Olisiko palstalla aivan mahdotonta

Keskustella asioista eikä toisista kirjoittajista. Joillekin tämä länsimaisen keskustelukulttuurin perussääntö tuntuu olevan aivan vieras asia.

1

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pruukaan.hajauttaa

      Täällä on tämä "kapi kulttuuri" että puhutaan muista, jopa kirjoitusvirheistä. Tänäänkin sitä tullut. Kun ei asioihin ole otetta, se sitten sitä.

      Otan tähän poikkeavaa, nyt saarivaltiosta;
      Britannian ulkoministeri Boris Johnson on joutunut kohun keskelle brexitiä koskevien kommenttiensa vuoksi. Hänen mukaansa brexit tapahtuu lopulta. Ihmisten tulee kuitenkin varautua siihen, että neuvottelujen lopputulos ei välttämättä ole se, mitä brexitiä ajaneet ovat toivoneet.
      -Pitää hyväksyä, että romahdus saattaa tapahtua. En halua, että kukaan panikoi sen aikana -- kaikki järjestyy lopulta.
      Johnson kertoo myös ihailevansa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia ja tämän "hulluja metodeja". Hänen mukaansa Trump pystyisi hoitamaan myös brexitin mallikkaasti kotiin.

      Jos meillä SOTE ja Maakuntahallitus asiat nyt päällä, Briteillä brexit.

      Heitetään nyt vielä kuin malliksi toinenkin asia, että on sielläkin hanlkaluutensa työvoiman suhteen; Brittien mansikat uhkaavat mädäntyä pellolle – työvoimaa on vaikea löytää.
      Pelkästään puutarhatuotteiden poiminta tarvitaan Britanniassa 80 000 työntekijää vuodessa.
      99 prosenttia Britannian kausityöntekijöistä tulee Itä-Euroopasta. heistä kaksi kolmasosaa tulee Romaniasta ja Bulgariasta.

      Kehun loppuun Pernion makkaraa; rukiinen riistaryynäri. Helsingon Makkaratehtaan tuotteita, myös; Rööperin chiligrilli, lihaisa grillimakkara, paketin päällä 77 % lihaa. Kumpaakin oli tänään, ja kehumatta paras, niin mainioita ovat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1247
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1203
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      906
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      873
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      75
      848
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      712
    7. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      711
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      103
      672
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      606
    10. 78
      601
    Aihe