Ilja pääsee vapauteen jo ensi viikolla!

Iljan tuomio on jo istuttu ja Ilja pääsee kokonaan vapauteen jo ensi viikolla syytteidenluvun jälkeen keskiviikkona 13.6.! Ilja on siis ollut jo vapaudettomassa tilassa yhdeksän kuukautta, ja hänelle vaaditaan 1 vuoden 8 kk:n tuomiota. Mikäli tuomio tulisi täysimääräisenä voimaan, niin ensikertalaisena siitä pitäisi istua puolet, jonka Ilja siis on jo tehnyt. Jos sen sijaan tuomio olisi tuosta vielä pienempi tai kumottaisiin kokonaan, niin sitten tulisivatkin kyseeseen Iljan esittämät koppikorvaukset á la Anneli Auer, eli silloin puhuttaisiinkin jo melkoisesta summasta!

Mihinkähän juhannusfestivaalille Ilja suuntaa juhlimaan?
21375
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ottaisikohan tuo Harkimon uusi puolue Janitskinin listoillensa, eduskuntavaaleihin 2019?

Molemmat miehet ovat kovia naistenmiehiä, äkkipikaisia, ja suhteellisen kypsiä tähn suomalaiseen poliittiseen järjestelmään.

Äänestä

Hyvä homma. Mutta koska valtio maksaa korvaukset poliittisesta ajojahdista ja syyttömänä linnassa istumisesta?

1Äänestä

Koska kyse on oikeudenkäytöstä poliittisen ajojahdin välineenä jossa ei tähänkään asti ole ollut mitään kohtuutta, voisiko päätös päästää oikeudenkäyntiä odottamaan vapaalta jalata tulla sekään normaalimenettelyn mukaisena?
Saati itse oikeudenkäynti, se tullaan vaatimaan salaiseksi jollain tekosyyllä joten sen menettelytavat ja tuomion perustelut tulevat olemaan jotain täyttä mielivaltaa nekin.
Voisiko koko mahtava systeemi enää jättää viemättä asiaansa päätökseen varoittavan esimerkin saamiseksi valtaansa uhmaaville?

1Äänestä

Iljan vikahan oli että ei ollut ketään joka olisi tarkistanut ja poistanut yleisön kirjoittamia vihaviestejä MV-lehteen ja Facebookkiin.

Äänestä

Ei Ilja saa Suomesta ainakaan korvauksia siitä ajasta minkä on ollut Andorrassa pidätettynä ja kotiarestissa koska valitti palautuksesta useampaan oikeusasteeseen Andorrassa. Koko ajan Andorrassa ollessaan on ollut Andorran oikeuslainsäädännön alaisena ja hänet on siellä tuomittu esim. kotiarestiin. Suomi ei ole ollut vaikuttamaasaa kyseisiin asioihin ja ei ole vastuussa tuosta ajasta. Sitävastoin täällä Suomessa pakkokeinomenettelyn alaisena ollessaan on pidätys- ja oikeudenkäyntiajat olleet lain mukaisia. Hän on itse vaikuttanut siihen että tutkinta ja pidätysajat ovat pitkittyneet. Näistä löytyy muuten ennakkotapauksia muitakin, joten alkakaapa lueskella jos ette muuten usko.....

1Äänestä

Kyllä suvakkeja ottaa pattiin kun iljalle kolahtaa iso tukku hilloa. Kaikesta siitä voimme kiittää tolloja suvakkeja kun tekivät rikosilmoituksia turhista asioista. Kiitos ja kumarrus t. Mv-media :)

Äänestä

Ilja tulee valtiolle kalliiksi. Iljan ollessa miljonääri tulee ansionmenetyksistä jopa 100 000 euroa per päivä valtiolle maksettavaa siltä ajalta kun ilja on ollut laittomasti vangittuna.

Äänestä
  • Ilja on persaukinen koksu nisti joka on loppu elämänsä ulosoton asiakas.

