En tiedä mihin herätys liikkeeseen sukulais tuttava perhe on liittynyt, mutta sen jälkeen ovat katkaiseet kaiken yhteyden sukulaisiinsa, eivät halua olla missään tekemisissä sukulaisten kanssa, joiden kanssa olivat aiemmin tekemisissä.
Mitä Jumalan rakautta tuollainen edustaa, kun suhtauvat vihamielisesti sukulaisiinsa.
Tuollainen ei kyllä kuulu uskovaisen ihmisen ominaisuuksiin.
Herätys liikkeet aivopesee jäseniään
5
425
Vastaukset 5
- uskonveli
Tuo on valitettavasti totta vaikka ei se kaikkien kohdalla noin mene, mutta yksikin on liikaa.
- 6637jk
On olemassa väärää herätyskristillisyyttä ja oikeaa. Tässä linkissä käsitellään tätä asiaa. http://kirjamission.fi/pdf/Taikauskot_Kurt_Koch.pdf
- RakastaLähimäistäsi
Eikös uskovia kehoiteta rakastamaan lähimmäisiään, kuin itseään ja lähimmäisen rakkaus tulee esiin hyvinä tekoina, auttavaisuutena ja lähimmäisistä välittämällä ja osoittamalla heille rakkautta ja kunnioitusta, ei vihamielisyytenä tai hyökkäävänä asenteena lähimmäisiään kohtaan.
Rakkautta, ei vihaa lähimmäisiä kohtaan. - pelkuriraukkasinäoot
Herää epäilys aloittajan itsensä ahdasmielisyydestä ja asenteellisuudesta. Raukkamaista pahanpuhumista selän takana kun ei vellihousu uskalla mennä suoraan kysymään sukulaisperheeltä mistä tuulee, niin kirjoittelee täällä anonyymina. Ilmeisesti aloittaja pelkää uskovaisia yleensäkin kun pitää tällä tavalla pelkurimaisesti menetellä.
En usko että ne olisivat vihamielisiä tai olisivat katkaisseet välinsä muihin. Pelkkiä umpimielisen pelkuriraukan pahanpuhumisia! - jahvetti_
Kuulosta jehovantodistajalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421630- 1491095
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70970Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi330924- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 69681
- 37639
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33581