venetelakka niemen traktorikuskille terveiset, kyllä oli vaarallista ajoa, isolla traktorilla, ja iso vene trailerilla. kuljetus ei ollut millään pysyä kaistallaan, kun nuori poika ohjasi yhdellä kädellä pitäen toisella kädellä kännykkää korvallaan. sen verran lujaa kyseinen pommi kulkee, että kyllä pitäisi vähän miettiä miten liikenteessä toimii.
hurjaa menoa nesteentiellä
hurjanäky
8426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olisit ilmoittanut traktorin rekisteritunnuksen poliisille niin kuski olisi saanut syytteen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
itsekkin ole huomannut kyseisen firman kuskien puhuvan ajon aikana kännykkään. toki ainakin yhdellä kuskilla on puhumiseen lain vaatimat laitteet
En tiedä oliko saman firman traktori ja traileri mutta yksi päivä kaanaantiellä tälläinen yhdistelmä tuli vastaan aivan tolkutonta vauhtia.
samaa firmaa, valtavat leveät traktorit. yksi kaista ei riitä kun yhdellä kädellä ohjaa, kun känny on aina toisessa. en tiedä paljonko lain mukaan on traktorin korkein sallittu nopeus, mutta näillä ei 50km tuntinopeus riitä. omistajan pitäisi puuttua kuskiensa ajotapoihin.
Ei kannata mollata yhtä firmaa.Raisiossa on muitakin veneiden kuljetusalan yrittäjiä,joilla on suurempia traktoreita. Liikennetraktorin suurin sallittu nopeus on 60 km.15 vuotias suorittamalla teoria ja ajokokeen saa aja traktoria joka kulkee kuuttakymppiä,kuorma voi olla vaikka neljäkymmentä tonnia,silti se ei saa ajaa mopoautoa ilman kurssia. Nykyiset traktorit on ovat kevempiä ajaa kuin monet autot.
kyllä+ne+hahdeniemen+veneet+kuljettaa+90%+venetelakka+niemi.+aina+kaasu+pohjassa,+ja+kännykkään+puhuen.+kyllä+laissa+pitäisi+olla+kovemmat+kriteerit+ammatikseen+näitä+vihreitä+pommeja+kurvaaville.
Venetelakka Niemellä ei ole koskaan ollut vihreitä traktoreita.
tänään ainakin olivat vihreitä,johtunee varmaan vihreistä kuskeista, kun omalla kaistalla pysyminen tuottaa vaikeuksia.