Puolesta.
"Pohjois-Irlannin avioliittolakikampanjan tunnuslauseena on Love Equality
Järjestäjien mukaan noin 20 000 mielenosoittajaa vaati lauantaina Pohjois-Irlannin pääkaupungissa Belfastissa, että Ison-Britannian pääministeri Theresa May ryhtyy toimiin samaa sukupuolta olevian avioliittojen sallimiseksi Pohjois-Irlannissa.
Mielipidetiedustelujen mukaan ylivoimainen enemmistö pohjoisirlantilaisista hyväksyy samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeuden, mutta lainsäädännön muuttaminen on jumiutunut poliittiseen epävakauteen ja esimerkiksi Demokraattisen unionistipuolueen (DUP) avioliittolakiuudistuksen vastustajat ovat käyttänyt samaa sukupuolta olevien avioliittojen vastustamiseen alueen rauhanprosessia varten luotua menetelmää, jolla jonkin kiistaa herättävän asian on saatava 60 prosentin kannatus edustajainkokouksessa mennäkseen läpi. Mielipidetiedusteluiden mukaan myös DUP:n kannattajien enemmistö tukee avioliittolainsäädännön uudistamista.
Pohjois-Irlanti on ainoa osa Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyttä kuningaskuntaa, jossa samaa sukupuolta olevat parit eivät voi solmia avioliittoa. Naapurimaa Irlannissa ensimmäiset samaa sukupuolta olevien avioliitot solmitaan lähiviikkoina."
Toivotamme Pohjois-Irlannille menestystä taistelussa tasa-arvoisen avioliiton puolesta!
20 000 marssi Belfastissa tasa-arvoisen avioliiton
4
242
Vastaukset
- viimeinen.tuomio.2
Nyt olisi ollut Timo Soinin paikka Suomen lippua heilutellen marssia mukana ja antaa medialle puhumista.
Mutta taisi olla toto-lappuja täyttelemässä?- HerraKysäNulli
Kaljaa kittaamassa ehkä?...varmaan siksi vaihtoikin uskontoa, kun katolilaiset on vapaamielisempiä alkoholin kanssa kuin puritaanisemmat luterilaiset lessuineen ja körtteineen. Ja saa syrjiä luvan kanssa naisia kun naisista perkule tuli luterilaiskirkossa pappejakin. Se ei Timolle passaa, että joku nainen on äänessä. Timohan on kuuluisa siitä että jos nainen puhuu niin se pitää keskeyttää. Menis jumalanpalvelus kuralle, kun Timon pitäisi huutaa koko ajan penkistä omia mielipiteitään.
– Nyt minä otan yhden oluen, Soini lopetti puheensa.
- Äänikuningas Timo Soini juhlisti vaalivoittoa oluella
- Pettynyt Timo Soini marssi tunteikkaan puheen jälkeen baaritiskille –
https://fi-seiska-cdn-pro.seiska.fi/files/styles/article_page_image_770px_wide/s3/inline-images/2017/02/NOUSEE_ALTAASTA_0.jpg?itok=kgmTTtoQ
https://theeulobby.files.wordpress.com/2011/04/timo-soini-400x337.jpg
Melkoinen hidalgo tuo Timo, näen jatkuvasti tuhmia unia noista speedoista. HerraKysäNulli kirjoitti:
Kaljaa kittaamassa ehkä?...varmaan siksi vaihtoikin uskontoa, kun katolilaiset on vapaamielisempiä alkoholin kanssa kuin puritaanisemmat luterilaiset lessuineen ja körtteineen. Ja saa syrjiä luvan kanssa naisia kun naisista perkule tuli luterilaiskirkossa pappejakin. Se ei Timolle passaa, että joku nainen on äänessä. Timohan on kuuluisa siitä että jos nainen puhuu niin se pitää keskeyttää. Menis jumalanpalvelus kuralle, kun Timon pitäisi huutaa koko ajan penkistä omia mielipiteitään.
– Nyt minä otan yhden oluen, Soini lopetti puheensa.
- Äänikuningas Timo Soini juhlisti vaalivoittoa oluella
- Pettynyt Timo Soini marssi tunteikkaan puheen jälkeen baaritiskille –
https://fi-seiska-cdn-pro.seiska.fi/files/styles/article_page_image_770px_wide/s3/inline-images/2017/02/NOUSEE_ALTAASTA_0.jpg?itok=kgmTTtoQ
https://theeulobby.files.wordpress.com/2011/04/timo-soini-400x337.jpg
Melkoinen hidalgo tuo Timo, näen jatkuvasti tuhmia unia noista speedoista.Timohan on ihan pesunkestävä luterilainen. Lutherkin tykkäsi oluesta, joi 3 litraa päivässä ja taisi vastata meidän A-olutta vahvuudeltaan.
Pikku nousupierussa velatkin näyttää saatavilta ja osa uskoo jopa, että jos maassa olis kahvat, niin se nousis.
Eikä ne Lutherin aikaansaannokset ihan vähäisiä olleet, päinvastoin.
Bisset sille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen242655Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään402322Ei tule uni
Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.621298Miksi juuri Venezuela?
Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp2991221- 41986
- 42967
- 76870
Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh73843Nautitko riidan haastamisesta?
Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin175793Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup93772