Mukava gallup, johon kapteenikin kompastui

Pitkä.matikka

KOKOKANSA >Haastatteluja tehtiin yhteensä 3 600 kappaletta, joista 1200 ei osannut sanoa juuta eikä jaata. KYLLÄ ON PAKSUA taas manipulointi.
Epävarmojen osuus on huomattavan suuri. Peräti 34 prosenttia eli runsas kolmasosa vastaajista ei osannut sanoa, pitäisikö sote-uudistus toteuttaa vai ei.

Kun ei osata asiaa tulkita, on kuin kapteenin aloitus " EN TIEDÄ " tyylillä, mutta hanttiin pistän.
1/3 osa ei osannut vastata, miten se saatu kielteiseksi ?? Lisää matematiikkaan vertailulukuja:
""Vankimman tuen sote-uudistukselle antavat hallituspuolueiden kannattajat. Keskustan äänestäjistä 46 prosenttia ja kokoomuksen kannattajista 28 prosenttia katsoo, että eduskunnan pitäisi hyväksyä hallituksen esitys.""
- ja nämä kaksi puoletta edustaa 40 % äänestäjistä (edellinen edukuntavaali, ei ole muuta vielä). KUKA OSAA SANOA, mistä 18 % kielteinen kanta on otettu. perusta sanomisesi faktaan, ei
" minusta tuntuu" -kuten kapteeni tuossa yritteli johdatella. Joka osaa suhteellisuuslaskuja, saa ihan erituloksen kuin 18 %. Itse olen aikanaan pitka matikkalainen, ja pyöristyin suorastaan, miten meitä yritetään johtaa luvuilla harhaan. Ja mekö ollaan koulutuksessa maailman
huippua, kun tuollainen sonta oppoaa.

Jos gallup olisi tehty heillä, se luku 18 % täsmäisi varmaankin: "Kielteisimmin uudistukseen suhtautuvat vasemmistoliiton, sosiaalidemokraattien, perussuomalaisten ja vihreiden kannattajat."



"IL: Kokoomuksen äänestäjistä kolmasosa kannattaa sote-uudistusta
Suomalaisista vain 18 prosenttia on sitä mieltä, että hallituksen sote-uudistus pitäisi hyväksyä.
Alma-tutkimuksessa 48 prosenttia eli lähes puolet kyselyyn vastanneista katsoo, että eduskunnan ei pitäisi hyväksyä hallituksen esitystä sote-uudistuksesta, kertoo Iltalehti.
Uudistuksen kannalla on vain 18 prosenttia vastaajista eli vähemmän kuin joka viides täysi-ikäinen suomalainen.

Epävarmojen osuus on huomattavan suuri. Peräti 34 prosenttia eli runsas kolmasosa vastaajista ei osaa sanoa, pitäisikö sote-uudistus toteuttaa vai ei.
Vankimman tuen sote-uudistukselle antavat hallituspuolueiden kannattajat. Keskustan äänestäjistä 46 prosenttia ja kokoomuksen kannattajista 28 prosenttia katsoo, että eduskunnan pitäisi hyväksyä hallituksen esitys.

Kielteisimmin uudistukseen suhtautuvat vasemmistoliiton, sosiaalidemokraattien, perussuomalaisten ja vihreiden kannattajat.""

Kyselytutkimuksen teki Tietoykkönen Alman lehtien tilauksesta. Tutkimusaineisto on kerätty puhelinhaastatteluilla ja web-kyselynä 18.5.-4.6.2018

Heikompia hoksaajia jujutetaan täysin. Jotka puolivaloilla kulkee.

18

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SepäSiitäNytSaunaan

      "Joka osaa suhteellisuuslaskuja, saa ihan erituloksen kuin 18 %. Itse olen aikanaan pitka matikkalainen, ja pyöristyin suorastaan, miten meitä yritetään johtaa luvuilla harhaan".


      Kansakoulun luokat useaan kertaan tuplanneita sanotaan pitkän matikan suorittajiksi.

