Mistä tunnistan enkelin jos sellainen tulee vastaan?
Vastaukset 6
- tupuna10
ei enkeliä voi tunnistaa. niillä on kyky muuntautua ihmiseksi tarpeentullen, puhuvat ihmisen alitajunnassa. hyvä enkeli pyrkii olemaan huomaamaton ja vastaa vain tarvittaessa.paha enkeli tekee pahoja tekoja ihmisten keskuudessa. käskee tekemään pahoja ja olemaan ilkeä.
- enkelipeilissä
Jakaantunut persoona tarvitsee lääkityksen.
- Senplönn
Todella vaikea tunnistaa. Mutta ei se haittaa. Jos sen läsnäolo ei tunnu hyvältä niin turha edes miettiä sen enempää. Kaikenlaista on liikkeellä eikä niihin oo tarvetta lähtökohtasesti sen enempää uppoutua. Herran Enkelin luulis tunnistavan mutta sekään ei kuulemma aina ole selvää. Kantsii aina kyseenalaista ihan kaikki asiat ja hyväksyä vaan ihan perusjutut.
- nokkapaljastaa
Yhtä vaikea tunnistaa, kun ankkalinnan asukas.
Tunnistamisesta en tiedä, mutta jos enkeliin törmää, kannattaa heti soittaa mielenterveystoimistoon ja varata aika mielenterveyden tilan kartoittamista varten.
- EnkeleitäOnkoNiitä
Enkeli näyttää muuten ihan tavalliselta ihmiseltä paitsi että sillä on siivet selässä ja kultainen rengas leijuu sen pään päällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va631732Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661179- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15831Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41618
- 79610
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92575- 45518
- 47495