Bilderberg-ryhmän kokous 2018

Nasta-Muumio

Bilderbergin kokous 2018
https://mvlehti.net/2018/06/06/bilderbergin-kokous-2018/
Konferenssi on suunniteltu isännöimään dialogia Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä.
Konferenssi on siis suunniteltu isännöimään dialogia Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä. Joka vuosi 120-140 poliittista johtajaa, teollisuuden eksperttiä, talouden, akatemian ja median tuntijaa ottaa osaa tapahtumaan. Noin kaksi kolmasosaa osallistujista saapuu Euroopasta ja loput Pohjois-Amerikasta. Noin neljäsosa vieraista on poliittisia ja hallitusten virkamiehiä ja muut ovat asiantuntijoita eri toimialoilta. Kokouksen yksityisen ja epävirallisen luonteen vuoksi osallistujat eivät ole sidottuja siihen asemaan, johon heidät on julkisesti valittu.

Tänä vuonna kokous järjestetään 7. kesäkuuta 2018 – 10. kesäkuuta 2018 Italian Venetsiassa. Bilderberg-sivustolla on julkaistu kokousten agenda:

Populismi Euroopassa, eriarvoisuuden haaste, työn tulevaisuus, keinoäly, vapaakauppa, USA:n maailmanjohtajuus, Venäjä, Saudi Arabia ja Iran, ”totuuden” jälkeinen maailma, kvanttitietokoneet, Amerikka ennen kongressin välivaaleja ja ajankohtaiset tapahtumat.

.

Nyt on todelliset ammattilaiset asialla: Bilderberg-kokouksessa puhutaan ”totuudenjälkeisestä” maailmasta
https://mvlehti.net/2018/06/07/nyt-on-todelliset-ammattilaiset-asialla-bilderberg-kokouksessa-puhutaan-totuudenjalkeisesta-maailmasta/
Bilderberg, tuo julkisuudelta salattu ryhmä, joka pitää vuosittain salaisen kokouksensa vaihtuvien vaikutusvaltaisten vieraiden kanssa, pidetään tänä vuonna Italian Torinossa.

Virallisesti tapaamiset ovat mahdollisuus amerikkalais-eurooppalaiseen vuoropuheluun, mutta se on herättänyt epäilyksiä ja kritiikkiä demokraattisen päätöksenteon toteutumisesta. Kutsuvieraiden joukossa on poliitikkoja, yritysjohtajia, pankkiireja sekä median ja yliopistojen edustajia. Tänä vuonna myös NATO:n pääsihteeri Jens Stoltenberg.

Suomea edustaa tänä vuonna Koneen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin, kokoomuksen Elina Lepomäki sekä miljonääri Björn Wahlroos.

Osa tämänkertaisen kokouksen aiheista ovat vähintäänkin epäilyttäviä juurikin demokratian kannalta; Venäjä, Iran, Populismi Euroopassa sekä totuudenjälkeinen maailma.

On aika luonnollista olettaa, että kun Euroopassa moni maa on alkanut heräämään EU:n järjettömyyteen, eli antanut kansansa “äänestää väärin”, ja kansallismielisiä ja EU-kriittisiä puolueita on päässyt valtaan, pähkäillään tuossa klubissa kuumeisesti kuinka saada nuo maat ruotuun.

Emmeköhän mekin täällä kotimaassa saa jännityksellä odottaa, mitä kaikkea kivaa Herlin-Lepomäki-Wahlroos- trio tuo terveisenä tullessaan kotiin.

Lähde: YLE

.

On melko selvää että kokoomuksen Elina Lepomäki on vihitty ja kutsuttu salaseuran tapaamiseen, jotta hän kiltisti äänestää porvarihallituksen maakunta/valinnanvapaus/yksityistämis-SoTen puolesta, jotta yksi Bilderberg-ryhmän missio Suomessa saadaan toteutettua. Lepomäki tultaneen näkemään tulevaisuudessa jossakin kovapalkkaisessa palkkiovirassa yhteistyön tiimoilta.

.

Jopa Vatikaanin valtiosihteeri on nyt Bilderberg-kokouksessa
https://mvlehti.net/2018/06/09/vatikaanin-valtiosihteeri-on-nyt-bilderberg-kokouksessa/
"Vatikaanin valtisihteeri on tänä vuonna ensimmäistä kertaa Bilderberg-kokouksessa.

Tänä vuonna on Vatikaanin valtiosihteeri, kardinaali Pietro Parolin osallistujalistalla. Miksi Vatikaani ja katolinen kirkko osallistuvat juuri nyt Bilderberg-kokoukseen. Sen kun tietäisi."

.

Jotain poikkeavan suurta ja tärkeää maailman varjohallinnolla (deep state / syvä valtio) ja eliitin rahamafialla on siis suunnitteilla tämän vuoden tapaamisessa. No onhan kansallismielisten isänmaallisten nousu uhkaamassa suunnitelmien aikatauluja ja "populismi" sekä "vihapuhe" pitää saada kuriin, jotta agenda "kansainsekoomus" eli Uuden Babylonian Baabeli II saadaan hajoita ja hallitse -strategialla vietyä päämääräänsä.

27

781

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MerkitIlmassa

      Uuden kulkusirkkavitsauksen aloituksen toimeenpano?

      • Ghfnfndn

      • JokeriPokeri

      • DemokratiaaVastaan
        Ghfnfndn kirjoitti:

        Salaisen Bilderberg kokouksen pääteemana populismin nousun pysäyttäminen
        https://nwohavaintoja.blogspot.com/2018/06/salaisen-bilderberg-kokouksen.html
        EU-maiden kuten Unkarin, Tsekin ja Puolan voimakas maahanmuutto- ja EU-vastaisuus nähdään myös Bilderberg kokouksessa suurena uhkana.

        RUOTSIDEMOKRAATIT KANNATUSMITTAUKSEN KÄRKEEN
        – ETUMATKAA DEMAREIHIN MELKEIN VIISI PROSENTTIYKSIKKÖÄ
        kesäkuu 8, 2018

        Kun Ruotsin valtiopäivävaaleihin on kolme kuukautta, on maahanmuuttokriittinen Ruotsidemokraatit paalupaikalla. Sentio-tutkimuslaitoksen kesäkuun mittauksessa sen kannatus oli 26,1 prosenttia (nousua toukokuun mittaukseen 3,0 prosenttiyksikköä), kun sosiaalidemokraatit romahtivat 21,7 prosenttiin (laskua 3,6 prosenttiyksikköä).
        https://www.suomenuutiset.fi/ruotsidemokraatit-kannatusmittauksen-karkeen-etumatkaa-demareihin-melkein-viisi-prosenttiyksikkoa/

        .

        Ei ihme että Bilderbergin roskaväki juonii jotain demokratian päänmenoksi:

        POLIITTINEN ”SALASEURA” SÄIKÄHTI – POPULISTIEN NOUSU EUROOPASSA PUHUTTAA BILDERBERG-KOKOUKSESSA
        kesäkuu 8, 2018
        https://www.suomenuutiset.fi/poliittinen-salaseura-saikahti-populistien-nousu-euroopassa-bilderberg-kokouksessa/

    • poliittisestikorrektiko

      Totuus maahanmuutosta - ilman valtamedian disinfoa

      Suosittelen netissä monikielistä loistavaa vapaaehtoisvoimin tehtyä sveitsiläistä riippumatonta (TAKUULLA ei HS/YLE valtamediaa) Kla.TV :tä !!

      Näet selkeät vastaukset tähän ja moniin muihinkin asioihin!

      Meneillään on pitkään mietitty suunnitelma, eikä "pakolaiskriisi" ole mitään sattumaa.
      Pystymme tämän kyllä täysin aukottomasti 100% todistamaan, ja mistä on kysymys.
      Jos olisi sanonut 20 vuotta sitten, miltä Euroopassa näyttää nyt, olisi pidetty aivan sekopäisenä.
      Entäpä miltähän Euroopassa näyttää tästä hetkestä 20 vuotta eteenpäin?
      Jos osaat sen sanoa, voi olla ,että laitetaan nyt pakkopaitaan.

      Tai sitten ei!

      Mutta se on Sinusta, hyvä lukija kiinni, sillä johtajamme myötäilevät niitä, jotka päättävät asioista.
      Valtamedia, kuten HS ja Yle, myötäilevät myös.
      Poliitikoilta tai valtamedialta on turha odottaa mitään!

      Muutoksen on tultava kansasta.( Muuten tilanne vain pahenee.)
      Heiltä puuttuu kohteliaammin integriteettiä, tai suoraan: he pettävät kansaa ja valehtelevat. Sekä poliitikot, että valtamedia rikkovat virkansa velvollisuuksia ja moraalia raskaasti, eikä sitä voi koskaan unohtaa, antaa anteeksi tai hyvittää.

      Mistä siis kauhea tilanne Euroopassa johtuu, jota kaikki ihmettelevät?
      On väärin käyttää passiivia, sillä aivan TARKOITUKSELLA ja aktiivisilla toimilla näin on tehty ja tehdään. Poliittinen johto käskee virkamiehiä, mutta maailman talouseliitti käskee poliitikkoja.
      Jo 2003 Saksan liittopresidentti Johannes Rau sanoi, ettei poliitikoilla ole valtaa, vaan oikea valta on talouseliitillä/pankeilla/globalisteilla.

      Globalistit sekä käskyläisinä WTO, YK ja EU ajavat Euroopassa väestönvaihtoa.
      Näin voi useista päätöslauselmista, puheista ja monista lähteistä suoraan nähdä aina vähemmän peitellysti.

      Esim. YK:n lausunto "replacement migration"(ST/ESA/SER A/206),- siis väestönvaihto- maahanmuutto-sanoo, että väestön vastustusta vastaan väestönvaihdon aikana on taisteltava, mutta teollisuuden ja talouskasvun takia tämä on välttämätöntä. (Se on päinvastoin tullut kalliiksi.) Huomaa sanavalinta väestönvaihto! Kuten Unkarin presidentti Viktor Orban sanoi _kyseessä on Unkarin ja Euroopan kansojen koko olemassaolo! Tämä on tarkalleen ilmaistu totuus, ilman liioittelua!

      Myös Goldman-Sachsin ja WTO:n ent. johtaja Peter Sutherland (virkoja myös Paavin, Bilderbergin ja Trilateral-komission johtajistossa ja YK:n maahanmuuttosihteerinä) puhui väkisin toteutetun maahanmuuton puolesta vastustuksesta piittamatta. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on
      rajoittamattoman maahanmuuton mobilisoijia, ja YK:n mukaan mm. Saksan pitäisi ottaa 2050 mennessä 180 miljoonaa maahanmuuttajaa, eipä jäisi kuin seisomapaikkoja. Hän puhuu siis
      maahanmuuttajista, eikä käytä enää pakolaisveruketta, sillä vain 1-3%" pakolaisista" on pakolaisia.
      Saksassa on vähennetty rutkasti jo ennestään puuttessa eläviltä omilta sairailta ja vanhuksilta antaen reilusti loisiville "pakolaisille".

      EU-komission varapresidentti Frans Timmermans sanoo: "Monokulttuuriset valtiot on hävitettävä!" väkipakolla. Näin naamiot tippuvat!

      Dublinin pakolaissopimusta, jolla "pakolaiset" olisi palautettava ensimmäiseen turvalliseen maahan, aiotaan kiertää älyttömällä EU:n säännöllä, että "pakolainen"/maahanmuuttaja voi vedota muka "ankkurihenkilöön", ei sukulainen, jossakin Euroopassa vaatien tämän luokse.

      Tämä hulluus saisi jo loppua, mutta EU ei siitä luovu! Siis?
      Islamisaatiota ei voi monissa maissa pysäyttää, vaikka maahanmuutto loppuisi heti. Refugees welcome?

      Lähi-Idän tai Afrikan "pelastaminen" tällä tavoin on teeskentelyä, päinvastoin: "kuka ottaa Kalkutan luokseen, siitä itsestään tulee Kalkutta!" kuten Lähi-Idän tuntija Peter Scholl-Latour sanoi, ja tämähän on jo nähty. Ihanat, rauhalliset, kulttuuriltaan rikkaat vapaat, demokraattiset ja monimuotoiset Euroopan valtiot muuttuvat aina enemmän peruuntamattomasti helvetillisiksi no-go-vyöhykkeiksi. JOS haluttaisiin auttaa ihmisiä, se olisi kymmeniä kertoja tehokkaampaa heidän omissa maissaan. (135 kertaa tehokkaampaa).

      Miksi meidän pitäisi antaa varastaa kotimaa alta vain harvalukuisen rikkaan talouseliitin etujen takia?
      Puhutaan Euroopan raiskauksesta ja "oudosta itsemurhasta".

      Sama taho, joka on järjestelmällisesti luhistanut eri tavoin Lähi-Itää jatkuvilla eri VERUKKEIN
      järjestetyillä sodilla ( yli 2 miljoonaa kuollutta, ym, ym.) , pyrkii nyt luhistamaan Euroopan maahanmuutto-aseella. Lisäksi muslimit ovat ihanteellisia maahanmuuttajia globalistien tarkoituksiin, sillä heidän uskontonsa pyrkii virallisestikin maailmanvalloitukseen, ja heidät saadaan mistä vain tekosyystä provosoitua milloin vain maailmanlaajuisesti raivoon, kuten yli 27.000 terrori-iskua ja 155 kuollutta pelkkien pilakuvien takia. On tarkoitus provosoida sisällissotia, kuten USEAT tiedustelulähteet väittävät.

      Sillä VANHAn suunnitelman mukaan eliitin on tarkoitus luoda "luovasta kaaoksesta"(=sisällissodat) uusi totalitaarinen "Järjestys".NWO.

      Ilman sinua näin käy.

      • KaikkiHyvinUinukaaVaan

        Joo, rikos on aloitettu jo 20-luvulla, jolloin EUta jo suunniteltiin toteuttamaan tämä. Sen jälkeen vuosittaisessa salaisessa Bilderber-kokouksisa on tätä suuniteltu. Siis kaikilla suomalaisilla tuolla käyneillä poliitikoilla on verta käsissään, ovat vuosikymmeniä olleet mukana suunnittelemassa tätä kaameaa rikosta! Näin suunniteltiin EUn perustaminen:

        "EU:n isä, kreivi Richard Coudenhove-Kalergi, oli salaliiton johtaja, jonka tavoitteena on tuhota Euroopan kansat. Jo v. 1923 hän julisti vapaamuurariveljilleen, että "juutalaisen aatelisrodun" on tultava Euroopan valtiaaksi. Tähän pääsemiseksi eurooppalaiset tulee risteyttää aasialaisten
        ja mustien kanssa. Tuloksena on ali-ihmisiä, helposti hallittavia, vailla luonnetta."

        "Kansainvälisten sopimusten nojalla" tulee KOULUJEN ja LEHDISTÖN avulla taistella vieraita kansallisuuksia vastaan kohdistuvaa kiihotusta vastaan, ts. isäntäkansa jätetään suojattomaksi ja vähemmistöjä ja vieraita suositaan. Myöskään juutalaisia vastaan ei saa nousta."

      • poliittisestikorrektiko
        KaikkiHyvinUinukaaVaan kirjoitti:

        Huomasin eilen paikallisuutisissa uutisen, jonka mukaan Suomen "äärioikeisto" puhuu nyt jopa sisällissodista, ja että "äärioikeistoa" tarkkailaan tämän takia. Haastateltiin jopa jotain
        väitöskirjan tehnyttä. Tyypillinen valtamedian valeuutinen, jossa asiat on taas käännetty päälaelleen.

        1)Ensinnäkään en oikein usko, että koko Suomessa on edes muutamaa äärioikeistolaista enempää.

        2) Jos kannattaa demokratiaa, ja on edes jossain määrin isänmaallinen leimataan äärioikeistoon, fasisteihin, ja rasisteihin tai vierasvihamielisiin, eli Xenophobeihin jne. Lisäksi voi saada sekopään ja salaliittoteoreetikon leiman. Valta/valemedia on myös vuosikymmenet ahkerasti ruokkinut ylläpitänyt ja muokannut vihervasemmistolaista vihaa, vielä nytkin.

        3) Ne jotka ovat vähänkin huolissaan Suomen ja Euroopan uskomattomasta kehityksestä, jossa
        valtaa pitävä talouseliitti antaa pikavauhtia koko Euroopan pois jalkojemme alta ja ilmaisee sen,
        leimataan em. leimoilla. Se on myös koululaitoksen ja median avulla pitkälti varastanut kasvatuksellaan lapset ja nuoret.

        4) Sisällissodista Euroopassa, tai niitten uhkasta olen kyllä kuullut, ja niistä löytyykin erittäin paljon netistä erittäin asiantuntevien eurooppalaisten: väestö- ja valtiotieteilijöitten, rehellisten journalistien ja harvojen poliitikkojen suusta tai kynästä. Lisäksi useat tiedustelupalvelut, joilla on isot budjetit ja resurssit varoittavat niistä. Mutta takuulla (!) ei varota valta/valemedia eikä "omia" johtajiamme esittävät.

        PITÄISI OLLA HUOLISSAAN!
        HUOMAA ,ETTÄ TÄMÄ ON AIVAN TARKOITUKSELLA LUOTU HELVETILLINEN TILANNE!
        Parikymmentä vuotta sitten moista ei voinut kuvitellakaan ihanassa ja rauhallisessa Euroopassa!

        Nyt aiotaan vielä kumota Dublinin sopimus lopullisesti, ja tehdä laiton maahanmuutto lailliseksi, siten että maahanmuuttaja voi vedota ns. teoreettiseen väitettyyn "ankkurihenkilöön" missä vain Euroopassa, ja vaatia sitten pääsyä tämän luokse. Seuraava valtiopetos-luopioiden Bilderberg-kokous on Torinossa, ehkä kesän 2018 maahanmuutto"vyöry tulee Italian kautta.

        On väärin puhua maahanmuutosta, jokaisen pitäisi tässä vaiheessa tajuta, että kyseessä on INVAASIO! Taloudellisen eliitin poliitikkojen ja valta/valemedian avulla ohjaama INVAASIO!
        Jos se on yhä epäselvää, tutki väestöennusteita Euroopassa. (Esim. vapaalla/kontrolloimattomalla maahanmuutolla Saksa otti Tanskalta Schlesvig- Holsteinin.)

        Ei ole sukupolvea kulunut siitä kun Suomi oli miltei kirjaimellisesti tuhon partaalla,
        ja vain ihme tai ihmeet pelastivat Suomen. Stalinilla oli muita maita pahemmat suunnitelmat Suomelle, koska Suomi taisteli vastaan urheasti. Mm. Katynin metsästä ihmeen kaupalla selvinneille puolalaisille oli sanottu: "Suomalaiset ovat seuraavat!"

        Katynin metsästä löytyi Stalinin käskystä 1940 NKVD:n murhaamien n. 22.000 Puolan upseeriston ja sivistyneistön ruumiit.

        Suomen tultua vallatuksi, olisi täältä tapettu ainakin upseerit sivstyneistö ja kaikki merkittävämmät henkilöt, sekä vielä nimenomaan kommunisti- ja vasemmistojohtajat, kuten tehtiin Karjalassa. Olisi seurannut myös massiivisia väestönsiirtoja Siperiaan ja epäinhimillisille vankileireille, Gulageihin, missä ihmiset oli tarkoituskin tappaa kovalla työllä, kylmyydellä ja nälällä. Suomi olisi myös venäläistetty suurilla venäläisen väestönsiirroilla, ja ehkä Suomen nimeäkään ei olisi enää kartalla, kuten Karjalassa on "käynyt".

        Kansanmurha-määritelmän täyttävät nytkin virolaisiin, suomalaisiin ja inkeriläisiin(=lue suomalaisiin) kohdistuneet julmuudet, mutta vallatun Suomen tilanne olisi ollut paljon huonompi.

        Olkoon, että Venäjä on yhä Suomelle ulkopoliittinen uhka, mutta vain koska sitä itseään uhataan, ja käynnissä on lähes täysi kauppasota Venäjää vastaan.

        Jeltsin oli täysin amerikkalaisten taskussa antaen pois mm. Siperian kaasuvarat 25 vuodeksi, Putin repi paperit, mikä onkin venäläisille ollut sangen tarpeellista. Nyt USA yrittää uudestaan luhistaa Venäjää ja siinä käytetään kyllä mielellään Eurooppaa ja Suomeakin hyväksi.
        Venäjä ei tarvitse tonttimaata täältä.
        KONKREETTINEN, SUUREMPI RISKI (=VARMA TUHO) ON GLOBALISTI-JOHTOINEN EU!!!

        Puola, Tsekki, Slovakia ja Unkari osoittavat, ettei meidänkään tarvitsisi olla EU:n orjia, mutta meidät kyllä orjuutetaan mielipuolisen, mutta todellisen Coudenhove-Kalergi-suunitelman ja samannimisen palkinnon saajien (mm. Merkel, Juncker, de Rompuy) toimesta, JOS tottelemme.

        Palatsissa istuva vihollinen on kaikkein vaarallisin (= "omat "poliitikkomme).
        Vielä meillä on oma maa ja voimme päättää, mutta Juudas-poliitikkomme ovat lopullisesti prostituoineet eli myyneet itsensä, en tiedä kuinka he selittävät sen lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

        Koska olemme olleet täällä vähän Euroopan laidalla, meillä voi olla vielä pieni mahdollisuus
        irtautua siitä mikä tulee.

        Poliitikoilta ei voi odottaa mitään! (=Vaihtoon!)

        Se on kansan eli Sinun varassasi.

      • poliittisestikorrektiko
        poliittisestikorrektiko kirjoitti:

        Äkkiseltään laskin Youtubesta, että sisällisodista Euroopassa varoittavat monien muiden ohella ainakin:

        1)saksan ent. tiedustelujohtaja August Hanning
        2)Saksan poliisikomentaja
        3)Unkarin tiedustelupalvelu
        4)Sveitsin armeijan kenraali v.2010
        5)Michael Hayden CIA:n entinen johtaja jo v. 2008 (onko hän "tiennyt"? Sillä epäillään, että globalistinen CIA saattaa itse lavastetuilla "terrori-iskuilla" provosoida sisällisotia, aivan kuten se on tehnyt Lähi-Idässä ja muuallakin. Se on käyttänyt myös välikäsiä.)
        6)Rehelliset journalistit ja poliitikot(harvat)
        7) Väestö-ja valtiotieteilijät jne.
        8)Venäjä ja Putin varoittavat Eurooppaa uhkaavasta suunnitellusta tuhosta, jossa globalistit käyttävät maahanmuuttoasetta tuhotakseen Euroopan demokraattiset kansallisvaltiot.
        Ei tarvi mitään trolleja, vaan sanoa vain totuus.
        8) Ruotsi on jakanut väestölleen 4,8 miljoonaa lehtistä, joissa varoitetaan sisällisodista.
        (Mutta eivät varmaan peru Palmen aloittamaa vihervasemmistolaista itsetuhoa.)
        Ym, ym., jne.

        Jos nyt siis sisällisotien vaara onkin todellinen, niin asteikolla 0-100, kuinka suurena virheenä arvioisit sisällissodan riskin, johon poliitikot ovat tietoisesti Euroopaa ohjanneet?

        Ovatko nämä kaikki vaarallisia äärioikeistolaisia sekopäitä, joita täytyy tarkkailla, kuten YLE väitti?
        Poliittisesti korrekti YLE selitti, että Suomessa äärioikeisto puhuu sisällissodista, ja halusi kai jotenkin vihjata/hämätä siten, että kuviteltu äärioikeisto (=demokraatit ja patriootit) olisi kai jotenkin niitä aiheuttamassa! Vaikka YLE/HS mitä väittäisi, yksinkertainen totuus on meidän puolellamme, jotka vielä välittävät Suomesta ja Euroopasta.

        Riski, tai paremminkin ohjelmoitu tuho on todellinen, mutta älä usko ketään yksittäistä tahoa, älä tätäkään! Katso omilla silmilläsi, mitä Euroopassa tapahtuu, ks. väestöennusteita.( Älä kuuntele YLE/HS vale/valtamedian hyssyttelyä, valeita tai vaikenemista.)

        Muuten ks. myös koraanista, miten islamia tulee edistää, kun osuus väestöstä kasvaa.
        Silloin velvoitetaan rauhalliset muslimit rangaistuksen uhalla taistoon islamin levittämiseksi.
        Näin on tapahtunut ja tapahtuu. Ks. Islamin historia, ja miten mm.100.000 kristittyä tapetaan vuosittain (=maailman vainotuin ryhmä) Yle/HS ei kerro.

        Puola, Tsekki, Slovakia ja Unkari, esim. Viktor Orban osoittavat, ettei meidänkään poliitikkojen olisi mitenkään pakko kavaltaa maataan ja kansaansa. En tiedä, miten he selittävät tekonsa lapsenlapsilleen.

        Meidän Juudas-poliitikkomme ovat meidät tähän kauheaan tilanteeseen tietoisesti ja aktiivisilla toimilla tuoneet (ehkä kiristyksellä tai lahjonnalla, tyhmyyttään tai heikkouttaan) mutta yhtä kaikki, he ovat pyrkineet vastuuasemaan vapaaehtoisest, saavat etuja ja hyvän palkan, ja heidän pitää kantaa vastuu. Jos he eivät tästä tiedä, heidän tehtäviinsä ja vastuualueeseensa kuuluu ottaa selvää, siitä heille maksetaan, mutta sen lisäksi he ovat ottaneet ne kuuluisat 30 hopearahaa.

        Poliitikot kuuntelevat vieraan vallan käskyjä, ja toimivat vieraan vallan ohjeiden mukaan omaa kansaansa vastaan: "miten tukahduttaa vastarinta"!

        Poliitikot ovat prostituoineet, eli myyneet itsensä , mutta myös kansansa ja nyt he auttavat vielä globalisti-vihollista kirjaimellisesti avaamalla portit. Se, joka ennen avasi kaupungin portit viholliselle oli kaikkein halveksituin ja vihatuin. Mutta entä nyt?

        Suomea ei hevin päästetä enää irtaantumaan, mutta vain kansa itse voi enää estää Euroopan ohjelmoidun tuhon. Poliitikoilta ei voi odottaa mitään, päinvastoin.

        Että Suomi välttyisi Keski-Euroopan ja Ruotsinkin kohtaloilta ja suunitellulta kaaokselta edellyttää että suomalaiset itse arvostaisivat vapaata Suomea ja demokratiaa, sen verran , että vaivautuisivat jättämään sen vuosi tyhjänpäiväiset asiat osoittaen aktiiviteettia, siviilirohkeutta, ja kansalaisvastarintaa. Ajan mittaan asiat vaikeutuvat vain nopeasti.

        Seuraava maahanmuuttoaalto alkaa kesäkuussa, estä meidän lakiemme vastainen toiminta
        poliitikkojemme toimesta, sillä siihen voit vaikuttaa.

        Mikä on Juudas-vuohi? se oli vuohi, joka oli totutettu siihen, että sen seuraamana ohjattiin vuohilauma teurastamoon.

        Nimenomaan toivonkin, että et näin tärkeässä asiassa, tai ylipäänsä missään asiassa, usko minua, aivan kuten sanoinkin. Mutta älä usko muitakaan.

        Ota itse selvää, sillä Sinä voit sen tehdä. On olemassa paljon lähteitä, et voi uskoa mitään yhtä ja ainoaa, olipa se mikä tai kuka hyvänsä. Älä usko "poliittisesti korrektia" YLE /HS vale/valtamediaakaan. Tiesitkö, että maailmanlaajuisesti vain 5 yhtiötä kontrolloi tätä "poliittisesti korrektia mediaa"? Etkö usko, että meillä on sensuuri? Ota selvää!

        Uudestaan suosittelen netissä valtavan hyvää, riippumatonta, vapaaehtoisvoimin tehtyä monikielistä (42 kieltä) sveitsiläistä Kla.TV:tä. (Klagemauer TV).

        Katso sieltä esim." instrumentalized warfare", se koskee Eurooppaa ja Suomeakin.
        Näköjään oli vain yksi lyhyt suomenkielinen, "moderni sodankäynti". Paljon on ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi.

        Sieltä löydät järkevät vastaukset erilaisiin kysymyksiin, ne ovat erilaiset kuin YLEllä tai HS:ssa,
        vastuu siirtyy AINA kuulijalle. Niin oli ennen ja niin on varsinkin nyt.

        Löytyy paljon sekopäitä ja vajakkeja, varmasti, ja minun puolestani voit pitää minua sellaisena.
        Enkä välitä, uskotko salaliittoteorioihin (Se ei ole enää salainen, jos kaikki tietää) tai profetioihin, tai mihin vain, kunhan vain vähän välität maastasi ja ystävistäsi, ja nouset sohvalta, sillä sitä nyt tarvitaan, muuten asiat vaikeutuu vielä paljon ja nopeasti. Monin paikoin tapahtumia ei voida enää estää, näin sanovat minua viisaammat.

        MUTTA ota selvää, jos välität Suomesta ja suvustasi ja ystävistäsi.

        Näköjään näillä sivustoilla mennään herkästi haistatteluun tai nimittelyyn. Siihen en halua lähteä missään tapauksessa, ja haluan puolestani kunnioittaa lukijaa, ihan sama millä nimellä hän minua kutsuu. Muun muassa siksi, katson tämän olevan niin tärkeän asian. Tosiasiassa puhumme nyt vallankaappauksessa Euroopassa ja maassamme, tai palatsivallankumouksesta, missä vieras ei äänestyksillä valittu epädemokraattinen taho on ottanut itselleen vallan ja sanelee päätökset omille johtajillemme, jotka ovat nyt siis vain nukkehallitsijoita, ja toimivat vieraan vallan eduksi omaa kansaansa ja sen etuja vastaan, virkavalojaan rikkoen, mikä täyttää maanpetoksen tunnnusmerkit.

        Saksassa Merkeliä vastaan on monia maanpetossytteitä, sillä hän ei kysynyt puolueeltaan, hallitukseltaan tai Bundestagilta avatessaan portit. VARSINKAAN KANSALTA EI OLE LÄNSI-EUROOPASSA MISSÄÄN KYSYTTY! Sillä vastaus tiedettäisiin ihan hyvin!

        Meillä on jo nyt kansallinen hätätilä massatyöttömyyden ja velkaantumisen takia kuten valtiot. tri Pekka Tiainen sanoi. Maahanmuuttajat/"pakolaiset" eivät ole niitä ammattimiehiä joita tarvittaisiin, päinvastoin, he jäävät aina saamapuolelle.

        Saksassa syyialainen 5 hengen perhe sai hienon asunnon heti ja yhteensä yli 2.800€. Saksalainen veromaksaja olisi tarvinnut yli 4.300€ nettopalkan, ja ainakin keskiasteen koulutuksen päästäkseen samaan. ( Suomikin yhä vain velkaantuu! )Kirjaimellisesti oman kansan köyhiltä, sairailta ja vanhuksilta otetaan vähästäänkin, vaikka he ovat puutteessa.

        Tietoa löytyy, ja voithan käyttää silmiäsi kun katsot mitä tapahtuu Euroopassa. Huom!Yle ei näytä!

        Hyvä kirjoittaja on myös amerikkalainen Paul Craig Roberts omilla sivuillaan.
        Löytyy myös useita muita.

        PS:Huomattavaa on, että muslimit Suomessa nimenomaan pyysivät, ettei tänne rakennettaisi hyvälle paikalle valtavaa Saudi-Arabian rahoittamaa suurmoskeijaa, koska tiedetään varsin hyvin mitä siitä on seurannut ympäri Euroopassa ja ympäri maailmaa. Mm. Pakistanin kammottavan radikalisoitumisen arvellaan osaltaan johtuneen ympäri maata rakennettujen Saudien suurmoskeijoiden seurauksena. Maaseudulla paikalliset imaamit on tapettu ja vihaa saarnaavat wahhabisti/salafisti/islamisti imaaamit ovat ottaneet vallan. Ainakin osa Suomen johtajista on tämän hankkeen kannalla, vaikka asianlaita tiedetäänkin. Miksi? Kuinka moni
        heistä on Bilderbergiläisiä. Tämäkin asia tulee varmaan vielä uudestaan esiin.

        Pientä määrää muslimeita Suomi voi suojella, niin kuin he itse hyvin tietävät, mutta Keski-Eurooppa on menossa kohti suuria hankaluuksia, sanotaan vaikka niin.

        Printtaa tämä, ja kysy vaikka mitä ystäväsi ajattelevat.

        Estä kesäkuussa alkava "tulva"!

      • Quicknes

        "Euroopan valtiot muuttuvat aina enemmän peruuntamattomasti helvetillisiksi no-go-vyöhykkeiksi. JOS haluttaisiin auttaa ihmisiä, se olisi kymmeniä kertoja tehokkaampaa heidän omissa maissaan. (135 kertaa tehokkaampaa)."

        https://mvlehti.net/2018/06/11/mita-maksaa-vastaanottotoiminta-katso-ja-jarkyty/

        Niin, olet oikeassa ja se olisi varmasti ainakin 1350 kertaa halvempaa. Apu sinne minne se kuuluu. Tällä nykysysteemillä avun hakijat ovat kaikkea muuta kuin niitä turvapaikan tarpeessa olevia: he tavoittelevat vain parempaa elintasoa. Räikeiden ihmisoikeusloukkausten uhrien ei ikinä annettaisi läheteä nauttimaan paremmasta elintasosta, mutta ihmisoikeusloukkausten tekijät saattavat esiintyä uhreina ja heitä voi olla jo keskuudessamme uskomaton määrä.

      • et.silti.auta.vieläkään
        Quicknes kirjoitti:

        Tuo on totta, apu olisi pitänyt toimittaa ajoissa missä hätä oli; mutta ketään Euroopassa, sinuakaan, ei kiinnostanut muiden hätä. Sitä jatkui aikasta pitkään ennen kuin tulvat alkoi.

        Kun kurjuutta jatkui tarpeeksi kauan rohkeimmat lähti Eurooppaan, ja sitä hetken seurattuaan yksi ryhmä sakkia keksi alkaa tekemään rahaa sillä että ihmisiä autetaan pakoon joukolla.

        Jälkiviisaus on typerää; oletko muuten vieläkään antanut penniäkään avustusta kotimaissan hätää kärsiville?

        Planeetan resurssit on rajalliset; länsimaissa joudutaan tinkimään jostain jos pakolaisia ei haluta ovelle lihapadoille norkumaan.

      • Quicknes
        et.silti.auta.vieläkään kirjoitti:

        "Kun kurjuutta jatkui tarpeeksi kauan rohkeimmat lähti Eurooppaan, ja sitä hetken seurattuaan yksi ryhmä sakkia keksi alkaa tekemään rahaa sillä että ihmisiä autetaan pakoon joukolla.""

        En käyttäisi sanaa rohkeimmat, käyttäisin ilmaisua: ahneet, jotka pitivät itseään muita parempina. Toinen lauseesi meni täysin nappiin.

    • Kansallinen.Itsemurha

      Bilderberg -pahuuden ytimessä. Oliko yllätys että suomesta on kutsuttu nimenomaan kokoomuksen ”kansan”edustaja?

      • Kokoomustat

        Jyrki Katainen kävi Bilderbergissä. Sen jälkeen hän antoi lausunnon siitä, kuinka Suomesta pitäisi tehdä ”kokeiluvaltio”, jossa testattaisiin uudenlaista kokeilukulttuuria. Myöhemmin Juha Sipilä blogissaan sanoi kannattavansa Suomen muuttamista ”kokeiluyhteiskunnaksi”. Sitä ei ole kerrottu, mitä asioita täällä kokeiltaisiin ja mitä päämäärää varten, mutta veikkaan, ettei mitään kansan kannalta hyvää. EIköhän tuokin idea ole lähtöisin Kataisen matkalta.

      • DarkSide
        Kokoomustat kirjoitti:

        Jotenkin huolestuttavaa, että kansanedustaja vierailee tuollaisessa täysin epädemokraattisessa salaseuran kokouksessa. Tuon jos minkä pitäisi olla erottamisen peruste kansanedustajan työstä. Maanpetoksellista toimintaa. Miksi maksullinen media ei nosta jääviysasiaa esille?

      • VeronmaksajanPiikkiin
        Kokoomustat kirjoitti:

        Jyrki Katainen kävi Bilderbergissä. Sen jälkeen hän antoi lausunnon siitä, kuinka Suomesta pitäisi tehdä ”kokeiluvaltio”, jossa testattaisiin uudenlaista kokeilukulttuuria. Myöhemmin Juha Sipilä blogissaan sanoi kannattavansa Suomen muuttamista ”kokeiluyhteiskunnaksi”. Sitä ei ole kerrottu, mitä asioita täällä kokeiltaisiin ja mitä päämäärää varten, mutta veikkaan, ettei mitään kansan kannalta hyvää. EIköhän tuokin idea ole lähtöisin Kataisen matkalta.

        Stubb salamyhkäiseen Bilderbergiin – valtio maksaa epävirallisen kokousmatkan(2015).
        Valtiovarainministeriön tiedotteessa kerrotaan Bilderberg-kokouksen olevan ”epävirallinen”. Siitä huolimatta Stubbin osanotosta syntyvät kustannukset menevät veronmaksajien piikkiin. Stubbin erityisavustaja Suvi Aherto kertoo, että ministeriö maksaa lennot ja yöpymiset.
        Onko Stubb Bilderbergissä ministerinä vai yksityishenkilönä?
        – Ministeriö on maksanut matkat aiemminkin. Sillä tavoin ministeri ei ole siellä pelkästään yksityishenkilönä. -IS

    • KovinSalaistaMenoa

      On se melkoinen salaseura kun kokouspaikka, aika ja kokouksen aiheetkin on etukäteen jo tiedossa.

      Huomatkaa kaikki miten salainen kokous!

      • EliitinSuunnitelma

        Ainoastaan "aiheet" muuta sitten ei kerrotakaan vaikka poliitikot mm. ministerit vierailevat kokouksessa veronmaksajien laskuun. Luulisi että jos Suomen laskuun teet töitä kansanedustajan tai ministerin palkkiolla ja matkakululusi mm. lennot ja hotelli maksetaan niin myös ne maksava veronmaksaja saa tarkat tiedot mitä siellä käsitellään. Vai tekeeko poliittinen ja taloudellinen eliitti itseään hyödyttäviä päätöksiä?

    • paikanpäältä
      • slaveISslave

        Muistakaa tämä, Wahlroosin uskottavuus meni tuon videon myötä.
        Jokaiseen julkiseen kommenttiin voi tästä lähtien lisätä: niinkö Bilderbergissä käskettiin?

    • MaranAtaTuleHerraSebaot

      Uskovien tulee hyvin HUOLELLA muistaa tämä:
      Ef6:
      11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
      12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
      13 Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
      14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
      15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
      16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
      17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
      18 Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;
      19 ja minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta,

      jae 11
      kavalat juonet, en TAAS laita kaikkia paikkoja esille tahi kopio niitä tähän, sen verran tulle jokaisen uskovan tuntea Raamattu, ja vielä enemmän:

      Raamattu, eli Kirjoitukset ova Jumalan meille antama.

      meidän on hyv' tietää mitä perkele suunnittelee, ei kuitenkaan kaikkien sillä, joka saattaa, menettää mielen maltin ja olla kovin levoton:

      2. Tess. 2:
      1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
      2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
      3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
      4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

      Joten uskovien on hyvä muistaa, että me saamme ROHKAISTA itsemme sillä, me pääsemme kotiin.

      nyt, ne joita kiinnostaa tietää mitä on tekeillä, on sitten hyvä muistaa ketää vastaan taistelemme.
      eli ei ihmistä eikä lihaa, vaan mitä on sanottu:

      12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

      se on totta, ettei Jumala salli perkeleen itse toimia maanpäällä, joten perkele tarvitsee, työmiehiä, ja tähän tarvitaan sitä petosta, huijausta mitä ja millä sitten saa ihmisiä puolelleen.

      Nyt taas valitettavasti, tulee ottaa esille, jos joku, mies tahi perkele tahtoo lapsen tulee toisen ospuolen olla nainen.

      Joten naisilla on jo suuri valta ja miehet ovat monissa paikoissa "vähemmmistö", joten he tosi-asiassa hallitsevat ja vallitsevat, sitä tiettyä osaa, mikä heille on suunniteltu.
      sitten on "aloja" joista he eivät edes tiedä ja heillä ei ole siellä valtaa.

      joten, se että nainen on helpompi, pettää, on ilmi tullut jo Paratiista lähtien.

      Nyt tulee tehdä vastarintaa ja vastustaa, mutta jos ei tiedä kuka ja mikä on se jota tulee vastautaa, niin voi ja voi ja voi.

      Nyt Miehillä, sillä tämä alue ei kiinnosta naisia, joten miehen tulee olla se vartija, kuten alussa on MÄÄRÄTTY.
      Viljele ja varjele.

      Joten miehen tehtävä on vieläkin varjella.
      ja jos mies ei tiedä mitä vastaan, niin taas voi huutoja.

      Joten, tutkikaa ja kysykää ja niin te löydätte ja saatte tietää.

      Monilla on tärkein tehtävä, julistaa ilosanomaa eli evankeliumia ja sitten saada monai uskomaan eli pelastumaan.

      sen jälkeen tulee "vauvoja" varjella ja opettaa.
      mutta kuten luonnollisessa elämässä, ei vauvat tahi pikku lapset, tiedä eikä heidän ole tarvis tietää, pahasta mitään.
      se on vanhempien tehtävä, ja tässä asiassa uskovien tehtävä on sitten varjella.

      Toisen tehtävä on sitten "synnyttää" "tehdä" lapsia, ja toisen tehtävä on sitten opettaa ja toisen tehtävä on sitten varjella.

      nyt "kaikki" tietävät että esim nämä tahot, mitä kaikkea ne sitten ovatkaan ovat antautuneet perkeleen palvelukseen samoin kuin me Jumalan palvelijoiksi.

      He saavat palkan nyt ja heti, mutta me saamme palakn perillä, ja itse perille pääseminen on se suurin palkka.
      Joillekin Herra sallii, jo nyt osan palkkaa eli mammonaa, useimille ei.

      Bilderbergin "jäsenet", he ovat petoksen uhreja eikä tiedä, eikä halua tietää eikä tiedosta välittämättä tahdo luopua siitä, sillä he rakastavat sitä palkaa mitä ovat saanneet ja saavat.

      Tieto eli Totuus on meidän aseemme. ja Rukous.

      nyt, taas kerran laitan esille tämä mitä pyrin nyt viljelemään jatkuvasti kyllästymiseenne saakka.
      18 Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen joka aika Hengessä
      19 ja minunkin puolestani,
      Kiitos

      • AlkuperäinenVastavoima

        jatkan vielä muutaman sanan sillä merkit, 5000 tuli täyteen.

        Te tiedätte, että Daniel sai vastauksen saman tien kun oli rukoillut:

        Dan 9
        4 Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin ja sanoin: "Oi Herra, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi.

        23 Kun sinä aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä olen tullut sitä ilmoittamaan; sillä sinä olet otollinen. Käsitä siis se sana ja ymmärrä näky.

        ja lopun te tiedätte ja voitte lukea.

        en tiedä, miksi vastaukseni viipyy, ja miksi edelleen olen kahlaissa, eikä Herra salli minun lähteä liikelle.

        Joten.
        Pyydän!
        Rukoilkaa puolestani, kanna minua Herran eteen ja asia on siinä.
        Se mitä Herra sanoo tahi tekee, en tiedä, mutta sen tiedän, että saan sen mitä tarvitse.

        Tämä ei ole itsekäs rukous, vaikka se saattaa kuulostaa siltä.
        Joten älkää, Hyvät veljet ja siskot, olko kaateellisia.
        Olen varma että, myös tämän vastauksen jälkeen saan maistaa itkua ja parkua.
        Mutta Herra, Jumala Kaikkivaltias, Herra Sebaot on kanssani, ja kukaan ei voi mitään.

        joten Muista minua ja me saamme jalon voiton.
        en pyydä rahaa, en kunnia, en mainetta enkä muuta, vaan sen että kohtaan Jumalan Kaikkivaltiaan, Herran Sebaotin!

        Kiitos.

      • 7rt6rot8i789

      • Quicknes
        AlkuperäinenVastavoima kirjoitti:

        Daniel on mielenkiintoinen profeetta. Monet ovat hakeneet Johanneksen ilmestykseen selityksiä juuri Danielin kirjasta. Danielin kirjassa kerrotaan Johanneksen ilmestyksessä käytettyjen vertausten tarkoitus.

        Daniel ennusti Jerusalimin tuhon ja hän on ollut luotettavin Raamatun profeetoista. En tiedä minkä uskontokunnan sivu alla on, mutta tällainen tuli hakukoneella vastaan:
        https://ajankohtainen.wordpress.com/2016/06/18/danielin-lopunajan-profetiat/

        Eli Babylonian hirmuvaltias Nebukanessar tuhosi Jerusalemin kokonaan ja tappoi kenties kaikki oikeat juutalaiset. Voiko olla, että murhatut juutalaiset korvattiin Saatanaa palvovilla babylonialaisilla. Tämä selittäisi Israelin tekemät hirmuteot Gazan alueella sekä Einsteinin atomimmin käyttöön kiihotuksen. Einstein lähetti vetoomuksen presidentille, jossa hän vaati atomimmin käyttämistä: Hiroshima ja Nagasagi.

        Kuitenkin oli miten oli, Antikristuksen ennustaminen on juuri Danielin heiniä. Hänen ennustuksensa antikristukesta on kattavampi kuin kenenkään muun Raamatun profeetan. Hänen mukaansa Antikristus omaa mm. yliluonnollisia voimia ja on viekas sekä julkea. Mikään tästä ei ole ristiriidassa oman ennustukseni kanssa, joka koski lopun ajan maahanmuuttaja eliittiä. Ennustin, että Antikristus nousee valtaan maahanmuuttaja eliitin hirmuhallinnon aikoihin, jolloin valkoisia ei ole enää paljoa hengissä.

      • UusiBabylon

        Eikös Suomeen ole kokoomuksen toimesta tuotettu Uuden Babylonian Baabeli 2 eli kansain- ja kieltensekoomus ihan alkuperäisen esikuvan mukaan? Hajoita- ja hallitse-operaatio esikuvansa tapaan.

        Jan Vapaavuori haluaa lisää maahantulijoita: "Tarvitaan enemmän maahanmuuttajia – palveluammatissa ei tarvitse osata suomen kieltä, suomen kielen taidon vaatiminen voi olla jopa syrjintää”
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14959840/jan-vapaavuori-ei-tarvitse-osata-palvella-suomeksi

        Rahamafian miljardien eurojen pakolaisbisnes tuottaa miljoonia pakolaisia EUhun!
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14912884/pakolaisbisnes-tuottaa-miljoonia-pakolaisia-euhun!

        Kansallinen KansainSekoomus!

    • Quicknes

      "Meillä on jo nyt kansallinen hätätilä massatyöttömyyden ja velkaantumisen takia kuten valtiot. tri Pekka Tiainen sanoi. Maahanmuuttajat/"pakolaiset" eivät ole niitä ammattimiehiä joita tarvittaisiin, päinvastoin, he jäävät aina saamapuolelle. "

      Niin, eivät nuo pakolaisvirrat tai pitäisikö sanoa valtameret ainakaan massatyöttömyyttä poista: ne lisäävät sitä.

      Jos pakolainen on oikeutettu keskiverto olemiseen suomessa, eli kk palkka about 3600 €/kk, niin voitte laskea minkälainen menoerä näistä pakolaisista tulee ja lisäksi he vievät kantasuomalaisilta työpaikat - työttömyyttä tulee lisää.

      Koodareista on tällä hetkellä kova pula ja korkeakoulut ovatkin täyttyneet uusista koodarilupauksista. Tämä koulutus kestää neljä vuotta. Nyt on alettu järjestämään maahanmuuttajille koodari koulutusta, joka kestää vain puoli vuotta. Sata maahanmuuttaja koodaria valmistuu aina puolen vuoden välein - joten 800 maahanmuuttaja koodaria ehtii valmistua ennen kuin kantasuomalainen valmistuu koodariksi korkeakoulusta. Saako tämä neljä vuotta koodariksi opiskellut kantasuomalainen ikinä töitä koodarina? Ei saa, koska koodareita on liikaa. Nämä 800 maahanmuuttaja koodaria ovat vieneet kantasuomalaisilta mahdollisuuden ikinä työllistyä valitsemallaan alla.

    • Näin.sen.näin

      Onkohan niin, että poliitikkojen ja tavallisten liikemiesten kutsuminen kokouksiin on hämäystä, samoin tuo asialista, jotenkin mitäänsanomaton. Todellisuudessa kokouksissa on mukana 'sisärengas', ne joilla on todellinen TALOUDELLINEN valta ja sitä seurannut poliittinen valta.

      Sisärengas pitää salaisen, suunnattoman tärkeän kokouksensa, jossa noita rekvisiittahenkilöitä ei nähdä, heitä ei tietenkään oteta mukaan. Miksi näin? Koska käsittelyn täytyy olla suullista. He tietävät tasan tarkkaan, että mitään sovittua ei missään mediassa ei saa printata, ei kirjeenäkään, se paljastettaisiin varmasti ennen pitkää. Nuo ulkopuoliset kertovat tyytyväisinä kokouksen kulusta ja asialistasta, joka on muka tärkeä, todellisuudessa kokouksen tarkoitus on saada yhteen nuo maailman valtiaat, todelliset vaikuttajat sopimaan yhteisestä agendastaan.

      Kenellä on parempi selitys tuolle kokoukselle, joka sivullisesta näyttää olevan tavattoman kallis seurustelu- ja juttelukerho? Missä tulokset? Saadaanko siellä mitään konkreettista aikaan? Puhetta kyllä riittää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe