"Pane kaikki mitä olet, pienimpäänkin mitä teet

hehehehee

Älä itsessäsi mitään liioittele, älä mitään sulje pois.
Kuu mahtuu lampeen, koska se paistaa niin korkealta." - Nino Rota

Vanhempi tuttavani kirjoitteli juttuja lapsuudestaan ja niitä julkaistiin paikallislehdissä.
Hän, vanha ihmimen, ei ollut tottunut realistiseen ilmaisuun vaan kaunisteli ja jätti kertomatta.
Yritin sanoa, että kertoisi rehellisesti, niinkuin asiat oli. Annoin yhden ruotsalaisen realistisesti kirjoittavan naisen suomennetun teoksen luettavakseen, Luettuaan tuttavani paheksuvasti tuhahti, ettei hän halua kirjoittaa rumasti.
Aikaa myöten tuttavani uskalsi liukua kohti realismia ja kirjoitti hyvän kirjan.

10

635

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hehehehee
      • NinoRota

        Kummitäti on parempi


    • PANOstava

      Olen aina pannut parastani -aina. Tänäänkin aion panna menemään.

    • hehehehee

      Kun kuolema kulkee viiltävän läheltä. Kun sen tajuaa, että voisin olla nyt poissa täältä. Niin kirkastuu mielen maisema. Ajattelee omilla aivoillaan. Mikä on tärkeää.
      Sitä ajatteli, että sitten vanhempana sairastuu ja sairastaa kauan tai ainakin jonkin aikaa ja sitten on toisten hoidettavana kauan tai ainakin jonkin aikaa ja sitten kuolee. Mutta oikeasti kuolema kulkee koko ajan lähellä kaikenikäisellä. Jokainen hetki on tärkeä. Omia läheisiä kohtelee lämpimämmin nyt eikä pimitä tunteitaan, ei siirrä tulevaisuudessa ilmaistaviksi, lä'mpimiä ajatuksiaan ja kannustustaan. Kun tajuaa, että varmaa on v a i n n y t tämä hetki.

    • Olen nähnyt kuolemaa enemmään kuin moni. Läheisen menettäminen on vaikeaa, oman lapsen pahinta mitä voi olla.
      Kun olen nähnyt lapseni ensimmäisen ja viimeisen hengenvedon, se vei kuoleman pelon.
      Kävelin hautausmaalla kun kävin kastelemassa, moni nuorempi nukkuu siellä ikiuntaan.
      Tärkeää on mielestäni elämä jonka saa vielä elää, arvostan elämääni, pidän itseäni onnekkaana kun näen vielä kesän tulevan ja vuodenaikojen vaihtuvan.
      Haikealta tuntuu kun tietää että tämä kaikki on jätettävä. En kaipaa mitään rahalla ostettavaa enkä kummoisia virikkeitä, tavallinen normaali arki on parsta.
      Ihan musiikki Kummisetä elokuvassa.

      • Siis arki on parasta. Ihana musiikki kummisetä elokuvasta. Kirjoitusvirheitä tulee kun oikoluen vasta kun olen lähettänyt :)


    • korppisfuntsii

      Pukiessani anoppiani arkkuun, pidin häntä kädestä, laitoin sulat hänen jalkoihinsa, silitin poskea, kampasin hiuksia. Levollinen ilme kasvoillaan suljimme arkun.

      Mitäkö opin, opin olla pelkäämättä ruumista.

      Aloitukseen. On mahdotonta kirjoittaa nettiin siten, että kirjoitusta ei tulkittaisi väärin. Mustan realismin, koetun raadollisen elämän, julmien ja rumien kokemuksien kirjoittelu kuuluu kirjoihin. Ne myyvät. Arjen realismi, ilo auringon lämmöstä, sateen ropinasta, uusista perunoista, käsikädessä ilta-auringossa istumisesta, ketä kiinnostaa, no, esim. minua.

      Usein kuullutta kerrot joka risauksen elämästasi. Oikeesti, en kerro.

      • korppisoikaisee

        Sulkia en anopin jalkoihin asetellut vaan sukat 😊 korjasin, koska koko juttuni tökkää jonkun lukiessa viestiäni tuohon yhteen sanaan.


      • Minä jäin miettimään noita sulkia ja ajattelin että niillä oli jotain symboliikkaa tyyppi kevyet mullat tai että sielu vapautuessaan oppisi lentämään ja jättämään maan kahleet.


    • hehehehee

      Kiitos hyvistä kommenteistanne!
      Silloin, kun lapset olivat pieniä, en halunnut kuolla mutten kuolemaa silloinkaan pelännyt. 10-vuotiaana taistelin taisteluni kuolemista vastaan. Kun mummoni kuoli, itkin yksin ja mielessäni myrskysi voimakas uhma, että en halua elää tällaisessa maailmassa, jossa läheinen ihminen viedään pois. Siitä, kun sitten tyynnyin, niin annoin periksi ja tyydyin kohtaloon, että kuolema kuuluu elämäämme täällä. Halusinpa tai en. Kenellekään en kertonut taistelustani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1192
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      634
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      304
      558
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      551
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      529
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      510
    Aihe