Miten kannattaa etsiä menetelmiä?

menetelmänetsijä

Mitä kannattaa tehdä, kun olen junioriohjelmoija, työkokeilussa annettiin tuntemattomaan aiheeseen liittyvä tehtävä, en tunne teoriaa eikä kirjoja ole töissä. Netistä en löytänyt asiaa käsittelevää aihetta. Miten käytännössä ohjelmoijan kannattaa tehdä, jos pitää soveltaa jotakin vierasta aihetta ja jää jumiin? Ongelma on käytännössä sen tyyppinen, että osaisin sen todennäköisesti jos vain löytäisin oikean kirjan tai esimerkin, mutta kun ei löydy.

10

419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poke.och.peek

      Mikrobitti-lehdet vuosilta 1984-1990 voivat auttaa hieman. Luulisi löytyvän edelleen hyvin varustetuista kirjastoista. Enkä tarkoita niitä valmiita ohjelmalistauksia, vaan ihan yleisellä tasolla ohjelmointiin liittyviä juttuja. Myös C-lehdet koko sen historian ajalta kannattaa vilkaista. Niissä oli muistaakseni enemmän myös rautatason artikkeleita. Eivät sellaisenaan tietysti taivu nykyaikaan, mutta perusteet tulee ainakin selviksi.

      • ex-delphisti

        Löysin 20 vuotta vanhan laatikon, siellä oli CD-levyllä vanhat Mikrobitit vuosikertoina 1994-2000 PDF-muodossa. Kylläpä se tuo aika rientää ja tosi vanhoilta tuntuu nuo sen aikaiset it-jutut, huh huh :)


    • notota

      Yleensä ainakin järkevillä työpaikoilla arvostetaan sitä, että ei jäädä yksin jumittamaan ongelmiin, vaan osataan myös kysyä vinkkejä muilta, niin että homma saadaan etenemään. Tuohon saattaa aluksi olla hankala totutella ja löytää sopivaa tasapainoa oman pohdinnan ja kyselemisen välille, varsinkin kun esim. koulussa painotetaan nimen omaan sitä, että kaikki pitää tehdä itse, eikä saa "luntata".

      Varsinkin jos kyseessä on vaatimusmäärittelyyn liittyvä epäselvyys, niin on aivan normaalia ja myös tärkeä taito, että osataan jauhaa asia mahdollisimman selväksi niin, että ymmärretään mitä pitää tehdä.

      Eli tässä tapauksessa olisi kai parasta kääntyä tehtävän antajan puoleen ja pyytää tietoa, mistä aiheeseen liittyvää dokumentaatiota tai muuta materiaalia olisi saatavilla. Ja jos sieltä taas löytyy jotain tehtävään liittyvää asiaa, jota ei ymmärrä, niin siihenkin voi sitten pyytää apua. Kyllä meilläkin toisinaan esimiehen kanssa tavataan esim. jotain 3GPP speksin lausetta ja mietitään, mitä sillä oikein tarkoitetaan.

      Sain sellaisen käsityksen, että varsinaisessa koodin toteutuksessa ei sinänsä olisi ongelmaa, jos vain olisi hyvä käsitys mitä pitäisi tehdä. Tosin ei sekään mikään hirveä synti ole, varsinkaan juniorikoodarilta, jos vanhemmilta kyselee vinkkejä koodin toteutukseenkin, toki sopivassa määrin, ettei ihan kädestä pitäen tarvitse kaikkea opettaa. Voi olla että talossa on esimerkiksi olemassa jokin valmis kirjasto, jolla hoituu helposti jokin asia, jota joutuisi muuten koodaamaan hiki hatussa. Ja lopulta katselmoinnissa huomautettaisiin, että ei noin, käytä sitä meidän kirjastoa.

      • menetelmänetsijä

        Ongelma on vaan siinä, että firma on pieni, ja vain minä ja ohjaaja työskentelee ongelman parissa. Olen akateemisesti koulutettu tarkka henkilö, joka on lukenut ohjelmointia sivuaineena. Ohjaani on ammattikorkeassa opiskellut jotain. Nyt pitäisi soveltaa ohjelmaan erästä fysiikan asiaa. Minusta tämä vaatisi joihinkin kohtiin tarkennusta, että mitä haetaan.

        Ohjaajani ei taas ilmeisesti ole tottunut ajattelemaan asioita niin yksityiskohtaisesti. Jotenkin kommunikointi on vaikeaa, kun tiedän, että asiassa on yksityiskohta, johon pitäisi saada tarkennusta, mutta ohjaaja on tehnyt asioita ilmeisesti käytännön kautta eikä osaa kunnolla selittää, miten asia menee täsmällisesti. Hommaa ei ole tehty ennen koneella, joten esimerkkikirjastoa ei ole.


      • menetelmänetsijä

        Kysyin myös, että voisiko hankkia jonkun oppikirjan, jossa olisi selitetty asiaa käsittelevä fysiikan osuus, mutta tämä ei käy. En kyllä itsekään tiedä mikä kirja olisi hyvä.


      • notota
        menetelmänetsijä kirjoitti:

        Ongelma on vaan siinä, että firma on pieni, ja vain minä ja ohjaaja työskentelee ongelman parissa. Olen akateemisesti koulutettu tarkka henkilö, joka on lukenut ohjelmointia sivuaineena. Ohjaani on ammattikorkeassa opiskellut jotain. Nyt pitäisi soveltaa ohjelmaan erästä fysiikan asiaa. Minusta tämä vaatisi joihinkin kohtiin tarkennusta, että mitä haetaan.

        Ohjaajani ei taas ilmeisesti ole tottunut ajattelemaan asioita niin yksityiskohtaisesti. Jotenkin kommunikointi on vaikeaa, kun tiedän, että asiassa on yksityiskohta, johon pitäisi saada tarkennusta, mutta ohjaaja on tehnyt asioita ilmeisesti käytännön kautta eikä osaa kunnolla selittää, miten asia menee täsmällisesti. Hommaa ei ole tehty ennen koneella, joten esimerkkikirjastoa ei ole.

        Tässä vielä muutama ajatus, ei välttämättä sinun tapaukseen sopiva, kun ei ole siitä kovin tarkkaa käsitystä. Toisaalta, eipä sitä näin julkisella foorumilla liian tarkkaan voikaan kuvailla, mitä ollaan tekemässä, ettei rikota yrityksen salassa pidettäviä asioita tms.

        Kaiken kaikkiaan näyttäisi olevan juuri vaatimusmäärittelyn epäselvyys, jota työn "tilaaja" ei ehkä ymmärrä tai osaa riittävän tarkasti kuvailla. Saattaa olla sellainen ongelma, joka tekee ohjelmasta toimimattoman, joka ehkä ymmärretään vasta sitten kun sitä ollaan testaamassa. Joudutaan ehkä tekemään suuriakin korjauksia.

        Toisaalta voi olla myös tarkoituksellista, tavallaan eräänlainen menetelmäkin ehkä, että pyritään aluksi tekemään jonkinlainen prototyyppi, jossa ei ole tarkoituskaan ottaa huomioon kaikkia yksityiskohtia. Kehitetään vain perustoiminta, jota voidaan käyttää jatkokehityksen pohjana. Vaikkapa niin, että toimintaa testataan/mitataan käytännössä ja parannellaan tulosten perusteella.

        Jossain mittaus- tai ohjaussovelluksissa ei välttämättä edes pyritä tekemään tarkkaa laskennallista mallia jostain anturipiirin tai hydrauliventtiilin ohjauksen toiminnasta, joissa on erilaisia epälineaarisuuksia ja olosuhderiippuvuuksia, kuten vaikkapa lämpötilan muutoksiin reagointia. Tuollaisia on usein tapana tarkan teoreettisen laskennan sijaan hoitaa esimerkiksi käytännön mittauksiin perustuvien kalibrointien/kompensointien avulla.


    • Kirjasto

      Jos firmassa ei ole aiheesta tietoa niin yksi mahdollisuus voi olla myös ihan perinteinen kirjasto. Riippuu toki aiheesta, mutta sieltäkin voi sopivan kirjan löytää.

    • trollerson

      Googlaamalla, mutta siinä iso työ on keksiä oikeat hakusanat, jos on vieraasta aiheesta kyse.

      En tiedä onko tuossa paljon muita vaihtoehtoja, kuin pyytää tarkennusta tehtävänantoon.

      Jos homma on ennen tehty paperilla, olisiko ohjaajalla antaa sitten paperi esimerkki siitä, miten homma toimii?

      Monesti se, että itse näkee mitä pitäisi tehdä, avaa paljon enempi kuin monenmoiset selitykset.

      • trollerson

        Yleensä kun on sellainen ongelma, että sitä ei osaa ratkaista, ongelma pitäisi ensin pilkkoa pienemmiksi osiksi ja taas pienemmiksi, kunnes löytyy sen kokoinen ongelma jonka osaa ratkaista.

        Valmista menetelmää ei välttämättä löydy juuri siihen isoon ongelmaan, mutta kaikkiin noihin pieniin osaongelmiin todennäköisesti löytyy, kunhan ison ongelman saa vain ensin jyvitettyä pienemmäksi.


    • Karvamies

      Eikös tämä Lady Ada osannut jo 1700-luvun alussa nämä asiat ilman kyselemisiä ? Nyt on kaikenmaailman hakukoneet ja oppilaitokset eikä viitsitä nähdä itse vaivaa.

      Jos olet Työkokeilussa niin ei siellä tarvitse mitään osata. Ei se ole työsuhde. Työkokeilussa tutustutaan työelämään. Kysy tätä asiaa vaikka organisaatiossa jossa suoritat Työkokeilua. Toinen vaihtoehto on kysyä samaa asiaa viranomaiselta joka yhteiskunnan osalta on ohjannut sinut kyseiseen paikkaan.

      Olet liian huolestunut ja tunnollinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5157
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      25
      3480
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      38
      2828
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      9
      1972
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1820
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1586
    7. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      263
      1476
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1382
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1356
    10. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1078
    Aihe