Milloin sitä Hanhikiven voimalaa aletaan rakentaa?

Alkuasukkaathan sieltä häädettiin pois jo vuosia sitten, mutta sen jälkeen on ollut hiljasta. Voimalatyyppihän on valmis, koska sellaisia on käytössä jo muuallakin. Piirustukset ovat siis jo olemassa. Viivästyminen ei siten johdu ainakaan suunnittelun keskeneräisyydestä. Mikä siis maksaa? Suomalaiset byrokraatit?
24813
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Toivottavasti+sen+mätäpaisehankkeen+kohdetta+ei+aloiteta.+Mutta+se+toive+ei+toteudu.+Sen+vuoksi+toivonkin,+että+sitä+aletaan+rakentamaan+vaikkapa+vuonna+2525,+jolloin+siitä+tehdääkin+aurinkovoimala,+niinkuin+Itävallassa+tehtiin+lähes+100%+valmiille+ydinvoimalalle+kansanäänestyksen+tuloksen+seurauksena.

1Äänestä
  • Stux.
    Toivotaan ettei tuo moolokin alttari koskaan käynnisty.
    Rakentaminenhan alkoi heti, kun alue saatiin aidattua ja silminnäkijät riittävän etäälle. Alueen yli tehdään säännöllisiä matalalentoja kamovärisillä NH-90- virveleillä. Jokainen saa päätellä kuka aluetta vartioi.
    Näin viidakkorumpu kertoo..
    BFlareVisible

    1Äänestä

Ei kannata hätäillä. Suunnitellaan vaan niin maan perusteellisesti. On meinaan viimeisen päälle kallista sähköä omistajilleen.

1Äänestä

Huimasti vihreitä tehokkaampi ydinvoiman rakentamisen estäjä on STUK aivan överiksi menneillä vaatimuksillaan ja byrokratialla. Sama juttu kuin USAssa 80-luvulla, kun NRC kasvatti rapoetointivelvoitteet ja muun byrokratian monikymmenkertaiseksi, eipä ole montakaan laitosta noussut sen jälkeen.

Äänestä
  • OL3 on vimpan päälle byrokraattisen huolellisesti suunniteltu, mutta siitä huolimatta heti ensimmäisissä kuumakokeissa alkoi putket tärisemään. Suunnittelu ei auta yhtään, jos suunnittelijat ovat epäpäteviä, tai väärältä alalta, kuten byrokraatit usein ovat.

    1Äänestä

  • OL3:ssa on höyrystimestä pääkiertovesipumpulle tuleva putki sellainen, että se tekee kaksi noin 90 asteen mutkaa. Kun otetaan huomioon suuri paine, lämpötila ja massavirta, ei ole odottamatonta, että putken värinämitoitus ei ole mennyt heti putkeen. Aika tavanomaista sanoisin tuollaisissa kohteissa. Tarkalla mittauksella ja mallinnuksella löydetään tuennat, joilla värinät saadaan aisoihin.

    Äänestä

  • NoinhanSeOn kirjoitti:

    OL3:ssa on höyrystimestä pääkiertovesipumpulle tuleva putki sellainen, että se tekee kaksi noin 90 asteen mutkaa. Kun otetaan huomioon suuri paine, lämpötila ja massavirta, ei ole odottamatonta, että putken värinämitoitus ei ole mennyt heti putkeen. Aika tavanomaista sanoisin tuollaisissa kohteissa. Tarkalla mittauksella ja mallinnuksella löydetään tuennat, joilla värinät saadaan aisoihin.

    Finnjetiä kun kävivät koeajamassa, niin huomasivat että runko on liian heikko täydelle höökille. Ei muuta kuin takaisin telakalle hitsailemaan vahvikepaloja.

    1Äänestä

"Piirustukset ovat siis jo olemassa. "

Toista ydinvoimalaa ei voi hyväksyttää toisen piirrustuksilla. Eikä ainakaan Suomessa, jossa laitoksen turvallisuusmääräykset ovat kovemmat, kuin Venäjällä. Tuskin tänne kukaan haluaisi vähän sinne päin rakennettua laitosta.

"Kun otetaan huomioon suuri paine, lämpötila ja massavirta, ei ole odottamatonta, että putken värinämitoitus ei ole mennyt heti putkeen. "

Jaahas, esität sen ikäänkuin itsestäänselvyytenä. Mutta eikö tämän tason laitoksissa sitten olleenkaan oteta huomioon jo rakentamisvaiheessa, että putkimutkat tulevat resonoimaan väistämättä. Eihän tässä nyt mitään peugeottia väsätä.

Miten nuo jyrkät mutkat reagoivat lämpölaajenemisiin?

1Äänestä
  • "Tuskin tänne kukaan haluaisi vähän sinne päin rakennettua laitosta."

    Vastaava porukka sen tulee rakentamaan vähän sinne päin kuten muuallakin. Suomalaisten osuus tulee jäämään joka tapauksessa pieneksi. Ja se on oikeastaan ihan hyvä, kun tiedetään suomalaisten nykyinen rakentamisen taso. Sutta ja sekundaa tehdään ennätystahtiin.

    En usko että piirustuksia kannattaa alkaa muuttamaan liikaa, jos ne on kerran jo asiansa osaavat henkilöt tehneet. Venäjällä on kokemusta ydinlaitoksista enemmän kuin suomalaisilla. Enemmän minä tässä projektissa heidän osaamiseensa luotan kuin suomalaisten jarrumiesten.

    Äänestä

  • Samanlaisia laitoksia kuin Hanhikiven laitos, on rakennettu Sosnovy Boriiin ja Valkovenäjälle. Piirustukset ovat siis olemassa (eri asia kuin esim. Olkiluoto-3 tapauksessa). Eri asia, onko niihin haluttu jotain muutoksia. Mutta STUK haluaa ainakin 10-kertaisen määrän kaikenlaista turvallisuus-, laatu-, turvallisuuskulttuuri-, organisaatio-, järjestelmäkuvaus- ym selvitystä esim. Valkovenäjään verrattuna. Joten eiköhän homma kiikasta tuosta valtavasta dokumentaation määrästä.

    Äänestä

  • Olet täysin oikeassa. Projektissa mukana olleena ei voi muuta todeta kun että STUK:n byrokratiavaatimukset ovat niin massiivisia, että vaikea on kenenkään saada voimalaa aikaiseksi missään järjellisessä ajassa. YVL ohjeet on monesti kirjoitettu niin, ettei niistä saa mitään tolkkua. Yritä siinä sitten arpoa mitä pitäisi tehdä. Eipä ole ikävä nuclear bisnestä...

    Äänestä

  • Juurikin noin. Pari vuotta riitti itsellenikin ko. projektissa. Noista STUK:n YVL -vaatimuksista ei kerta kaikkiaan saa mitään selkoa. Lisäksi tulkitsevat itse omia sepustuksiaan. Täysin käsittämätöntä touhua!

    Äänestä

K.Late, " Miten nuo jyrkät mutkat reagoivat lämpölaajenemisiin?"

Väitätkö tosissasi, että lämpölaajeneminen on ydinvoimalan suunnittelijoille ilmiö, jota he eivät ole ottaneet huomioon ?

Kerro samalla, kuinka suuri mielestäsi on sallittu enimmäisjyrkkyys putkimutkille ydinvoimalassa ?

1Äänestä
  • Putket ovat yksilöllisiä. Voihan olla vaikkapa, että putket ovat lujempia (suurempi kimmomoduli) kuin tuentalaskelmissa on oletettu, ja siksi värähtelevät. Ei se välttämättä merkitse putkien huonoutta. Ja ne on tarkastettu aika huolellisesti.

    Äänestä

Teräksen lujuus ja kimmomoduli ovat kaksi eri asiaa. Teräslajin kimmomoduli on jokseenkin vakio, eikä muutu lujuusvaihtelun mukaan.

Äänestä

"Väitätkö tosissasi, että lämpölaajeneminen on ydinvoimalan suunnittelijoille ilmiö, jota he eivät ole ottaneet huomioon ?"

En väitä mitään. EPR-voimalan edeltäjä, N4-reaktori Ranskassa joutui kuitenkin kokemaan sen, ettei kaikkea otettu huomioon. Siellähän putkiyhde (vai olisko ollut haara) repesi lämpöliikkeen johdosta joskus vuosituhannen vaihteessa. Seurauksena oli iso radioaktiivinen vuoto.

Väitäkö sinä, että kaikki otetaan aina huomioon?

Äänestä

" Väitäkö sinä, että kaikki otetaan aina huomioon?"

En väitä.

Vastauksesi kysymykseeni: Kuinka suuri mielestäsi on sallittu enimmäisjyrkkyys putkimutkille ydinvoimalassa ? puuttuu yhä.

Äänestä

Ei taida ihan heti alkaa, jos kerran rakennuslupaan tarvittavia asiakirjoja ei ole vasta kuin murto-osa. Syynä on "suomalainen tapa suunnitella". Miksi helkkarissa venäläisten ydinvoimalainsinöörien valmiiksi suunnittelemaa voimalaa pitää vielä suomalaisten amatöörienkin suunnitella? Kaikkein parasta byrokratiaa on tuo STUK:n vaatima "puolen vuoden hiljainen aika".

https://yle.fi/uutiset/3-10252502

Äänestä

Hanhikiven ydinvoimalahankkeen ympäristöluvasta tehty valitus kaatui juuri KHO:ssa.

yle.fi/uutiset/3-10744304

Fennovoiman mukaan hankkeen voimalan rakentaminen voisi alkaa vuonna 2021, ja kaupallinen käyttö vuonna 2028. Aiempi tavoite oli, että sähköntuotanto olisi alkanut vuonna 2024.

Nyt siis vihdoin alkaa tapahtumaan.

Äänestä
  • Karavaani kulkee ja likaiset piskit räksyttää. Toimivaa ja luotettavaa sähköntuotantoa tarvitaan sattumaenergian vuoksi. Vihreä_valhe_etoo

    Äänestä

"Alkuasukkaathan sieltä häädettiin pois jo vuosia sitten,"

Hanhikivenniemellä ei ollut vakituista asutusta. Joten avausviestin väitekin oli vitsi.

Äänestä
  • Näin oli tilanne ja myös kunnanvaltuusto päätti hankkeen puolesta. Joutavia valittajia riittää aina. Vihreä_valhe_etoo

    Äänestä

Eikö sitä hanikiveä voi muuttaa kuggenkivekseksi ja rakentaa sen cuccen kolosseumin paikalle, siellä sitä energiaa tarvitaankin. Laivatkin patterilla käyviksi niin Salon ACCUtehdas saa töitä. Maatiaisia aina syytetään että on pitkät johdot ja tulee kalliiksi. Tuolla mitä Olkiluoto 3 maksaa olisi vedellyt sähköt ameriikoista jossa sähköä tuotetaan luonnon höyryllä. Ja taas syytetään maatiaisia että Olkiluoto on kaukana , olisi Erottajalle tehty ei olisi ollut kaukana, eihän maalla kohta tarvita sähköä kun ei ole €uroja joilla maksaa. Me poljemme sähköt hyvin pian. 0W kulutus maksaa 3kk 87,78 € ja se pitää paikkaansa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mikä.maksaa kirjoitti:

Alkuasukkaathan sieltä häädettiin pois jo vuosia sitten, mutta sen jälkeen on ollut hiljasta. Voimalatyyppihän on valmis, koska sellaisia on käytössä jo muuallakin. Piirustukset ovat siis jo olemassa. Viivästyminen ei siten johdu ainakaan suunnittelun keskeneräisyydestä. Mikä siis maksaa? Suomalaiset byrokraatit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu