Varmaa tietoa

Ihminen kestää epävarmuutta huonosti ja on valmis maksamaan hyvänkin hinnan varmasta tiedosta. Niinpä varmaa tietoa on ollut tyrkyllä aikojen alusta tähän päivään asti.
Ensimmäinen ihmispari katseli pöllämystyneenä ympärilleen ja ihmetteli, että mistä me tähän tupsahdettiin ja onko maailma syntynyt itsestään vai onko sillä Tekijä. Sama pähkäily jatkuu edelleen ja varmaa tietoa löytyy joka lähtöön. Pääjakolinja on välillä Jumala/sattuma.
Mielestäni Jumala-puoli on paremmassa asemassa, koska se perustuu avoimesti uskoon, kun taas sattumaan ja tieteeseen vetoaminen edellyttää tieteellistä todistusta asiassa, joka ei ole tieteen keinoin ratkaistavissa.
Uskoitpa niin tai näin, uskosi perustuu uskoon. Tämä on varma tieto.
221103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Mutta kun hyvä karvinisti eihän uskonasiat kuulukaan tieteeseen. Tieteen näkökulmasta on ihan sama asia mihin uskot. Tiede ei etsi perimmäistä totuutta vaan tutkii luonnonilmiöitä, ei mitään mitä ei voida testata. Jos haluat tulla mukaan tieteelliseen keskusteluun tuo jotain testattavaa tietoa miksi mielestäsi "jumala puoli on paremmassa asemassa" Tietoa, ei mutu huttua!

Äänestä
  • henkka_669
    Minä en tiedä miten maailmankaikkeus ja elämä sai alkunsa, mutta yhdestä asiasta olen varma: ei tiedä kukaan muukaan.
    Aika moni kuitenkin näyttää uskovan tietävänsä. Se on uskon asia.

    Äänestä

  • Karvinisti kirjoitti:

    henkka_669

    Kun enhän minäkään tiedä mistä maailma sai alkunsa. Eihän kysymys ollutkaan siitä vaan rinnastat tieteen ja uskon! Evoluutio on tiedettä ja kreationismi on pseudotiedettä. Rinnakkain asettelu oli se ongelma! Eli vielä kerran anna joku tutkittavissa ja mitattavissa oleva asia kreationismista ja jumalasta. Jos ei ole, älä pleeeeeeeeeeeeeeaaaaaaaassssssseeeee rinnasta kahta ihan eri asiaa!

    Äänestä

  • "Mutta kun hyvä karvinisti eihän uskonasiat kuulukaan tieteeseen."

    Jotenkin on alkanut tuntua siltä että tuossa kitetytyy aika monta kysymysmerkkiä. Onko sitten näin? Eikö uskonasiat kuulu tieteeseen? Joku saattaa väittää ettei uskoa voi todentaa empiirisesti, siksi se ei kuuluu tieteen piiriin. Tästä voidaan olla helposti eri mieltä. Jos miljoonat ja taas miljoonat ihmiset todistavat omilla kokemuksillaan ja uskollaan elävää Jumalaa, niin eikö se jo itsessään todista jotakin?

    vastapuoli: "Joo, todistaa ainakin sen että ihmiset tarvitsevat uskontoa selittääkseen maailmaa. Ihmiset ovat historiansa vankeja. Länsimainen tiede on jo selittänyt maailman paremmin, kehitysopilla. Empiirisesti. "

    Ja sitä rataa.

    Minusta ehkä kaikkein ällistyttävintä tässä (länsimaisessa, tiede)maailmassa ja ihmisen periluonteessa on se että se näyttää olevan ohjelmoitu kieltämään Jumala. Toisaalta, kehitysoppi ei ole edes kauaa ollut ns. virallinen tieteen selitysmalli. Joku saattaisi sanoa että kehitysoppi on ns. "viimeinen suuri eksytys". Mene ja tiedä.

    Usein ihmiset alkavat miettiä hengellisiä asioita vasta kun joku oman elämän auktoriteeteista tulee uskoon. Kuvittelepa tilanne jossa sinun paras ystäväsi, tai vaimosi / tyttöystäväsi, isäsi tai äitisi tulisi uskoon, ja alkaisi todistaa sinulle Jeesusta. Monet varmasti sulkisivat korvansa tällöinkin. Useimmat kuitenkin ainakin jonkin verran miettisivät ja kysyisivät itseltään: entä jos?

    Äänestä

  • henkka_669 kirjoitti:

    Kun enhän minäkään tiedä mistä maailma sai alkunsa. Eihän kysymys ollutkaan siitä vaan rinnastat tieteen ja uskon! Evoluutio on tiedettä ja kreationismi on pseudotiedettä. Rinnakkain asettelu oli se ongelma! Eli vielä kerran anna joku tutkittavissa ja mitattavissa oleva asia kreationismista ja jumalasta. Jos ei ole, älä pleeeeeeeeeeeeeeaaaaaaaassssssseeeee rinnasta kahta ihan eri asiaa!

    Se, että rinnastin evoluutio-opin ja uskon ei ollut vahinko. Olen jopa sitä mieltä, että jos alkemia on tiedettä, niin sitten on evo-oppikin.
    On tietysti hyvä, että asioita tutkitaan, mutta kun evo-oppineet ovat valmiita tekemään vaikka minkälaisia piruetteja sovittaakseen todisteita tutkimustulokseen, niin siinä on jotakin mätää. Ja paljon.
    Samoihin aikoihin kun mediasta poistettiin sisältö, se aloitti evoluutiovyörytyksen joka jatkuu edelleen.
    TV:n inspiroimana olen kirjoitellut asiasta juttuja yleisön osastoihin hyvin tietäen, etteivät ne mene läpi. Niinpä olenkin toimittajien iloksi potkiskellut aika reippaasti vähän joka suuntaan. Jos minulla olisi isommat kengät, potkaisisin ihka oikeasti.
    Tässä yksi juttu malliksi. Niin ja se ”tieteellinen” evokeskustelu mitä tässäkin osastossa käydään on lähinnä lillukanvarsisoppaa. Jopa minäkin maallikkona huomaan sen.

    EVOLUUTIO ON IN IN IN
    Avaatpa minkä tahansa ”tiedotusvälineen”, se oksentaa päällesi evoluutiota niin paljon kuin suinkin viihdemössötykseltään ehtii. Mistä on kysymys?

    Darwin huomasi, että peipot muuttuvat saarelta toiselle mentäessä. Mitä sieltä peipposen munasta kuoriutuikaan toisella saarella, tuliko sieltä lintu vai kala, kissa, kukkanen vai mitä? Usko tai älä, sieltä tuli -peipponen. Tämän järisyttävän havainnon jälkeen Darwin ei koskaan palautunut ennalleen, vaan uskoi ratkaisseensa elämän arvoituksen.

    Darwinismi omaksuttiin nopeasti koska siitä saatiin hyvä lyömäase kirkon mielivaltaa vastaan. Kirkon synnit; inkvisitio, kuohilaat, noitaroviot ja muu saatanallisuus olivat vuosisatojen mittaan aiheuttaneet kansan keskuudessa niin paljon kauhua ja inhoa, että aika oli ns. kypsä.
    Julistettiin että evoluutio on tieteellisesti todistettu tosiasia. Kirkon valta mureni.
    Tiede oli nyt tehnyt oman osansa, mutta tiedenikkarit olivat päässeet saaliin makuun eivätkä enää irrottaneet otettaan. Siitä lähtien on uhrattu suunnattomia summia evoluutioteorian todistamiseksi, vaikka sen piti olla todistettu tosiasia.

    Rahaa on palanut ja palaa, mutta kiistattomia todisteita ei ole ainuttakaan. Kyse on aina todisteiden tulkinnasta. Yhtäkään uutta havaintoa teoria ei ole pystynyt ennustamaan, mutta sujuvasti ne tulkitaan ja ympätään todisteisiin.
    Koska tulkintaa rajoittaa vain tulkitsijan mielikuvitus, niin alkuperäisestä uskonnosta on jäljellä vain Galapagos ja peipot, muuten se on jakautunut lukemattomiin keskenään kiisteleviin lahkoihin. Lahkot jakelevat auliisti ja suuren älämölön saattelemina ikuisia totuuksiaan, jotka hetken päästä armeliaasti unohdetaan syvän hiljaisuuden vallitessa.
    Todiste toisensa jälkeen on osoittautunut vääräksi, monet jopa väärennetyiksi, mutta on yksi joka pysyy, nimittäin tutkimustulos: Evoluutio On Todistettu Tosiasia. Se on niin hyvä tutkimustulos, että mitäpä sitä alvariinsa muuttelemaan, varsinkaan epävarmojen todisteiden takia.

    Vaikka lajien syntykin on vielä uskon asia, niin rivien välistä ja joskus riviltäkin voi lukea, että evoluutio selittää myös itse elämän synnyn. No siinäpä sai luonnonvalinta raapia päätään kun ei ollut mitään mistä valita. Sanoisinko jotta heko. Sanon.

    Osaavissa käsissä Darwinismi on vähintäänkin kristinuskon veroinen työkalu. Sillä(kin) muuttaa vaikkapa mustan valkoiseksi ja ahneuden hyveeksi. Esim. TV2:n Avara luonto sarjan selostuksessa joka toinen sana oli evoluutio. Sarja todisti sitovasti, että jopa viidakossakin vallitsee markkinatalouden lait. On siis aivan oikein ja luonnollista, että saalistajat saalistavat.
    Niinpä niin. En minäkään syytä susia siitä että ne saalistavat, mutta kannatan petokantojen sääntelyä ihmisasutuksen läheisyydessä.

    En ole uskovainen, en usko edes evoluutioteoriaan. Sen sijaan uskon että jos jonakin päivänä löytyy rehellinen tiedemies, niin näissä uskon asioissa hän sanoo samaa kuin kuka tahansa rehellinen ihminen: Minä en tiedä. Minä tiedän että näin ei tule käymään koska evoluutioteoria ”todistaa”, että rosvokapitalismi on oikein ja luonnollista. Ja ketkäpäs viimekädessä päättävätkään tiedenikkarien rahoituksesta.

    Torjuttiin pirulla perkelettä ja tässä sitä ollaan. Evoluutio evoluutio evoluutio evo…

    Äänestä

  • Ana kirjoitti:

    "Mutta kun hyvä karvinisti eihän uskonasiat kuulukaan tieteeseen."

    Jotenkin on alkanut tuntua siltä että tuossa kitetytyy aika monta kysymysmerkkiä. Onko sitten näin? Eikö uskonasiat kuulu tieteeseen? Joku saattaa väittää ettei uskoa voi todentaa empiirisesti, siksi se ei kuuluu tieteen piiriin. Tästä voidaan olla helposti eri mieltä. Jos miljoonat ja taas miljoonat ihmiset todistavat omilla kokemuksillaan ja uskollaan elävää Jumalaa, niin eikö se jo itsessään todista jotakin?

    vastapuoli: "Joo, todistaa ainakin sen että ihmiset tarvitsevat uskontoa selittääkseen maailmaa. Ihmiset ovat historiansa vankeja. Länsimainen tiede on jo selittänyt maailman paremmin, kehitysopilla. Empiirisesti. "

    Ja sitä rataa.

    Minusta ehkä kaikkein ällistyttävintä tässä (länsimaisessa, tiede)maailmassa ja ihmisen periluonteessa on se että se näyttää olevan ohjelmoitu kieltämään Jumala. Toisaalta, kehitysoppi ei ole edes kauaa ollut ns. virallinen tieteen selitysmalli. Joku saattaisi sanoa että kehitysoppi on ns. "viimeinen suuri eksytys". Mene ja tiedä.

    Usein ihmiset alkavat miettiä hengellisiä asioita vasta kun joku oman elämän auktoriteeteista tulee uskoon. Kuvittelepa tilanne jossa sinun paras ystäväsi, tai vaimosi / tyttöystäväsi, isäsi tai äitisi tulisi uskoon, ja alkaisi todistaa sinulle Jeesusta. Monet varmasti sulkisivat korvansa tällöinkin. Useimmat kuitenkin ainakin jonkin verran miettisivät ja kysyisivät itseltään: entä jos?

    "Jos miljoonat ja taas miljoonat ihmiset todistavat omilla kokemuksillaan ja uskollaan elävää Jumalaa, niin eikö se jo itsessään todista jotakin? "

    Mitäs esimerkiksi miljoonat buddhalaiset.. Ovatko he väärässä tai miljoonat sintolaiset tai miljoonat ufoihin uskovat. Entäs afrikan luonnonuskonnot. Kuka heistä on oikeassa? tai sitten ihmiset jotka uskovat vaikka saunatonttuhin!! Minä esimerkiksi uskon että maailman loi saunatonttupariskunta. Todista että olen väärässä. Se että monet uskoo ei ole todiste!

    Uskovaiset ovat itse keksineet että tiede "tuhoaisi" jumalan ja ovat ryhtyneet raivoisaan vastarintaan, esim tieteellisen kreationismin keinoin. Eikö se mene jakeluun että tiede ei ota kantaa jumala kysymykseen koska se ei kuulu tieteen piiriin. Tiede tutkii asioita joita voi mitata ja tutkia, ei tiede tuhoa jumalaa vaan uskovaiset jotka ovat peloissaan omasta uskostaan!

    Toisekseen, sano nyt kun evoluutio on mielestäsi väärässä niin anna minulle oikea teoria, jos se on mielestäsi kreationismi niin perustele se (ei mitään goddidit juttua vaan sellaista jota minäkin ei valaistuneena ymmärtäisin:-) )

    "Toisekseen, sano nyt kun evoluutio on mielestäsi väärässä niin anna minulle oikea teoria, jos se on mielestäsi kreationismi niin perustele se (ei mitään goddidit juttua vaan sellaista jota minäkin ei valaistuneena ymmärtäisin:-) )"
    Miten ajattelit voivan luomisesta (ainakaan Raamatun valossa) keskustella/esittää todisteita ellei Jumalaa saa ottaa huomioon? Vai onko meillä käsite-ero kreationismista?
    Ja, miten voidaan tieteessä lähteä jo etukäteen siitä oletuksesta, että Jumalaa ei ole olemassa? Siis, koska Jumalaa ei voida "asettaa mikroskoopin alle", ei Jumalaa voi olla.

    Eikö juuri tämä ole kannanottosi Jumalan olemassaoloon?

    Äänestä

  • Karvinisti kirjoitti:

    Se, että rinnastin evoluutio-opin ja uskon ei ollut vahinko. Olen jopa sitä mieltä, että jos alkemia on tiedettä, niin sitten on evo-oppikin.
    On tietysti hyvä, että asioita tutkitaan, mutta kun evo-oppineet ovat valmiita tekemään vaikka minkälaisia piruetteja sovittaakseen todisteita tutkimustulokseen, niin siinä on jotakin mätää. Ja paljon.
    Samoihin aikoihin kun mediasta poistettiin sisältö, se aloitti evoluutiovyörytyksen joka jatkuu edelleen.
    TV:n inspiroimana olen kirjoitellut asiasta juttuja yleisön osastoihin hyvin tietäen, etteivät ne mene läpi. Niinpä olenkin toimittajien iloksi potkiskellut aika reippaasti vähän joka suuntaan. Jos minulla olisi isommat kengät, potkaisisin ihka oikeasti.
    Tässä yksi juttu malliksi. Niin ja se ”tieteellinen” evokeskustelu mitä tässäkin osastossa käydään on lähinnä lillukanvarsisoppaa. Jopa minäkin maallikkona huomaan sen.

    EVOLUUTIO ON IN IN IN
    Avaatpa minkä tahansa ”tiedotusvälineen”, se oksentaa päällesi evoluutiota niin paljon kuin suinkin viihdemössötykseltään ehtii. Mistä on kysymys?

    Darwin huomasi, että peipot muuttuvat saarelta toiselle mentäessä. Mitä sieltä peipposen munasta kuoriutuikaan toisella saarella, tuliko sieltä lintu vai kala, kissa, kukkanen vai mitä? Usko tai älä, sieltä tuli -peipponen. Tämän järisyttävän havainnon jälkeen Darwin ei koskaan palautunut ennalleen, vaan uskoi ratkaisseensa elämän arvoituksen.

    Darwinismi omaksuttiin nopeasti koska siitä saatiin hyvä lyömäase kirkon mielivaltaa vastaan. Kirkon synnit; inkvisitio, kuohilaat, noitaroviot ja muu saatanallisuus olivat vuosisatojen mittaan aiheuttaneet kansan keskuudessa niin paljon kauhua ja inhoa, että aika oli ns. kypsä.
    Julistettiin että evoluutio on tieteellisesti todistettu tosiasia. Kirkon valta mureni.
    Tiede oli nyt tehnyt oman osansa, mutta tiedenikkarit olivat päässeet saaliin makuun eivätkä enää irrottaneet otettaan. Siitä lähtien on uhrattu suunnattomia summia evoluutioteorian todistamiseksi, vaikka sen piti olla todistettu tosiasia.

    Rahaa on palanut ja palaa, mutta kiistattomia todisteita ei ole ainuttakaan. Kyse on aina todisteiden tulkinnasta. Yhtäkään uutta havaintoa teoria ei ole pystynyt ennustamaan, mutta sujuvasti ne tulkitaan ja ympätään todisteisiin.
    Koska tulkintaa rajoittaa vain tulkitsijan mielikuvitus, niin alkuperäisestä uskonnosta on jäljellä vain Galapagos ja peipot, muuten se on jakautunut lukemattomiin keskenään kiisteleviin lahkoihin. Lahkot jakelevat auliisti ja suuren älämölön saattelemina ikuisia totuuksiaan, jotka hetken päästä armeliaasti unohdetaan syvän hiljaisuuden vallitessa.
    Todiste toisensa jälkeen on osoittautunut vääräksi, monet jopa väärennetyiksi, mutta on yksi joka pysyy, nimittäin tutkimustulos: Evoluutio On Todistettu Tosiasia. Se on niin hyvä tutkimustulos, että mitäpä sitä alvariinsa muuttelemaan, varsinkaan epävarmojen todisteiden takia.

    Vaikka lajien syntykin on vielä uskon asia, niin rivien välistä ja joskus riviltäkin voi lukea, että evoluutio selittää myös itse elämän synnyn. No siinäpä sai luonnonvalinta raapia päätään kun ei ollut mitään mistä valita. Sanoisinko jotta heko. Sanon.

    Osaavissa käsissä Darwinismi on vähintäänkin kristinuskon veroinen työkalu. Sillä(kin) muuttaa vaikkapa mustan valkoiseksi ja ahneuden hyveeksi. Esim. TV2:n Avara luonto sarjan selostuksessa joka toinen sana oli evoluutio. Sarja todisti sitovasti, että jopa viidakossakin vallitsee markkinatalouden lait. On siis aivan oikein ja luonnollista, että saalistajat saalistavat.
    Niinpä niin. En minäkään syytä susia siitä että ne saalistavat, mutta kannatan petokantojen sääntelyä ihmisasutuksen läheisyydessä.

    En ole uskovainen, en usko edes evoluutioteoriaan. Sen sijaan uskon että jos jonakin päivänä löytyy rehellinen tiedemies, niin näissä uskon asioissa hän sanoo samaa kuin kuka tahansa rehellinen ihminen: Minä en tiedä. Minä tiedän että näin ei tule käymään koska evoluutioteoria ”todistaa”, että rosvokapitalismi on oikein ja luonnollista. Ja ketkäpäs viimekädessä päättävätkään tiedenikkarien rahoituksesta.

    Torjuttiin pirulla perkelettä ja tässä sitä ollaan. Evoluutio evoluutio evoluutio evo…

    Ovat muunmuassa kasvien ja kotieläinten jalostus

    Äänestä

  • käärmelahti kirjoitti:

    "Toisekseen, sano nyt kun evoluutio on mielestäsi väärässä niin anna minulle oikea teoria, jos se on mielestäsi kreationismi niin perustele se (ei mitään goddidit juttua vaan sellaista jota minäkin ei valaistuneena ymmärtäisin:-) )"
    Miten ajattelit voivan luomisesta (ainakaan Raamatun valossa) keskustella/esittää todisteita ellei Jumalaa saa ottaa huomioon? Vai onko meillä käsite-ero kreationismista?
    Ja, miten voidaan tieteessä lähteä jo etukäteen siitä oletuksesta, että Jumalaa ei ole olemassa? Siis, koska Jumalaa ei voida "asettaa mikroskoopin alle", ei Jumalaa voi olla.

    Eikö juuri tämä ole kannanottosi Jumalan olemassaoloon?

    Harmi ettei *luomista* tapahdu enää nykyään.
    esim. uusia olentoja/asioita putkahda esiin tyhjästä.

    Äänestä

  • käärmelahti kirjoitti:

    "Toisekseen, sano nyt kun evoluutio on mielestäsi väärässä niin anna minulle oikea teoria, jos se on mielestäsi kreationismi niin perustele se (ei mitään goddidit juttua vaan sellaista jota minäkin ei valaistuneena ymmärtäisin:-) )"
    Miten ajattelit voivan luomisesta (ainakaan Raamatun valossa) keskustella/esittää todisteita ellei Jumalaa saa ottaa huomioon? Vai onko meillä käsite-ero kreationismista?
    Ja, miten voidaan tieteessä lähteä jo etukäteen siitä oletuksesta, että Jumalaa ei ole olemassa? Siis, koska Jumalaa ei voida "asettaa mikroskoopin alle", ei Jumalaa voi olla.

    Eikö juuri tämä ole kannanottosi Jumalan olemassaoloon?

    "Miten ajattelit voivan luomisesta (ainakaan Raamatun valossa) keskustella/esittää todisteita ellei Jumalaa saa ottaa huomioon? Vai onko meillä käsite-ero kreationismista?
    Ja, miten voidaan tieteessä lähteä jo etukäteen siitä oletuksesta, että Jumalaa ei ole olemassa? Siis, koska Jumalaa ei voida "asettaa mikroskoopin alle", ei Jumalaa voi olla. "

    Aaarggh!! Miten se pitäisi rautalangasta vääntää!
    Tieteellä ei ole mitään kannanottoa uskonasioihin!
    USKOVAISILLA TUNTUU OLEVAN KANNANOTTOJA TIETEESEEN, JOTEN SILLOIN TÄYTYY KESKUSTELLA TIETEEN KEINOIN ELI RAAMATTUA EI VOIDA PITÄÄ LÄHTÖKOHTANA MIHINKÄÄN KESKUSTELUUN! tämän takia juuri tarkoitin, että pdettäisiin kaksi ihan eri asiaa erillään! Mielestäni ihmiset saavat uskoa ihan mihin haluavat, mutta tieteellisessä keskustelussa ei voida puhua jumalasta ellei jumalaa saa laittaa mikroskoopin alle...

    "Aaarggh!! Miten se pitäisi rautalangasta vääntää!

    USKOVAISILLA TUNTUU OLEVAN KANNANOTTOJA TIETEESEEN, JOTEN SILLOIN TÄYTYY KESKUSTELLA TIETEEN KEINOIN ELI RAAMATTUA EI VOIDA PITÄÄ LÄHTÖKOHTANA MIHINKÄÄN KESKUSTELUUN! tämän takia juuri tarkoitin, että pdettäisiin kaksi ihan eri asiaa erillään! Mielestäni ihmiset saavat uskoa ihan mihin haluavat, mutta tieteellisessä keskustelussa ei voida puhua jumalasta ellei jumalaa saa laittaa mikroskoopin alle..."

    Olet siis täysin selvillä siitä, missä on tieteen ja uskon raja? Mihin pistät rajan evoluutioteorian kohdalla tietämisen ja uskomisen suhteen? Ehkä huomaat, että ei se olekaan niin yksioikoista...

    "Olet siis täysin selvillä siitä, missä on tieteen ja uskon raja? Mihin pistät rajan evoluutioteorian kohdalla tietämisen ja uskomisen suhteen? Ehkä huomaat, että ei se olekaan niin yksioikoista... "

    Yrität rinnastaa evoluutioteorian ja uskonnot...
    Sitä on helpompi kivittää jos se on tasavertainen esimerkiksi kreationismin kanssa, mutta kun ei näin. Se on aivan totta että kaikkea ei tiedetä evoluutiosta, mutta ei tiedetä fysiikastakaan tai historiastakaan ja silti nuo mainitaan tieteen alla kulkeviksi. Toki on paljon aukkoja johtuen mielettömän pitkistä ajanjaksoista, mutta on myös paljon konkreettista todistetta, dna, fossiilit(vai voitko selittää noita kreationismin keinoin)
    Se on totta että kaikkeen tulisi suhtautua kriittisesti, mutta se koskee myös kristittyjä:-)

    sisältää käsittääkseni ainakin rehellisen ja avoimen lähtökohdan ja valmiuden (usein nöyryyttä) myöntää virheensä.
    Nämä ovat varsin kovia vaatimuksia, kun jokainen ajattelee omia lähtökohtiaan.

    "Se on aivan totta että kaikkea ei tiedetä evoluutiosta, mutta ei tiedetä fysiikastakaan tai historiastakaan ja silti nuo mainitaan tieteen alla kulkeviksi."
    Ei tiede itsessään "pyhitä" mitään.

    "...dna, fossiilit(vai voitko selittää noita kreationismin keinoin)"
    Tässä tulemme samaan kohtaan, mistä aloitimme. En hallitse kreationismia, molekyylibiologiaa, arkeologiaa..., joten en osaa selittää. Uskon Raamatun luomiskertomukseen ja tätä taustaa vasten peilaan asioita hieman eri tavalla. Ymmärrän kyllä evoluutikkojen turhautumisen tässä kohden. Toisaalta on hyvin mielenkiintoista ajatella, miksi ihmisen alkuperä herättää näin paljon keskustelua yksistään yhdessä suomalaisessa nettikeskusteluosiossa, jos tiede olisi niin kiistattomasti asian ratkaissut. Syyllistymmekö tyhjän jauhamiseen puolin toisin...vai olisiko niin, että Jumalaa ei sittenkään ole vielä selitetty olemattomiin.

    "Toisaalta on hyvin mielenkiintoista ajatella, miksi ihmisen alkuperä herättää näin paljon keskustelua yksistään yhdessä suomalaisessa nettikeskusteluosiossa, jos tiede olisi niin kiistattomasti asian ratkaissut."

    Ei herättäisi jos ihmiset viitsisivät ottaa asioista selvää ennenkuin vaahtoisisivat "evoluution kuolemasta" .Eiköhän tämä keskustelupalsta kerro sitä että jotkut eivät raamatun ulkopuolisia lukukokemuksia harrasta:-)

    "vai olisiko niin, että Jumalaa ei sittenkään ole vielä selitetty olemattomiin. "

    Ei evoluutio kiellä jumalan olemassaoloa, uskon itsekin että joku voima on pannut kaiken alulle, mutta uskon myös että sen jälkeen olemme omillamme... Ei ole paljon rukousvastauksia tullut:-)

    Kysynpä siis sinulta, miksi sinusta ja muista ketkä uskovat jumalaan on niin vaikea hyväksyä että vaikka olisimmekin jumalan lapsia niin olemme myös osa luonnonkiertokulkua. Ovathan muutkin eläimetkin "jumalan lapsia"(siis jos jumala on olemassa)Vai onko kysymys enemmänkin lapsellisesta itsensä vastustamisesta: - En haluu olla mikään eläin vaan kaiken yläpuolella, apinat on ihan tyhmiä:-) -

    sovittamisesta Raamattuun ja luomiskertomukseen on teologisesti (raamatullisessa mielessä, sillä varmasti on näkemyksiä, joissa Raamatun sanalla ei edes teologisessa mielessä ole paljoakaan painoarvoa) kestämätön. Raamatun mukaan kuolema (=synnin seuraus) tuli maailmaan syntiinlankeemuksessa. Jumalan sovitustyö Jeesuksessa Kristuksessa vahvistaa tämän, sillä jos kuolema/synti olisi jo ollut olemassa, niin miksi Jeesuksen olisi tarvinnut kuolla meidän syntiemme puolesta? Eihän esimerkiksi tappaminen olisi silloin syntiä, vaan eloonjäämiskamppailua jne.

    hyvin ohitit koko jutun tuolla syntijutulla...

    Synnin määritelmä riippuu ihmisen/kulttuurin omasta moraalikäsityksestä. Esimerkiksi kuinka moni ristiretkiritari piti itseään syntisenä vaikka teurasti lapsia ja naisia tuhatpäin...
    Eivät eläimet "murhaa" toisiaan vaan kamppailevat omasta eloonjäämisestä.

    En silti ajattele raamatusta "pahaa", se on todella hyvä elämänfilosofian opas, mutta luonnontieteellinen teos se ei ole vaikka voissa paistais:-)

    on perustavaa laatua oleva asia Raamatussa. Se ei ole "ohittamista" tms. Ei Raamattua "lueta" poimien sieltä sitä, mikä itselle sopii.

    Syntiä ei ihminen voi määritellä, koska ihminen on syntinen. Toisin sanoen niistä syntimääritelmistä tulisi ihmistä itseään suosivia kuten mainitsemasi ristiretkeläiset. Ainoa, joka voi määritellä synnin, on Jumala Sanassaan ja Raamatun mukaan juuri synti on leimannut luomakuntaa hyvin raskaalla tavalla. Tätä taustaa vasten on vaikeaa puhua luomisesta, jos siitä on jätettävä niitä asioita pois, jotka ovat siihen vaikuttaneet.

    "En silti ajattele raamatusta "pahaa", se on todella hyvä elämänfilosofian opas, mutta luonnontieteellinen teos se ei ole vaikka voissa paistais:-)"
    En minäkään pidä Raamattua varsinaisena luonnontietellisenä teoksena, se ei ole sen ensisijainen tarkoitus. Raamatusta voi kuitenkin lukea, mikä on Jumalan tahto suhteessa ihmiseen ja ihmisen alkuperä. Siihen ei evoluutio sattumankauppoineen sovi.

    ei evoluutio ole sattumankauppaa vaan muokkautumista ympäristön "tarpeisiin". Sattumaa se ei ole. Ei ole sattumaa että luonto on sen näköinen kuin se on nyt. Se on sopeutunut tämän planeetan olosuhteisiin. Jos kaikki olisi "sattumaa" , ei ihmistä olisi kehittynyt:-)

    Olet oikeassa että ei voi puhua luomisesta jos ei voi tuoda raamatun sanomaa esille, mutta siksi kreationismi onkin pseudotiedettä. Sitä ei voi mitata tai havannoida ainakaan "perinteisin tieteen keinoin".
    Mutta hei vapaa maa, jokainen uskokoon mihin haluaa:-)
    Aurinkoista päivänjatkoa:-)

    Äänestä

  • käärmelahti kirjoitti:

    sovittamisesta Raamattuun ja luomiskertomukseen on teologisesti (raamatullisessa mielessä, sillä varmasti on näkemyksiä, joissa Raamatun sanalla ei edes teologisessa mielessä ole paljoakaan painoarvoa) kestämätön. Raamatun mukaan kuolema (=synnin seuraus) tuli maailmaan syntiinlankeemuksessa. Jumalan sovitustyö Jeesuksessa Kristuksessa vahvistaa tämän, sillä jos kuolema/synti olisi jo ollut olemassa, niin miksi Jeesuksen olisi tarvinnut kuolla meidän syntiemme puolesta? Eihän esimerkiksi tappaminen olisi silloin syntiä, vaan eloonjäämiskamppailua jne.

    Moi !

    Tässä aina unohdetaan että:

    Uskominen korkeamman voiman, Jumalan, olemassaoloon ei tarvitse mitenkään liittyö Raamattu-nimisen kirjan tarinoihin.

    Tämä on oiva tapa sotkea asioita, useat jotka uskovat Jumalaan ovat sitä mieltä että Raamtun Jumala ei ole "se oikea".

    Jatkakaa...

    --

    Äänestä

  • Alex kirjoitti:

    ole huomannut, että tässä on kyse Raamatun Jumalasta, joka ilmoittaa olevansa ainoa Jumala.

    Äänestä

  • käärmelahti kirjoitti:

    ole huomannut, että tässä on kyse Raamatun Jumalasta, joka ilmoittaa olevansa ainoa Jumala.

    Moi !

    "joka ilmoittaa olevansa ainoa Jumala."

    Niinhän ne yleensä ilmoittelevat, tai paremminkin niin kiroissa sanotaan jumalien ilmoittavan.

    Kirjoitettu teos (Raamattu) ei kyllä osoita millään tavalla olevansa jumalan sanaa. Selvästi erehtyväisten ihmisten kirjoittama sen ymmärryksen mukaan mikä heillä kirjoitushetkellä on ollut. Kokoelma vanhoja elämänohjeita ja viisauksia liitettynä tarustoon.

    Kuitenkin jos puhutaan jumalan/jumalien tarpeellisuudesta maailmankaikkeudessa niin sen ei tarvitse liittyä mitenkään Raamatun jumalaan (tai jumaliin , kolmiyhteys). Tämä on kokonaan toinen kysymys.

    --

    Äänestä

  • käärmelahti kirjoitti:

    sovittamisesta Raamattuun ja luomiskertomukseen on teologisesti (raamatullisessa mielessä, sillä varmasti on näkemyksiä, joissa Raamatun sanalla ei edes teologisessa mielessä ole paljoakaan painoarvoa) kestämätön. Raamatun mukaan kuolema (=synnin seuraus) tuli maailmaan syntiinlankeemuksessa. Jumalan sovitustyö Jeesuksessa Kristuksessa vahvistaa tämän, sillä jos kuolema/synti olisi jo ollut olemassa, niin miksi Jeesuksen olisi tarvinnut kuolla meidän syntiemme puolesta? Eihän esimerkiksi tappaminen olisi silloin syntiä, vaan eloonjäämiskamppailua jne.

    Moi !

    "sovittamisesta Raamattuun ja luomiskertomukseen on..."

    Havaittujen tosiasioiden sovittaminen kirjaimelliseen Raamatun tulkintaan on mahdotonta. Ylitsepääsemätön ristiriita.

    Kumpi on silloin väärässä? Todellisuus vai ihmisten kirjoittama kirja?

    Minusta vastaus on helppo ja yksinkertainen. Jos kirja eroaa todellisuudesta niin kirjassa on virheitä.

    --

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Karvinisti kirjoitti:

Ihminen kestää epävarmuutta huonosti ja on valmis maksamaan hyvänkin hinnan varmasta tiedosta. Niinpä varmaa tietoa on ollut tyrkyllä aikojen alusta tähän päivään asti.
Ensimmäinen ihmispari katseli pöllämystyneenä ympärilleen ja ihmetteli, että mistä me tähän tupsahdettiin ja onko maailma syntynyt itsestään vai onko sillä Tekijä. Sama pähkäily jatkuu edelleen ja varmaa tietoa löytyy joka lähtöön. Pääjakolinja on välillä Jumala/sattuma.
Mielestäni Jumala-puoli on paremmassa asemassa, koska se perustuu avoimesti uskoon, kun taas sattumaan ja tieteeseen vetoaminen edellyttää tieteellistä todistusta asiassa, joka ei ole tieteen keinoin ratkaistavissa.
Uskoitpa niin tai näin, uskosi perustuu uskoon. Tämä on varma tieto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu