Keuhkosyöpä? Nuori ja tupakoimaton

Huolestunut-

Hei,

Olen 26-vuotias nainen ja minulla alkoi reilu kuukausi sitten paha paineen tunne keuhkoissa. Ihan kuin jokin puristaisi/kuristaisi keuhkoja. Mitään hengitysvaikeuksia ei kuitenkaan ole ollut vaan henki on kulkenut normaalisti. Samaan aikaan keuhkoissa myös tuntui pientä kipua mutta tuo paineen tunne oli paljon inhottavampi tunne.

Kun oireilua oli jatkunut lähes viikon menin lääkäriin. Siellä kuunneltiin keuhot ja otettiin varmuuden vuoksi sydänfilmi, joka oli ok. Lääkäri epäili voisiko olla stressistä johtuvaa, mutta minulla ei ole juuri stressiä ollut. Ja koskaan aikaisemmin ei ole ollut mitään vastavaa, vaikka olisi ollut stressiä tai vaikea elämäntilanne. Lääkäri tuli siihen tulokseen että tämä johtuu siitä, että rintakehässä on jotain jumia. Hän määräsi tulehduskipulääkettä (Voltaren Rapid) ja käski venyttelemään paljon. Lääkäri sanoi, että ei ole mitään vakavaa, ettei ole syytä huoleen, vaikka onkin tosi inhottava tunne. Muutaman päivän päästä oireet alkoivatkin helpottaa paljon. Mitään flunssaa/yskää minulla ei ole ollut.

Huolta aiheuttaa kuitenkin se, että vaikka oireet ovatkin helpottaneet paljon niin ne eivät ole kokonaan poistuneet vaan edelleen tunnen päivittäin hyvin pientä paineen tunnetta tai sitten pientä kipua keuhkoissa. Ehkä tuo kipu on yleisempi oire nyt kun se paineen tunne. Se on siis pientä mutta kuitenkin päivittäistä. En voi mitään sille, että huolettaa että mitä jos onkin keuhkosyöpä. Yritän sanoa itsellleni, ettei voi olla, sillä olen nuori enkä koskaan tupakoinut. Ja 90% prosenttii keuhkosyövästä todetaan tupakoitsijoilla. Mutta voihan se tulla nuorelle ja tupakoimattomalle, vaikka onkin tietääkseni todella harvinaista. Mietin että jos johtuu jumeista niin voiko oireet kestää näin kauan? Myös astmaa olen miettinyt, mutta oireet eivät täysin täsmää. Eikö siinä saada enemmänkin kohtauksia? Tämä tunne taas on enemmän jatkuvaa eikä mikään kohtaus. Ja siis hengitysvaikeuksia ei ole.

Lisäyksenä; sain 6 vuotta sitten pahan hengenahdistuskohtauksen huvipuistolaitteessa, ns. "pyörivissä tuolleissa". Tätä ihmettelin silloin paljon, että mistä sellanen kohtaus voi johtua. Olin nimittäin edellisenä kesänä käynyt samassa laitteessa 10 kertaa enkä ollut saanut mitään kohtausta. Tämän jälkeen ei siis ole ollut mitään hengenahdistusta tms. Mutta nyt mietin että onko minulla voinut olla siitä asti jotain keuhkoissa ja nyt vasta sitten alkanut oireilla. Tiedän että lääkäriin pitäisi tässä varmasti mennä. En ole vielä mennyt, koska oireet siitä kuukauden takaisesta on kuitenkin helpottanut paljon ja olen vaan odotellut, että menisi kokonaan pois.

Mitä.tämä voi olla? Kokemuksia? Kiitos asiallisista vastauksista!

3

566

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kkl

      Otettiinko sinulta keuhkoröntgen? En ole lääkäri, mutta luulisin, että siinä näkyisi, jos syöpää olisi. Harvoin tosin sinun ikäisellä taitaa keuhkosyöpää olla. Mutta jos asia edelleen vaivaa, niin vaadi kuvaamaan keuhkot, että saat mielenrauhan. Voisko olla paniikki häiriöstä kyse? Usein ahdistus ja stressi tuntuu puristavana tunteena rinnassa.

      • Monisairas

        Ei näy välttämättä syöpä, riippuu kasvaimen koosta paljon. Mutta tosiaan tuo syöpä on kyllä ääriteoreettinen vaihtoehto, varsinkin kun oireet hieman jo helpottaneet. Voisi olla joku rintalastan tai kyljen seudun lihasvamma tms. Oletko loukannut? Tapahtuiko silloin kuukausi sitten jotain tavallisuudesta poikkeavaa?
        Kertomasi perusteella tuskin on stressi syynä.


    • googleta

      Et mainitse verisestä yskästä mitää. Se on yleinen oire. Kanntaa googlettaa oireet.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      111
      1348
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      132
      697
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      485
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      468
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    13. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      94
      457
    14. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    20. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    Aihe