Kommunistien julmuus ei lakkaa ihmetyttämästä

Normaalin ihmisen on vaikea käsittää miten Suomen kommunistit saattoivat jatkaa Stalinin palvontaa vaikka tämä joukkomurhasi tuhansittain Neuvostoliittoon menneitä suomalaisia 1930-luvulla.

Ehkä kommunismi on jonkinlainen mielisairaus.
488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Stalin tapatti lähes kaikki Neuvostoliittoon menneet suomalaiset kommunistit mutta silti suomalaiset kommunistit palvoivat Stalinia.

Käsittämätöntä normaalille ihmiselle.

Äänestä

On ajattelevalle ihmiselle selvää miksi kommunismi ei voi menestyä kun kommunismin kannattajat ovat niin vähäjärkisiä etteivät ymmärrä tekevänsä rikosta murhatessaan aivan syyttömiä ihmisiä. He ajattelevat palvelevansa jotain suurta hyvää, sitä tulevaisuudessa häämöttävää paratiisia, joka saapuu sitten kun heidän kuvittelemansa vastustajat on tapettu. Järjen puutteelle ei ole mitään tehtävissä. Siksi kommunistiset valtiot romahtavat aina omaan mahdottomuuteensa.

Äänestä

Sensuroi tekstin.

Teksti: Sami Suodenjoki
Venäläisten sotilaiden kohtalo Tampereen valtauksessa
1920-luvulla ilmestyneessä "Suomen vapaussota vuonna 1918" -teossarjassa annetaan ymmärtää, että Tampereen valtauksen yhteydessä vangittujen venäläisten kohtalona oli ampuminen. Teoksessa todetaan: "Venäläisiin vankeihin nähden ei enää sovitettu entistä tapaa, että nim. heidät olisi lähetetty kotimaahan. Nyt oli asema toinen. Kaikista varoituksista huolimatta he olivat jääneet maahamme ja johtaneet yhteiskuntaamme kaatavaa kapinaa." Samaa perustelua venäläisvankien ampumiselle on tutkimuksessa käytetty myöhemminkin.

Virallinen vapaussotateos mainitsee myös Tampereen rintamalla olleiden punakaartin joukkojen päällikön eversti Svetšnikovin lausunnon, jonka mukaan Tampereella sai surmansa 200 venäläistä sotilasta. Tämä lausunto on myöhemmässäkin tutkimuksessa ollut lähtökohtana arvioitaessa teloitettujen venäläisten lukumäärää, vaikka Svetšnikovin arviota ei olekaan voitu vahvistaa oikeaksi muiden lähteiden perusteella.

*
Punaisten riveissä taistellut Arvid Luhtakanta ei teoksessaan "Suomen punakaarti" käsittele sitä, paljonko venäläisiä lopulta oli Tampereella kaupungin antautuessa eikä sitä, mikä oli heidän kohtalonsa. Hän kuitenkin painottaa, että venäläisten sotilaiden määrä oli Tampereella vähäinen, ja kritisoi tässä yhteydessä K. V. Kaukovallan teoksessaan "Tampereen seudun kapinahistoria" esittämää näkemystä siitä, miksi venäläisiä saatiin Tampereella vangeiksi niin vähän. Luhtakanta toteaa:

"Tampereen seudun kapinahistoria" kertoo, että ryssät lienevät päässeet puikkimaan karkuun, koskapa heitä vain vähän saatiin vangeiksi. Politiikka lienee velvoittanut historiankirjoittajan kirjoittamaan muunnettua totuutta, sillä oletan kirjoittajan olleen täysin selvillä siitä tosiasiasta, että pohjoisella rintamalla ollut muita venäläisiä joukkoja kuin kuolemanpataljoona "anarkisteja", jotka kaatuivat Pekkalan rintamalle niin tyystin, ettei jäänyt kuin 36 miestä jälelle. Porin venäläinen varusväki tuli myöskin Tampereelle, tehtyään Porin ympäristössä omavaltaisia tekoja, mutta sekin riisuttiin Tampereella aseista ja passitettiin Venäjälle. Joku joukko tuli myöskin Lylyyn, mutta sekään ei tehnyt muuta kuin ryöväsi Lylyn osuuskaupan ja palasi Venäjälle. Ei ainakaan tämän kirjoittaja tiedä muita venäläisiä joukkoja käyneen pohjoisella rintamalla, vaikka joka päivä seurasin pohjoisen rintaman yleisesikunnan toimintaa ja kirjoitin päivän tapahtumia muistiin. Ne venäläiset, jotka Pietarin punakaartilaisten mukana tulivat tai joita ammattimiehinä palkattiin punakaartin toimiin, eivät lukumääränsä vähäisyydenkään vuoksi olisi kyenneet muodostamaan mitään venäläistä joukko-osastoa.

*
Yrjö Raevuoren mukaan Tampereella sen sijaan oli valtaushetkellä vanäläisiä sotilaita, joiden kohtalosta hän kertoo seuraavaa: "Tsaarinvallan aikainen venäläinen sotilaspuku oli noina kaupungin lopullisen valtauksen päivinä hengenvaarallinen. Missä valloittajat sellaisen näkivät kohtasi sen kantajaa armottomasti kuolettava luoti." Virallisen vapaussotateoksen tapaan Raevuori korostaa ampumisen tapahtuneen siksi, että "venäläisten asepuvun kantajat eivät olleet mitään aseista riisuttuja ja antautuneita venäläisiä sotilaita tai upseereita, joille antautuessaan oli vakuutettu henkilökohtainen koskemattomuus. He olivat suomalaisia vallankaappaajia avustaneita vapaaehtoisia ja väliin - onnettomuudekseen - venäläiseen asepukuun pukeutuneita suomalaisia." Raevuori siis korostaa, että punaisia avusteita ja punaisten alueella oleskelleita venäläisiä ei pitänytkään kohdella "kansainvälisten määräysten mukaisesti sotavankeina ja laskettavan kotiin".

Erikseen Raevuori nostaa esille venäläisten upseerien kohtalot. Hän mainitsee, että luutnantti Muhanov ammuttiin valtauksen yhteydessä, vaikka hän ei tiettävästi ollut osallistunut taisteluihin; Raevuori kuitenkin huomauttaa, että Muhanov oli ennen sotaa suorittanut kotitarkastuksia. Lisäksi Raevuori kertoo, että sotaoikeus tuomitsi kuolemaan eversti Bulatselin, joka oli "Svetšnikovin Tampereelta poistuttuaan tänne kaupungin puolustuksen johtajaksi jättämä" venäläisupseeri.

Raevuori ei siis peittele sitä, että valtauksen aikana Tampereelta tavattujen venäläisten kohtalona oli yleensä kuolema. Hän nojaa Svetšnikovin todistukseen siitä, että kaupungissa vangittiin kaikkiaan "200 venäläistä vapaaehtoista, niiden joukossa upseereita, sotamiehiä ja matruuseja". Raevuoren mukaan kaikki ammuttiin. Varsinaisiin taistelutoimiin puuttumatta hän kuitenkin korostaa esimerkkitapauksien avulla sitä, että kaupungissa oleskelleet venäläiset syyllistyivät kaupungissa erilaisiin vääryyksiin.

*
Myös Jaakko Paavolainen tukeutuu Svetšnikovin esittämään arvioon Tampereella valtauksen aikaan oleskelleiden venäläisten lukumäärästä. Hänenkin mukaansa lähestulkoon kaikki nämä 200 saivat surmansa. Paavolaisen mukaan Tampereen valtaus oli yksi niistä harvoista tilanteista, jolloin venäläisiä edes runsaammin joutui valkoisten vangeiksi

Äänestä

Historiasta voidaan ottaa esiin kaikenlaista. Mitä kommunistien vastustajat ovat tehneet. Sodassa on sodan lait. Hitler, joka on porvareiden idoli tappoi juutalaisia vain siksi, ettei pitänyt heistä. Onko se porvarin mielestä oikein. Nyt juutalaiset ovat kukkoina tunkiolla Israelissa. He tappavat palestiinalaisia heidän omassa maassaan. Onko sekään oikein. Laenin oli muuten vartti juutalainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


568u45y kirjoitti:

Normaalin ihmisen on vaikea käsittää miten Suomen kommunistit saattoivat jatkaa Stalinin palvontaa vaikka tämä joukkomurhasi tuhansittain Neuvostoliittoon menneitä suomalaisia 1930-luvulla.

Ehkä kommunismi on jonkinlainen mielisairaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu