Tapasin mieheni vuosi sitten, ensimmäinen kerta elämäni aikana, kun joku kolahtaa ja kovaa. Mies eleli kesän minun luona. Minulla on sekarotuinen koira, mies ihmetteli miten joku voi olla noin koiraihminen, vaikka en edes juurikaan ole (omistan sekarotuisen koiran, jonka kanssa en harrasta mitään erityistä. Koira vaan on minulle hyvin tärkeä). Mies kuitenkin muutti takaisin toiselle puolelle Suomea, joten todettiin ettei kannata jatkaa suhdetta, koska suhde oli vielä niin tuore ja näkeminen erittäin haastavaa.
Puolen vuoden kuluttua tästä mies otti yhteyttä ja totesi, ettei kykene unohtamaan minua ja tilanne oli kyllä toistepäin aivan sama. Tilanne vain oli muuttunut, koska mies oli ottanut itselleen myös koiran, joka tuntuu olevan tällä hetkellä hänelle kaikki kaikessa.
Koira on nyt kolmannella omistajalla, kyseessä 7-vuotias bullterrieri, joka ei ole ikinä tottunut muihin koiriin vaan käyttäytyy hyvin aggressiivisesti muita koiria kohtaan. Ihmisiä kohtaan koira on kiltti, mutta toiset koirat haluaa tappaa.
Itselläni on myös 7-vuotias sekarotuinen erittäin iloinen ja kiltti bordercollie/karhukoira, joka on aina tottunut olemaan muiden koirien kanssa tekemisissä eikä ole mitään ongelmaa. Kerran ottanut toisen nartun kanssa yhteen, mutta sekin oli lähinnä rähinää eikä "tapan sut"-periaatteella. Koira on ollut koko elämän kanssani ja tunnen hänet läpikotaisin.
Nyt sitten tuli se aika, kun ajateltiin tutustuttaa koirat. Koirani meni aivan sekaisin kun näki tämän miehen, joten innokkaana hypähti, jonka tämän koira otti selvästi uhkana. Bullterrieri yritti ottaa kiinni koirastani ja koirani hermostui tähän. Lopputulos oli kuitenkin se, että mun koira aiheutti tälle bullterrierille korvaan haavan ja puraisi poskesta oikein kunnolla, jonka tuloksena antibioottikuuri, koska kuumekin nousi koiralle. Koirani paksu ja pitkä turkki taisi suojata aika hyvin ja bullterrieri onnistuikin puraisemaan, mutta käteni oli välissä, joten itse sain käteeni mojovan jäljen. Annettiin olla sillä kerralla heidän näkeminen.
Viikon kuluttua yritettiin uudelleen. Koirani heti tämän nähtyään näytti hampaitaan ja valmis taistelu oli valmis, mutta koirat tällä kertaa niin hyvin kiinni omistajissa, ettei vaaratilannetta syntynyt. Kokeiltiin tämän jälkeen kuonokopilla, mutta se oli se pieni hetki, niin taas koirat täysin kiinni toisissaan, kumpaakaan ei pahemmin sattunut, mutta minun koirani on aika ketterä, että aiheutti bullterrierille haavan vatsaan kynnellään. Erotettiin taas koirat, mutta tämä bullterrieri pääsi vapaaksi (onneksi kuonokoppa oli paikoillaan) niin tämä hyökkäsi suoraan koirani kaulaan yrittäen ottaa kiinni. Siihen jäi sekin kerta.
Lenkillä taas koirat on suht OK. Emme käytä kuonokoppia ja saattavat kävellä yllättävän lähellä välillä toisiaan eikä mitään ongelmaa. Pelkään silti koirani puolesta ihan kamalasti. Tuntuisi ikävältä jättää suhde koiran takia, mutta en ikinä uskaltaisi muuttaa yhteen, jos toisella on tällainen "murhanhimoinen" koira.
Mies ottaa asian huumorilla, että niinhän se varmaan tappaisi heti mun koiran, jos tilaisuus tulisi - no eipä tämä naurata mua yhtään. Hän on elänyt koiransa kanssa puolisen vuotta, ei mitään aiempaa kokemusta koirista, suoraan sellainen useammassa kodissa ollut koira, joka ei hyväksy muita koiria ollenkaan. Ei sitten yhtään helpommalla voinut aloittaa.
Mitä mieltä olette, onko teillä muilla kokemusta tällaisista tilanteista? Mies ehdotti diapameilla rauhoitettuja koiria seuraavaan kertaan, kun nähdään ja yritetään tutustuttaa koiria. Onkohan siinäkään yhtään mitään järkeä?
Kumpikaan ei siis suostu luopumaan tietenkään koirastaan. Ei tule kysymykseenkään.
Puolen vuoden kuluttua tästä mies otti yhteyttä ja totesi, ettei kykene unohtamaan minua ja tilanne oli kyllä toistepäin aivan sama. Tilanne vain oli muuttunut, koska mies oli ottanut itselleen myös koiran, joka tuntuu olevan tällä hetkellä hänelle kaikki kaikessa.
Koira on nyt kolmannella omistajalla, kyseessä 7-vuotias bullterrieri, joka ei ole ikinä tottunut muihin koiriin vaan käyttäytyy hyvin aggressiivisesti muita koiria kohtaan. Ihmisiä kohtaan koira on kiltti, mutta toiset koirat haluaa tappaa.
Itselläni on myös 7-vuotias sekarotuinen erittäin iloinen ja kiltti bordercollie/karhukoira, joka on aina tottunut olemaan muiden koirien kanssa tekemisissä eikä ole mitään ongelmaa. Kerran ottanut toisen nartun kanssa yhteen, mutta sekin oli lähinnä rähinää eikä "tapan sut"-periaatteella. Koira on ollut koko elämän kanssani ja tunnen hänet läpikotaisin.
Nyt sitten tuli se aika, kun ajateltiin tutustuttaa koirat. Koirani meni aivan sekaisin kun näki tämän miehen, joten innokkaana hypähti, jonka tämän koira otti selvästi uhkana. Bullterrieri yritti ottaa kiinni koirastani ja koirani hermostui tähän. Lopputulos oli kuitenkin se, että mun koira aiheutti tälle bullterrierille korvaan haavan ja puraisi poskesta oikein kunnolla, jonka tuloksena antibioottikuuri, koska kuumekin nousi koiralle. Koirani paksu ja pitkä turkki taisi suojata aika hyvin ja bullterrieri onnistuikin puraisemaan, mutta käteni oli välissä, joten itse sain käteeni mojovan jäljen. Annettiin olla sillä kerralla heidän näkeminen.
Viikon kuluttua yritettiin uudelleen. Koirani heti tämän nähtyään näytti hampaitaan ja valmis taistelu oli valmis, mutta koirat tällä kertaa niin hyvin kiinni omistajissa, ettei vaaratilannetta syntynyt. Kokeiltiin tämän jälkeen kuonokopilla, mutta se oli se pieni hetki, niin taas koirat täysin kiinni toisissaan, kumpaakaan ei pahemmin sattunut, mutta minun koirani on aika ketterä, että aiheutti bullterrierille haavan vatsaan kynnellään. Erotettiin taas koirat, mutta tämä bullterrieri pääsi vapaaksi (onneksi kuonokoppa oli paikoillaan) niin tämä hyökkäsi suoraan koirani kaulaan yrittäen ottaa kiinni. Siihen jäi sekin kerta.
Lenkillä taas koirat on suht OK. Emme käytä kuonokoppia ja saattavat kävellä yllättävän lähellä välillä toisiaan eikä mitään ongelmaa. Pelkään silti koirani puolesta ihan kamalasti. Tuntuisi ikävältä jättää suhde koiran takia, mutta en ikinä uskaltaisi muuttaa yhteen, jos toisella on tällainen "murhanhimoinen" koira.
Mies ottaa asian huumorilla, että niinhän se varmaan tappaisi heti mun koiran, jos tilaisuus tulisi - no eipä tämä naurata mua yhtään. Hän on elänyt koiransa kanssa puolisen vuotta, ei mitään aiempaa kokemusta koirista, suoraan sellainen useammassa kodissa ollut koira, joka ei hyväksy muita koiria ollenkaan. Ei sitten yhtään helpommalla voinut aloittaa.
Mitä mieltä olette, onko teillä muilla kokemusta tällaisista tilanteista? Mies ehdotti diapameilla rauhoitettuja koiria seuraavaan kertaan, kun nähdään ja yritetään tutustuttaa koiria. Onkohan siinäkään yhtään mitään järkeä?
Kumpikaan ei siis suostu luopumaan tietenkään koirastaan. Ei tule kysymykseenkään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei ole järkeä. Diapam pössyissä koirat ehkä hyvällä onnella sietäisivät toisiaan, mutta se ei niistä kamuja tekisi joten kun se ei enää vaikuttaisi olisivat ne taas toistensa kimpussa. Monet eläinlääkärit myös ovat sitä mieltä että diapam ei koirille sovi koska on ihmisten lääke.
Ainoana vaihtoehtona näen lähinnä sen, että hankitte ammatti apua joltakulta onhelmakoirakouluttajalta ja toivotte että hän pystyy auttamaan, tai sitten jätätte koko suhteen sikseen jos toinen ei koirastaan luopua halua.