      • Voit.huudella.omiasi

        Nyt et osaa asiaa lainkaan, et edes tiedä lukion pitkää matikkaa mitä se on.
        Eikä syy ole sinun, kun et tiedä, en silloin edes vaadi osaamista. parempi
        ollakkin hiljaa SOTE ja Maakunta uudistuksista, kun ne ei osaamisalueella.
        Helpompi huudella herjoja vain. Jos kapteenikin tasollasi, varmaan taputtaa
        sinulle.


      • hehheh

        "Kansakoulun luokat useaan kertaan tuplanneita sanotaan pitkän matikan suorittajiksi".

        Avaaja on taaplannut niitä alempia luokkia moneen kertaan. Ei ole sitten ehtinyt yläluokkiin asti.


      • Ite.Jytilä
        hehheh kirjoitti:

        "Kansakoulun luokat useaan kertaan tuplanneita sanotaan pitkän matikan suorittajiksi".

        Avaaja on taaplannut niitä alempia luokkia moneen kertaan. Ei ole sitten ehtinyt yläluokkiin asti.

        Ei kaikki ole vasureita laillasi, koulunkin laistajat.


    • faktaa.pukkaa

      Nämä web-hasaottelut ovat siitä mukavia, että niissä ei noudateta otoksen sääntöjä.

      • Merkityksettömiä

        Ei puhelimissakaan.
        Olen ollut niissä mukana, siinä nopeasti vain heitetään vaihtoehdot, ja siihen vastata ABCDE jne. tai numeroilla 1 2 3 4 5. Vaihtoehto myös " en tiedä".
        KUIN PUHELIMELLA SOITETAAN JOSSA KESKUS ANTAA VAIHTOEHTOJA KENEN PAKEILLE "PAINA 1, PAINA 2, PAINA 3, PAINA 4 "
        Jos haluat että soitetaan sinulle " paina 5 "


    • Jos tulos lasketaan vain niistä, joilla oli joko kyllä tai ei kanta, jakauma on 27 % puolesta ja 73 % vastaan. Eli varsin selkeäksi tulos jää tämänkin jälkeen.

      En usko, että kansalaisten vastustus selittyy puoluepolitiikasta kuin osittain. Asiantuntijatahot ovat olleet pitkin matkaa erittäinkin kriittisiä hallituksen sote-esitykseen. Luulen, että ihmisiä epäilyttää paljonkin tämä hallituksen ja asiantuntijoiden erimielisyys. Terveysasioissa kansalaiset kääntyvät varmaan muutenkin oikean lääkärin kuin hallituksen puoskareiden tutkittavaksi. Hallitus ei olekaan edennyt tässä terveyskylki edellä vaan tärkeimmiksi se on nähnyt maakuntahallinnon ja terveysalan yrittäjiä palvelevan valinnanvapauden. Ehkä nämä ovat ne, jotka tuossa saavat kansalta sen täystyrmäyksen.

      • Johan.Ludvig

        Kaikista ne kyselyt lasketaan, ei niiitä voi valikoiden ottaa. "että otampa tuota puoltaneet" joista lasketaan gallup tulos.
        Sehän nyt olisikin, kun eduskunta vaalikin tulossa, ja siellä pois vääriä puolueita äänestäneet.

        HHEHEEH

        Nyt kyllä MPP meni niin halpaan kuin mennä voi.


      • Himmeät.valot
        Johan.Ludvig kirjoitti:

        Kaikista ne kyselyt lasketaan, ei niiitä voi valikoiden ottaa. "että otampa tuota puoltaneet" joista lasketaan gallup tulos.
        Sehän nyt olisikin, kun eduskunta vaalikin tulossa, ja siellä pois vääriä puolueita äänestäneet.

        HHEHEEH

        Nyt kyllä MPP meni niin halpaan kuin mennä voi.

        Et hoksannut, että "Mielipidepankki" aloitti lauseen jos -sanalla. Siinä sivulause tuli ennen päälausetta ja se sai sinut taas ihan sekaisin, eli kirjoittamaan puutaheinää.


      • Toveri.jelppii.toveria
        Himmeät.valot kirjoitti:

        Et hoksannut, että "Mielipidepankki" aloitti lauseen jos -sanalla. Siinä sivulause tuli ennen päälausetta ja se sai sinut taas ihan sekaisin, eli kirjoittamaan puutaheinää.

        Kyllä minä hoksaan. Edes tuollaista ei voi jossitella.
        Älkää te vasemmistolaiset edes yrittäkö sitä omaa mallianne -mantraanne työntää, ei meillä niin toimita, että sopivat äänestäjät vain huolitaan. Aina kun äänestetään, oli se mikä tahansa, kaikki tulee mukaan. Ei siitä voi raakata, että tuo äänesti väärin. Joissain näin on, mutta ei meillä toivon mukaankaan koskaan. Miten Ay-liike äänestää, kun johtajat demareita ja vasureita ? Siinä olisikin varmaan jopa naurun paikka, miten siellä MMP mallia käytetään. Varmaan hylätään poikki äänet heti kättelyssä, ettei sotke annakko asetelmia.


      • Himmeät.valot
        Toveri.jelppii.toveria kirjoitti:

        Kyllä minä hoksaan. Edes tuollaista ei voi jossitella.
        Älkää te vasemmistolaiset edes yrittäkö sitä omaa mallianne -mantraanne työntää, ei meillä niin toimita, että sopivat äänestäjät vain huolitaan. Aina kun äänestetään, oli se mikä tahansa, kaikki tulee mukaan. Ei siitä voi raakata, että tuo äänesti väärin. Joissain näin on, mutta ei meillä toivon mukaankaan koskaan. Miten Ay-liike äänestää, kun johtajat demareita ja vasureita ? Siinä olisikin varmaan jopa naurun paikka, miten siellä MMP mallia käytetään. Varmaan hylätään poikki äänet heti kättelyssä, ettei sotke annakko asetelmia.

        Voi sinua, kun et hoksaa jos -sanan käytön merkitystä. Jos -sana ilmaisee ehdollisuutta (siinä tapauksessa että). Tässä hieman lisää päänvaivaa: Jos tädillä olisi munat, hän olisi setä.


      • tasapuolisuuden_nimissä

    • Pankkopojan "viisautta": "Itse olen aikanaan pitka matikkalainen, ja pyöristyin suorastaan"

      Mikä ensinnäkin on "pitka matikkalainen" ja miten paljon Pankkopoika pyöristyi? Lisääntyiko Pankkopojan paino siis 40-50 %?

      • Olet.avuton

        Sinäkö ?
        Nyt höpsit. Kirjoituksesi kansakoulu tasoa, ja sekin osittain, tuskin edes kaikkia luokkia olet käynyt.


      • Köykänen-

        Parempi Känä kun keskityt edelleen vain lestasipilä hokemiseen, muut asiat sinulla hukassa.


    • Avaus on loistavaa tajunnanvirtaa. Ottamatta mitenkään kantaa itse asiaan.

      • PolitiikanHutkija

        No jos tuo on loistavaa tajunnan virtaa kertoo se samalla sinustakin jotain:
        " Itse olen aikanaan pitka matikkalainen, ja pyöristyin suorastaan, miten meitä yritetään johtaa luvuilla harhaan. Ja mekö ollaan koulutuksessa maailman
        huippua, kun tuollainen sonta oppoaa."


      • PolitiikanHutkija kirjoitti:

        No jos tuo on loistavaa tajunnan virtaa kertoo se samalla sinustakin jotain:
        " Itse olen aikanaan pitka matikkalainen, ja pyöristyin suorastaan, miten meitä yritetään johtaa luvuilla harhaan. Ja mekö ollaan koulutuksessa maailman
        huippua, kun tuollainen sonta oppoaa."

        Kaikki nyt eivät ymmärrä kirjallisten tehokeinojen päälle. Porukka ei tajua että "Majuri" kirjoittaa tahallaan väärin tosikkoja ärsyttääkseen.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      331
      7179
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      71
      4388
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      208
      3175
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2987
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1952
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      153
      1826
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      216
      1773
    8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      166
      1587
    9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1548
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1448
    Aihe