Puhelinmyyjille varoitus

Ismofani

Puhelinmyyjillä ei ole tilannetajua. Tänään klo 16.00 yritti soittaa puhelinmyyjä kun olin ruokakaupan perjantairuuhkassa. Eikö puhelinmyyjät tajua että tänä viikonloppuna on monessa kodissa hässäkkä. Koululaiset ja opiskelijat valmistuu tutkintoihin. Minä saan työni puolesta todistaa juhlahumua. Puhelinmyyjille vinkkinä;saattaa olla vihaisia ihmisiä puhelimissa.

11

577

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ismofani

      Puhelu oli todennäköisesti DNA lta, Lasku oli jäänyt vahingossa rästiin.

    • Puhelinmyyjä007

      Puhelinmyyjät soittelevat milloin työnantaja heidän käskee soitella asiakkaille.

    • Minun on hyvin vaikea ymmärtää puhelinmyyntiä ollenkaan. Itse en ikinä ostaisi mitään vain sen vuoksi, että joku minulle jotain puhelimitse sattuu tarjoamaan.

      Epäilemättä monenlaiset markkinakeinot vaikuttavat hankintapäätöksiini, mutta en esimerkiksi katso televisiota, ja kun tietokoneeltani tv-ohjelmia katson, ei niissä ole mainoksia. Kuunnellessani radiota vaiennan äänenvoimakkuuden jos sieltä sattumoisin mainoksia tulee. Yleensä kuuntelen sellaisia asemia, joissa ei mainosteta. En lue paperilehtiä ja nettilehdistä mainokset estyvät torjuntaohjelmalla.

      Kun koen tarvitsevani jotakin, valikoin tuotteen yleensä kaupan hyllystä hinnan ja pakkauksessa olevien merkintöjen perusteella. Jos kyseessä on jokin päivittäistavaraa kalliimpi ostos, selailen nettiä, katselen arvosteluja tuotteista ja vertailen eri valmistajien ja myyjien hintoja ja teen ostopääätöksen sen perusteella.

      En ikinä missään mielentilassa tilaisi itselleni lehteä vaikka saisin pari lehteä "ilmaiseksi kaupanpäälle" taikka vaihtaisi netti/puhelinoperaattoriani puhelimessa tehdyn hätäisen edullisuusjulistuksen ansiosta. Vielä vähemmän olen valmis vaihtamaan sähköyhtiötäni ylimalkaisen puhelimessa tehdyn tarjouksen perusteella taikka lähtemään tapaamaan sijoitusneuvojaa pankkiiriliikkeen haarakonttoriin.

      Kieltäydyn myös ehdottomasti ottamasta vastaan minkäänlaisia "ilmaisia" näytekappaleita, koska kokemukseni mukaan niissä on aina eräpäivälle asetettu lasku mukana.

      Itse asiassa puhelinmyyjien on jokseenkin turha soitella minulle, koska en yleensä vastaa tuntemattomiin numeroihin.

      • Oosaas

        Suoraan sanottuna tuossa käytöksessä ei ole mitään järkeä, miksi et kuuntelisi edes mitä on tarjolla. Paljon olen itse ostanut ja SÄÄSTÄNYT, koska olen puhunu myyjille. Se ei ole samanlaista kusetusta mitä ennen on ollut


      • KaikkiHuijaavatAina
        Oosaas kirjoitti:

        Suoraan sanottuna tuossa käytöksessä ei ole mitään järkeä, miksi et kuuntelisi edes mitä on tarjolla. Paljon olen itse ostanut ja SÄÄSTÄNYT, koska olen puhunu myyjille. Se ei ole samanlaista kusetusta mitä ennen on ollut

        Olet itse epärehellinen puhelinmyyjä.

        Yhdelläkän ihmiselä ei ole absoluuttisesti mitään tarvetta kuunnella yhdenkään omassa elämässään epäonnistuneeen aivopestyn puhelinrobotin puheita. Pelkkiä tarpeettomia loisia. Kyse on aina ja poikkeukestta jostakin huijausyrityksestä. Ei tietysti aina onnistu heti, mutta huijaamisen yrittäminen kannattaa. Eikä se puhelinrobottiparka edes itse tiedä, mitä jatkossa asiakkaille tehdään ja mitä heiltä laskutetaan ja mitä kestotilauksia tms he ovat muka tehneet. Koko hommassa ei ole mitään tekemistä sen "markkinoidun" tuotteen kanssa. Haetaan vain lypsettäviä hölmöläisiä.


    • fhelpotkeinot

      Ykkukyungujgubgybyrretgrcergtrhyjiymjomjomhinhngjbfhvdtcdrceteryvtybhunhngbftvecsxrcbth Tehtävien vuoksi ei juuri ole mahdollisuutta olla vastaamatta puheluihin.
      Jos yhtiön nimissä vastaa, katkaisee puhelun heti, kun kuulostaa puhmyyjäliirumlaarumilta.
      Persoonana vastaan .......päivää...... havainto myyntiliirumlaarumista......kuulemiin päälle puhuen ja puh.lop.

    • Kylmää.kyytiä

      Kylmästi vaan puhelinmainonnalle kertakaikkinen loppu. On kirjoitettava jo lakiin että sanktioita tulee jos ei lopu! Puhelinmainonta ja kaupustelu on ihmisten häirintää ja kotirauhan rikkomista. Samat sanktiot mainospuheluille ulkomailta, suuremmat kansainväliset sanktiot petos- ja huijauspuheluille.

      • Robinson

        Puhelinmyyjistä pääsee helposti eroon soittamalla Robinson Rekisteriin, puh. 0600 13404
        Maksaa muutaman euron, mutta puhelunesto on voimassa kolme vuotta.


      • HiukanSuhteellisuutta
        Robinson kirjoitti:

        Puhelinmyyjistä pääsee helposti eroon soittamalla Robinson Rekisteriin, puh. 0600 13404
        Maksaa muutaman euron, mutta puhelunesto on voimassa kolme vuotta.

        Älkää missään tapauksessa maksako jollekin firmalle siitä, ettei teille soittaisi osa puhelinterroristeista. Ei suuri osa puhelinmyyjäroboteista mistään rekistereistä välitä. Kysehän on epärehellisistä yrityksistä. Turha väittää vastaan. Ja joku vielä kehtaa mainostaa omia tarpeettomia maksullisia toimimattomia "palveluita". Sairasta.


    • Näin

      Mikä ongelma? Jos oon kaupan kassalla tai jossain muussa tilanteessa, niin en edes ota kännykkää taskustani. Ja tuntemattomista numeroista tulevat puhelut, en vastaa. Helppoa kuin kuin heinän teko. Onko pakko olla kännykän orja?

      • JotainJärkeäMukaan

        Kysehän on rikollisesta epärehellisestä aivopestyjen puhelinrobottien suorittamasta terrorisoivasta puhelinmarkkinoinnista, ei sinun tekemisistäsi. Mieti hetki!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      90
      2045
    2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      84
      1825
    3. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      49
      1470
    4. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      48
      1425
    5. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      143
      1360
    6. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      48
      1314
    7. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      144
      1244
    8. Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla

      Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!
      Puolanka
      26
      1106
    9. Paraneeko ilmapiiri nyt?

      Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket
      Hyrynsalmi
      25
      1005
    10. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      102
      986
    Aihe