SDP:n kaksinaamaisuus huipussaan!

Demarien kansanedustaja Timo Harakka kehtasi vaatia selvitystä, mistä hallitus säästää jotkut 780 miljoonaa euroa? Samaan aikaan SDP on ollut mukana vaatimassa jopa lisää mamuja mamutulvan aikana ja sen jälkeenkin!

Suomeen saapuneet 40 000 ylimääräistä mamua tulevat maksamaan veronmaksajille peräti 20 MILJARDIA euroa luotettavan norjalaisen tutkimuksen mukaan.

Demarit pitävät meteliä sadoista miljoonista, mutta itse ovat valmiina TUHLAAMAAN miljardeja euroja??? Melkoista kaksinaamaisuutta ja tekopyhyyttä...
6138
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

SDP muun opposition kanssa kovasti vastusti ns. mamujen houkutustekijöiden poistamista mamutulvan aikana. Se vaati jopa niiden lisäämistä!

Jos SDP olisi ollut pääministeripuolueena mamutulvan aikaan, niin meillä olisi moninkertaisesti elätettäviä. Eli lasku olisi vain kasvanut!

Äänestä

Harakka, Jungner... demarien uutta aaltoa. Nuo kun pääsevät valtaan, on edessä täystuho. Demareista tulee pelkkä kokoomuksen apupuolue ja vihreiden piirijärjestö. Palkkatyö maassa lakkaa ja siirrytään takaisin orjatalouteen. Ja orjatkin ovat sitten taas pääosin tummaihoisia.

Äänestä

Demarimeppi Liisa Jaakonsaari kehtasi telkkarssa tiuskahtaa Halla-aholle, että "pitäisikö Välimeren ylittävät mamut upottaa tai tappaa!?".

Jussi vastasi rauhallisen asiallisesti, että EU:n pitäisi huolehtia ulkorajoistaan eli rajavartiointi olisi helppo järjestää.

Pelkästään Afrikasta on tulossa lähivuosikymmeninä ainakin satoja miljoonia mamuja Eurooppaan.

Mitenköhän Jaakonsaari ongelman ratkaisisi, kun ei kerta kannata minkäänlaista rajavalvontaa!?

Äänestä
  • Ilmeisesti Jaakonsaaren kotiin voi mennä kuka tahansa.Käyttää hänen jääkaappiaan, sohvaansa ja vessaansa. Jos Jaakosaari alkaa valittaa, sanomme, ihmisarvo on jakamaton ja minulla on oikeus elää kodissasi ja rahoillasi. Jos valitat, saat poliisin kimppuusi.

    Äänestä

SDP:llä on eniten mamuedustajia eli kerää eniten mamujen ääniä. Puolue siis hankkii vain lisää kannatusta mamutuspolitiikallaan.

Miksi media tai asiantuntijat eivät ole huomioineet tätä ilmiselvää valtapoliittista ulottuvuutta, mikä puolueiden mamupolitiikassa on takana!? Onko se liian paljastava aihe?

Esim. Ruotsissa ei mitenkään voisi olla nykysitä punavihreätä hallitusta, jos vain kantaväestön äänet laskettaisiin.

Äänestä

Niin......jaakonsaarelle voisi heittäävkysymyksen että jos puuttin tulisi joukkoinensa rajan yli miin pitäisikö heidät tappaa ???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


demariketkut kirjoitti:

Demarien kansanedustaja Timo Harakka kehtasi vaatia selvitystä, mistä hallitus säästää jotkut 780 miljoonaa euroa? Samaan aikaan SDP on ollut mukana vaatimassa jopa lisää mamuja mamutulvan aikana ja sen jälkeenkin!

Suomeen saapuneet 40 000 ylimääräistä mamua tulevat maksamaan veronmaksajille peräti 20 MILJARDIA euroa luotettavan norjalaisen tutkimuksen mukaan.

Demarit pitävät meteliä sadoista miljoonista, mutta itse ovat valmiina TUHLAAMAAN miljardeja euroja??? Melkoista kaksinaamaisuutta ja tekopyhyyttä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu