tunneilla puhuttiin "OSARAN AUKEISTA" siitä on nyt jo aikaa mutta mahtaako palstan puoli-insinööreiltä löytyä tietoa että mitä asialla tarkoitettiin? jotain saksaan liittyvää kuitenkin?
historian...
kasari
18204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
EI vaan Krimin ja Luhanskin taistelupaikkoja, joissa saksalaiset löivät punaisen kommunistiarmeijan ja estivät sitä etenemästä Narvaan, pelastaen myös Suomen ja Karjalan Kannaksen YYA-sopimukselta aina vuoteen 1948 saakka.
Jos aloittajalla on tarkoitus keskustella jostain balettihameiden historiasta, niin sitä varten on akoille ja muille nyhvertäjhille omat palstat Demi- ja me naiset lehdillä!
Lyhyesti ulkomuistista, korjatkoon tietävämmät ja Wikinsä lukeneet:
Nils Osara oli metsähallituksen pääjohtaja joskus silloin Kekkosen aikaan ja hänen johdollaan hakattiin pohjoisessa Lapissa valtion metsiin suuria avohakkuita, jotka uudelleenmetsittyivät kovin hitaasti. Kansan suussa alettiin puhua Osaran aukeista. Puun kasvu on Lapin perukoilla hidasta ja kiertoaika pitkä. Nyt lienevät jo jotain muuta kuin aukkoja.
Huolimatta siitä, että tämä tapahtui niinä päivinä, jolloin Urho Kekkonen oli Suomen presidenttinä, ei asialla ole mitään tekemistä Neuvostoliiton eikä suomettumisen kanssa, vaan kyseessä oli eräs tehometsätalouden kehitysvaihe.
Nils Osara taisi muuten olla kokoomukselainen.
Niitä aukkoja tehtiin 1950-luvulla paljon etelämpänäkin kuin Lapissa ja laajemmin kuin Wikissä sanotaan. Esimerkiksi Kalle Päätalo kertoo Osaran raiskioista Taivalkosken alueelta ja niitä on Kainuussakin. Aukot olivat ennennäkemättömän suuria ja niiden metsittyminen oli toivottoman hidasta, kun taimet ja siemenet olivat peräisin Etelä-Suomesta eivätkä pärjänneet pohjoisen oloissa. Runsaan puolen vuosisadan aikana näihin ongelmiin kuitenkin on löydetty lääkkeitä ja ilmaston lämpeneminen hoitaa loput.
koska? missä? ketkä suorittivat? tuomiot?
Tuomiot? Toki valittu tapa oli huono eikä se ole enää käytössä, mutta oliko se silti mikään rikos aikanaan? Tuomio edellyttää syytettä eikä erehtyminen liene rikos?
Olisikohan ollut näin, että tuolloin kun ei vielä metsäkoneita ollut eikä paljon edes traktoreita, ajatteli teknokraatti Nils saada tehokkuutta toimintaan skaalaedulla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Skaalaetu
Siinä sitten jäivät biologiset näkökohdat huomioimatta. Rehevämmillä mailla yksi metsän uusiutumista hidastava tekijä on aukkojen voimakas heinittyminen, joka tukahduttaa helposti myös varjostusta kestävät kuusen ja männyn taimetkin. Tuolloin ei vielä ehkä osattu myrkkyjä käyttää eikä raivaussahoja eikä siimaleikkureita ollut, niin tuokin avohakkuiden seurausilmiö on saattanut yllättää.
1970-luvulla tulivat sitten myrkyt niin heinän kuin vesakonkin torjuntaan ja niistä on mainio kuvaus Simo Hämäläisen kirjassa Kätkäläinen, tai Juice Leskisen syksyn sävel-kilpailuun tehdyssä biisissä Ilomantsi. Muisan kyllä vielä elävästi sen aika värikkään julkisen keskustelun, joka asian tiimoilta silloin ja pitkälle 1980-luvulle käytiin. Se oli yksi tekijä Vihreän puolueen syntymisen takana.
Nykyisellään myrkyistä pyritään eroon, vaikka ne olisivatkin lyhytnäköisesti ajatellen helpoin ja halvin tapa hoitaa asia. Niiden sijaan käytetään nopeasti hakkuun jälkeen suoritettua mätästystä ja istutusta, joilloin taimet ehtivät kasvaa jonkin verran ennenkuin heinä alkaa vallata alaa. Siellä missä heinä silti muodostuu ongelmaksi, sitä torjutaan koneellisesti, käsittääkseni kitkemällä, joka hidastaa sen uudelleen kasvua. Ja onhan se konttorityössä työskentelevälle kaupunkilaismetsäomistajalla hyvää terveysliikuntaa niittää tai kassaroida joku pieni taimikkopläntti kesälomallaan.
Nils Osara tosiaankin kuuluu aikakauteen, jolloin syntyi käsitys kylmästä ja kovasta vain laskukaavojaan tuijottavasta insinööristä, ja kuten sanottua, sellaista ilmapiiriä oli myös lääketieteen alueella varsinkin 1930-40-lukujen Saksassa. Siinä ajattelussa "talouden kylmät reaaliteetit" menivät kaiken muun edelle, jopa ihmisoikeuksien. Paradoksaalisesti sosialistit olivat länsimaissa tärkein vastavoima, samaan aikaan kun heidän toverinsa Berliinin muurin takana olivat jopa vielä pahempia teknokraatteja kuin Osarat ja kumppanit tällä puolella. Nykyisin täsmälleen samoja kaikuja on edelleen EK:n hyypiöiden höpinöissä.
Aukkohakkuu ylipäätään ei tainnut vielä heti sodan jälkeen olla hirveän yleistä, joten siitä ei ollut oikein kokemusta. Se tiedettiin toki koealojen perusteella, että aukkohakkuisiin perustuva metsänkasvatus tuottaa enemmän kuutioita pidemmällä ajalla, koska "monokulttuuriset metsäpelloissa" puut kasvavat nopeammin.
Vanhat isännät lienevät aika pitkään pyrkineet käyttämään ns. harsintaa, jossa metsästä aika ajoin otettiin isoimmat ja parhaimmat puut ja jätettiin muut kasvamaan. Sillä tavalla puut kuitenkin kasvavat hyvin hitaasti ja harsinta taidettiin kieltää jossain vaiheessa metsänhaaskauksena. Siitäkin asiasta käytiin kovaa keskestelua aikanaan ja muistelen kuulleeni jotain satunnaisia kannanottoja asiaan hyvin äskettäinkin. Nykyisin kai jonkin sortin harsintaa käytetään kasvatusmenetelmänä jossain erikoistilanteessa.
Harsinnan etuna oli helppohoitoisuus: mitään heinä- tai vesakko-ongelmaa ei tietenkään ollut eikä taimiakaan tarvinnut istuttaa, vaan jäljelle jääneet puut siemensivät uutta puuta tilalle. Sekametsät olivat taudinkestävämpiä kuin yhtä puulajia kasvavat kuviot. Mutta kuten sanottua, kasvu oli hidasta ja niin oli korjuukin.
Osaran aukeilla Verner Lehtimäen ja Hugo Salmelan johtama punaisten pohjoinen rintama löi Mannerheimin valkoisen armeijan perusteellisesti. Vain saksalaisten maihinnousu esti lopullisen tappion.
Hyvä. Tiedetäänhän täällä muutakin historiaa kuin ainaiset "rätätätä" ja punikki vs. natsi historiat.
Tiedetään, mutta siitä ei yleensä saa mitään keskustelua aikaiseksi. Tärkeintä tuntuu olevan poliittinen hybridivaikuttaminen kokoomuksen puoluetoimistosta käsin.
Suomen oli hävityn sodan tautta pakko saada ulkomaankauppa käyntiin rivakasti ja alkaa myymään sitä mitä meillä oli rajattomasti eli puuta sen eri muodoissa. Euroopan raunioilla oli huutava pula rakennustarpeista ja paperistakin. Suomessa niitä tehtiin.
Pieni ihminen taas vauhdissa!
"Lillepo"= "pieni politrukki"
Kirjoitti kuitenkin asiaa, toisin kuin sinä.
Nils Osara taisi muuten olla samanlainen rotuputsari kuin Pihkalat tai Helanen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nils_Osara
Oman aikansa tuote: natsiteknokraattinen biologi. Hehän toimivat tehtävissään ja määräsivät kehityksen suunnan aina 1960-luvulle saakka, jolloin nuorempi ja lukuisampi sukupolvi heidät syrjäytti. Siksi laki mielisairaiden pakkosteriloinnistakin kumottiin vasta 1970.
Jollei metsäpaloja ole ollut niin kuntta jo niin paksu ettei luontainen uudistaminen oikein toimi ilman muokkausta.Myös sitten Lapin mäntyjä siemenpuina etelässä jossa parempi tuotto.Osaran piti olla varoittava esimerkki vihreille mutta jo harvennukset jo tehty uudistuessaan.
Osara valmistui 21-vuotiaana metsänhoitajaksi Helsingin yliopistosta. Väiteltyään maatalous- ja metsätieteiden tohtoriksi hän toimi Helsingin yliopiston metsäpolitiikan dosenttina vuosina 1937–1953. Osara oli Metsäntutkimuslaitoksen metsäekonomian professori vuosina 1938–1948. Hän oli ammattiministerinä mukana Linkomiehen hallituksessa 1943–1944 hoitaen II kansanhuoltoministerin ja II maatalousministerin tehtäviä. Osara johti myös 1940-luvulla kansanhuoltoministeriön puu- ja polttoaineosastoa. Sodan jälkeen Osara oli Keskusmetsäseura Tapion johdossa vuosina 1948–1962 ja toimi metsähallituksen pääjohtajana vuosina 1952–1960. Vuosina 1963–1968 hän johti YK:n maatalousjärjestön FAO:n metsäosastoa.
Osaran nimi tuli tunnetuksi sodanjälkeisistä Pohjois-Suomen avohakkuualueista, jotka ristittiin Osaran aukeiksi. Helsingin Latokartanossa sijaitseva N. A. Osaran kuja on nimetty hänen mukaansa.
Osara oli siis puolueeton metsäammattilainen.