Raamattu tukee evoluutioteoriaa

Ewokki

Mark5, heitti niin älyttömän haasteen, että se on ihan pakko ottaa vastaan. Eli hänelle ei kelpaa, mitkään havainnot tai todisteet evoluutiosta - vain Raamattu kelpaa todisteeksi.

Tässä sama hänen omin sanoin:
”Jos joku väittää, että evoluutiosta on todisteita, hänen tulee esittää ne kohdat Raamatusta, jotka todistavat evoluutiosta. Minä en ole vielä löytänyt sieltä ainuttakaan kohtaa, enkä ole huomannut, että kukaan muukaan olisi sellaista kohtaa maininnut. Sen sijaan Raamatusta löytyy yli 300 kohtaa, jotka todistavat luomisesta. "Alussa loi Jumala taivaan ja maan" (1.Moos.1:1)”

Raamattu sanoo, että Jumala luo taivaan ja maan, mutta katsotaanpa, millä mekanismilla kasvit ja eläimet syntyivät. Taikoiko Jumala ne yksi kerrallaan vai kehittyivätkö ne mahdollisesti itsekseen evoluution mekanismeilla.

”Ja niin tapahtui. Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä.”

Eihän tuossa sanota, että Jumala loi kasvit yksitellen taikomalla! Kasvit versoivat maasta ja syntyivät itsekseen! Tämähän on juuri kuten evoluutioteoria sanoo!

”Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit. Ja niin tapahtui.”

Jälleen. Jumala ei taikonut eläimiä vaan ne kehittyivät itsekseen maasta! Tämäkin tukee evoluutiota.

Vieläkö joku kreationisti vastustaa Raamatun mukaista kuvausta, miten eläinlajit ja kasvit syntyivät ja kehittyivät maasta kuten evoluutioteoriakin ja havainnot ennustavat!

3

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lentävä.lehmä

      Onko karjaeläinten ja villieläinten mahdollista risteytyä ja tuottaa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä?

      • Riippuu siitä ovatko ne lukeneet Raamatun.


      • Monet villeläimet ovat syntyneet kun Jahve on päästänyt karjaeläimen vapaaksi. Esimerkiksi villiaasi on luotu vapaaksi päästetystä kesyaasista.

        5 Kuka lähetti villiaasin vapaana juoksemaan,
        kuka sen pelasti juhdan ikeeltä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      74
      1290
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      921
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe