ilmavoitoiksi (moottorit, potkuri ja ampujan tuhoutuminen).

Olen asian ottanut esille, koska kysymys ei ole alasammutuista koneista, vaan on kysymys periaattellisista laatua. Jokaisen ilmataistelun jälkeen olen tarkkaan harkinnut ja keskustellut asiata, jonka jälkeen olen merkinnyt joko "varma" tai "epävarma".

Yllämainitun johdosta anon, että koneet hyväksyttäisiin alasammutuiksi, ja samalla harkittaisiin, voidaanko Kronstadt'iin pakkolaskun tehnyt kone hyväksyä alasammutuksi.

Le.Lv.24:n Komentaja
Everstiluutnantti
G. Magnusson.


Adjutantti
Vänrikki
Mikko Pasila.


(T-14282/7)

ILMAVOIMIEN ESIKUNTA

YE-osasto

5.8.1943

Koskee: ilmavoittojen hyväksymistä.

Liittyy: lentorykmenttien ilmataistelukertomuksiin.

Koska ratkaistavakseni saapuneissa ilmataistelukertomuksissa todistajitta saavutetut ilmavoitot alkavat arveluttavassa määrässä lisääntyä sellaisissakin tapauksissa, jolloin torjuntalennolla olevan parven kaikki koneet ovat taistelun aikana toimineet samalla alueella, katson aiheelliseksi, suurvaltojen ilmavoimien omaksumaa kantaa seuraten ja haluamatta epäillä lentäjien vilpitöntä pyrkimystä pysyä ilmataistelukertomuksissaan totuudessa, tiukentaa voimassaolevia ilmavoittojen hyväksymisvaatimuksia seuraavasti.

Annetun ilmataistelukertomuskaavakkeen kääntöpuolella olevat ohjeet jäävät muuttamattomina voimaan lisäyksellä, että

a) varmasti tuhotuiksi hyväksytään vast'edes ainoastaan ne tapaukset, jolloin koneen tuhoutumisen ohjeiden edellyttämällä tavalla on todennut vähintään yksi sivullinen todistaja tai koneen jäännökset löydetään.

b) todistajitta tapahtunut "varma tuhoaminen" hyväksytään vast'edes ainoastaan "vakavasti vaurioitetuksi", kun ampujan perustelut ovat riittävät ja vakuuttavat ja a.o:n lähin esimies lausunnossaan saattaa todennäköiseksi, että k.o. ilmataistleu on voinut tapahtua parven (tai partion) muiden ohjaajien tai iv.elinten sitä näkemättä.

Joskin näiden uusien ohjeiden käytäntöönotto voi aiheuttaa laskun ilmavoimien voittotiliin ja joku lentäjä määrätyssä tapauksessa voi joutua luopumaan oikeutetusta ilmavoistostaan todistajien puuttuessa ei ole epäilystäkään siitä, että näin menetellen saadaan oikeampi kuva vihollisen ilmavoimien toidellisista tappioluvuista rintamillamme, mihin maapuolustuksemme etuja ja tulevaisuudenmahdollisuuksia ajatellen ehdototmasti on meidänkin osaltamme pyrittävä.

Ilmavoimien komentaja:

Kenraaliluutnantti J. F. Lundqvist

Ye-osaston päällikkö

Everstiluutnantti R. Pajari
21355
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Hävittäjälentolaivue 24:llä ilmavoittoväitteet putosivatkin vuoden 1942 lukemasta 181 konetta seuraavana vuonna 1943 lukemaan 136. Muilla laivueilla uuden HävLv 34:n perustamisen takia (bf-109 koneet) ilmavoittoväitemäärä kasvoi yhteensä noin 20:lle.

Joka tapauksessa aika omituiseksi oli tilanne jo kehittynyt kun jostain Kronstadin suunnasta alettiin anelemaan todistuksia ilmavoiton vahvistamiseksi. Eikö olisi ollut paljon selkeämpi vain vetää tiukkaan linjaan: vain maahan syöksyneet, ilmaan hajonneet, kunnolla palamaan syttyneet ja koneesta poishypänneen lentäjän laskuvarjohavainto olisi olleet ainoat kriteerit ilmavoiton hyväksymiselle? Suomalaisilta hävittäjälentäjiltä karkasi mopo käsistä jatkosodassa.

Äänestä
  • "Joka tapauksessa aika omituiseksi oli tilanne jo kehittynyt kun jostain Kronstadin suunnasta alettiin anelemaan todistuksia ilmavoiton vahvistamiseksi."

    Ilman näkijää (=todistaja) tai maa-aseman havaintoa ei ilmavoittoa voinut edes esittää! Joten mitään 'omituista' asiassa ei ollut.

    "Eikö olisi ollut paljon selkeämpi vain vetää tiukkaan linjaan: vain maahan syöksyneet, ilmaan hajonneet, kunnolla palamaan syttyneet ja koneesta poishypänneen lentäjän laskuvarjohavainto olisi olleet ainoat kriteerit ilmavoiton hyväksymiselle?"

    Juuri näin tehtiin! Mutta se ei silti poistanut vaaraa, että samaa viholliskonetta tulitti useampi ja kaikki näkivät (todistajineen) sen yhden ja saman tippuvan!

    " Suomalaisilta hävittäjälentäjiltä karkasi mopo käsistä jatkosodassa. "

    Ei lainkaan enempää kuin muidenkaan maiden lentäjille. Ja perin kauas jäätiin punalentäjien 'yhden suhde kuudestatoista' toteutumissuhteesta!

    TÄMÄ oli kaikkien maiden tilanne.... ei yksin Suomen!

    Äänestä

"suurvaltojen ilmavoimien omaksumaa kantaa seuraten ja haluamatta epäillä lentäjien vilpitöntä pyrkimystä pysyä ilmataistelukertomuksissaan totuudessa, tiukentaa voimassaolevia ilmavoittojen hyväksymisvaatimuksia seuraavasti. "

Siis tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä että Ilmavoimien esikunnan mielestä Suomella oli vuosina 1941-43 löperömpi linja ilmavoittojen hyväksymisessä kuin suurvalloilla (tarkoittaa ilmeisesti tässä tapauksessa Saksaa, Britanniaa, USA:aa..) Ja kuitenkin myös näissä maissa oli selvää 1:2 tai 1:3 liioittelua hävittäjälentäjillä ilmavoitoissa. Miten pahaksi tilanne oli Suomessa siis päässyt jo kehittymään?

Äänestä

Hävittäjälentolaivueiden sotapäiväkirjat ovat lapsellisia sepustuksia ja vievät kyllä uskottavuutta kun suurinpiirtein klubiaskin kanteen töherretty epäselvällä käsialalla ja tukkimiehen kirjanpidolla päivän "tuloksellisia pudotuksia". Muutenkin suomalaisten listauksista puuttuu selkeys: koordinaatit, tarkka kelloaika, lentokorkeus millä pudotettu jne....Todella amatöörimäisesti laadittuja töherryksiä.

Äänestä
  • Todella lapsellinen trollausyritys!

    "Hävittäjälentolaivueiden sotapäiväkirjat ovat lapsellisia sepustuksia ja vievät kyllä uskottavuutta kun suurinpiirtein klubiaskin kanteen töherretty epäselvällä käsialalla ja tukkimiehen kirjanpidolla päivän "tuloksellisia pudotuksia". "

    Ilmoitukset tehtiin asianmukaisella lomakkeella ja pelkkä oma väite ei riittänyt mihinkään! SILTI. vaikka löytyi todistaja, tuli ilmavoittoihin 'ilmaa'!

    "Muutenkin suomalaisten listauksista puuttuu selkeys: koordinaatit, tarkka kelloaika, lentokorkeus millä pudotettu jne..."

    Ei puuttunut mikään näistä! Heikoilla tiedoilla varustettua lomaketta ei otettu edes käsittlyyn!

    "Todella amatöörimäisesti laadittuja töherryksiä. "

    Todella amatöörimäinen trolli Tarkkispojalta!

    Äänestä

Ja Saksalla kanssa piti olla idioottivarma varmennus ilmavoitoista mutta jo Battle of Britain paljasti nämä säännöt ja asetukset täysin voimattomaksi kun useat lentäjä väitti putoavaa konetta juuri hänen alasampumaksi. Samoin kuviteltiin että syöksyyn (pakomielessä) lähtenyt kone joka hieman tuprautti mennessää savua perässään oli "tulessa" ja "putoamassa maahan".

Äänestä
  • KAIKILLA MAILLA piti olla idioottivarma varmennus, muuta ei vaan ollut. Jos saksalaisten lentäjien ilmavoittovaateissa oli ilmaa niin oli sitä myös briteillä. Yleensä keskinmäärin 1 pudotus kolmesta väitetystä oli todellinen!

    Äänestä

  • Juuri näin. Siitä on lähdettävä että vain 1/3 suomalaisten ja saksalaisten ilmavoittoiväitteistä myös Karjalan Kannaksen taisteluissa on pitänyt paikkaansa. Korkeintaan 1/3. Ja mitä ilmatorjuntaan tulee niin kyllä sieltä suunnalta on tullut samansuuntaista liioittelua. Sitten on tietenkin olemassa tämä ilmatorjunnan ja hävittäjälentäjien ristikkäinen väite samasta tuhotusta koneesta, esim matalalla lentäneestä Airacobrasta tai Il-2:sta. Siis näin että kolme lentäjää väittää samaa ammuttua konetta omaksi pudotuksekseen ja sen päälle pari it-jaosta.

    Jos lasketaan sekä lentäjien että ilmatorjunnan väitteet yhteen ja jaetaan summa neljällä niin voidaan olla lähellä totuutta.

    Äänestä

Neuvostoarkistojen perusteella esim. 9.6-30.6.44 Leningradin Rintaman tappiot olivat: 89 hävittäjien pudottamaa, 35 ilmatorjunnan pudottamaa ja 36 kadonnutta. Itämeren Laivaston Ilmavoimien tappiot olivat 48 lentokonetta mutta käsittää kesäkuun lisäksi myös heinäkuun ja Baltian alueella tapahtuneet menetykset. Suomalaisten lentäjien ja Osasto Kuhlmeyn lentäjien ilmavoittoväittet ajalta 9.-30.6.44 olivat sen sijaan 397.

36 kadonneesta koneesta noin 25 hävittäjien saldoksi. Itämeren laivaston 48 koneesta 30 Suomen suunnalla menetetyiksi. Niistä 20 kesäkuussa ja 15 menee hävittäjille. Päädytään lukemaan 130. Se on vajaat 1/3 lentäjien väitteistä. Ilmatorjunnalle menee n. 50

Äänestä

Suomalaispilottien sankartarut osoittautuvat lopulta vain pikkuruisen ilmavoimamme hätäisesti kyhättyihin satuihin. Hauskinta on että kesällä 1944 kun kannaksen halkijuoksu oli kiivaimmillaan ja Neuvostoliiton lentolaivueet loivat valtavat varjonsa pakenevan armeijamme ylle ei yksikään suomalais`ässä` uskaltanut lentämään vaikka jälkeen päin monet kerskuivat jopa yhden romaanin verran yhdestä pudotuksestaan. -Eiks näin?

Äänestä
  • Bubi heräsi taas. Nyt olisi paikka iskeä, ja ilkkua suomalaisia veteraaneja. Ja Bubihan silloin iskee. Mistään ei Bubimme mitään tiedä, mutta pelissä on oltava mukana.
    Kaikkihan jo varmaan ovat hoksanneet, että Bubi on selkärangaton paska. Hänen suurin fantasiansa oli näky punaisesta saasta-armeijasta vyörymässä Suomeen ja toteuttamassa tavoilleen uskollisena massa-raiskauksia ja sitä kaikkea muuta kurjuutta. Siis sitä mitä tapahtui joka paikassa, minne muna-armeija päästettiin. Ja yleensähän se päästettiin mihin vain se yritti, paitsi Suomessa.
    Sinne rajojen suunnalle ne listitttiin, tankit poltettiin ja koneet ammuttiin tonttiin.
    Sen myötä menivät Bubin ja hänen vätyssukunsa mahdollisuudet tulla edes joksikin. Selkärangattomat vätykset olisivat varmasti olleet mainioita ilmiantajia ym. uuden isännän puudeleita. Nyt ei heistä mitään tullut. Täällä purkaa loppumatonta kiukkuaan urheasti taistelleita veteraanejamme kohtaan. Ja hyvä että purkaa, ei unohdu muilta tämän miehen irvikuvan tuska, eiks vaan jeh :)

    Äänestä

  • "Todellisuudessa vähälukuisetsuomalaiset painoivat rohkeasti sekaan..."

    Käypä vilkaisemassa hävittäjälentolaivueiden sotapäiväkirjoja. Niissä paljastuu totuus. Monessa tapauksessa lentäjät - sinänsä aivan järkevästi- katsoivat suorastaan mahdottomaksi päästä alhaalla olevien Il-2 maataistelukoneiden kimppuun koska suojaava yläpuolella oleva hävittäjävoima oli niin runsaslukuinen.

    Vain silloin tällöin tuo VVS:n suojaverho syystä tai toisesta petti ja suomalaiset pääsivät Il-2 osastojen kimppuun. Itärintamalla vuodelta 1944 saadut VVS:n tutkimustulokset kertovat samaa. Il-2 koneiden tappiot olivat voittopuolisesti ilmatorjunnan, eivät hävittäjien aikaansaamia. Keskimäärin 5 kertaa enemmän menetettiin maataistelukoneita ilmatorjunnan kuin hävittäjien takia. Hävittäjäkoneiden tappioistakin suhde oli se että 4 ilmatorjunnassa menetettyä kohden menetettiin vihollishävittäjiä vastaan 5 konetta. Tätä ei tarvitse ihmetellä sillä v. 1944 Luftwaffen hävittäjävoima (Jagdwaffe) oli riisuttu itärintamalta käsittämään enää vain noin 300 hävittäjäkonetta. Niistäkin keskimäärin vain 200 oli lentokelpoisia. Heinäkuusta lähtien alkoi polttoainesäännöstely joka laski entisestään Luftwaffen roolia ilmapuolustuksessa.

    Palstalle kirjoittelevilla uusisänmaallisilla on hyvin naivi kuva akselivaltojen ilmavoimien kyvykkyydestä.

    Äänestä

  • "Palstalle kirjoittelevilla uusisänmaallisilla on hyvin naivi kuva akselivaltojen ilmavoimien kyvykkyydestä. "

    HeHe. EI minulla ole minkäänlaista kuvaa kenenkään kyvyistä ja en ole huomannut, että se olisi ollut edes aiheena.

    On jo vuosia tiedetty, että kaikkien maiden lentäjien ilmavoitoissa on ilmaa ja määrä vihtelee 1/3-2/3-osaan ja pahimmillaan 1/16-osaan! Suomaliset harrastajat ovat näemmä saman asian keksineet VASTA nyt ja avaavat viikottain keskusteluja, joissa asiaa hämmästellään jotenkin UUTENA asiana?

    Äänestä

  • TämäOnSeKuva kirjoitti:

    "Palstalle kirjoittelevilla uusisänmaallisilla on hyvin naivi kuva akselivaltojen ilmavoimien kyvykkyydestä. "

    HeHe. EI minulla ole minkäänlaista kuvaa kenenkään kyvyistä ja en ole huomannut, että se olisi ollut edes aiheena.

    On jo vuosia tiedetty, että kaikkien maiden lentäjien ilmavoitoissa on ilmaa ja määrä vihtelee 1/3-2/3-osaan ja pahimmillaan 1/16-osaan! Suomaliset harrastajat ovat näemmä saman asian keksineet VASTA nyt ja avaavat viikottain keskusteluja, joissa asiaa hämmästellään jotenkin UUTENA asiana?

    "Suomaliset harrastajat ovat näemmä saman asian keksineet VASTA nyt ja avaavat viikottain keskusteluja, joissa asiaa hämmästellään jotenkin UUTENA asiana?"

    Juuri noin, meinasin jo avata tästä uuden aiheen, että kuinka hiton urpoja tyypit voi olla. Lähes samanlaista käsinkosketeltavaa typeryyttä, kuin palstan vajakkistallarilla, joka keksi samat iskulauseet ja fraasit päivittäin. Ettei jotakin sukua olisi....

    Äänestä

Ajatelkaa+nyt+itsekin+tilannetta+että+tällä+"legendaarisella"+hävittäjälentolaivue+24:n+1.lentueella+oli+kesäkuussa+monena+päivänä+vain+4-5+konetta+lähettää+taistelulennolle.+2.lentueella+sama+tilanne.+Jopa+parhaimpana+päivänä+molemmat+laivueet,+24+ja+34+saivat+kokoon+vain+30+hävittäjäkonetta.+Osasto+Kuhlmeyllä+oli+26.kesäkuuta+vain+14+hävittäjäkonetta.+Vastapuolella+lensi+hävittäjäkoneita+230-270+pelkästään+yhdessä+hävittäjädivisioonassa.+Sitten+hommassa+oli+mukana+tarvittaessa+Lavansaaren+ja+toisen+saaren+kentiltä+Itämeren+laivaston+noin+120+La-5+hävittäjää.+Sitten+Leningradin+ilmapuolustuksen+n.280+hävittäjäkonetta.+Erillisyksiköissä+oli+vielä+kymmeniä+hävittäjiä.+Suomen+ilmavoimien+hävittäjä-ässät+kusivat+Joppe+Karhusen+johdolla+Suomen+kansan+sinisilmäisintä+porukkaa+silmään+vuosikymmenet.+Mutta+nyt+nuo+tarinat+alkavat+lopulta+hajota+palasiksi.+Huvittavinta+tässä+on+se+että+luultiin+neuvostoarkistojen+avautumisten+vain+lisäävän+suomalaisten+ilmavoittomääriä.+Muutama+tällainen+tapaus+onkin+odotetusti+tullut+vastaan+mutta+paljon+useampia+ovat+ne+tapaukset+jossa+ilmavoitot+surkastuvat+70%:lla.Niin.+Mitä+muuta+voi+odottaakaan+kansakunnalta+joka+myytin+mukaan+on+rehellisyyden+perikuva+mutta+tarkemmassa+syynissä+Mannerheim+ristin+ja+50+000+markan+toivossa+on+valmis+väittämään+kaverien+tukemana+olemattomia+asioita+varmoina+totuuksina.Luulisi+jotain+Juhani+Putkista+nolottavan+kun+totuus+lentää+vastaan:+suomalaiset+hävittäjälentäjät+elivät+samoissa+houreissa+kuin+kaikkien+muidenkin+maiden+hävittäjälentäjät.

Äänestä
  • "Mitä muuta voi odottaakaan kansakunnalta joka myytin mukaan on rehellisyyden perikuva mutta tarkemmassa syynissä Mannerheim ristin ja 50 000 markan toivossa on valmis väittämään kaverien tukemana olemattomia asioita varmoina totuuksina."
    Heh, siinä toinen huvittava pikku räksyttäjä. Pikku pili pystyssä, kun ei jokainen ilmavoitto ollutkaan niin varma. "Kyllä olivat surkeita ja valehtelijoitakin."
    Vastenmielinen kuvatus oikeasti...

    Äänestä

  • "Suomen+ilmavoimien+hävittäjä-ässät+kusivat+Joppe+Karhusen+johdolla+Suomen+kansan+sinisilmäisintä+porukkaa+silmään+vuosikymmenet."Ei,+vaan+kertoivat+asiat+niin+kuin+ne+itse+kokivat+ja+näkivät.+"Mutta+nyt+nuo+tarinat+alkavat+lopulta+hajota+palasiksi.+Huvittavinta+tässä+on+se+että+luultiin+neuvostoarkistojen+avautumisten+vain+lisäävän+suomalaisten+ilmavoittomääriä.+"Ja+sellaisia+tapauksia+on+muutama+eli+jokunen+yksin+nähty+varmistui."Muutama+tällainen+tapaus+onkin+odotetusti+tullut+vastaan+mutta+paljon+useampia+ovat+ne+tapaukset+jossa+ilmavoitot+surkastuvat+70%:lla."Tai+vähemmän.+Prosentti+vaihtelee."Mitä+muuta+voi+odottaakaan+kansakunnalta+joka+myytin+mukaan+on+rehellisyyden+perikuva+mutta+tarkemmassa+syynissä+Mannerheim+ristin+ja+50+000+markan+toivossa+on+valmis+väittämään+kaverien+tukemana+olemattomia+asioita+varmoina+totuuksina."Vain+piinkova+stallari+väittää,+että+väitteet+olisivat+tahallisia+ja+keksittyjä?+Tämä+kun+oli+yleismaailmallinen+ilmiö+ilmasodassa!"Luulisi+jotain+Juhani+Putkista+nolottavan+kun+totuus+lentää+vastaan:+suomalaiset+hävittäjälentäjät+elivät+samoissa+houreissa+kuin+kaikkien+muidenkin+maiden+hävittäjälentäjät.+"Miksi+nolottaisi?+Sinä+sen+sanoit:+tilanne+oli+sama+kaikissa+muissakin+ilmavoimissa+häikäisevänä+poikkeuksna+tosin+neuvostoilmavoimat,+joka+ylsi+liioittelussa+huikeaan+1:16+suhteeseen!½

    Äänestä

Erään+unelman+päätepiste.+Verrattavissa+Mika+Myllylän+ja+Lahden+MM-hiihtojen+romahdukseen.+Tätä+ikävää+totuutta+ovat+Geust,+Keskinen,+Stenman+ja+Hannu+Valtonen+tuoneet+esille+1990-luvun+lopulta+lähtien.+Kiinnitin+huomiota+siihen+ettei+edes+Tapio+Tiihonen+löytänyt+mitään+todisteita+yli+500+lentäjien+ja+ilmatorjunnan+pudotuksesta+kesäkuulta.13.ilma-armeija+jolle+tappiot+pääasiassa+kohdistuivat+menetti+taisteluissa+kesäkuussa+1944+lopulta+vain+alle+20%+kalustostaan.+Tappiot+olivat+lähes+tarkalleen+1%+lentosuoritusta+kohden.+Lohdutukseksi+todettakoon+suomalaisille+että+Operaatio+Bagrationin+tappiot+VVS:lle+olivat+vieläkin+pienemmät:+0.55%+per+lentosuoritus.+Siellä+Luftwaffe+oli+suhteessa+vieläkin+surkeampi.Ilmatorjunnan+matalat+pudotusmäärät+ovat+uskottavia+sillä+mm+Ahti+Lappi+on+todennut+suoraan+että+Kannaksella+oli+aivan+liian+vähän+ilmatorjuntaa+ja+varsinkin+75-88+mm+tykkejä.+3+viikon+periodin+tulos:+yksi+pudotettu+kone+per+it-jaos+(2+tykkiä).

1Äänestä

Kannaksella tilanne ei ollut edes niin lohduton kuin Valko-Venäjällä kesäkuun lopussa 1944. Vertailun vuoksi mainittakoon siis että kun Leningradin rintaman ja Itämeren Laivaston n. 1 600 konetta (määrävahvuuksin) vastassa oli 30 suomalaista ja noin 15 saksalaista hävittäjäkonetta, siis 1:35, oli Operaatio Bagrationin tilanne äärimmäisen lohduton Luftwaffelle. Neuvostoliitolla oli Karl Heinz Frieserin tutkimusten mukaan käytettävissä peräti 7 799 lentokonetta. Niitä vastaan Luftwaffe-paralla oli vain nämä yksiköt:

Stab/JG 51 Orscha 5 Bf 109:FW 190
Stabsstaffel/JG 51 Orscha 12 Bf 109:FW 190
I./JG 51 Orscha 35 Bf 109
III./JG 51 Bobruisk 31 Bf 109

Siis vain 52 hävittäjäkonetta Orschassa ja 31 Bobruiskissa. Niistäkin todennäköisemmin vain 2/3 tai 3/4 lentokunnossa. Monissa dokumenteissa mainitaankin että kesäkuun puolella hyökkäystä oli torjumassa vain 40 lentokelpoista hävittäjäkonetta.

Kaikenkaikkiaan jokaista hävittäjäkonetta (ohjevahvuuksien mukaan) vastassa oli peräti 94 konetta. Kannaksella tilanne siis yhtä hävittäjää kohden 35 konetta. Koska Itämeren Laivasto ja Leningradin ilmapuolustus osallistuivat vain osittain sotatoimiin muodostui todellinen voimasuhde ilmasodassa hävittäjät vs vihollinen noin 1:20.

Äänestä

Ilmatorjunta väitti kesäkuussa 1944 ampuneensa Kannaksella alas n. 280 neuvostoliittolaista konetta. Täyttä paskaa koko väite.

Äänestä

Kaikista näistä "varmennuksista" ja "täsmennyksistä" huolimatta suomalaisten todellisten pudotusten ja ilmavoittoväitteiden suhdelukema alkoi vuonna 1944 olla pikemminkin 1:4 kuin 1:3 puhumattakaan että olisi ollut 1:2.

Neljän ilmataistelun: 6.maaliskuuta, 8. toukokuuta, 17.toukokuuta ja 19.toukokuuta 1944. Suomalaisilla 32 ilmavoittoväitettä mutta Itämeren Laivasto menetti ilmataisteluissa vain 6 konetta. 4 pudotti ilmatorjunta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kriittinen-arvio kirjoitti:

Lentolaivue 24:n Tsto II:n ilmataistelukonsepteja ja -kertomuksia vuodelta 1942. T 14275/5. Kansallisarkiston Sörnäisten toimipiste.

Ohjeita kaavakkeen täyttämiseksi.

1. Varmasti tuhotuiksi saadaan merkitä seuraavasti

- maahan syöksyneet (paikka tai alue todettava)

- ilmaan hajonneet

- täysin tuleen syttyneet koneet, jotka niiden miehistö on jättänyt (paikkaluku tunnettava)

- omalle alueella laskeutumaan pakoitetut koneet, joilla ei ole lentoonlähtömahdollisuutta.

2. Vaurioitetuksi on katsottava koneet, joiden moottori tai moottorit viimeksi nähtäessä savuavat vahvasti tai ovat tulessa (näiden on usein todettu sammuneen myöhemmin) koneiden menettäessä korkeutta tai milloin niiden muusta käyttäytymisestä voidaan päätellä niiden vaurioituneen ja menettäneen huomattavasti lentokelpoisuuttaan, mutta jotka eivät varmuudella täytä kohta 1:n edellyttämiä vaatimuksia.

3. Koneet, jotka viimeksi havaittaessa lentokelpoisuuttaan menettämättä jatkavat lentoaan ei merkitä vaurioitettujen joukkoon kohdassa 2 luetelluista merkeistä huolimatta.

4. Kaavakkeet lähetetään päivittäin Rykmentin Esikuntaan 1 kpl:na. Laivueita kehoitetaan ottamaan itselleen kaksoiskappale tai jäljennös.

14.12.42

Le.Lv. 24

Tsto II

Koskee: Vänr. Pasilan ja lentomest. Juutilaisen alasampumia koneita.

Ilmavoimien Esikunta.

Ilmav. E:n kirj. № 4703/III/6 k. sal.- 2.12.42 ei ole hyväksytty vänr. P a s i l a n ja lentomest. Juutilaisen alasampumia koneita. Asian selventämiseksi lähetän oheisen tarkemman selostuksen asiasta. Olen samojen suullisten selostusten perusteella katsonut molemmat koneet varmoksi tapauksiksi. Kuten sitäpaitsi selostuksista käy selville, oli yksi Pe-2 tehnyt pakkolaskun Kronstadtin kentälle, jota en ollenkaan ole ottanut huomioon, vaikka mielestäni tälläisetkin koneet, jotka laskutelineet sisällä ovat tehneet laskun, ovat siksi pahoin vaurioituneita, että ne olisi katsottava ilmavoitoiksi (moottorit, potkuri ja ampujan tuhoutuminen).

Olen asian ottanut esille, koska kysymys ei ole alasammutuista koneista, vaan on kysymys periaattellisista laatua. Jokaisen ilmataistelun jälkeen olen tarkkaan harkinnut ja keskustellut asiata, jonka jälkeen olen merkinnyt joko "varma" tai "epävarma".

Yllämainitun johdosta anon, että koneet hyväksyttäisiin alasammutuiksi, ja samalla harkittaisiin, voidaanko Kronstadt'iin pakkolaskun tehnyt kone hyväksyä alasammutuksi.

Le.Lv.24:n Komentaja
Everstiluutnantti
G. Magnusson.


Adjutantti
Vänrikki
Mikko Pasila.


(T-14282/7)

ILMAVOIMIEN ESIKUNTA

YE-osasto

5.8.1943

Koskee: ilmavoittojen hyväksymistä.

Liittyy: lentorykmenttien ilmataistelukertomuksiin.

Koska ratkaistavakseni saapuneissa ilmataistelukertomuksissa todistajitta saavutetut ilmavoitot alkavat arveluttavassa määrässä lisääntyä sellaisissakin tapauksissa, jolloin torjuntalennolla olevan parven kaikki koneet ovat taistelun aikana toimineet samalla alueella, katson aiheelliseksi, suurvaltojen ilmavoimien omaksumaa kantaa seuraten ja haluamatta epäillä lentäjien vilpitöntä pyrkimystä pysyä ilmataistelukertomuksissaan totuudessa, tiukentaa voimassaolevia ilmavoittojen hyväksymisvaatimuksia seuraavasti.

Annetun ilmataistelukertomuskaavakkeen kääntöpuolella olevat ohjeet jäävät muuttamattomina voimaan lisäyksellä, että

a) varmasti tuhotuiksi hyväksytään vast'edes ainoastaan ne tapaukset, jolloin koneen tuhoutumisen ohjeiden edellyttämällä tavalla on todennut vähintään yksi sivullinen todistaja tai koneen jäännökset löydetään.

b) todistajitta tapahtunut "varma tuhoaminen" hyväksytään vast'edes ainoastaan "vakavasti vaurioitetuksi", kun ampujan perustelut ovat riittävät ja vakuuttavat ja a.o:n lähin esimies lausunnossaan saattaa todennäköiseksi, että k.o. ilmataistleu on voinut tapahtua parven (tai partion) muiden ohjaajien tai iv.elinten sitä näkemättä.

Joskin näiden uusien ohjeiden käytäntöönotto voi aiheuttaa laskun ilmavoimien voittotiliin ja joku lentäjä määrätyssä tapauksessa voi joutua luopumaan oikeutetusta ilmavoistostaan todistajien puuttuessa ei ole epäilystäkään siitä, että näin menetellen saadaan oikeampi kuva vihollisen ilmavoimien toidellisista tappioluvuista rintamillamme, mihin maapuolustuksemme etuja ja tulevaisuudenmahdollisuuksia ajatellen ehdototmasti on meidänkin osaltamme pyrittävä.

Ilmavoimien komentaja:

Kenraaliluutnantti J. F. Lundqvist

Ye-osaston päällikkö

Everstiluutnantti R. Pajari

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu