Typeryyssiirtymä, oiva ajatus.

Tuossa lueskelin Avussa kirjoittavan kaverin asiaa.
https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2018/06/06/typeryyssiirtyma/

Erittäin hyvin sattuvaa, kun hieman kohteita pyöritetään toiseen muotton tällekin palstalle.

Eli Suomeksi täällä ovillaroikkujat ovat näitä onnettomia, jotka ovat lähteneet -mukaan- typeryyteen. Ja kun sitä riittävästi jauhetaan, niin joukko kasvaa ja näin on huutosakki kasassa.

Noin yleensä "uskontoja" katsoen, on aina joukossa joku, jolla on juudan suudelmat huulilla.
Sitten he alkava oman agendansa suhteen massapostittaa ajansaatossa ja eikös porukka lisäänny.
Entä lainsäädäntö? Meillä ON uskonnonvapaus, se on aivan kansainvälisen sopimuksen mukaisesti siihen pykätty. Mutta, kas ja kumma. Se ei näiden typeryyksien aivoissa tavoita aivonystyreitä, kun viha, sekä tarkoitushakuinen mantraaminen on tosi.

1950- luvulla, kun isäni erosi valtiokirkosta, hän ei jäänyt roikkumaan minkään kirkon oviin.
Ei itkeskellyt, ei valitellut, eikä vihannut, vaikka tiedän kirkkoherran häntä nuhdelleen erosta.
Hän oli ns. kommunisti, ateisti henkeen ja vereen, mutta ei hänestä tullut sellaista raukkaa- ateistia, että vinkuisi, kuten täällä on joillakin tapana vinkuilla, ajasta toiseen.
Eli jo ajatettelen isäni perinne- ajatteluun, niin nämä täällä rukuittelevat ovat pilkkaajia jo ateistisen aatteen äärellä.
Edesmennyt isä- hän antoi vapaan uskonnon, kuka sitä halusi.
Ehkä tekivät, ehkä kiusalla, mene ja tiedä, kun alueemme oli hyvin kirkkohapatettu alue.
Siellä ei suvaittu uutta vapaatasuuntaa koko kylälle. Kukaan ei avannut ovea ja kelle?
Helluntalaisuudelle.
Mitä teki tämä ateisti- vapaa-ajattelija, ja se sopii miettiä täälläkin ovissaroikkujien polosten.
Tämä ateisti- perheeni koti, jossa olin syntyneenä, nämä helluntalaiset saivat pitää isossa tuvassa kokoussarjaa. Sitä en muista, kävikö siinä väkeä, mutta tuohon uskonnolliseen yhteisöön tuli ateistien "vapaan ajattelun" ja avarakatseisuuden tähden kokoukset.

No, ei ne varmasti kantanut sellaista siementä, mitä helluntalaiset odotti, sillä tuo alue on edelleen tietääkseni vain tämän isokirkon kenttää.

Mutta, typeryyssiirtymän ateisteille. Ateistien jotka ovat siirtyneet jostain uskontokunnasta ulos, on taipumus jäädä oville itkemään. Onko pelosta, vai mistä, mutta Suomi on uskonnonvapausmaa.
Vaikka adventisteilla on sanomansa - ei se tarkoita, että he eivät saisi sitä julistaa.
Minulla ei ole harteilla painolastia, lapsuudestani- niin helvetillä pelottelusta, lapsikasteista, jne.
Mutta, saahan he saarnata, kuka sitä saarnaa. Helluntaissakin on oikein helvettidraamat käynyt maan läpi. Saahan se tietenkin ihmisiä miettimään, onko elämä vain sitä, mihin puu kaatuu, se maatuu. No, maatuuhan se tämä savimaja - maastahan me olemme.
Uskonnot- jossa nyt tähän sanaan vilkaisen, ymmärrän, että siellä on avain hyvän ja pahan näköaloihin, sekä ratkaisukeskeistä elämää, jossa elämälle mielekäs tapa kohdata lähimmäinen toteutuu. Ideaali haaste siinä on tämä ajatus - rakkaus.
Ja tuo sana - ratkaisi minun valinnan, ettei tämä kohde Jumalaan - ja Luojaan häviä.

Tuota sanomaa sitten pyrkii kukin kirkkokunta levittämään ja siihen näkisin, että olisi hyvä ja viisasta antaa tilaa. Sen lopputulos ihmiskunnalle olisi järkevämpää, kuin tämä ateistinen haaste.
Senkin puolen olen nähnyt rahtuseltaan. Vielä kun katselen sitä "kommuuni" ajatusta ja millä perustuksella se yrittää rakastaa - niin siihen en oikein jaksa uskoa.
Eli näillä eväillä ja siemenillä meidän pitäisi tätä elopeltoa katsoa ja kukin kitkeköön sydämestään viljapeltonsa kuntoon.
Uskoisin, että se oma- elämä, mitä se tuo esiin, kaikkein haasteellisin alue, jotta lähimmäisemme joskus edes kiittäisi elämää - tekojemme tähden.
Siksi en oikein tätä vapauttakaan kovin päästäisi valloilleen, sillä tämä liha, mikä asuu paidansisällä, se voi himossaan satuttaa toista.
Tarvittaisiin siten tuohon "rakkauteen" valaisin nappi. Siihen näen uskosta ja Sanasta sen perustuksen, johon enemmän uskon, ts. Kristuskallio.
Sen perustuksen äärellä on sijaa myös, niin adventismille, kuin hieman muuallekin niin, ettei tee pahaa. Uskoani ei hajota se, että pöydässäni voi istua haastamassa, kuka tahansa.
Ja olen antanut ihmiselle vapauden ajatella, ja siinä verratkoon elämäänsä ja ehkä omaanikin. Ratkaiskoon hedelmät lopputuloksen.
Olenhan kyllä nuoruudessani ollut adventistille ikävä matkakumppani. Se oli omaa typeryyttäni se. Tavallaan tietämättömyyden aikakautta.
Ateistisen teinien iässä saatoin olla erittäin tyly, seurani tähden, jossa oli väkivalta keskeisellä sijalla, kun painettiin heikointa lenkkiä. Seura teki kaltaisekseen.
Olisi vieläkin anteeksipyydettävää. Sattumalta erään tällaisen tapasin helluntaikonfferenssissa. Ensimmäinen tapaaminen oli ok. Mutta, ehkä toisessa hänelle nousi muistot ja siitä jäi ikävä maku. Mutta hänellä oli oikeus purkaa ja tuntea vihaakin minua kohtaan. Valitettavasti tapaamisemme oli lyhyt. Toivoisin, että vielä voisin tavata ja pyytää tekojani anteeksi. Maailma, missä elimme, se