Uusi UE-tukimalli

Poimintoja artikkelista /1/

"Tuki poikkeaa selvästi nykyisestä takuuhintajärjestelmästä eli syöttötariffista.

Tätä nykyä esimerkiksi tuulivoimaa tuetaan maksamalla verovaroista järjestelmään osallistuville tuottajille sähkön tavoitehinnan ja markkinahinnan erotus, eli niin sanottu takuuhinta.

Tuki on tullut valuvirheiden vuoksi valtavan kalliiksi veronmaksajille, ja moni tuulivoimatuottajistakin pitää vanhaa tukea selvästi ylimitoitettuna.

Jatkossa eri tuotantomuodot kilpailutetaan samanaikaisesti suljetussa huutokaupassa, ja tukea maksetaan ainoastaan halvimmalla uusiutuvaa sähköä tuottaville hankkeille."


"Huutokaupoissa kilpailutetaan yhteensä 1,4 terawattitunnin edestä sähköä. Määrä vastaa karkeasti ottaen Turun vuotuista sähkönkulutusta. Kilpailutuksia järjestetään näillä näkymin vain yksi.

Kilpailutettava teho on noin 400 megawattia, mikä vastaa karkeasti Suomen viimevuotista tuulivoimarakentamista.

Tuulivoima on todennäköisesti vahvimmilla kilpailutuksissa, sillä se alkaa olla halvin uusi sähköntuotantomuoto Pohjoismaissa."

Perustelu tuelle sama kuin vanhassa tuulivoimatukilaissa:

"Perustelujen mukaan tuen tavoitteena on varmistaa, että Suomeen syntyy uutta uusiutuvan sähkön tuotantokapasiteettia 2020-luvulla, ja että Suomi saavuttaa EU:ssa sovitut uusiutuvan energian tavoitteet."

/1/ https://yle.fi/uutiset/3-10217620

0

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka pistetty kylmäksi

        Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
        Kajaani
        38
        3659
      2. Mietin että

        Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
        Ikävä
        98
        1741
      3. Kaipaatko sinä

        Yhtään meidän katseita
        Ikävä
        136
        1625
      4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

        HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        53
        1600
      5. Oletko samaa mieltä

        Että on parempi olla erillään?
        Ikävä
        96
        1357
      6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

        Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
        Sonkajärvi
        30
        1266
      7. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
        Kajaani
        295
        1170
      8. Kirjallinen varoitus

        On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
        Äänekoski
        57
        1135
      9. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

        On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
        Sinkut
        126
        1025
      10. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

        Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
        Sinkut
        271
        1001
      Aihe