Opetushallituksen ohjeessa (12.1.2018) on edistysaskelten lisäksi yhä ongelmia aiheuttava kohta: ”Opetuksen järjestäjät voivat päättää, järjestetäänkö esi- ja perusopetuksen yhteydessä uskonnollisia tilaisuuksia, kuten jumalanpalveluksia ja uskonnollisia päivänavauksia, ja uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia.”
Erityisen ongelmallinen siinä on uskonnollisia toimituksia, kuten ruokarukouksia koskeva kohta. Toisin kuin uskonnollisia tilaisuuksia koskeva kohta se ei edes vastaa perustuslakivaliokunnan linjauksia (mietintö 2/2014 vp) eikä oikeuskaslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen mietintöjä.
Silti uskonnollisten toimitusten, kuten ruokarukoukset järjestäminen lisättiin Opetushallituksen ohjeisiin vuonna 2014. Ne pujautettiin ohjeisiin ”muina miehinä” ilman perustuslakivaliokunnan mietinnön antamaa virikettä ja oikeutusta.
Päivittäisen uskonnollisen rituaalin järjestäminen koulun toimesta on erittäin ongelmallinen indoktrinaatiokiellon ja syrjintäkiellon näkökulmista. Siinä ”määrä muuttuu laaduksi”. Joka päivä toistuva johdettu, ääneen lausuttava ruokarukoiluttaminen on indoktrinaatiota paljon suuremmassa määrin kuin harvemmin järjestettävä tilaisuus.
Oppilaan mahdollisuus välttyä tällaiselta päivittäiseltä rituaalilta ilman syrjintää on erittäin hankalaa, käytännössä mahdotonta. Tämä johtuu siitä, että oppilaita ei voida ilman leimautumisen vaaraa siirtää toiseen tilaan rukoushetken ajaksi.
Länsi- ja Sisä-Suomen AVI onkin katsonut (27.3.2018), että koulussa ei tule lukea ääneen yhteisiä ruokarukouksia, jos tämän seurauksena yksikin oppilas, jonka huoltajat ovat ilmoittaneen, ettei oppilas osallistu koulussa järjestettäviin uskonnollisiin tilaisuksiin, joutuisi osallistumaan rukoilutilanteisiin edes passiivisesti.
Toivottavasti tämä linjaus saatetaan nopeasti käytäntöön. Opetushallituksen tulee pikaisesti muuttaa ohjeitaan tältä osin. Kuntien opetustoimen tulee välittää tietoa kouluille ja varhaiskasvatukseen. Päiväkotien ja koulujen kannattaa toimivuoden 2018-19 suunnitelmissaan selkeästi luopua ruokarukoiluttamisesta ja yksin teoin myös uskonnollisista tilaisuuksista.
Ruokarukoiluttaminen on ongelma myös pienten koululaisten iltapäivätoiminnassa. Seurakuntien kuntien tilauksesta tai tukemana järjestämässä iltapäivätoiminnassa on välipalan jakamisen yhteyteen järjestetty ruokarukous, vaikka kyseessä on julkiseen palveluun liittyvä toiminta eikä seurakuntien omaehtoinen, omalla rahoituksella tapahtuva toiminta.
Uskonnollisiin toimituksiin ja tilaisuuksiin liittyy yksityisyyden suojan näkökulma. Päättäessään oppilaan osallistumisesta perhe joutuu vasten tahtoaan tuomaan julki uskonnollisuuttaan tai ei-uskonnollisuuttaan, vaikka kyseessä on arkaluontoinen tieto, jonka moni perhe haluaisi pitää yksityisasianaan.
Lisättäköön vielä, että toisaalta mikään ei kiellä keneltäkään yksilöllistä ruokarukousta itsekseen, muita häiritsemättä, vaikka päiväkodin tai koulu henkilöstö ei lapsille ääneen lausuttua kollektiivista rituaalia johdakaan. Suomalaiseen kulttuuriin ja työelämään ei kuulu, että lounailla pomo johtaisi yhteisiä ruokarukouksia, eikä aamuhartauksiakaan pidetä. Kuulemma ei edes Kirkkohallituksessa. Niinpä nyt on korkea aika saada ruokarukoiluttaminen pois päiväkodeista ja kouluista.
Ruokarukoiluttaminen syrjii ei-niin-uskonnollisia
Lukija.huom
2
555
Vastaukset
- Lukija.huom
Mainitut edistysaskeleet liittyvät tähän:
”Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.”
https://kouvolansanomat.fi/mielipide/lukijalta/d509d8e3-ad4b-4366-ad20-6b4779e5d84a
Avauksen teksti jaettavissa myös seuraavssta linkistä: http://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2018/06/06/ruokarukoiluttaminen-pois-paivakodeista-ja-kouluista/ - ra2w34f234f234f234
jäikö pöpillä taas lääkkeet ottamatta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926396Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681143Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962