moi.
keksin tässä juuri taloudellisesti uuden ja parhaan potkurin veneisiin.
se on sellainen joustavaa materiaa oleva levytanko vaikkapa esim mielikuvitteellisesti metrin pitkä 2 milliä paksu ja 10 senttiä leveä.
tämä asennetaan moottoriveneen turbiini putken sisään potkuriksi.
eli ei pyörimään vaan vapisemaan aaltoliikettä.
kitarankin kielet soi siten että kun painaa sormella jostain välistä niin kieli alkaa värisemään kahta värinää, toinen kielen alku ja toinen loppu osa eli syntyy aaltoliike.
nyt vain paine tärisyttäjällä etupäästä tärinää aiheuttamaan tärisyttäjä ja loppu metalli toimiikin jo sitten aaltoliikkeen toteuttavasti.
materian pitää olla siis ehkä eri lujuudellista eri kohdissa jotta aaltoliike olisi muodoiltaan mukautuva tehojen takaamiseksi.
jo pelkästään tuulivoimaa hyödyntämällä voidaan saada aikaan värisytin joustin liike energia jolla on värisyttävyyttä toteuttava kyky.
muutamia sikinsokin väriseviä tankoja ja mahdollisimman iso ja nopea värinä niin meillä on turbiini moottori joka kulkee veden allakin jo yli äänen nopeutta.
tässä kannattaa huomioida se että värisytys tapahtuu alkupisteestä jotta se loisi mukautuvan aaltoliikkeen siten että eteneminen toteutuu.
eli sama kuin esimerkiksi heiluttaisit narua lattian pinnalla heilutellen narunpäästä vain oikealle ja vasemmalle joten syntyy luikerteleva käärme ilmiö.
itse olen varma tämän innovaation toimivuudesta ja sen ylivertaisuudesta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Testaappa itseesi.
Tee venäläisen sukellusveneen potkurista pienempi versio ja laita se veneeseen, lapoja on 6-10 kpl ja vauhti huimaa pienilläkin kierroksilla, ja lisäksi lähes äänetontä menoa.