Sotamies Jermun tarinoita 1

Onhan tuo nyt satua kans?

Sitäpaitsi ei konjakin voimalla herätyksiä tapahdu, pikemminkin nukahduksia...:DD

Toisaalta, konjakki on kyllä hyvää..:D

Oijoi, nyt menee jännäks. Saakohan Huuhaa-kaffeelaiset sotamies Jermun kesytettyä.
Jos kahvi ja konjakki ei auta niin mikäs sitten.

*jää odottamaan jännityksellä jatko-osia*

Toi konjakki vähän hämää, mutta katsellaan.
Tiitti!

..että Jermu kuitenkin hörppii kahvinsa ja konjakkinsa korsussa veistämästään pahkaisesta kuksasta ja samalla vapaalla kädellään irrottelee munakranaattien sokkia selkänsä takana, silmät punertavina viiruina ja sätkää suupielestä toiseen siirrellen kähisee, että "kjäh kjäh...";)

...kävin Jurmun tankissa monet kerrat tarinoimassa. Jos nyt oikeen muistan , niin Rauhan päivänä sinne vien valkoisen lipukin. Yritin siitä tehdä kukkasilla muinaismuistomerkin. Jurmukka on kovin kiintynyt tankkinsa.Hänen käännyttämisekseen on käytettävä naisellisia keinoja----enkä usko , että tuo konjakilla vielä muuksi muuttuisi.

Siellä tankkinsa turvassa hän on ihan kiltti ja leppoisa. Hauskaa kyllä oli yksi päivä seisoskella tankinpäällä naissoturina.Vallan tunne oli kokemus sinäänsä. Hyvä tarina Millanilta, ja kiva kun olet palannut taas tänne ilahduttamaan:-)

Pian tuli kevät ja Hakkiksella riehui ja Kaffeekin alkoi kuplia. Reserviläiset huomasivat pian olevansa armeijan harmaissa, niin myös sotamies Jermu. Vaitonaisena miehenä Jermu puki ylleen armeijan harmaat. Kersantti norMix jakoi tamineita ja kun tuli konekiväärien vuoro, niin sotamies Jermuun iski pakokauhu. Konekivääri on myrkkyä! Hän muisti kuinka Huuhaalla hänelle kerrottiin tankin ja konekiväärin olevan pahuuden välineitä. Sotamiehen olisi tehnyt mieli ottaa ase, vaikka vanhana sotamies Jermuna ja Hakkiksen sotien taistelijana hän oli rohkeuden ja sitkeyden perikuva, niin hän kuitenkin pelästyen kieltäytyi ottamasta konekivääriä. Siitäkös suuttui luutnantti Waffen ja kutsui sotamies Jermun kuulusteluun. Miksi sotamies Jermu ei ota asetta käteensä? Sotamies kertoi ja pysyi mielipiteessään, tankki on syntiä ja konekivääri myrkkyä ja näin sotamies vapautettiin aseiden kannosta. Kovempaa rangaistusta sotamies Jermu ei saanut, mutta taisteluun oli lähdettävä apumieheksi.

Parin päivän päästä sotamies Jermu kutsuttiin taas luutnantti Waffenin luokse. Teiltä on tavattu konjakkipullo repustanne, pitääkö paikkansa sotamies Jermu? Pitää paikkansa, sanoi sotamies, Konjakkiseurassa sanottiin taikanesteen auttavan hädän hetkellä. Mitenkäs sotamies Jermu kuvittelee konjakin auttavan taistelujen melskeessä? Rauhoittaa, sanoi sotamies Jermu ja kieltäytyi luovuttamasta konjakkipulloa luutnantti Waffenille. Voi luojani, sanoi luutnantti Waffen, sitkeä sotamies, jatkakaa ja heilautti kättään sotamiehelle oven suuntaan.

Luutnantti Waffen mietti, sotamiehen mieli oli pahasti johdettu harhaan. Tässä harhassa sotamies Jermu ei pystyisi ajattelemaan selkeästi sodassa. Luutnantti kutsui sotamiehen taas kerran luokseen. No, mitäs se sotamies Jermu tekisi jos Kaffeelta hyökättäisiin Hakkiksen kimppuun. Muutama lonkero sieltä tulisi aseineen ja niittäisi Hakkiksen väkeä? Ottaisiko sotamies konekiväärin vai karttakepin? Vastatkaa, suoraan ja rehellisesti, niin kuin kunnon sotamiehen kuuluukin!

Ottaisin minä tankin ja konekiväärin, huudahti sotamies hädissään, tykittäisin niin pirusti konekiväärillä ja tankilla murjoisin ne tuuskannuuskaksi. Luutnanttia alkoi hymyilyttää, no, alkaahan sieltä tulla jo vanhaa kunnon sotamies Jermua. Ei…odottakaas, jospa minä en sittenkään sitä tankkia ja konekivääriä, sotamies hätäisesti sanomaan. Annetaanpa hautua, sotamies Jermu, annetaanpa hautua, sanoi luutnantti Waffen ja antoi luvan sotamiehelle poistua.


...jatkuu seuraavassa numerossa.:D

Meni viikkoja ja sotamies Jermu ei uskaltanut tarttua aseisiin. Partio oli yöpymässä Kyöpelivuoren laitamilla kun pimeästä alkoi kuulua konekiväärin pauketta. Miehet ryntäsivät ulos teltoista ja yht’äkkiä kuului hirveää huutoa. Kolme miestä oli saanut osuman. Sotamies Jermu ryntäsi huutojen suuntaan. Lähemmäksi tultuaan hän näki tovereidensa haavoittuneen. Sotamies huomasi konekiväärin haavoittuneen toverinsa vieressä, ojensi kättään konekivääriä kohden, mutta ääni sanoi taas, konekivääri on myrkkyä! Hän ei saanut konekivääriä käteensä ja ääni vain jatkoi, konekivääri myrkkyä, konekivääri myrkkyä ja sotamies vaipua polvilleen maahan. Vartiossa olleet sotamiehet juoksivat ohitse ja vaiensivat vihollisen konekiväärin. Sotamies Jermu katsoi kaatuneita tovereitaan ja seuraavana aamuna hän meni luutnantti Waffenin puheille.

Luutnantti Waffen katsoi pitkään sotamies Jermua. Tahdon konekiväärin, sanoi sotamies. Ne perhanan lonkerot vainoavat Hakkista ja me olemme yrittäneet pitää rauhaa yllä. Niin sotamies Jermu sai konekiväärin eikä ole siitä luopunut, vaan kantaa konekivääriään kuin aarretta mukana.

Hakkiksella käytiin viikkoja kovia taisteluita ja partio eteni hitaasti eteenpäin. Vihollisen kovan tykistötulen takia partio joutui usein pysähtymään. Reserviläisten sisu ei antanut periksi ja läpi miinakenttien he tunkeutuivat yhä syvemmälle vihollisten alueelle.

Poikkeuksellisista syistä itse luutnantti Waffen johti tiedustelupartiota ja eräänä päivänä tiedustelupartiolle kävi hullusti. Vihollinen oli saanut tietoonsa tiedustelupartion sijainnin ja piiritti partion Kyöpelivuoren laelle. Kaikki avustamisyritykset menivät hukkaan, sillä tiedustelupartio oli vihollisen tiukan bunkkeripiirityksen keskellä. Ikävintä piirityksessä oli se, ettei heille saatu ruokaa eikä juomaa kaikista yrityksistä huolimatta. Neljä päivää vihollinen piiritti tiedustelupartiota helteisessä kesäsäässä ja miehillä alkoi olla tukalat paikat vihollisen piirityksessä.


...jatkuu seuraavassa jaksossa.:D

Viidentenä päivänä tapahtui ihme. Sotamies Jermun johdolla tehtiin läpimurto vihollisen linjan läpi ja tiedustelupartion miehet vapautettiin. Miehet olivat helpottuneita, katsoivat mielissään ja ihaillen sotamies Jermun sitkeyttä tietäen hänen asenteensa konekivääreitä kohtaan. Sotamiehellä oli näkkileipää, makkaraa ja mehua mukanaan, mutta repustaan hän nosti konjakkipullon ja tarjosi kierroksen janoisille miehille. Olipa hänellä vielä tarjota tupakit kaikille halukkaille. Siinä poltellessaan miehet alkoivat kysellä sotamies Jermulta, kuinka hän selvisi vihollisen bunkkerin läpi Kyöpelivuorelle.

Sotamies Jermu alkoi verkkaiseen tahtiin kertoa, kuinka hän oli seurannut sivusta partion epäonnistuneita avustamisyrityksiä päivästä toiseen. Monta kertaa hän oli tarttunut konekivääriin ja aina oli alkanut kuulua ääni, konekivääri on myrkkyä, konekivääri on myrkkyä! Viimein viidentenä päivänä hän päätti ottaa käteensä konekiväärin. Ääni hoki sotamiehen korvaan, konekivääri on myrkkyä! Konekivääri putosi maahan ja sotamies peitti korvansa ja huusi kovalla äänellä, perkele! Otti konekiväärin maasta ja huusi, perkeleen lonkerot, nyt täältä tullaan!

Sotamies Jermu huusi tovereilleen, pakatkaa evästä reppuihin! Nyt mennään ja näytetään niille lonkeroille närhen värkit! Sotamies lähti ensimmäisenä kohti vihollista, ampui konekiväärillään sarjatulta kaataen monta vihollista. Miehet eteenpäin! Hiljennetään tuo tykki! Sotamies rynnisti kohti tykkiä ja samalla antoi konekiväärin laulaa. Hän irroitti sokan kranaatista ja heitti sen kohti vihollisen tykkiä. Sammal pöllysi kranaatin räjähtäessä keskelle vihollisen tykistöä. Eteenpäin miehet, sotamies Jermu huusi! Konekivääri rätisi, vihollista kaatui ja viimein partio oli sotamies Jermun johdolla Kyöpelivuorella taistelutovereidensa joukossa.

Luutnantti Waffen oli ihmeissään. Kuinka se sotamies Jermu oli saanut pidettyä konekivääriä kädessään ja vielä ampunut sillä vihollisia? Aattelin tuota, sotamies Jermu, aattelin tuota, että pitäähän se luutnantille tuota konjakkia tulla tarjoomaan, kun niin kovasti sitä oli havittelemassa tuolla kasarmilla repustani. Miehet räjähtivät nauramaan ja totesivat, taistelija se on. Siitä päivästä lähtien ei sotamies Jermu ole luopunut konekivääristään, tankistaan eikä kypärästään.


The End :D