"Kansa on puhunut, pulinat pois!"

Tämä koskee myös Irlannin aborttiäänestystä, vai mitä Soini?
10178
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuinka tuo Soino kehtaa? Ja kyllähän se kehtaa! HAH HAH HAH HAAAA!

1Äänestä

Tuetääkseni Soini uskoo silti evoluutioharhaan - ei ole kreationisti.

1Äänestä

Olisipa aikoinaan tuo tämän viestiketjun aloittajan äiti käyttänyt oikeuttaan ja älynnyt abortoida lapsensa!

Äänestä
  • Soini on täysin surkuhupainen poliitikko, takkinsa kääntäjä kaikessa muussa, mutta paavin oppipoikana omimmillaan, vaikka katolilaisuudesta paljastuu jatkuvasti lasten ja nuorten hyväksikäyttö tapauksia, kyseisen kirkkokunnan viranhaltijoiden suorittamina.

    Soini on nykyisellään oman edun tavoittelija ja jo toinen alkuperäisen SMP:n ukko joka on kääntynyt "itselleen sopivaan asentoon".
    Postin pääjohtajaksi aikoinaan poliittisesti ylennyt Pekka Vennamohan viitoitti tietä tuolle ja menetti puolueuskottavuutensa kokonaan oman edun tavoittelullaan.

    Kuuntelin Soinin haastattelua Mätä Yle puheelta ja kehui itseänsä ja suorituksiansa Suomen ulkoministerinä ja antoi ymmärtää, jotta olisi mukava jatkaa pestiä ehkä jopa seuraavien vaalien jälkeenkin.

    1Äänestä

  • Miksi? Eikös tämä viestisi koske paremminkin Timo Soinin äitiä? Aikaansannos:
    Iso (liikalihava), ruma, vanha mies, mitä vittu ja siihen liittyvät toiminnat kiinnostavat!
    Maailmassa on jo ihmisiä yli puolet liikkaa. 2 miljardia otettkoon tavoitteeksi.
    Linkolan esimerkkiä noudattaen: "Odotan merkittävää tappamista"

    Sitä ei tarvita, kun saadaan väestönkasvu pysäytetyksi, muuallakin kuin Suomessa, tarkoitan tietysti kantaväestöä.
    Maahantunkeutuneet palautetaan sinne lähtömaihinsa, joissa sota on tehnyt alustavan apuharvennuksen!
    .... Uusi alku, kuten Suomessa v. 1918!

    1Äänestä

  • SeAvarakatseinen kirjoitti:

    Miksi? Eikös tämä viestisi koske paremminkin Timo Soinin äitiä? Aikaansannos:
    Iso (liikalihava), ruma, vanha mies, mitä vittu ja siihen liittyvät toiminnat kiinnostavat!
    Maailmassa on jo ihmisiä yli puolet liikkaa. 2 miljardia otettkoon tavoitteeksi.
    Linkolan esimerkkiä noudattaen: "Odotan merkittävää tappamista"

    Sitä ei tarvita, kun saadaan väestönkasvu pysäytetyksi, muuallakin kuin Suomessa, tarkoitan tietysti kantaväestöä.
    Maahantunkeutuneet palautetaan sinne lähtömaihinsa, joissa sota on tehnyt alustavan apuharvennuksen!
    .... Uusi alku, kuten Suomessa v. 1918!

    Miksikö? Ehkä siksi, että aloittaja niin kovasti tykkää kun lapsia tapetaan abortoimalla. Juuri sellaiselle itselleen se olisi ihan oikein.

    Äänestä

  • Juu, kyllä kansa maksaa abortit ja pulinat pois. Valtiopäivien avajaisissa veisaamme taas evankelisluterilaisessa kirkossa ja me kaikki kansaa edustavat rukoilemme aborttien puolesta. Onhan se paljon kivempi juttu, kuin ehkäisyn harjoittaminen tai vahinkopillerin hankkiminen panokeikan jälkeen!

    Äänestä

  • Totuuskomissio1 kirjoitti:

    Soini on täysin surkuhupainen poliitikko, takkinsa kääntäjä kaikessa muussa, mutta paavin oppipoikana omimmillaan, vaikka katolilaisuudesta paljastuu jatkuvasti lasten ja nuorten hyväksikäyttö tapauksia, kyseisen kirkkokunnan viranhaltijoiden suorittamina.

    Soini on nykyisellään oman edun tavoittelija ja jo toinen alkuperäisen SMP:n ukko joka on kääntynyt "itselleen sopivaan asentoon".
    Postin pääjohtajaksi aikoinaan poliittisesti ylennyt Pekka Vennamohan viitoitti tietä tuolle ja menetti puolueuskottavuutensa kokonaan oman edun tavoittelullaan.

    Kuuntelin Soinin haastattelua Mätä Yle puheelta ja kehui itseänsä ja suorituksiansa Suomen ulkoministerinä ja antoi ymmärtää, jotta olisi mukava jatkaa pestiä ehkä jopa seuraavien vaalien jälkeenkin.

    Sairaita uskontoja ja lahkoja: katolilaiset, islamilaiset, lestadiolaiset, jehovat, mormonit. Ainakin nämä pirulliset aivopesuuskonnot pitäisi ensisijassa kieltää Suomessa vaikka miten muka olisi uskonnonvapaus maassa!

    1Äänestä

On se ehkäisyn käyttö perkeleen vaikeaa. Pitäiskö aloittaa kurssitus jossain oppilaitoksessa.(poikkeuksia tietenkin on)

1Äänestä

Soini ei ole ollut koskaan sellainen PerusSuomalainen mitä PS on!

Matun raiskaaman naisenko pitäisi olla käyttämättä oikeutta omaan kehoonsa!

Hyi helvetti!

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


eiköstävaansoini kirjoitti:

Tämä koskee myös Irlannin aborttiäänestystä, vai mitä Soini?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu