Huomasin, että eihän Unkari ja Puola voi erota EU:

Puola ja Unkari ei voi edes erota EU:sta ja sehän on kaikki ihan näytelmää.
Sillä verrukeella saadaan tukia ja lainaa EU:lta. Toisaalta Puola ja Unkari
on tällä keinolla ajamassa itsensä nurkkaan tai velka selvitykseen.

EU:sta eroaminen tarkoittaa kokonaan oman talouden ja teollisuuden ja
tuotannon lähes omavaraisuutta. EU:sta eroaminen johtaa asuntojen ja
sijoitusten realisointiin hyvin nopeasti.

Eihän jäljelle jääneen EU:n tarvitse hyväksyä kauppasopimuksia jos ne ovat
sille huonoja ja merkityksettömiä. Sama tulee olemaan myös Britannian kanssa.
Nyt varsinkin, kun Trump on viemässä USA:ta kauppasotaan, niin olisi ihan hullua
uskoa, että joku avaisi vielä omia markkinoitaan enemmän ja loisi maahansa
työttömyyttä ? Työttömyys tarkoittaa myös arvonalennuksia, niin sijoituksiin, kuin
reaaliomaisuuteen. ( Aina kysyntä/tarjonta )

Persut ja väyryset koetti syöttää Teille kurjuutta ja köyhyyttä puhumalla suomea irti
EU:sta. Se tarkoittaa myös edellä mainittua. Eli Omaa talouden ja teollisuuden ja
tuotannon lähes omavaraisuutta. ( Suomen suurimmat yhtiöt ovat kaikki lähes
myytyjä ja lainoitettuja ulkomaisella pääomalla )

Se olisi tarkoittanut liike- ja talousmaailmassa hurjaa inflaatiota eli rahan arvon
alentamista ja sen ostovoima olisi alentunut ulkolaisiin tuotteisiin. Jokainen
näkee mitä tavaroita ja esineitä hänellä on ja mitä hän syö ja juo ja missä ne on
tuotettu. Ajatelkaa millaista paskaa on yleensä päässyt eduskuntaan ? ?
Se olisi tarkoittanut lisäksi kaikkien sijoitusten ja kiinteistöjen ja omaisuuden
hinnanalennusta!

Ulkolaiset pankit ja rahastot ja yhtiöt eivät olisi ikinä hyväksyneet muuta, kuin
Euroa tai USD tai missä valuutassa sopimukset on tehty velkojen maksuvälineenä.

Minkä vuoksi edes valtakunnan lehdet eivät ole kertoneet näitä tosiasioita.
Vastuu on myös yliopistoilla ja valtakunnan medialla näistä asioista.

Toki minä tiedän, että suomessa on monella monella kurjat oltavat ja monet
pakolaiset ovat rikkaampi jo heidän oman maansa varallisuuden vuoksi.
Se syy ei kuitenkaan ole pakolaisen jos joku hänelle rahaa jakaa ja monen perhe
piirissä on myös veljiä tai sisaria jotka ovat saaneet enemmän isältä ja äidiltä.

Toki, He voivat erota, mutta moniko olisi niellyt ja moniko olisi jäänyt kurjuuteen
ilman aseita ja rautaportteja ?

5

211

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jj3

      80-85% maailmankaupasta on eu:n ulkoluolella.
      On vain fiksumpaa sopia siellä.
      Brexit johtaa britit parempaan sopimukseen amerikan kanssa ja molemmat taloudet kasvavat.
      EU luotiin globalistien toimesta ajamaan kansallisvaltiot alas.

    • UnionFan

      "Puola ja Unkari ei voi edes erota EU:sta ja sehän on kaikki ihan näytelmää."

      Kyllä voivat, mutta eihän ne hulluja ole.

      "Sillä verrukeella saadaan tukia ja lainaa EU:lta. Toisaalta Puola ja Unkari
      on tällä keinolla ajamassa itsensä nurkkaan tai velka selvitykseen."

      Ei suinkaan. EU saattaa kyllä yrittää jotain toimia, koska tuet menevät valtapuolueiden harjoittamaan korruptioon.

      "EU:sta eroaminen tarkoittaa kokonaan oman talouden ja teollisuuden ja
      tuotannon lähes omavaraisuutta. EU:sta eroaminen johtaa asuntojen ja
      sijoitusten realisointiin hyvin nopeasti. "

      Hölynpölyä. Eron jälkeen valtio jatkaa elämäänsä ilman yhteistyötä EU:n kanssa.

    • Eurooppa, USA ja Japani ja Kiina hallitsee maailmankauppaa suveneerisesti.
      Voit sinä papuja ja vehnäjauhoja myydä ympäri ämpäri, mutta kaikki fiksumpi
      kauppa on kyllä näiden käsissä.

    • Puolakunniaan

      Puolassa ovatkin keksineet uuden kikan, toimeentulotukea saavat voidaan pakottaa töihin.
      Suomen kannattaisi ottaa mallia Puolasta ?
      Vai mitä sanoo Puola-Unkari funclubin vetäjät ?

      • Se-oli-Unkari

        joka poistaa sosiaalituen, ellei ota tarjottua työtä.
        EU-vihaajieni ihannemaa alkaa olla yhden miehn koruptoitunut dikatuuri, joka elää EU:n tukirahoilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe