Vihdoinkin pitkä odotus on ohi! Kuten kaikki tietävätkin, tänä vuonna P- kausi starttaa 4.6.2018 kello 18:00. Oletteko jo odottaneet? Olisiko hyvä, jos alkaisi joka vuosi samaan aikaan? Oletteko pitäneet etkoja? Itse olen ollut parissa läsnä.
Törmäsin tälläiseen Minttu Mustakallion äidin esittämään fadoon: https://www.youtube.com/watch?v=8S19Zd1FFrw
Muistin tästä, että kuinka Hella Wuolijoki ollessaan Yleisradion pääjohtajana 50- luvulla oli määrännyt, että kaikissa musiikkiesityksissä, jotka kuvataan, on oltava paikalla se kohde, josta laulu kertoo. Kerrotaan ,että Wuolijoki olisi halunnut nähdä Juha Eirton Tiikerihain ja tästä vaatimus juontui. Myöhempi pääjohtaja, Sakari Kiuru kumosi tämän ja määräsi, että studioon ei saa tuoda mitään rekvisiittaa, joka mainitaan laulun sanoissa. Tämä juontaa juurensa valitettavaan tapaukseen eli Kisun esittämään "Juustossa Löytyy" kappaleeseen, kun YLE.n henkilökunta aloitti lakon kuvauspäivän iltana ja kolmosstudiossa ei käynyt ketään yli kuukauteen.
Pasilan Yleisurheilutalolla pidetään viikonloppuna kolmipäiväinen "Roller Derby" tapahtuma. Mitä on "Roller Derby"? Yritin ottaa videoiden kautta selkoa asiasta, mutta niissä kaksi joukkuetta vain töni toisiaan paikallaan seisten, rullaluistimet jalassa ja pisteitä ropisi tulostaululle. Kaikki joukkueet tuntuvat koostuvan vain naisista. Järjestävä seura on Kalliosta ja sivuillaan mainostaa Pride- tapahtumia ja on nimeltääkin sateenkaari. Mistä on kyse?
Sitä en tiennyt, että Lenita- Kalle Airisto oli aikoinaan laulaja:
https://www.youtube.com/watch?v=uM8QkYnoCtY
Laila Kinnunen joutui vaneeritehtaalla yleisön pyynnösta esittämään Lennonin LSD- tripistä kertovan laulun, mutta ei kertonut 4000:stamelko pienestä kuopasta Lancashire, Blackburnissa.
https://www.youtube.com/watch?v=pFDZiypEbCY
Alkuperäinen on huonompi ja sekavampi:
https://www.youtube.com/watch?v=usNsCeOV4GM
Ei mulla muuta! Muistakaa P- kauden alku!!!!!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Vastasin itse, kun kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut P- kauden alkamisesta!
Suomalaiset turkiskauppiaat sousivat pronssikaudella ruuhillaan Japaniin asti. Tästä todisteena Japanissa on edelleenkin lukuisia suomalaisia kaupan nimiä, vaikka kirjaimet ovat siellä kyriiliset eli muotoa: "harakanvarvas". Pähkinäsaaren rauha 1323 lopetti tuon kaupankäynnin. Tässä todiste: https://www.youtube.com/watch?v=wQjOUCmm55o
Ja ne hellan numeronupit lähtee irti, kun vähä avittaa!!!!
Tätä se viikon lämpöaalto, yli 20 astetta aiheuttaa. Itsekin tässä lähes lämpöhalvauksen hyydyttämä.
Huitolan Masa Eleniasta lupasi jo viiden päivän päästä viilentäviä sadekuuroja. Ne kekkä sinne asti ovat ehkä luvunlaskussa mukana.
Kuulin, että ainakin Foreca on konkurssin partaalla, kun säät pysyy vaan päivästä toiseen samana ja kukaan ei enää tilaa ennustuksia! Juha Föhr on jo joutunut lopettamaan puudelinsa, kun palkanmaksu on niin paljon myöhässä!
Ota nyt kantaa tohon, kun keksin, ehkäpä ensimmäisenä Suomessa, että ne hellan nupit lähtee irtii. Laitoin kaksi desiä pesuainetta ämpäriin ja sitten vettä täyteen ja sitten ne hellannupit sinne likoomaan. Kannattaa irrottaa ne nupit juuri ennen nukkumaanmenoa ja sitten aamulla ottaa ne sieltä liosta pois ja laittaa paikoilleen. Tulivat meinaan hohtavan valkjoisiksi. Sitten vielä rasvasin ne tapit, johon ne nupit menee- nyt menee helposi nollasta kutoseen, alta sekunnissa!
Tuhatvuotisen valtakunnan muistolle!
Euroopassa vallitsisi tänäkin päivänä rakkaus ja rauha. Rikollisuutta ei olisi. Kaikki uskoisivat ja palvoisivat samaa Jumalaa. Ristiriitoja ja mielipide- eroja ei olisi. Eläimiäkään ei tapettaisi ja ne kirmaisivat vapaana luonnossa ja olisivat kesyjä ja ystävällisiä ihmisille. Ihmiset ja eläimet käyttäysivät ainoastaan kasvisravintoa. Tiede olisi kehittynyt valtavin harppauksin, niin että, sekä kuolema ja sairaus olisi voitettu.
Tätä kohti Suomikin kerran pyrki, mutta Saatanan voima oli suurempi!
https://www.youtube.com/watch?v=fc-DgRO1SrQ
Kävelin tänään Hietaniemen hautausmaan läpi ja siellä oli paljon tuttuja naamoja jo lähtökuopissaan: https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_tunnetuista_Hietaniemen_hautausmaalle_haudatuista_henkilöistä
Sinne kannattaa suunnata, kun kuolleiden ylösnousemus tapahtuu!Kukapa ei haluaisi nähdä taas Spedeä, K- kaupan Väiskiä tai Saukkia ja pikku-oravia!
Todisteena, että kuolleitten ylösnousemus on totta jo nyt, on eittämättä Europe- yhtyeen kiinnittäminen Tuska- festivaalien pääesiintyjäksi! Heillä oli muinaisina aikoina yksi ainoa hitti ja on edelleenkin. Tässä parempi ja teemaan sopivampi versio siitä Eläkeläisten esittämänä:
https://www.youtube.com/watch?v=U0XG-qg5BAc
Onnea kaikille elämänkoulunsa tähän päivään päättäneille! Nyt on juhlan aika!