Rumat ja suuret synnit saamme uskoa anteeksi. Mitä ovat ne rumat synnit? Onko niitä kauniita syntejäkin olemassa? Sunnuntain iltaseuroista jäin miettimään.
Ja suuret ja pienet synnit, menevätkö rikoslain ja muidenkin maallisten lakien mukaan?
Heikinsuon seurat
35
1551
Vastaukset
- JeesusOnSyntiesiSovitus
Pinnallinen syntikäsitys. Suurin haitta tällaisesta on siinä, ettei ihminen ymmärrä evankeliumia.
Koko kilvoittelu jää silloin puuhastelemiseksi. Syntihän on ihmisen geneettisessä perrimässä oleva Jumalan tahdon vsstaisuus. Kukasn ihminen ei ole alle 100% syntinen. Kun tämän käsittää, silloin ihminen joutuu valitsemaan, joko Kristus ja hänen lahjavanhurskautensa, taikka sitten helvettiin.
Välimuotoja ei ole. Ei ole olemassa siivosyntisiä, tai edes suuria syntisiä, on vain syntisiä. Joko Kristuksessa armahdettuja syntisiä, tai sitten sellaisia syntisiä jotka eivät mielestään tarvitse Kristusta. Syystä taikka toisesta. - mielensäpahoittaja2
Tämä avaajan "viisastelu" ei ole kait' kovin ruma synti?
Taas kuuntelin mielihyvällä päiväseuroja.
Noh, kuka mitenkin. - älä_petä_ittees
Ei mene niin, että kuka mitenkin. Jos nimittäin taivaaseen haluaa päästä. On näet vain YKSI tie, Jeesus Kristus.
- JaYksiUsko
Sitähän Raimokin saarnasi, vain yksi tie...
- RauhaJumalassa
...ja Ilkka myös!
- hyvinsanoiteuta
padasjoenukko kirjoitti:
Vain yksi tie, joka on parannus est.lest joukkoon
oikein sanoi teutakin
parannusta vaan ja est.lest joukkoon (takaisin) - kivinen.tie
Tielle on vain laitettu esteitä.
Pitää olla myös samaa mieltä ruotsalaisten kanssa, että sakramentit otetaan itselle välittämättä herätysliikkeen hajaantumisesta, Suomen yhdistyslaista, Suomen kirkkolaista,
Inkerin uskonystävistä, esimerkkinä olosta ulkopuoliselle maailmalle miten kristityt toimivat, heikompien hiirien ja rottien ahdingosta jne.jne.
Aikamoisia kiviä on tämän päivän Beetlehemistä kasattu tielle. - 445544
Lannavaara viestiketjussa esikoiset ry "ystävät",äyskii naispappeutta eteenpäin vaikka Inkerin kirkko ei hyväksy naispappeja .
- LupaOnAinaOllut
kivinen.tie kirjoitti:
Tielle on vain laitettu esteitä.
Pitää olla myös samaa mieltä ruotsalaisten kanssa, että sakramentit otetaan itselle välittämättä herätysliikkeen hajaantumisesta, Suomen yhdistyslaista, Suomen kirkkolaista,
Inkerin uskonystävistä, esimerkkinä olosta ulkopuoliselle maailmalle miten kristityt toimivat, heikompien hiirien ja rottien ahdingosta jne.jne.
Aikamoisia kiviä on tämän päivän Beetlehemistä kasattu tielle.Yhdistyksen perustamisessa ja säännöissä on jo kerrottu Raamatun ohjeiden noudattamisen itsestäänselvyydestä.
Raamatun luvalla se kirkkokin ehtoollista ( Sakramentteja) asettaa.
- KiitosJeesus
Teuvalla puhui pyhähenki HP kautta ...
- sesiitä
Joopa joo se on nähty jo ja tilannetta Ei paranna eriseura
- TyhmäkinTajuaa
Pyhä Henki isolla kirjaimella, ei yhdyssana!
- älä_Jatka_pilkkaamista
Eriseura on justiinsa se seura, mikä ei maailmanlaajuista Kristuksen kirkkoa tunnusta, vaan rakentaa oman poppoon josta käsin jakelee Kristuksessa vanhurskautetuille helvetin tuomiota.
- Eikö_mene_perille
Koska esikoislestadiolaiset ry purki sakraaliyhteyden evankelisluterilaisen kirkon kanssa, niin tuon liikkeen sakraalitoimituksia käyttävien jäsenten on erottava kirkosta välittömästi.
- Erottaja
Kirkko häpee sinua.
- Olkaa_rehellisiä
Erottaja kirjoitti:
Kirkko häpee sinua.
Herran tähden, mene jo itseesi. Mikä sinä olet esiintymään kirkkona internetissä! :)))
Teimme 20 vuotts esikoislestadiolaisuudessa töitä, ettei liike lähtisi hurrien perässä eroamaan kirkosta!
Lopputulos on kaikkien tidossa. Esikoislestadiolaiset ry perusti oman kirkon, mutta jätti eroamatta virallisesti ev.lut. kirkosta, jotta sai ryöstettyä entisen yhdistyksen koko omaisuuden itselleen.
Jo vuonna 2014 yhdistyksen vuosikokouksessa Lahdessa yhdistyksen rahastonhoitaja kutsui yhdistystä apostolisluterilaiseksi kirkoksi.
Soromnoo, miksi liike toimii edelleen separatistina valheessa!
Siksi että se salaa jäsenistöltään totuuden. Sen ettei liike ole tunnustukseltaan luterilainen, vaan on opillisesti sekasotkua. Ihmisoppien viidakkoon kätkettyä ja ristiriitaista kristinuskoa
Meneehän se näinkin vapaassa maassa, mutta olkaa rehellisiä, älkääkä valehdelko. Herrnhutilainen pietismi ja uuslukijaisuus on hyvin kaukana luterilaisuudesta. Ja myöskin kaukana yksinkertaisesta kristinuskosta. - kunhanmietin
Olkaa_rehellisiä kirjoitti:
Herran tähden, mene jo itseesi. Mikä sinä olet esiintymään kirkkona internetissä! :)))
Teimme 20 vuotts esikoislestadiolaisuudessa töitä, ettei liike lähtisi hurrien perässä eroamaan kirkosta!
Lopputulos on kaikkien tidossa. Esikoislestadiolaiset ry perusti oman kirkon, mutta jätti eroamatta virallisesti ev.lut. kirkosta, jotta sai ryöstettyä entisen yhdistyksen koko omaisuuden itselleen.
Jo vuonna 2014 yhdistyksen vuosikokouksessa Lahdessa yhdistyksen rahastonhoitaja kutsui yhdistystä apostolisluterilaiseksi kirkoksi.
Soromnoo, miksi liike toimii edelleen separatistina valheessa!
Siksi että se salaa jäsenistöltään totuuden. Sen ettei liike ole tunnustukseltaan luterilainen, vaan on opillisesti sekasotkua. Ihmisoppien viidakkoon kätkettyä ja ristiriitaista kristinuskoa
Meneehän se näinkin vapaassa maassa, mutta olkaa rehellisiä, älkääkä valehdelko. Herrnhutilainen pietismi ja uuslukijaisuus on hyvin kaukana luterilaisuudesta. Ja myöskin kaukana yksinkertaisesta kristinuskosta.Kerrotko vielä mihin tarvitaan luterilaisuutta?
- 0192384765
kunhanmietin kirjoitti:
Kerrotko vielä mihin tarvitaan luterilaisuutta?
Esikoislestadioilaiset ry kertoo oppinsa perustuvan mm. luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Onko tilanne tämän osalta muuttunut?
- 336007
Onko luterilaisuus siis nimimerkki olkaa rehellisiä kuvaamaan kaltaista miksi lie haukkuu.
- 007007
Esim. Tuo pietismi kun se otettu kerran esikoiset ry:ssä ilolla vastaan luterilaisuuden niin siitä on varmaan hankala luistaa. Vaikka ry kaatuisi.
- IhmisoppiaVastaan
kunhanmietin kirjoitti:
Kerrotko vielä mihin tarvitaan luterilaisuutta?
Hyvä kysymys. Lutheria ja luterilaisuutta tarvitaan edelleen julistamaan evankeliumia, yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden!
Tarvitaan erottamaan huijarit ja ihmisopin julistapuoskarit jotka kertoilevat olevansa opissa erehtymättömiä ja joiden sanomisia arvostellessaan arvostelisi suoraan Pyhää Henkeä. Näitä "paaveja", heidän ihmisoppejaan ja omavanhurskasta opetustaan ja Luther vastusti. Tähän työhön luterilaisuutta edelleen tarvitaan. - TossiTarve
IhmisoppiaVastaan kirjoitti:
Hyvä kysymys. Lutheria ja luterilaisuutta tarvitaan edelleen julistamaan evankeliumia, yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden!
Tarvitaan erottamaan huijarit ja ihmisopin julistapuoskarit jotka kertoilevat olevansa opissa erehtymättömiä ja joiden sanomisia arvostellessaan arvostelisi suoraan Pyhää Henkeä. Näitä "paaveja", heidän ihmisoppejaan ja omavanhurskasta opetustaan ja Luther vastusti. Tähän työhön luterilaisuutta edelleen tarvitaan.Luterilaisuutta tarvitaan siunaamaan homo-parit.
Tarve on valtava, osa papeista vihkiikin näitä samaa sukupuolta olevia pareja. - Miksi_valehtelette
TossiTarve kirjoitti:
Luterilaisuutta tarvitaan siunaamaan homo-parit.
Tarve on valtava, osa papeista vihkiikin näitä samaa sukupuolta olevia pareja.Taas samaa valheiden paskaa. Luterilainen kirkko ei vihi homopareja
- 4455007
Lakaistaan maton alle pikkumyy nuttura kanssa. Niin pystytään vaikuttamaan "sisältä käsin" kirkon toimintaan.
- VoiSentään
Miksi_valehtelette kirjoitti:
Taas samaa valheiden paskaa. Luterilainen kirkko ei vihi homopareja
Ei kirkko,mutta kirkon papit vihkii!
- Hävetkää_saastaiset
Ennen kun valehtelette ja valheiden kautta menetätte taivasosuutenne, kehoitan parannukseen, siis ottamaan selvää siitä miten asiat oikeasti ovat. Miksi saatanallinen viha kirkkoamme kohtaan ja valehtelu kirkostamme hallitsee elämäänne, vaikka sanotte olevanne uskovia?
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/2766477/Kirkko ei vihi samaa sukupuolta olevia vaikka laki muuttuu- 557788
Helsingin Sanomat ja kirkkoja kaupunki lehtien tutkimus osoittaa että niitä vihitään joissain kirkoissa.googleta ite.linkkisi ei toimi.
- kunhanmietin
miten apostolit ollenkaan voivat julistaa evankeliumia kun ei ollut lutteria ei lestalaisia ei evankeelisia ei körttejä eikä nörttejä?
mitenkähän jos tänä aikana alettaisiin viimeinkin julistaa Raaamatun evankeliumia, ilman -laisia ja loisia?- Mitävieläodotat
Mikäpä sinua estää alkamasta?
- lue.lutheria
Onko aitoa kristinoppia ja lutherilaisuutta väittää olevansa tavallinen erehtyväinen, mutta kristillisyyden asioista päättäessä erehtymätön?
- siitäalkuun
Kerro yksikin syy miksi lukisin jotain lutteria kun kokonainen Raamattu on omalla kielellä ja monilla käännöksillä joka hetki esillä !?!
sellainen erhtymättömyyspuhe on todella massiivista puupäisyyttä ja kertoo sen että mitään RAAMATUNMUKAISTA ymmärrystä asiasta ei ole.
tämä jellivaaralaisuus on suurenluokan hölmöläisyyttä jost aluulis aikuisten ihmisten pääsevän irti varttitunnissa.
ja samaa lajia on tuo jatkuva lutterin hokeminen.
jos haluat lutteria lukea, lue tuosta linkistä siitä selviää paljon asioita!
http://www.inri.fi/kaste/luther.htm - 446786
Raamatustakin pääsee varttitunnissa ei Jeesus estele oma valinta. Esikoiset ry ei usko pääsevänsä eroon mistään kannustetaan vuositolkulla uskonnossa jankuttamaan nettipalstalla luulotautejaan. Pikkumyy nuttura on ruma aikuisella ukolla.
- Heijasverige
446786 kirjoitti:
Raamatustakin pääsee varttitunnissa ei Jeesus estele oma valinta. Esikoiset ry ei usko pääsevänsä eroon mistään kannustetaan vuositolkulla uskonnossa jankuttamaan nettipalstalla luulotautejaan. Pikkumyy nuttura on ruma aikuisella ukolla.
Lapin lahkolaisuus ja ruotsalaisten setämiesten palvonta on tyhmyyttä kaiken ikäisillä.
- 446786
Niinpä köpelösti kävi esikoiset ry palvojille
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591204Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11880Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75805Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83653- 53634
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33547Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43513Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501