Haapaveden kaupunginhallitus käy valtuutettujensa

kimppuun kuin saalisnälkäinen susilauma.
käynnistämässään prosessissa ei ole yksilöinyt keneen valtuutettuun kohdistuu eli siis kaikkiin,
eikä kerro , mistä kenkä puristaa. näin tuoreessa lehessä.
Kaikki valtuutetut joutuu siten epäilysten alaiseksi.
Nyt pitää valtuutettujen herätä ja ajaa hallitus kartanolle eli erottaa häiriköinnistä .
Eihän tällaisiin hupiveikkoihin voi uskoa edes erkkikää.
!
9307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

hallitus ,johon ei voi luottaa , pitää erottaa.

Äänestä

salataan valtuutetuilta ?
Piilotellaanko väärinkäytöksiä ?
Monenlaisia kysymyksiä herää ja liikkuu abc:n kahvipöydissä.

Äänestä

Jos tuntuu, että sinusta ei tykätä, niin katso peiliin.
Siellä se syyllinen näkyy.

Äänestä

ja vetelän lahkeessa ,
näin olen kuullut erään hallituksen jäsenen kuvaavan hankalaa tilannetta hallituksessa.

Äänestä

Käykö susi ketun kimppuun, vaikka olis kuin nälissään tahansa?

Äänestä

Olihan siellä, että hallitus päättää käynnistää tarvittavat toimet.Lehtitieto oli oikea.

Äänestä
  • Melko ympäripyöreästi lausuttu. Siis mitä päätti?

    Äänestä

Hiirosen Neste Oulu. Nyt menen kahville rääkättynä koska joudun asumaan kadulla vaikka pitäisi lain mukaan olla vapaa. Jos ei viranomaiset suojele uhkauksilta niin nekin on rikollisia. Mut pitäis jo vapauttaa.

En kuulu kirkkoon tai mihinkään uskontoon. Ei saa taas väkisin pakkosyöttää.

Julkinen rik.ilm. hyväksikäyttö väkivalta jne. Rangaistusvaatimus:kyllä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luottamus-meni kirjoitti:

kimppuun kuin saalisnälkäinen susilauma.
käynnistämässään prosessissa ei ole yksilöinyt keneen valtuutettuun kohdistuu eli siis kaikkiin,
eikä kerro , mistä kenkä puristaa. näin tuoreessa lehessä.
Kaikki valtuutetut joutuu siten epäilysten alaiseksi.
Nyt pitää valtuutettujen herätä ja ajaa hallitus kartanolle eli erottaa häiriköinnistä .
Eihän tällaisiin hupiveikkoihin voi uskoa edes erkkikää.
!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu