kerjäläislapset, joita vielä 1900-luvun alkupuolella ja sisällissodan aikana oli. Lapsia jouduttiin lähettämään kotoaan kerjuulle ja he jos ketkä olivat erilaisten "setien" toiveunia. Kerjäläisestä aikuiseksi vartuttuaan tällainen saattoi mennä ja laskea 1918 rääkkääjästään läpi. Porvari itkee näitä lasten rääkkääjiä vieläkin suorastaan lainkuuliaisuuden esikuvina. Ja voihan se niin ollakin jos laissa ei suoraan sanottu, että kerjäläislasta ei saa hyödyntää, silloinhan lakia ei rikottu.
Huutolaisia pahemmin kohdeltuja olivat
kaikkea-nähnyt
28438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
"Lapsia jouduttiin lähettämään kotoaan kerjuulle ja he jos ketkä olivat erilaisten "setien" toiveunia. "
Tarkkispojalla on jonkinlainen pedofiliafetissi, koska hän toistuvastu uskoo ja haluaa nähdä köyhyyden aina johtavan seksuaaliseen hyäksikäyttöön!
Tämä toistii ukkopolon jutuissa jatkuvasti?
Aika monen kohdalla johtikin vaikka sinunkaltaiset koettavat inistä että ei koskaan yhdenkään kohdalla koska porvaristo koostui pelkästään täydellisen lainkuuliaisista ja kunnollisista kansalaisista. Rötöstelijöitä olivat vain köyhät.
Tarkkispoika on taas omien perverssien haaveittensa lumoissa! Tarkkis ökyisäntänä 20-luvulla ympärillään lauma kymmenvuotiaita huutolaislapsia!
Todellisuuden kanssa ei näillä jutuilla ole mitään tekemistä!
Pervolahtari opettaa, että nyky-Suomessakin näin ollen pahimpia lasten raiskaajia ovat oikeita raiskaajia vankilaan lähettävät tuomarit, syyttäjät, poliisit ja lainsäätäjät. He kun näistä asioista kantavat niin kovasti huolta.
Hiljaisuus edustaa yhtä nykyajan kanssa, muttei se kai haittaa?
Itsensäpaljastasuutenuisuuteen on aihettta, jos tahdotte nähdä. Lippua näytökseen aniharva ostaa.
Aarne Arvonen antaa tarkkista totuudenmukaisemman kuvan. Arvonen lähti katupojaksi vapaaehtoisesti. Tunkio Venäjällä katupoika yleensä pidätettiin ja pakotettiin palvomaan tunkiota. Arvonen sai tulla ja mennä. Irtolaisuus kiellettiin jeenojen vaeltelun takia.
Ei ihme mikään jos köyhä kansa tarttui aseisiin kun lapset meinasivat kuolla nälkään ja pakkasilla viima puhalsi murjun nurkista sisään samalla kun rikkaat ahmivat lämpimässä voita, lihaa ja nisua posket pullollaan. Kaikkea tätä mitä köyhät olivat työllään heille aikaan saaneet.
Niinkö luulet? Todellisuudessa kansa tarttui aseisiin ratkaistaakseen sen, millainen maa Suomesta tulisi! Valkoisessa armeijassa oli yhtä lailla renkejä ja torppareita kuin punaisissakin!
Aarne Arvonen karkasi punakaartista. Maaseutu osallistui erittäin vähän sotaan, vaikka urjalalaisia tuotiinkin junalla Keski-Suomeen ja Pirkanmaalle riehumaan.
Ja pieni Ilmari Salpakarin tapaisista koostunut divisioonilla Suomea suureksi ja vapaaksi punaasista halunut ryhmä. Veljeksistä eri puolilla olleet eivät tyhkänneet suojeluskuntien muistojuhlista. Hurjimmat suojeluskuntalaiset halusivat rotupuhtautta.
Suojeluskuntalaiset olivat suurimmalta osalta tavallisia maalaisäijiä, jotka eivät edes tienneet noin hienoja sanoja!
----Todellisuudessa kansa tarttui aseisiin ratkaistaakseen sen, millainen maa Suomesta tulisi!--- Leivästä oli kyse eikä politiikasta. Harva mukaanlähtijä ajatteli muuta kuin että josko kurjuus poistuisi.
-------Valkoisessa armeijassa oli yhtä lailla renkejä ja torppareita kuin punaisissakin! -----
Olihan niitä köyhiäkin kun pakolla vietiin. Jos pakoili kutsuntoja niin luvattiin käsitellä punikkina eli ammutaan. Se lisäsi sotaintoa.
”-- Leivästä oli kyse eikä politiikasta. Harva mukaanlähtijä ajatteli muuta kuin että josko kurjuus poistuisi.”
Ei toki vaan siitä, kumpi puoli voittaa!
”Olihan niitä köyhiäkin kun pakolla vietiin. Jos pakoili kutsuntoja niin luvattiin käsitellä punikkina eli ammutaan. Se lisäsi sotaintoa.”
Useimmat lähtivät täysin vapaaehtoisesti ja halulla! Isänmaansa parhaan voinähdä niin monella tavalla!
Paljonko niitä punaisia pakolla otettuja oli venäläisiä lahdanneessa Kainuun sissirykmentissa. Kainuu oli Kiannon kertomusten perusteella Suomen köyhintä. Vilppulan urhoista tuskin kukaan lli sieltä äveriäimmästä päästä.
Pelosta ne enemmistö niihin meni ja olivat ongelmissa. Vapaapalokuntien ja suojeluskuntien tarkoitus oli alunperin luoda uusi järjestysvalta venäläisen järjestysvallan romahdettua. Suomalaiset eivät olleet tottuneet slasvilaiseen svobodaan. Suomalaisten järjestysjoukoista osa meni länsimaisen laillisuuden ulkopuolelle slaavilaiseen tyylliin. Venäjän meno oli sellaista, että moni punapakolaisiakin hirvitti siellä. Kaljunen ja Lehtimäki toki viihtyivät musikoiden hameväkeä raiskanneen Puna-Armeijan piirissä. Kaljunen näki varmasti Venäjällä kokonaisia perheitä ammuttavan musikan karkuruuden takia.
----Useimmat lähtivät täysin vapaaehtoisesti ja halulla!----
Ja tuo tieto perustuu, mihin ? Ei muuhun kuin sinun hömppääsi ja poliittiseen julistukseesi, lähdettä ei tiedollesi ole.
"Ja tuo tieto perustuu, mihin ? Ei muuhun kuin sinun hömppääsi ja poliittiseen julistukseesi, lähdettä ei tiedollesi ole."
Entä omasi? Ei näkynyt jälkeäkään lähdetiedosta? Ja kun tuli hätä käteen tivaat sitä muilta:-D
-----Suomalaiset eivät olleet tottuneet slasvilaiseen svobodaan.----
Höpö höpö, Venäjä ei puuttunut Suomen sisäiseen menoon mitenkään. Sen joukot olivat Suomessa vain turvaamasa Pietaria, eivät meikäläisiä vahtimassa. Sen verran tosin heitä kunnioitettiin, ettei porvari voinut alkaa työväkeä tappamaan Venäjän vallan aikana.
-----Entä omasi? Ei näkynyt jälkeäkään lähdetiedosta? ----
Hahaa, ns. punikkijulistus on yleistä historiantietoa joka on näköjään ainoastaan sinulle vieras. Mutta jälkeäkään ei näy sellaisesta tutkimustuloksesta, että köyhät olisivat lähteneet ilomielin punaisia vastaan sotimaan. Itse sinä taas pulassa olet, räkänokka.
Ei kukaan ole puhunut mielenlaadusta vaan siitä, että molempiin osapuoliin kuului runsaasti väkeä kaikista yhteiskuntaluokista! Edelleen on todettu, että torpparit eivät juurikaan sotineet!
Mitä se sinun ”punikkijulistuksesi” kertoo eri joukkojen koostumuksesta?
Mitä nyt jos hajotti eduskunnan yksitoista kertaa ja aseisti punikit. Maaliskuussa 1917 tarjottiin Svobodaa. Punaiset eivät hyväksyneet yksityistä omaisuutta, vaikka valehtelivat torppareille. Voidaan kuitenkin rehellisesti sanoa kaikkien olleen länsimaisesti ennen tammikuuta. Yksityisomaisuutta olevaan Pietisen tehtaaseen tunkeutuminen 'omine lupine' meni slaavilaisuuden puolelle. Punakaarti politisoitui jouluna venälöisten painostuksesta, vaikka Kordelinin mökistä 'kansan valtuuttaman etsinnän' tekivätkin punikk6en kaverit venäläiset matruusit eli musikat.
Sinusta siis enemmistö suomalaisista ymmärsi edes olevansa köyhiä. Ihmiset äänestivät solisalirattia 1907 pettyen pahasti. Venäläisten väkevät toimet ovat yksi syy mistä voimme kiittää ruskia. Demarien enemmistö edusti 1907 venezuealaistyyllistä sosialismi. Puntarpää vihjaili tavallaan tasaisesta tulonjaosta 'Vaikka väkisin'. Punaiset syyttivät eduskunnan tehottomuudesta valkoisia, vaikka venäläiset olivat hajottaneet eduskuntaa.
Ketale oksentaa...
Hieno homma, että ääliötä koskee kovasti :)
-----Hieno homma, että ääliötä koskee kovasti :) -----
Voi todellakin olla, että lasten julma kohtelu koskee joitakin ihmisiä. Nazitunkiot sensijaan siitä nauttivat vieläkin, ihan niillä tulee kivatippa hepin päähän kun ajattelevatkin vain lasta rääkättävänä.
Tuttua Tarkkispoikaa sisältönsä puolesta! Kaikki mieli-ilmaisut tallella mitä nyt kusi ja kakka puuttuu!
Kiva kun osui naziin ja teki kipeetä. Totuus tekee aina nazille kipeetä.
Eikö se ollut Tennilä joka väitti Suomen kehittyneen Venäjän vanavedessä. Minusta erämaiden huutolaiset ja Pirkanmanmaan valtava maaton väestö ei kuulosta kovin kehittyneeltä yhteiskunnalta.