    Äänestä

Minua ihmetyttää, että miten espanjalaisen verkkomedian julkaisusta voisi saada Suomessa jotain tuomiota? Jos perustan vaikkapa Amerikkaan suomenkielisen julkaisun, jossa vittuillaan ihmisille suomeksi, niin miten Suomen valtiolla voisi olla oikeus antaa tuomio vaikkapa vihapuheesta pelkästään sen takia, että ko. amerikkalainen julkaisu on suomenkielinen? Kyllähän silloin ko. julkaisu toimii Amerikassa, vaikka jotkut suomalaisetkin sitä lukisivat.

Äänestä
  • Espanja ja USA ovat hieman eri asia. Espanja on EU-valtio ja lainsäädäntö on harmonisoitu kaikissa jäsenvaltioissa.

    Äänestä

  • Eri_asia kirjoitti:

    Espanja ja USA ovat hieman eri asia. Espanja on EU-valtio ja lainsäädäntö on harmonisoitu kaikissa jäsenvaltioissa.

    Joo mutta jos suomalainen tappaa Espanjassa, niin ei se siitä Suomessa joudu tuomiolle, vaan Espanjassa. Ei tuo harmonisointi siis näihin asioihin mitenkään liity.

    Äänestä

  • werwerwerwerwerwe kirjoitti:

    Joo mutta jos suomalainen tappaa Espanjassa, niin ei se siitä Suomessa joudu tuomiolle, vaan Espanjassa. Ei tuo harmonisointi siis näihin asioihin mitenkään liity.

    Syytteiden mukaan kunnianloukkausten kohteina ovat olleet Suomessa asuvat suomalaiset.
    Tottahan silloin oikeudenkäynti pidetään Suomessa. Janoitskinin luovutus on perustunut luovutussopimukseen.
    Aivan selkeä juttu tämä on.

    Äänestä

  • Kohteet kirjoitti:

    Syytteiden mukaan kunnianloukkausten kohteina ovat olleet Suomessa asuvat suomalaiset.
    Tottahan silloin oikeudenkäynti pidetään Suomessa. Janoitskinin luovutus on perustunut luovutussopimukseen.
    Aivan selkeä juttu tämä on.

    Jos suomalainen tappaa Espanjassa turistimatkalla olevan suomalaisen, joka asuu Suomessa, niin tuomiota ei lueta Suomessa, vaan Espanjassa. Ihan selvä juttu tämä on, että Espanjassa tapahtuneet rikokset eivät kuulu mitenkään suomalaiselle oikeuslaitokselle. Todennäköisesti siis koko syyte Iljan viharikoksista raukeaa, koska Suomen oikeusistuimella ei ole mitään sanottavaa espanjalaisten julkaisujen sisältöön.

    Äänestä

  • ertrterterterterter kirjoitti:

    Jos suomalainen tappaa Espanjassa turistimatkalla olevan suomalaisen, joka asuu Suomessa, niin tuomiota ei lueta Suomessa, vaan Espanjassa. Ihan selvä juttu tämä on, että Espanjassa tapahtuneet rikokset eivät kuulu mitenkään suomalaiselle oikeuslaitokselle. Todennäköisesti siis koko syyte Iljan viharikoksista raukeaa, koska Suomen oikeusistuimella ei ole mitään sanottavaa espanjalaisten julkaisujen sisältöön.

    Tuomiuoperuste löytyy kaksoisrangstavuuden perusteella ja vaikka laittomasti tuomiten, mutta ilja saa yleisen varoituksen vuoksi ankarimman mukaan tuomion silti. Iljaa ei tarvitse kohdella Suomessa lain mukaan.

    Äänestä

ILJAsta tullee hyvä resitentti Suomelle kun sillä on jo kokemusta linnassa istumisesta.

Äänestä

Saulin joukot jo savuuttaa.. onko vapaamuurarien jahti sittenkin epäonnistunut.!

Äänestä
  • Onko Ilja Putin-natsien vapaamuurarilooshin jäsen?

    Vedetäänkö siellä Putinin diilaamaa kokaiinia?

    Äänestä

Jos Ilja päästetään vapaaksi odottamaan oikeudenkäyntiään niin ilja Janitskin pakenee heti ulkomaille ja tälläkertaa todennäköisesti Venäjälle tai Donetskin mistä poliisin alkaa olla mahdotonta hakea Iljaa oikeuteen. Tämän takia Ilja tulisi pitää vaikka lain vastaisesti vangittuna ettei pääse pakenemaan vapauteen.

Äänestä

Ilja ei nyt ensinnäkään ole mikään ensikertalainen vaan on poliisin vanha tuttu jolla on huume ja väkivaltatuomioita liivijengiajaltaan. Ilja voidaan tuomita siis ottaen huomioon vanha rikoshistoria, eli ankarammin rikoksenuusijana.

Äänestä

Hheheheheeheheeee!!! Isänmaalliset idiootit riipaisevat kovan kännin vitutukseensa kun Ilja saa poliittisen oikeudenkäynnin päätteeksi tuomion rikoksistaan. Tällä tuomiolla osoitetaan isänmaallisille alhainen asemansa ja sananvapauden rajat.

Äänestä

MV-lehti on hyvä media joka tuo esille tai no ainakin Iljan aikana toi esille monenlaista ja jos ei olisi mennyt hek kohatisuuksiin niin mensi eteenpäin isoilla askelilla, mutta mutta sortui kuitienkin siihen samaan vanhaan itsensä tuhoavaan mekanismiin mennessään hek kohtaisuuksiin.

Joka johti siihen että ne mainos tulotkin romahti..
summa sum maarum..ei siinä mitään ,, ei kukaan yksin jaksa ja pysytykkään hallitsemaan jotakin lehteä ja sisältöä johon kirjoittaa kansalaiset itse. mikä silloin on se vastuu josta yhtä miestä haetaan vastuuseen? eihän se ole oikein..ihan sama kuin sipilää /pm) haetas vastuuseen kaikesta siitä mitä suomessa on tapahtunut jne..

-Ilja Janitskin on mitä suuremmissa määrin oikealla asialla ja ainakin merkittävä osa siinä, että toi esille sitä faktaa mitä kansa ei muuten olisi saanut tietääkkään. on siis selviö ettei totuuden esille nostamsita ole katsottu hyvällä, etenkin se totuus on hamonisoitu kollektiivisesti ihan lämpi koko julkisen viranhaltijain verkoston joissa isolla osalla bisneksiä valtion piikkiin..

Teemaan sopii mm. eks syyttäjä nissisen sekoilu.jossa oma veli ja hän teki sopimuksen keskenään.nisissen edustaessa valtiota. money took every wear...

-Suomessa saa tehdä ihan mitä huvittaa. tosin riippuu siitä kuka on ja kelle tekee...

Ilja Janitskin on vapautensa menettäneen vain sen vuoksi. että valkokaulus rikolliset niin halusivat, he tosin käyttivät oivallisesti hyväkseen niitä ns.suvakkeja joillla nupissaan virtaa jopa tehostettuna erilasia kuvitelmia..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rtyrtyrtyrtyrtyrt kirjoitti:

Iljan tuomio on jo istuttu ja Ilja pääsee kokonaan vapauteen jo ensi viikolla syytteidenluvun jälkeen keskiviikkona 13.6.! Ilja on siis ollut jo vapaudettomassa tilassa yhdeksän kuukautta, ja hänelle vaaditaan 1 vuoden 8 kk:n tuomiota. Mikäli tuomio tulisi täysimääräisenä voimaan, niin ensikertalaisena siitä pitäisi istua puolet, jonka Ilja siis on jo tehnyt. Jos sen sijaan tuomio olisi tuosta vielä pienempi tai kumottaisiin kokonaan, niin sitten tulisivatkin kyseeseen Iljan esittämät koppikorvaukset á la Anneli Auer, eli silloin puhuttaisiinkin jo melkoisesta summasta!

Mihinkähän juhannusfestivaalille Ilja suuntaa juhlimaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu