Ilmaisen energian, joita luonto tarjoaa meille energiavirroissaan (aurinko, tuuli, vesi) hyödyntäminen sähkön ja lämmön tuotannossa on tietysti erittäin järkevää, kun sen tekee luonnon ehdoilla. Tuulen energiaa kannattaa hyödyntää siten, että sillä tuotetaan sähköä aina kun se on mahdollista - se on siis ajateltavissa perusvoimaa tukevaksi energiaksi. Tuulivoiman ylituotanto kannattaa varastoida, esimerkiksi pumppuvoimaloihin.
Luonnon ilmaiset energiavirrat ovat ilman muuta parhaita energialähteitä ihmistenkin hyödynnettäväks. Ilmainen 'polttoaine' paikan päälle tuotuna on myös suuri taloudellinen etu.
Ilmaisen energian hyödyntäminen
97
5465
Vastaukset
- Samaamieltä
Näin on, mutta luulisi ilmaisen pärjäävän omillaan ilman miljarditukiaisia.
Mihin rakennetaan Suomen ensimmäinen pumppuvoimala?- Antti_Kalevi
Aloitus on valheellinen. Minkän energiatuotannon hyödyntäminen ei todellakaan ole ilmaista. Ehkä aloittaja ei tunne lainkaan sähköntuotannon tai lämmöntuotannon todellisuutta. Hyödyntäminen vaatii aina tekniikkaa jolla se tapahtuu. Kummassakin tuotannossa ne ovat erilaisia ja maksavat vähän tai paljon riippuen tuotannon suuruudesta. Esim. aurinkokennot suuren kauppakeskuksen katolla ovat pelkästään asennustöineen maksaneet paljon ja teniset laitteet vielä päälle. Miksei aloittaja ole perehtynyt asiaan lainkaan vaan sortuu kirjoittamaan täysin perättömiä?
"Samaamieltä
6.6.2018 7:04
Näin on, mutta luulisi ilmaisen pärjäävän omillaan ilman miljarditukiaisia.
Mihin rakennetaan Suomen ensimmäinen pumppuvoimala?"
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15304635/ilmaisen-energian-hyodyntaminen#comment-93995049
Taisit olla ainoa joka mutisematta tiesi asian oikeksi. Hyvin ymmärsit sen. Muut voivat lukea viestin https://keskustelu.suomi24.fi/t/15304635/ilmaisen-energian-hyodyntaminen#comment-94032140
Eikös tuulivoimaat jo saa ilman tukea Suomessakin. Täällä on juttua sisiitä.
Ei taida Suomeen pumppuvoimalaa tulla. wikipedia:
"Suomessa pumppuvoimalaitoksia on suunniteltu Korpilahden Vaarunvuoreen, ydinsähkön säätötarpeisiin, mutta suunnitelmista on luovuttu ja alueesta on tehty luonnonsuojelualue[9]. Pyhäsalmen kaivoksesta kaavaillaan mahdollisesti pumppuvoimalaitosta, kun malmi ehtyy, näillä näkymin vuonna 2019. [10] Myös Enontekiössä on selvitetty pumppuvoimalan rakentamismahdollisuuksia tuulienergian säätövoimaksi. [11]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pumppuvoimalaitos
Olin täällä ihan uusi kun tuo Vaarunvuoren pumppuvoimala oli vielä "kuuma aihe".- Energia.pohtija
Pumppuvoimalan rakentaminen ei olisi ilmaista, vaikka itse kaivos on valmiina. Vaadittavien pumppujen hinnat olisivat suuria nostokorkeudestakin johtuen, eikä tuollaiseen käyttöön mitkään hyllystä otetut uppopumput kävisi. Ohjaustekniikka ym. lisäävät vielä hintaa ja putkiakin tarvitaan paljon. Niiden tulisi olla vähintään ruostumatonta terästä. Eli ei lainkaan ilmaista energiaa tuotantoon, mutta pilottina tuollainen kiinnostaisi alalla toimivia, jotta nähtäisiin toimivuus käytännössä.
Energia.pohtija kirjoitti:

Tuuli on ilmaista.
- TottakinMukaan
stuxnet kirjoitti:
Tuuli on ilmaista.
Hyödyntäminen käyttöön ei ole. Joka toisin väittää puhuu vihreää valhetta tahallisesti ti on täysin tietämätön energia-asioista.
- NoinOn
Tänä vuonna ilmainen tuulivoima tekee veronmaksajille 250 milj€ laskun.
- seilor
En ole kuullutkaan ilmaisesta tuulivoimasta, mutta tuuli on ilmaista, ihan niinkuin Stuxnet sanoi.
- ei-ole-ilmaista
seilor kirjoitti:
En ole kuullutkaan ilmaisesta tuulivoimasta, mutta tuuli on ilmaista, ihan niinkuin Stuxnet sanoi.
Jokainen suomalainen veronmaksaja joutuu maksamaan tuulesta tuulimylläreille.
Silloin kun ei tuule ei maksua myöskään synny.
http://tuulivahinko.fi/ ei-ole-ilmaista kirjoitti:
Jokainen suomalainen veronmaksaja joutuu maksamaan tuulesta tuulimylläreille.
Silloin kun ei tuule ei maksua myöskään synny.
http://tuulivahinko.fi/Minä en maksa tuulesta mitään.
- ei-ole-ilmaista
stuxnet kirjoitti:
Minä en maksa tuulesta mitään.
Et siis ilmeisesti maksa verojakaan? Eikö sulla oo oikeeta duunia jonka liksasta joutuisi maksamaan verot tuulellekin kun joudat roikkumaan täällä kaiket päivät ja osan yötäkin?
http://tuulivahinko.fi/ - se-vain-että
seilor kirjoitti:
En ole kuullutkaan ilmaisesta tuulivoimasta, mutta tuuli on ilmaista, ihan niinkuin Stuxnet sanoi.
Seilorikin tarvitsee purjeet voidakseen hyödyntää ilmaista tuulivoimaa.
Vaikka rätit itse ompelisi niin kangas silti maksaa. - TottakinMukaan
se-vain-että kirjoitti:
Seilorikin tarvitsee purjeet voidakseen hyödyntää ilmaista tuulivoimaa.
Vaikka rätit itse ompelisi niin kangas silti maksaa.Piipertäjät kantavat säkillä valoa sisälle ja luulevat säkin valmistuneen ilmaisksi. Kuinka joktkut voivat olla noin tietämättömiä energiatuotannosta käytännössä.
- Taustatietoa
TottakinMukaan kirjoitti:
Piipertäjät kantavat säkillä valoa sisälle ja luulevat säkin valmistuneen ilmaisksi. Kuinka joktkut voivat olla noin tietämättömiä energiatuotannosta käytännössä.
Tuuli on ilmaista kaikille.
- TottakinMukaan
Todellisuudessa mikään ei ole ilmaista. Pitäisi muistaa kaikkien että puhuttaisiin totta. Hyödyntäminen tarkoittaa energiankäyttöön ottoa ja se vaatii laitteita ja niiden asentamista. Eli totuus on ettei ilmaisia ei ole. Aurinkovoimalat ja tuulivoimalat maksavat asennustöineen hyvinkin paljon eli se EI OLE ILMAISTA.
"TottakinMukaan
6.6.2018 9:57
Todellisuudessa mikään ei ole ilmaista. Pitäisi muistaa kaikkien että puhuttaisiin totta. Hyödyntäminen tarkoittaa energiankäyttöön ottoa ja se vaatii laitteita ja niiden asentamista. Eli totuus on ettei ilmaisia ei ole. Aurinkovoimalat ja tuulivoimalat maksavat asennustöineen hyvinkin paljon eli se EI OLE ILMAISTA."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15304635/ilmaisen-energian-hyodyntaminen#comment-93996264
Ajatella - sinäkö todellakin maksat esim. auringosta maahan saapuvasta lämpöeneriasta? Olet saanut sitä koko elämäsi ajan, olitpa ihan minkä ikäinen tahansa, ja jopa ennen syntymääsi!
Pistäppä vähän lisää tottakin mukaan, jookosta, ja kerro paljonko olet noin suuren piirtein maksanut hyödyntämästäsi auringon lämpöenergiasta. MInä en ole maksanut siitä mitään, en todellakaan!- nähty-on
"Hyödyntäminen tarkoittaa energiankäyttöön ottoa ja se vaatii laitteita ja niiden asentamista."
Luetun ymmärtäminen ei todellakaan ole Stuxnetin vahvimpia puolia. - TottakinMukaan
stuxnet kirjoitti:
"TottakinMukaan
6.6.2018 9:57
Todellisuudessa mikään ei ole ilmaista. Pitäisi muistaa kaikkien että puhuttaisiin totta. Hyödyntäminen tarkoittaa energiankäyttöön ottoa ja se vaatii laitteita ja niiden asentamista. Eli totuus on ettei ilmaisia ei ole. Aurinkovoimalat ja tuulivoimalat maksavat asennustöineen hyvinkin paljon eli se EI OLE ILMAISTA."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15304635/ilmaisen-energian-hyodyntaminen#comment-93996264
Ajatella - sinäkö todellakin maksat esim. auringosta maahan saapuvasta lämpöeneriasta? Olet saanut sitä koko elämäsi ajan, olitpa ihan minkä ikäinen tahansa, ja jopa ennen syntymääsi!
Pistäppä vähän lisää tottakin mukaan, jookosta, ja kerro paljonko olet noin suuren piirtein maksanut hyödyntämästäsi auringon lämpöenergiasta. MInä en ole maksanut siitä mitään, en todellakaan!Miksi valehtelet noin härskisti. Ei se auringon energia sieltä taivaalta tule ilmaiseksi, eikä ilman tekniikkaa esim. sähköliedelleni. Kyllä siinä on kennot, johdotukset, vaihtosuuntajat , akustot ym. tekniikka asennustöineen tehtynä ennen kuin liesi toimii. Oletko tosiaan noin tietämätön käytännön asioista ja tekniikasta? Kas kun et ehdota vihreintä ohjetta eli kuljettaa se auringon valo säkin kanssa lieden ääreen. En olisi ikinä uskonut noin heikkoa käytännön tietämystä edes sinulta. Laitteisto ei ole koskaan ilmaista eikä ilman niitä aurinkoenergia, eikä mikään muukaan toimi käytännössä.
- ihanaa
TottakinMukaan kirjoitti:
Miksi valehtelet noin härskisti. Ei se auringon energia sieltä taivaalta tule ilmaiseksi, eikä ilman tekniikkaa esim. sähköliedelleni. Kyllä siinä on kennot, johdotukset, vaihtosuuntajat , akustot ym. tekniikka asennustöineen tehtynä ennen kuin liesi toimii. Oletko tosiaan noin tietämätön käytännön asioista ja tekniikasta? Kas kun et ehdota vihreintä ohjetta eli kuljettaa se auringon valo säkin kanssa lieden ääreen. En olisi ikinä uskonut noin heikkoa käytännön tietämystä edes sinulta. Laitteisto ei ole koskaan ilmaista eikä ilman niitä aurinkoenergia, eikä mikään muukaan toimi käytännössä.
Auringon lämpösäteily maapallolle on ihan ilmaista
- TottakinMukaan
ihanaa kirjoitti:
Auringon lämpösäteily maapallolle on ihan ilmaista
Mutta hyötykäyttöön ottaminen maksaa.
- uusiutuva.maakaasu
TottakinMukaan kirjoitti:
Miksi valehtelet noin härskisti. Ei se auringon energia sieltä taivaalta tule ilmaiseksi, eikä ilman tekniikkaa esim. sähköliedelleni. Kyllä siinä on kennot, johdotukset, vaihtosuuntajat , akustot ym. tekniikka asennustöineen tehtynä ennen kuin liesi toimii. Oletko tosiaan noin tietämätön käytännön asioista ja tekniikasta? Kas kun et ehdota vihreintä ohjetta eli kuljettaa se auringon valo säkin kanssa lieden ääreen. En olisi ikinä uskonut noin heikkoa käytännön tietämystä edes sinulta. Laitteisto ei ole koskaan ilmaista eikä ilman niitä aurinkoenergia, eikä mikään muukaan toimi käytännössä.
Valehtelu on ilmaista. Voi ilmaiseksi trollata toisten todenperäisiä kommentteja. Vihreä valhe elättää trollitehtaan väkeä.
Ilmeisesti hyvin pienen ÄO:n omaava nimimerkki ei ujostele kertoa sitä koko maailmalle:
"nähty-on
6.6.2018 11:29
"Hyödyntäminen tarkoittaa energiankäyttöön ottoa ja se vaatii laitteita ja niiden asentamista."
Luetun ymmärtäminen ei todellakaan ole Stuxnetin vahvimpia puolia. "
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15304635/ilmaisen-energian-hyodyntaminen#comment-93997143
Tuo oli hänen kommenttinsa tähän viestiini:
"Ilmaisen energian hyödyntäminen
stuxnet
5.6.2018 22:10
Ilmaisen energian, joita luonto tarjoaa meille energiavirroissaan (aurinko, tuuli, vesi) hyödyntäminen sähkön ja lämmön tuotannossa on tietysti erittäin järkevää, kun sen tekee luonnon ehdoilla. Tuulen energiaa kannattaa hyödyntää siten, että sillä tuotetaan sähköä aina kun se on mahdollista - se on siis ajateltavissa perusvoimaa tukevaksi energiaksi. Tuulivoiman ylituotanto kannattaa varastoida, esimerkiksi pumppuvoimaloihin.
Luonnon ilmaiset energiavirrat ovat ilman muuta parhaita energialähteitä ihmistenkin hyödynnettäväks. Ilmainen 'polttoaine' paikan päälle tuotuna on myös suuri taloudellinen etu. "
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15304635/ilmaisen-energian-hyodyntaminen
Mitenhän tänne saataisiin edes jonkinlaista viestien laadunvalvontaa?
Pistetään sitten toinenkin vähän samanlainen juttu tähän.
"stuxnet
6.6.2018 10:56
"TottakinMukaan
6.6.2018 9:57
Todellisuudessa mikään ei ole ilmaista. Pitäisi muistaa kaikkien että puhuttaisiin totta. Hyödyntäminen tarkoittaa energiankäyttöön ottoa ja se vaatii laitteita ja niiden asentamista. Eli totuus on ettei ilmaisia ei ole. Aurinkovoimalat ja tuulivoimalat maksavat asennustöineen hyvinkin paljon eli se EI OLE ILMAISTA."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15304635/ilmaisen-energian-hyodyntaminen#comment-93996264
Ajatella - sinäkö todellakin maksat esim. auringosta maahan saapuvasta lämpöeneriasta? Olet saanut sitä koko elämäsi ajan, olitpa ihan minkä ikäinen tahansa, ja jopa ennen syntymääsi!
Pistäppä vähän lisää tottakin mukaan, jookosta, ja kerro paljonko olet noin suuren piirtein maksanut hyödyntämästäsi auringon lämpöenergiasta. MInä en ole maksanut siitä mitään, en todellakaan! "
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15304635/ilmaisen-energian-hyodyntaminen#comment-93996818- nähty-on
"Ilmaisen energian, joita luonto tarjoaa meille energiavirroissaan (aurinko, tuuli, vesi) hyödyntäminen sähkön ja lämmön tuotannossa " lukee aloituksessasi.
Ja siihen vastaus "Hyödyntäminen tarkoittaa energiankäyttöön ottoa ja se vaatii laitteita ja niiden asentamista."
Onko sinulla ilmainen tuulivoimala tontillasi? Montako ilmaista aurinkpaneelia on katollasi?
Pitäisi ensin ymmärtää mistä jankuttaa. nähty-on kirjoitti:
"Ilmaisen energian, joita luonto tarjoaa meille energiavirroissaan (aurinko, tuuli, vesi) hyödyntäminen sähkön ja lämmön tuotannossa " lukee aloituksessasi.
Ja siihen vastaus "Hyödyntäminen tarkoittaa energiankäyttöön ottoa ja se vaatii laitteita ja niiden asentamista."
Onko sinulla ilmainen tuulivoimala tontillasi? Montako ilmaista aurinkpaneelia on katollasi?
Pitäisi ensin ymmärtää mistä jankuttaa.Tuuli on sinullekin ilmainen
"Ilmaisen energian, joita luonto tarjoaa meille energiavirroissaan (aurinko, tuuli, vesi) hyödyntäminen sähkön ja lämmön tuotannossa "- TottakinMukaan
stuxnet kirjoitti:
Tuuli on sinullekin ilmainen
"Ilmaisen energian, joita luonto tarjoaa meille energiavirroissaan (aurinko, tuuli, vesi) hyödyntäminen sähkön ja lämmön tuotannossa "Mikään ei ole ilmaista, koska laitteet ja työt maksavat. Näköjään vihreä tekniikka on poikkeus, koska auringon energian siirtäminen säkin kanssa on ilmaista, mutta se ei toimi. Miksi valehtelet toistuvasti. Mikään energia ei todellakaan ole ilmaista, koska sen hyödyntäminen ( aloituksessakin mainittu) ei ole ilmaista, eikä mahdollista ilman teknisiä laitteita ja työtä.
- sddsf
Tehkää ilmiantoja Stuxnetistä. Hän antaa ymmärtää että kommentoija omaa alhaisen älykkyys osamäärän.
- nähty-on
sddsf kirjoitti:
Tehkää ilmiantoja Stuxnetistä. Hän antaa ymmärtää että kommentoija omaa alhaisen älykkyys osamäärän.
Kestän kyllä Stuxnetin aivopierut ilman ilmiantoja. Ei ne ole sen arvoisia.
Mökellykset kertoo vain Stuxnetin omasta ÄO:sta jatkuvine jankutuksineen. nähty-on kirjoitti:
"Ilmaisen energian, joita luonto tarjoaa meille energiavirroissaan (aurinko, tuuli, vesi) hyödyntäminen sähkön ja lämmön tuotannossa " lukee aloituksessasi.
Ja siihen vastaus "Hyödyntäminen tarkoittaa energiankäyttöön ottoa ja se vaatii laitteita ja niiden asentamista."
Onko sinulla ilmainen tuulivoimala tontillasi? Montako ilmaista aurinkpaneelia on katollasi?
Pitäisi ensin ymmärtää mistä jankuttaa.Hyvä. Ymmärät jo, että luonnon energiavirrat aurinko, tuuli, ja vesi OVAT ilmaisia.
Sitten sinun pitää vielä ymmärtää, että olet hyödyntänyt joitain niistä jo ennen syntymääsi, ja tulet hyödyntämään kuolemaasi saakka.- Sossuko.maksaa
stuxnet kirjoitti:
Hyvä. Ymmärät jo, että luonnon energiavirrat aurinko, tuuli, ja vesi OVAT ilmaisia.
Sitten sinun pitää vielä ymmärtää, että olet hyödyntänyt joitain niistä jo ennen syntymääsi, ja tulet hyödyntämään kuolemaasi saakka.Mutta niiden hyödyntäminen energiakäyttöön ei ole ilmaista. En yhtään ihmettele lempinimeäsi tollo, koska kaikki muut tietävät ettei niiden hyödyntäminen käyttöön ole ilmaista. Vaikka sossu kustantaisi sulle sähkön ja veden, niin veronmaksajille sossun kautta se ei ole ilmaista. Jos joku niin väittää niin valehtelee.
- nähty-on
Sossuko.maksaa kirjoitti:
Mutta niiden hyödyntäminen energiakäyttöön ei ole ilmaista. En yhtään ihmettele lempinimeäsi tollo, koska kaikki muut tietävät ettei niiden hyödyntäminen käyttöön ole ilmaista. Vaikka sossu kustantaisi sulle sähkön ja veden, niin veronmaksajille sossun kautta se ei ole ilmaista. Jos joku niin väittää niin valehtelee.
Aloituksessaan Stuxnet kirjoittaa nimenomaan tuulen ja auringon energiavirtojen hyödyntämisestä. Saantuaan ns. nenilleen alkaa jankuttaa jotain ihan muuta.
Tyypillistä Stuxnetia. nähty-on kirjoitti:
Aloituksessaan Stuxnet kirjoittaa nimenomaan tuulen ja auringon energiavirtojen hyödyntämisestä. Saantuaan ns. nenilleen alkaa jankuttaa jotain ihan muuta.
Tyypillistä Stuxnetia.Suora lainaus:
"Ilmaisen energian, joita luonto tarjoaa meille energiavirroissaan (aurinko, tuuli, vesi)"
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15304635/ilmaisen-energian-hyodyntaminen
Siis: luonnon omat energiavirrat (aurinko, tuuli, vesi) ovat ilmaisia.
Yritä ymmärtää. Ei tuo niin vaikeaa ole.- nähty-on
stuxnet kirjoitti:
Suora lainaus:
"Ilmaisen energian, joita luonto tarjoaa meille energiavirroissaan (aurinko, tuuli, vesi)"
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15304635/ilmaisen-energian-hyodyntaminen
Siis: luonnon omat energiavirrat (aurinko, tuuli, vesi) ovat ilmaisia.
Yritä ymmärtää. Ei tuo niin vaikeaa ole."Ilmaisen energian, joita luonto tarjoaa meille energiavirroissaan (aurinko, tuuli, vesi) hyödyntäminen"... lukee aloituksessasi. Jätät sanan "hyödyntäminen" pois jatkojankutuksissasi.
Kirjoituksen sanoma muuttuu ihan erilaiseksi. Hyödyntäminen ei olekaan ilmaista. - anteli
nähty-on kirjoitti:
"Ilmaisen energian, joita luonto tarjoaa meille energiavirroissaan (aurinko, tuuli, vesi) hyödyntäminen"... lukee aloituksessasi. Jätät sanan "hyödyntäminen" pois jatkojankutuksissasi.
Kirjoituksen sanoma muuttuu ihan erilaiseksi. Hyödyntäminen ei olekaan ilmaista.Sano vielä se että mikä on ilmaista
nähty-on kirjoitti:
"Ilmaisen energian, joita luonto tarjoaa meille energiavirroissaan (aurinko, tuuli, vesi) hyödyntäminen"... lukee aloituksessasi. Jätät sanan "hyödyntäminen" pois jatkojankutuksissasi.
Kirjoituksen sanoma muuttuu ihan erilaiseksi. Hyödyntäminen ei olekaan ilmaista.Kukaab ei ole väittänytkään, että ilmainsen energian hyödyntäminen olisi ilmaista
Auringom, tuulen ja veden energivirrat ovat ilmaisia. Luonto tarjoaa niitä käytettäväksi, ja hyödyntää niitä itsekin - ilmaiseksi.
- vihattuEnergia
Usko on niin kova, että haittaa ymmärtämistä. Tuulivoima on rakennettu valheen varaan. Valeet paljastuu pikku hiljaa kaikelle kansalle, jotka tämän lystin maksavat.
stuxnet
6.6.2018 10:56
"TottakinMukaan
6.6.2018 9:57
Todellisuudessa mikään ei ole ilmaista. Pitäisi muistaa kaikkien että puhuttaisiin totta. Hyödyntäminen tarkoittaa energiankäyttöön ottoa ja se vaatii laitteita ja niiden asentamista. Eli totuus on ettei ilmaisia ei ole. Aurinkovoimalat ja tuulivoimalat maksavat asennustöineen hyvinkin paljon eli se EI OLE ILMAISTA."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15304635/ilmaisen-energian-hyodyntaminen#comment-93996264
Ajatella - sinäkö todellakin maksat esim. auringosta maahan saapuvasta lämpöeneriasta? Olet saanut sitä koko elämäsi ajan, olitpa ihan minkä ikäinen tahansa, ja jopa ennen syntymääsi!
Pistäppä vähän lisää tottakin mukaan, jookosta, ja kerro paljonko olet noin suuren piirtein maksanut hyödyntämästäsi auringon lämpöenergiasta. MInä en ole maksanut siitä mitään, en todellakaan!- TottakinMukaan
Miksi toistat tätä sama valhetta? Ilman tekniikkaa ja asennustyötä sen hyödyntäminen eli käyttö ei ole ilmaista vaan se maksaa. Vain vihreä tekniikka on ilmaista kun kannetaan säkillä aurinkoenergiaa lieden viereen mutta liesi ei sillä toimi. En ole ennen nähnyt teknisistä asioista käytännössä noin tietämätöntä, mutta näköjään yksi löytyy.

Tuuli on ilmaista, teetpä sen kanssa mitä tahansa, tai jätät tekemättä.
Ja auringon säteilykin on ilmaista.
Yritä ymmärtää. Ei tuo niin kovin vaikeaa ole.- TottakinMukaan
stuxnet kirjoitti:
Tuuli on ilmaista, teetpä sen kanssa mitä tahansa, tai jätät tekemättä.
Ja auringon säteilykin on ilmaista.
Yritä ymmärtää. Ei tuo niin kovin vaikeaa ole.Sen hyötykäyttöön ottaminen ei ole., mutta sitähän ei osaamattomat teoreetikot ymmärrä.
- kaikenlaista-huuhaata
stuxnet kirjoitti:
Tuuli on ilmaista, teetpä sen kanssa mitä tahansa, tai jätät tekemättä.
Ja auringon säteilykin on ilmaista.
Yritä ymmärtää. Ei tuo niin kovin vaikeaa ole."Tuuli on ilmaista, teetpä sen kanssa mitä tahansa, tai jätät tekemättä."
Ei myskyjen tuhoja voi jättää korjaamatta. Ja tuhojen korjaaminen maksaa. - kaikenlaista-huuhaata
"Tuuli on ilmaista, teetpä sen kanssa mitä tahansa, tai jätät tekemättä."
"aikamoinen rimanalitus"
Hyvä kun huomaat isekin. rimanalituksesi.
- nähty-on
"Ilmeisesti hyvin pienen ÄO:n omaava nimimerkki ei ujostele kertoa sitä koko maailmalle:"
Möketlää Stuxnet. Itse itkee suureen äänen kun joku nimittää Stuxnetia tolloksi.
Siispä jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä on kellä pieni ÄO ja kuka on tollo.
Ja kailottaa sen maailmalle. Turha on Stuxnetinkin enää valittaa tollottelusta.- TottakinMukaan
Säkillä kantaen aurinkoenergiaa sähkölieden viereen voi joillekin tuoda mieleen tollon. Sähkötekniikan rakenteiden huippuossamista piiperöiden taholta kylläkin. Ja vielä jaksaa jankata tekniikan asioista. Menee huumorin puolelle, mutta tää on hauskaa.

Nimimerkki NoinOn toi tollottelun molemmille energiapalstoille, ja on jo saanut peräänsä pikku seuraajia. Siitä kiitos ns. "valvojille", jotka sallivat sääntöjen vastaisen nimittelyn.
Tiedoksi @Aller
- päivänselvää
Auringon energiaa voi noukkia ilmaiseksi vain omaa nahkaan. Ja siitäkin syntyy hikipäästöjä.
Kaikessa muussa on aina jonkinasteista tekniikkaa välissä. Ja se rakenne ei ole ilmaista. - zatedi
Ottaa vaan päähän, että kaikki luonnossa vesi, maa ja ilma sotketaan turhilla asioilla. Ihmiset eivät tarvitse niin paljon kaikenlaista kamaa mitä valmistetaan suurissa tehtaissa ja ihan luonnon kustannuksella. Ne samat henkilöt koittaa laittaa muiden syyksi saastumisen, joka on yksistään suurten laiva, lentokone tehdas jne ongelma. Mikään ei ole puhdasta ennenkuin nuo suuret yritykset saadaan pois tai ne älyävät alkaa poistamaan saasteitaan. Lukekaa laivaliikenteen saastuttamisesta otsikot edes.
- NeMuut
Ympäristöpalstalla onkin tuosta aiheesta ketjuja. Esim.ilmastomuutoksen vastustajat ovat innokkaita matkustelemaan vaikka tietävät saasteiden määrän. Mutta heidän mielestään ohjeet eivät koskekaan heitä vaan aina kaikkia muita. Kuinkahan moni mielenosoittajakin nyt matkustaa pohjoiseen jollakin muulla kulkuneuvolla kuin polkupyörällä.
Laivaliikenenteeseen liittyen löysin kauan etsimäni esimerkin siitä, miten tuetulla fossiilisella polttoainella muutetaan maailmaa huonommaksi:
"
- Pohjanmerellä kalastetaan kalaa
- kala viedään satamaan (englanti? ranska?)
- laiva vie kalan Kiinaan
- Kiinassa kala käsitellään valmiiksi pakasteeksi
- kalapakasteet kuljetetaan Ranskaan
- Ranskasta pakasteet jaetaan eri maihin, mm. Suomeen
"
https://keskustelu.suomi24.fi/t/12361540/uusiutuvat-energialahteet
(TV-ohjelmasta)
Näkyy kala olevan paljolti yksikkömuodossa, mutta niin ei tietenkään ole.
- Energia.Virtanen
Tuuli on ilmaista energiaa, ja kyllä sitä on ihan hyvä hyödyntää, mutta tietenkin jotenkin rajallisesti.
- vihreä-valhe-etoo
Se hyödyntäminen maksaa. Aina jokin taho maksaa tekniikan. Jopa sen vihreän tekniikan säkin, jolla hän kantaa valon sisälle. Valehtelu on se mikä näissä asioissa ärsyttää.
Tuuli on ilmainen 'polttoaine' sähköntuotannolle, lisäksi paikan päälle tuotuna. Sitä hyödyntäen voidaan tuottaa sähköä saasteettomasti ja päästöttömästi, vieläpä ilman jäteongelmia!
Villinä ja vapaana tuuli kuitenkin tulee milloin haluaa, luonnonlakien mukaisesti, ja siis jossain määrin ennustettavasti. Lisäksi tuulen energiaa voidaan varastoida.- Vihdoinkin
Alat oppia. Unohdit mainita että hyödyntäminen on se mikä maksaa, mutta sen me tekniikan osaajat jo tiedämmekin.
Vihdoinkin kirjoitti:
Alat oppia. Unohdit mainita että hyödyntäminen on se mikä maksaa, mutta sen me tekniikan osaajat jo tiedämmekin.
En unohtanut. Jokainen normaalijärkinen ymmärtää, että energian muunto maksaa. Ei siitä luulisi mitään älämölöä syntyvän :D
Nyt siis sinäkin myönnät, että tuuli, tuulen energia, on ilmaista.. Hyvä. iitä on hyvöä jatkaa:
Se, että tuuli on ilmaista, on yksi osasyy tuulivoiman kannattavuuteen. On vain vähän sähköntuotantomuotoja, joissa "polttoaine" on ilmaista, vieläpä tuotantolaitokselle ilmaiseksi tuotuna!
VAUDE!- ei-kannata
"Se, että tuuli on ilmaista, on yksi osasyy tuulivoiman kannattavuuteen."
"Ilmainen" tuulivoima kannattaa vain täysin järjettömien tukiaisten turvin.
http://tuulivahinko.fi/ - TottakinMukaan
stuxnet kirjoitti:
En unohtanut. Jokainen normaalijärkinen ymmärtää, että energian muunto maksaa. Ei siitä luulisi mitään älämölöä syntyvän :D
Nyt siis sinäkin myönnät, että tuuli, tuulen energia, on ilmaista.. Hyvä. iitä on hyvöä jatkaa:
Se, että tuuli on ilmaista, on yksi osasyy tuulivoiman kannattavuuteen. On vain vähän sähköntuotantomuotoja, joissa "polttoaine" on ilmaista, vieläpä tuotantolaitokselle ilmaiseksi tuotuna!
VAUDE!Jos et unohtanut niin silloin et tiedä sähkön- ja energiatuotannon perusasioita. Pelkkä tietämätön teoreetiikko.
- tuuliaurinko
Oletteko varmasti huomanneet kuinka suuri edistysaskel se on kun lapsi alkaa havainnoida ympäristöään. Ei silloin pidä sanoa että joo, me tiedetään kyllä, ei se ole sinun keksintösi.
Ei pidä viedä lapselta oivaltamisen iloa. Myöhemmin sitten voidaan odottaa että rohkaistu pikku keksijä tekee merkittäviäkin löytöjä eri aloilla.
Joskus taas kehitys pysähtyy asioiden alkeisiin. No, silloinkin tilanne on hiukan sama. Ei se auta vaikka kuinka monta kertaa sellaisessa tapauksessa sanotaan että joo, me tiedetään että auringonpaiste tai tuuli ei maksa mitään, mutta sitä ei silti pystytä käyttämään ilmaiseksi.
Kai silloin on parasta vaan säästää sähköä ja antaa asian olla.- ihanaa
Tuuli ON ilmaista energiaa!
- niin-mutta
ihanaa kirjoitti:
Tuuli ON ilmaista energiaa!
Ilmaisen tuulienergian HYÖDYNTÄMINEN maksaa !
- Energia.pohtija
niin-mutta kirjoitti:
Ilmaisen tuulienergian HYÖDYNTÄMINEN maksaa !
Tietysti maksaa, koska mikään tuotanto ei ole ilmaista. Tuulivoimaloissa maksaminen alkaa jo tontista, sillä edes nekään eivät ole ilmaisia. Ostaminen tai vuokraus, sekä rakennustekniikka aluksi. Itse voimarakenne tuodaan muualla rakennettuna paikalle, eikä nosturikaan ole halvemmasta päästä. Siirtoliittymä kantaverkkoon ym. siihen liittyvä maksaa. Näin se menee oikeassa elämässä valehtelematta. Näköjään pitkin ketjua jankutetaan periaatteen vuoksi, koska aloituksen "hyödyntäminen" kertoo periaatteen keskustelulle. Kerroin tässä faktat jos jollekin energiatuotannon tosiasiat ovat epäselviä käytännön kokemuksen puutteen vuoksi.

"Näköjään pitkin ketjua jankutetaan periaatteen vuoksi, koska aloituksen "hyödyntäminen" kertoo periaatteen keskustelulle. "
Mitähän tuollaki mahdat tarkoittaa?
Onko sinulla vaikeuksia ymmärtää tätä (aloituksessa):
"Ilmaisen energian, joita luonto tarjoaa meille energiavirroissaan (aurinko, tuuli, vesi) hyödyntäminen sähkön ja lämmön tuotannossa on tietysti erittäin järkevää ..."
?
Ymmärrätkö sen, että tuossa sanotaan että auringon, tuulen, ja veden energia on ilmaista? Vastaa "kyllä" jos ymmärrät", "en" jos et ymmärrä.
Mitä muita ilmaisia "polttoaineita" sähkön ja/tai lämmön tuotantoon porukka tietää olevan?- TottakinMukaan
stuxnet kirjoitti:
"Näköjään pitkin ketjua jankutetaan periaatteen vuoksi, koska aloituksen "hyödyntäminen" kertoo periaatteen keskustelulle. "
Mitähän tuollaki mahdat tarkoittaa?
Onko sinulla vaikeuksia ymmärtää tätä (aloituksessa):
"Ilmaisen energian, joita luonto tarjoaa meille energiavirroissaan (aurinko, tuuli, vesi) hyödyntäminen sähkön ja lämmön tuotannossa on tietysti erittäin järkevää ..."
?
Ymmärrätkö sen, että tuossa sanotaan että auringon, tuulen, ja veden energia on ilmaista? Vastaa "kyllä" jos ymmärrät", "en" jos et ymmärrä.
Mitä muita ilmaisia "polttoaineita" sähkön ja/tai lämmön tuotantoon porukka tietää olevan?Tarkoitan sitä ettei energia siirry ilman teknisiä laitteita hyötykäyttöön. Vihreä tekniikka jossa säkillä kannataan "ilmainen" energia sisälle ei toimi käytännön todellisuudessa, mutta sitähän ei vihertävät teoreetikot ymmärrä. Lähiön lokerosta kannattaisi edes joskus lähteä katsomaan kuinka energian hyödyntäminen toimii käytännön todellisuudessa.
TottakinMukaan kirjoitti:
Tarkoitan sitä ettei energia siirry ilman teknisiä laitteita hyötykäyttöön. Vihreä tekniikka jossa säkillä kannataan "ilmainen" energia sisälle ei toimi käytännön todellisuudessa, mutta sitähän ei vihertävät teoreetikot ymmärrä. Lähiön lokerosta kannattaisi edes joskus lähteä katsomaan kuinka energian hyödyntäminen toimii käytännön todellisuudessa.
Yritä nyt rakas lapsi ymmärtää, että tuuli on AINA ilmaista, riippumatta siitä, että hyödynnetäänkö sitä vai ei, ja jos hyödynnetään, hinta ei muutu miksikään sen perusteella miten/mihin tuulta hyödynnetään. Tuulihan on, katsos, VIHREÄÄ energiaa: https://keskustelu.suomi24.fi/t/15309344/
- se-vain-että

Ei tuuli ole "AINA ilmaista, riippumatta siitä, että hyödynnetäänkö sitä vai ei". Pitää muistaa että maailmalla joudutaan korjaamaan tuulen tuhoja hurrikaanien ja muiden myrskyjen jäljiltä mirjardeilla joka vuosi.

Olet erehtynyt pahemman kerran. ei tuulen aikaansaannokset ole tuulta!
:D- jankuti-jankuti
stuxnet kirjoitti:
Olet erehtynyt pahemman kerran. ei tuulen aikaansaannokset ole tuulta!
:D"Olet erehtynyt pahemman kerran. ei tuulen aikaansaannokset ole tuulta!"
Niimpä niin, olet erehtynyt pahan kerran, ei tuulella aikaansaatu sähkökään ole ilmaista. - perin-kummalista
stuxnet kirjoitti:
Olet erehtynyt pahemman kerran. ei tuulen aikaansaannokset ole tuulta!
:D"Olet erehtynyt pahemman kerran. ei tuulen aikaansaannokset ole tuulta!"
Tuulen "aikaansaanosta" on myös sähkön tuotanto. On perin yksisilmäistä huomioida jonkin energiamuodon "aikaansaannoksista" vai hyötypuoli eikä olleskaan haittapuolia.
- hyödyntäminen-maksaa
Periaatteeessa uraanikin on "ilmaista" silloin kun se vielä makaa peruskalliossa.
Hintaa alkaa tulla vasta hyödyntämisvaiheessa.
Vai maksaako Stuxnet jotain peruskalliossa olevasta uraanista?- hyhhyh
Samahan se on kaikille fossiilisille energioilleki.
. hyhhyh kirjoitti:
Samahan se on kaikille fossiilisille energioilleki.
.juuri noin. Luonnon omat energiavirrat luonto tuo ilmaiseksi sitä hyödyntävälle tuotantolaitokselle.
- VanhaTotuus
Kaikki energia on ilmaista. Vain sen hyödyntäminen maksaa.
- jankuti-jankuti
stuxnet kirjoitti:
Hyvä.. Tarttis tankata menopeli, 70 litraa bensiiniä. Mistä saan sen ilmaiseksi?
Bensiinikin on HYÖDYNNETTYÄ energiaa. Ekkö tuotakaan itse hoksaa?
- NoinOn
stuxnet kirjoitti:
Hyvä.. Tarttis tankata menopeli, 70 litraa bensiiniä. Mistä saan sen ilmaiseksi?
Hyppää Stuxnet stadionin tornista alas. Saat ilmaista liike-energiaa.
- energiaaidiootille
stuxnet kirjoitti:
Hyvä.. Tarttis tankata menopeli, 70 litraa bensiiniä. Mistä saan sen ilmaiseksi?
Mitä kitiset, mikset aja sillä ilmaisella aurinkoenergiallasi?
- lapsellista
Uskovaisten sokeus on todella säälittävää. Tyhjäpäistä jankkaamista tämäkin keskustelu.
Vaan onpahan tälläkin foorumilla yritetty totuutta rautalangasta vääntää, mutta aina löytyy joku tollo, joka tyytyy osatotuuksia totena kuuluttamaan.- hukkuvanOljenkorsi
Tässäkin taas tyypillinen osatotuus, joita nämä vihreän valheen levittäjät suosivat.
Tuuli on ilmaista, mutta sen hyödyntäminen ei. Jos täytyy tarttua näinkin ohkaiseen perusteluun tuulivoiman puolesta, niin jo on totuudet todella vähissä.
Kertoo kyllä paljon tiedon levittäjästä... Ilmainen paikalle tuotu turvallinen polttoaine on merkittävä etu. Saa se toimitus sitten vähän tökkiäkin!
- NoinhanSeOn
Potentiaalista ilmaista käyttövoimaa on maapallolla vaikka kuinka paljon. Auringon säteily, tuuli, jokien virtaama, aallot, vuorovesi, maan sisusten lämpö, lämpötilaero merien pintakerrosten ja syvien osien välillä... Energian hinta määräytyy siitä, miten halvalla tai kallilla tekniikalla tuota potentiaalista käyttövoimaa voidaan hyödyntää. Ja useissa tapauksissa tulee halvemmaksi hyödyntää energiantuotannossa raaka-ainetta, joka ei ole ilmaista. Sen pitäisi tollonkin ymmärtää.
- NiinSeVaanOn
Mutta se auringon säteilyn ja tuulen energia on ilmaista
- NoinhanSeOn
Ja jos 500 km päässä jaetaan ilmaisia muoviämpäreitä, ajat sinne autolla edestakaisin ja tuot sieltä ämpärin, voit sanoa saaneesi ilmaisen ämpärin. Jos olet tollo.
- jankuti-jankuti
NiinSeVaanOn kirjoitti:
Mutta se auringon säteilyn ja tuulen energia on ilmaista
"Mutta se auringon säteilyn ja tuulen energia on ilmaista ." Selvästi Stuxnetin jankutusta.
Ollutkin hipihiljaa täällä tänään, ydinvoima-palstan puolella sensijaan Stuxnetin poistoon menneitä massapostauksia on ollut pitkin päivää.
Hyödyntämine vaatii investointeja. Satutko Stuxnet tietämään mitä sana investointi tarkoittaa? jankuti-jankuti kirjoitti:
"Mutta se auringon säteilyn ja tuulen energia on ilmaista ." Selvästi Stuxnetin jankutusta.
Ollutkin hipihiljaa täällä tänään, ydinvoima-palstan puolella sensijaan Stuxnetin poistoon menneitä massapostauksia on ollut pitkin päivää.
Hyödyntämine vaatii investointeja. Satutko Stuxnet tietämään mitä sana investointi tarkoittaa?jep. tuuli on ilmaista.
- Dollon.dorjuntaa
Hyödyntäminen käyttöön ei ole ilmaista, ei edes vihreän valheen levittäjälle.
- Säkillä.energiaa
NoinhanSeOn kirjoitti:
Ja jos 500 km päässä jaetaan ilmaisia muoviämpäreitä, ajat sinne autolla edestakaisin ja tuot sieltä ämpärin, voit sanoa saaneesi ilmaisen ämpärin. Jos olet tollo.
Ämpärillälienee hankala kuskata ilmaista aurinkoa hyödyntämään sitä tuotannossa. Säkki on helle helpompaa koska siihen mahtuu enemmän sitä "ilmaista"
Jopas on paljon melua tyhjästä. Ilmaiseksi minä saan tuulen, niin kuin muutkin saavat, ja auringonpaisteenkin. Ja tuulimyllykin saa ilmaista tuulta, jos sitä ei tuoteta paineilmalla.
- Taustatietoa
Seon toi yks jankkaaja joka jaksaa jankuttaa kun halu provoiluun on toimeksiannon perusta. Sillä on vain mennyt palstat sekaisin, koska ydinvoimaa se vihaa. Olis jättänyt aloituksesta sen "hyödyntäminen käyttöön" pois niin kukaan ei olisi syyttänyt valehtelusta. Todellisuus ja teorisointi ovat kaksi eri asiaa.
- NoinhanSeOn
Tuuli on ilmaista. Mitä nyt jokainen suomalainen vauvasta vaariin maksaa keskimäärin 50 euroa vuodessa sikarikkaille tuulimylläreille.
- Taustatietoa
Kaikki on aina ilmaista jollekin, kunhan joku toinen maksaa. Jollekin lähiössä asuvalle järjestökiihkoilijalle saattaa sähköverkon sähkökin olla ilmaista kunhan sossu maksaa. Normaalielämässä kaiken maksaa käyttäjä itse.
- isobaari
"Ja tuulimyllykin saa ilmaista tuulta, jos sitä ei tuoteta paineilmalla."
Hei saivartelija, millä muulla tuulta tuotetaan kuin paineilmalla? Tuuli on liikkuvaa ilmaa jonka paine-ero pistää liikkeelle tasoittuakseen.
Onkohan jossain keskustelufoorumia missä löytyisi hiukan täysijärkisemmän tasoista ajatustenvaihtoa?- Tietoa_paineilmasta
"Paineilma on ylipaineiseksi paineistettua eli kompressoitua ilmaa, jota käytetään muun muassa työkalujen ja koneiden käyttövoimana sekä hengityslaitteissa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Paineilma
- NoinhanSeOn
Koko ketju on tollouden inkarnaatio.
- vihreävalheetoo
stuxnet kirjoitti:
ymmärrän sen hyvin. pysyisit pois asiakeskusteluista
Myös valehtelu on etovaa. Pysyisit sinäkin pois.
- se-vain-että
Minusta jankkaaminen "ilmaisesta" tuulesta on joutavanpäiväistä koska tuulta ei kuitenkaan voi ilmaiseksi hyödyntää. "Onpahan joutilaalla jottain".
- Taustatietoa
Aivan, koska voi kokopäiväisesti sitä tehdä kun toiset ovat töissä verorahojakin hankkimassa esim. sossun käyttöön. Sieltä sitten sitä "ilmaista" kun itse ei tarvitse työskennellä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2605502- 1252353
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2582099Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641864- 1801700
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1891562- 551443
- 641385
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751331- 1191191