Matkalla hajonnut laite

uudeks_vaan

Matkalle mukaan otettu läppäri, pitkään omistajaansa hyvin palvellut laite, hajosi matkan aikana.
Näin kertoo ihminen julkaisussaan. Lisäksi hän kertoo ottaneensa yhteyttä vakuutusyhtiöönsä ja odottaa nyt saavansa vakuutusyhtiöltä uuden laitteen!

Anteeksi, mutta minua nyt hieman kummastuttaa, mikä vakuutus maksaa ja korvaa ilmeisestikin vanhan hajonneen laitteen - tuo tyyppihän kertoo, että pitkään on laite palvellut hyvin? Ottaisin nimittäin heti sellaisen vakuutuksen, joka korvaa kaikki hajonneet laitteet ihan tuosta vaan. Meikäläisellä kun on kotivakuutus ja jotainhan se toki korvaa, mutta yleensä siinä kyllä sitten otetaan huomioon jo laitteen ikäkin kun korvauksia ruvetaan miettimään. Jos laite esim. vanhuuttaan hajoaa, niin onko olemassa joku vakuutus, joka sen hajonneen vanhan laitteen tosta vaan korvaa!"
Tämä sama tyyppi kuvitteli ajaessaan autonsa ulos tieltä, että vakuutus korvaa niin suuret summat, että niillä rahoilla ostetaan perheeseen kaks uutta autoa! Ai nii, sillä kertaa se ei ainakaan saanut muuta kuin korjauskustannuksiin vakuutuksesta jeesiä.
Sanokaa minusta mitä sanotte, mutta itse kyllä ihmettelen että mikä käsitys joillakuilla näistä vakuutuksista on ja jos pitää paikkansa että kaikki saa uudistettua vakuutuksen kautta, niin kertokaapa mikä vakuutus on kyseessä. Tai no joo, jos vakuutusmaksuja tarpeeksi isoina maksaa niin tottahan sitten....

1

467

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kummmmaa

      Etenkin vanhempi kansa puhuu "kaiken vara" -vakuutuksista ja ihan oikeasti kuvittelee, että 20 v. vanha hajonnut jääkaappi korvataan uudella. Yleensä näillä on voimassa pelkkä palovakuutus. Sitten yhtiö on paska, kun eivät mitään korvaa! Kuitenkin useamman kerran vuosien varrella tarjottu laajempaa turvaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      76
      2802
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      28
      2537
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      47
      2311
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      2044
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      110
      1549
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1393
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1062
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      27
      1055
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      15
      846
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      110
      834
    Aihe