Lahkon sisällä kuohuu

Kappas vain. Uskontojen uhrien valovoimainen ja julkisuuteen itsensä punnertanut puheenjohtaja Terho Miettinen on yllättäen eronnut tehtävistään 17.5.!?
Yhdistys pitää ylimääräisen yhdistyksenkokouksen kesäkuussa, ja peräänkuuluttaa uutta puheenjohtajaa.

Miettisen eroamisen syyt ovat yhdistyksen antaman selvityksen mukaan henkilökohtaisia. Miettinen itse toteaa, että epäluottamus on hänen ja hallituksen välillä ollut molemminpuolista. Selvityksiä on tehty ja tuomioita jaettu - lahkoille tyypilliseen tapaan - kaikessa hiljaisuudessa ja pienessä piirissä.

Hallituksen kokouskutsussa viitataan Miettisestä tehtyihin valituksiin, joihin hallitus reagoi siis näinkin voimakkaalla liikkeellä.
Hallituksen toimenpiteet antavat syytä epäillä, että eroon/erottamiseen johtaneiden syiden on täytynyt olla todella raskauttavia.

Nähtäväksi jää, milaista avoimuutta UUT noudattaa tiedottamisessaan tässä tapauksessa. Tilanne on haasteellinen varsinkin, kun yhdistys itse on peräänkuulluttanut muilta yhteisöiltä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.
Ettei vain UUT nyt itse lankeais lahkoille tyypillisiin "sisäisiin selvityskokouksiin."
2418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miettinen hiillostettiin pois.

Äänestä

Tämä Terho Miettinen oli se joka Raija Pellin kanssa kirjoitti kirjan "Harhaan johtajat - vahvassa uskossa" kirja sisältää hienon kuvauksen vahvauskoisuudesta eli siitä miten joku uskoo vahvasti lahkon opetukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nähtäväksijää kirjoitti:

Kappas vain. Uskontojen uhrien valovoimainen ja julkisuuteen itsensä punnertanut puheenjohtaja Terho Miettinen on yllättäen eronnut tehtävistään 17.5.!?
Yhdistys pitää ylimääräisen yhdistyksenkokouksen kesäkuussa, ja peräänkuuluttaa uutta puheenjohtajaa.

Miettisen eroamisen syyt ovat yhdistyksen antaman selvityksen mukaan henkilökohtaisia. Miettinen itse toteaa, että epäluottamus on hänen ja hallituksen välillä ollut molemminpuolista. Selvityksiä on tehty ja tuomioita jaettu - lahkoille tyypilliseen tapaan - kaikessa hiljaisuudessa ja pienessä piirissä.

Hallituksen kokouskutsussa viitataan Miettisestä tehtyihin valituksiin, joihin hallitus reagoi siis näinkin voimakkaalla liikkeellä.
Hallituksen toimenpiteet antavat syytä epäillä, että eroon/erottamiseen johtaneiden syiden on täytynyt olla todella raskauttavia.

Nähtäväksi jää, milaista avoimuutta UUT noudattaa tiedottamisessaan tässä tapauksessa. Tilanne on haasteellinen varsinkin, kun yhdistys itse on peräänkuulluttanut muilta yhteisöiltä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.
Ettei vain UUT nyt itse lankeais lahkoille tyypillisiin "sisäisiin selvityskokouksiin."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu