Paavali kirjoitti seurakunnille varoituksia ja ohjeita, mutta myös siitä että heidät temmataan ylösnousseitten kuolleiden kanssa Herraa vastaan yläilmoihin.
Aabraham pyrki taivaalliseen kaupunkiin Heprealaiskirjeen mukaan.
Ilmestyskirjassa näkyi suuri joukko jota kukaan ei voinut lukea, seisomassa Jumalan valtaistuimen luona. Jeesus johti heidät elämän veden lähteille.
Ennen tuhatvuotiskauden alkua kaikki pahantekijät kuolivat ja he heräsivät vasta tuhatvuotiskauden jälkeen tuomiolle.
Pyhät olivat silloin jumalan luona valtaistuimilla, ja heillä oli tuomiovalta, ei hallitusvaltaa.
Maan päällä ei siis ollut ketään tuhatvuotiskauden aikana ennenkuin uusi Jerusalem laskeutui,
Ilmeisesti pahantekijöiden tuomioita käytiin läpi, ettei jäisi mitään epäselvyyttä miksi joku ei ollut pelastettujen joukossa.
Jos siis apostolien ajan seurakuntalaiset olivat temmatut yläilmoihin ja valtaistuimen edessä oli lukematon joukko, niin missä on se erikoisryhmä joka hallitsee? Tessalonikalaisetko?
Aabraham pyrki taivaalliseen kaupunkiin Heprealaiskirjeen mukaan.
Ilmestyskirjassa näkyi suuri joukko jota kukaan ei voinut lukea, seisomassa Jumalan valtaistuimen luona. Jeesus johti heidät elämän veden lähteille.
Ennen tuhatvuotiskauden alkua kaikki pahantekijät kuolivat ja he heräsivät vasta tuhatvuotiskauden jälkeen tuomiolle.
Pyhät olivat silloin jumalan luona valtaistuimilla, ja heillä oli tuomiovalta, ei hallitusvaltaa.
Maan päällä ei siis ollut ketään tuhatvuotiskauden aikana ennenkuin uusi Jerusalem laskeutui,
Ilmeisesti pahantekijöiden tuomioita käytiin läpi, ettei jäisi mitään epäselvyyttä miksi joku ei ollut pelastettujen joukossa.
Jos siis apostolien ajan seurakuntalaiset olivat temmatut yläilmoihin ja valtaistuimen edessä oli lukematon joukko, niin missä on se erikoisryhmä joka hallitsee? Tessalonikalaisetko?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mitä ovat "Yljän ystävät"? Jeesus sanoi apostoleille: "En minä enää sano teitä palvelijoiksi, vaan ystäviksi minä sanon teitä"!
No siis Yljä oli Tyrnäväläinen viinatrokari ja saarnamies. Ja tunnetusti jt olivat jo aikoinaan kovia happoja. Salasana putelia haettaessa oli: " jeesus tulee, mutta sitä ennen tulee nekku"
kuinkaontämä 4.6.2018 12:21
<>Paavali kirjoitti seurakunnille varoituksia ja ohjeita, mutta myös siitä että heidät temmataan ylösnousseitten kuolleiden kanssa Herraa vastaan yläilmoihin. ><
Raamatun maininta koski kirjoisajankohtana elossa olevia ja kun Jeesuksen lupaus kuivui kasaan, niin siinä meni kaikenkokoisten laumojen toivo.
Tätä ryhmää ei ainakaan ylöstempaistu v. 1914. Kaipa he olivat liian syntisiä.
http://www.quotes-watchtower.co.uk/Rapture_Jerusalem_1914.jpg
Jeesus oli ylkä, joten yljän ystävät olivat apostoleja. Jeesus kutsuikin heitä ystävikseen, eikä palvelijoiksi. Jehovat todistajat ymmärtävät näillä ystävillä jotain muuta.
Russel kutsui itseään uskolliseksi orjaksi. Eikö hän laskenut itseään 144000:een?
tosiaankin++9.6.2018+12:31
<>Jeesus+oli+ylkä,+joten+yljän+ystävät+olivat+apostoleja.+Jeesus+kutsuikin+heitä+ystävikseen,+eikä+palvelijoiksi.+Jehovat+todistajat+ymmärtävät+näillä+ystävillä+jotain+muuta.><
Aika+paha+ylkä+kun+pettää+aikalaisystävänsä+ja+pahenee+jos+on+joillekin+nykyään+vielä+jumala+ja/tai+jumalasta+n+.+33,333+%.
<>Russel+kutsui+itseään+uskolliseksi+orjaksi.+Eikö+hän+laskenut+itseään+144000:een?+><
Riippuu+mistä+aikakaudesta+on+kysymys.++Russell+oli+siionisti+ja+opetti+yhdessä+vaiheessa,+että+maailmanloppu+tulee+kun+144000+luonnollista+juutalaista+palaa+kuokkimaan+Palestiinaa.++Tuossa+vaiheessa+raamatuntutkijat+olivat+kaikki+A1-luokan+taivaspaikkalaisia+ja+yhdessä+vaiheessa+taivaspaikkalasten+arvioitu+määrä+oli+noin+miljoona.+++Olen+tuloksettomasti+yrittänyt+selvittää+missä+vaiheessa+144000+otettiin+siihen+käyttöön,+joka+hiljan+hylättiin.++Sen+ryhmän+(uskollisen+palvelijan)+Russell+muodosti+(vaimonsa+kynäilyllä)+yksinkin+ja+hoiti+tuota+hommaa+vuosikymmenen+verran+vielä+kuolleenakin.++Siis+jos+Vt-seuraa+on+uskominen+-+ja+miksi+jehovantodistajien+ei+olisi.++Mitä+fundamentalistisempi+porukka+on+kyseessä,+sitä+hullumpia+selitykset+ovat.
joillain islamilaisilla lahkoilla on hiustupsu päälaella , josta heidät temmataan taivaalle sitten ,
on hyvä varmistaa kaikki mahdollinen , joten siittä vain hiustaiteilijalle , nykyään on muotia ns SS- kampaus , jossa jätetään kapea hiusvana päälaelle ,
Siitäkin voi temmata aika korkealle , ja marssimaan tahdissa ,
Ta daa da daa ,, dadaada daada daada , " ..niin lutuinen on isku askelten ,.."
"Mitä fundaentalistisempi porukka on kyseessä , .."
Tämähän pohtiminenVartiotorniseuran opista on turhaa , sillä VT ; lehti on vuosikymmenten aikana Toistuvasti maininnut , että kyse ei ole missään muodossa Demokratiasta ,
Se toinen vaihtoehtohan on Diktatuuri , joten kaikkia siitä poikkeavia rangaistaan , sama pätee muihinkin lännen lahkoihin , aina sieltä löytyy joku , joka ns, hengellisen partansa takaa julistaa olevansa Se tulija , ja kaikki muuta mieltä olevat tungetaan helvettiin ,
kyse on liietoimesta , bisneksestä , jossa harakanuteliaat tunkevat joka kuukausi eläkkeensä lahjalaatikoihin , Ovat näitä osamaksuasiakkaita ,
Paipapum 12.6.2018 9:43
<>joillain islamilaisilla lahkoilla on hiustupsu päälaella , josta heidät temmataan taivaalle sitten , on hyvä varmistaa kaikki mahdollinen , joten siittä vain hiustaiteilijalle , nykyään on muotia ns SS- kampaus , jossa jätetään kapea hiusvana päälaelle ,
Siitäkin voi temmata aika korkealle , ja marssimaan tahdissa ,
Ta daa da daa ,, dadaada daada daada , " ..niin lutuinen on isku askelten ,.." ><
Aikoinaan puhuttiin, etteivät punatukkaiset pääse taivaaseen, nyt sitten kaljujakaan ei temmota yläilmoihin Jeesusta vastaan.
Paipapum 12.6.2018 10:03
<> Se toinen vaihtoehtohan on Diktatuuri , joten kaikkia siitä poikkeavia rangaistaan...><
Ja Vt-seuran nimitys tuolle on teokratia.
<>Ovat näitä osamaksuasiakkaita...><
Osamaksulla paratiisiin tai valinnan mukaan taivaaseen.
Valitsijana toimii Jumala. Ei ole osamaksuja ja valintoja.
Ei Jumala ja Jeesus minnekkään häviä, vaikka sitä hokisi tuhat kertaa. Eikä ylimielisyydellä pääse pitkälle, vain oikealla opetuksella. Mutta Raamattu sanoo, että usko ei ole kaikkien omaisuutta.
Jumalan olemassaolon voi havaita kaikessa ympärillämme olevassa. Paljon vaikeampaa olisi uskoa, että kaikki olisi syntynyt itsestään. Se on itsensä pettämistä, ja vaatii todella mielikuvitusta. Tyhjästä on huono nyhjäistä.
kusmar 12.6.2018 20:41
<>Valitsijana toimii Jumala.><
Tarjoat ilmeisesti jumalaa, jonka olemassaolosta ei ole minkäänlaista vakavasti otettavaa näyttöä, ainoastaan Raamatun kertomuksia, joista oleellinen osa on pelkkää tarua.
<>Ei ole osamaksuja ja valintoja. ><
Kuukausittaiset raportoidun kenttätunnit ovat osamaksua, ilman niitä ei ole Vt-opillista toivoa pelastumisesta Vt-opillisesta maailmanlopusta hengissä.
<>Ei Jumala ja Jeesus minnekkään häviä, vaikka sitä hokisi tuhat kertaa.><
Olen tuosta aivan samaa mieltä, analogiana kun voi ajatella, ettei jumala ja Jeesus ilmesty vaikka hokisi tuhat kertaa.
<> Eikä ylimielisyydellä pääse pitkälle, vain oikealla opetuksella. Mutta Raamattu sanoo, että usko ei ole kaikkien omaisuutta.><
Onko esimerkiksi 1914-opetus sitä oikeaa?
<>Jumalan olemassaolon voi havaita kaikessa ympärillämme olevassa.><
Kuten esimerkiksi?
<>Paljon vaikeampaa olisi uskoa, että kaikki olisi syntynyt itsestään. Se on itsensä pettämistä, ja vaatii todella mielikuvitusta. Tyhjästä on huono nyhjäistä. ><
Ja tuota vaikea-asteista uskomusta uskovaiset toistelevat oman uskonsa tukemiseksi.
Minä nään aina Jumalan olemassa olon kun katson ikkunasta ulos. Sinä et näe, mutta onko se uskovien vika? Tai Jeesuksen tai Jumalan vika? "Hullu/mieletön sanoo sydämessään ei ole Jumalaa".
No kukin saa olla mitä haluaa.
manaat 12.6.2018 21:39
<>Minä nään aina Jumalan olemassa olon kun katson ikkunasta ulos.><
Ei kai edes uskovainen voi omista aistiharhoistaan ainakaan kavereita syytellä?
<>Sinä et näe, mutta onko se uskovien vika? ><
Eiköhän vastaukseni ole yllä.
<>Tai Jeesuksen tai Jumalan vika?
Tai Allahin tai Lentävän Spaghettihirviön tai Suhnan taikka Joulupukin? Minusta mielikuvitusolentojen syyttely silloin kun on ongelmissa, on toki ymmärrettävää, mutta nähdäkseni kovin aikuismaista.
><"Hullu/mieletön sanoo sydämessään ei ole Jumalaa".><
Itse asiassa todisteet puhuvat aivan muuta mitä uskovaiset noilla kehäpäätelmillään toistelevat. Voisin kuvitella, että Koraanissa on samantasoinen suolikaasuajatelma, mutta jumala onkin sitten eri sorttia.
<>No kukin saa olla mitä haluaa. ><
Jeesuksen toista tulemista odotellessa.
RAmen
Omia olettamuksiasi. Eikö ole hyvä tietää, miten työ menee, ei raportoiminen ole mikään mitta, jokainen tekee voimiensa mukaa. Mutta näin nähdään, miten Jeesuksen antama tehtävä suoritetaan maan ääriin asti. Tilastoja on tehty ja tehdään vieläkin monesta asiasta, miksi todistajien toiminta olisi jotenkin outoa. Eikä eläkkeitä tungeta lahjalaatikkoihin. Eikä niihin pakoteta, mutta ilman rahaa ei valitettavasti pärjätä tässä maailmassa. Opetus on kaiken sen arvoista, jonka lahjoitamme. Arvostus saa tukemaan arvokasta työtä. Näin on mahdollisuus painattaa esimerkiksi Raamattuja lähes joka kielelle, jopa monille murteille. Ihmiset saavat tietoa omilla kielillään. Ainutlaatuista. Se on vain mahdollista Jumalan avun turvin. Suuret maailmanlaajuiset konventit ovat myös suuri siunaus ja niiden järjestämiseen tarvitaan varoja. Mutta kaikki on sen arvoista. Sen olemme saaneet havaita vuosi vuodelta. Ykseys ja veljellinen rakkaus on harvinaista tässä maailmassa, mutta sen voi kokea, tuleepa ihmiset mistä päin maailmaa tahansa.
Saamme elintärkeää opetusta ja vahvistamme toisiamme, kuten Hebrealaiskirjeen 10: 23-25 kehoittaa.
Täytyy olla sokea, jos ei näe kaikkea ihmeellistä, mitä kaikkeus tarjoaa ja me ihmisetkin olemme ihmeellisesti tehtyjä kaikkine hienoine yksityiskohtineen.
On mieletöntä väittää muuta.
Arvostamme ihmistäkin, joka on tehnyt jotain kaunista ja arvokasta, miksi emme Luojaamme, joka on antanut erilaisia lahjoja voidaksemme käyttää niitä. Ihmiskunta on vuosikymmenien ajan tehnyt itsekkyydessään ja ahneudessaan paljon vahinkoa, jonka takia maapallo kärsii ja uhkaa jopa ihmiskunnan olemassaoloa. Jumala on kuitenkin luvannut tuhota ne, jotka turmelevat maan. Room.8:21.
kusmar 12.6.2018 22:04
<>Eikö ole hyvä tietää, miten työ menee...><
Olisihan se hyvä tietää miten menee, eli turhaa työtä Raamatun mukaan:
"”...edellyttäen tietysti, että pysytte uskossa, perustukselle laskettuina ja vakaina, horjahtamatta pois sen hyvän uutisen toivosta, jonka olette kuulleet ja jota on saarnattu kaikessa luomakunnassa, joka taivaan alla on. Tämän hyvän uutisen palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.” (Kol. 1:23 UMK)"
Puuha hoidettiin loppuun jo ensimmäisellä vuosisadalla, toki Raamatun maakuva teki tepposensa Paavalillekin.
<>... ei raportoiminen ole mikään mitta, jokainen tekee voimiensa mukaa.><
Ja jos voimia ei ole varttia enempää kuukaudessa, niin leimataan epäsäännölliseksi ja jatkuessaan tilanne johtaa toimeton-leimaan, joka ei sitten olekaan enää jehovantodistaja.
<> Mutta näin nähdään, miten Jeesuksen antama tehtävä suoritetaan maan ääriin asti. ><
Luehan yllä lainattu Kol. 1:23 uudestaan.
<>Saamme elintärkeää opetusta ja vahvistamme toisiamme, kuten Hebrealaiskirjeen 10: 23-25 kehoittaa.><
Toi teksti oli porukalle, jota rohkaistiin odottamaan käsillä ollutta Jeesuksen paluutta ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Millä ihmeen oikeutuksella noin 2000 vuotta vanhaa tekstiä voi soveltaa 1800-luvun amerikkalaiseen uususkontoon, joka ei hyväksy Raamatun tekstiä, vaan taikoo siitä itselleen hullutuksia, kuten vaikka 1914-opetus?
<>Täytyy olla sokea, jos ei näe kaikkea ihmeellistä, mitä kaikkeus tarjoaa ja me ihmisetkin olemme ihmeellisesti tehtyjä kaikkine hienoine yksityiskohtineen.><
Täytyy olla sokea jos ei tajua, että ihmiskunta on paljon vanhempi kuin Raamatusta revitty 6000 vuotta. Täytyy olla sokea jos uskoo Raamatun maakuvaan ja vaikka vedenpaisumukseen jne.
<>On mieletöntä väittää muuta. ><
Ihan kokeeksi voi halukas kertoa Raamatullaan kuinka maa kiertää aurinkoa ja jatkaa siitä perustelemalla maan peruspylväät. Kun noihin on päästy, niin edetään sitten uusiin ongelmiin.
<>Arvostamme ihmistäkin, joka on tehnyt jotain kaunista ja arvokasta, miksi emme Luojaamme, joka on antanut erilaisia lahjoja voidaksemme käyttää niitä.><
Tarkoittanet Raamatun verenhimoista jumalaa, jonka ajatus on tappaa kaikki eri tavalla ajattelevat ja Raamatussa lukuina ilmaistuna on päässyt noin 1,5 miljoonaan, josta siis pois vedenpaisumustaru ja paljon muuta. Kuinka kaunista olikaan tappaa naiset ja lyödä lapset kuoliaaksi kallioon.
<> Ihmiskunta on vuosikymmenien ajan tehnyt itsekkyydessään ja ahneudessaan paljon vahinkoa, jonka takia maapallo kärsii ja uhkaa jopa ihmiskunnan olemassaoloa. ><
Mitä ajattelet ihmiskunnasta, joka on elänyt parhaimmillaan satoja tuhansia vuosia. Missä jumala oli silloin, siis jos yleensä on koskaan ollut.
<>Jumala on kuitenkin luvannut tuhota ne, jotka turmelevat maan. Room.8:21. ><
Mitä mieltä olet Koraanin jumalan lupauksesta?