Työttömyys ei vähen vaikka työllisten määrä nousee

Aika kumma yhtälö - vai onko? Mistä uudet työntekijät tulevat?

"Työttömyysasteen lasku alle kuuden prosentin kiihdyttää palkkainflaatiota eli palkat karkaavat käsistä, katsoo ekonomistien enemmistö."

https://www.aamulehti.fi/uutiset/ekonomistit-jos-tyottomyys-laskee-alle-taman-kriittisen-rajan-suomalaisten-palkat-alkavat-nousta-merkittavasti-200915161/

Sopii miettiä työllistämistoimia ja -halua myös tässä valossa. Keneen etua palvelee nykyinen työttöyystaso? Jos totuus onkin se, ettei työttömien määrää halutakaan vähentää (ainakaan kovin paljoa), tuntuu aika raa'alta samalla kyykyttää ja syyllistää työttömiä ja se mikä tässä on hämärtynyt on, että ainoa tapa vähentää työttömyyttä on työpaikat.

Yrittäjyys on vain hyvin pienelle osalle työttömistä varteenotettava vaihtoehto. Omalla näppitunutumalla vain hyvin harva sellainen henkilö joka ei ole löytänyt töitä ja on siksi perustanut yrityksen, on onnistunut hankkimaan sillä edes minimitoimeentulon.

Menestyvä yrittäminen edellyttää monia sellaisia ominaisuuksia joita on vain kohtuullisen harvalla, eivätkä ne ominaisuuden noin ylipäänsä ole aina kovinkaan mairittelevia.
24345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kolmikanta päättää työttömien määrän tuponeuvotteluissa. Tässä talousjärjestelmässä työttömien ja pienituloisten määrä voi vain kasvaa, sillä sijoittajat eivät muuten saa korkoa korolle.

Tilastokeskuksella on yksinoikeus työllisten määrän ilmoittamiseen. Työllisten määrä lasketaan haastattelemalla 12 000 kansalaista puhelimitse. http://tilastokeskus.fi/til/tyti/index.html

Äänestä

Suomi on taantuva yhteiskunta missä yrittäminen ei kannata ainakaan pienyrittäjälle.
Isot firmat painaa päälle ja syö markkinat. Nettiostokset ovat nykypäivää joten halvin hinta voittaa aina ja se halvin hinta on muualla kuin Suomessa.

Itse ovat poliitikot kusseet kaiken yrittämisen päälle Suomessa, sama myös työttöminen ala-arvoinen kohtelu mikä ajaa ihmiset ahtaalle ja se tarkoittaa että yhä enemmin ostetaan ulkomailta kaikki tarvittavat tuotteet ja vain ruoat haetaan Lidlistä. Näin tekee myös työväki joka pelkää kokoajan että duunit lähtee alta ja joutuu Sipilän kuritushuoneeseen eli aktiivitoimien piiriin.

Äänestä

Työttömyys saataisiin laskemaan vain keksimällä/lisäämällä perustöitä. Eli sellaisia töitä, jotka eivät vaatisi mitään pitkää koulutusta/osaamista. Nyt uudet työpaikat täyttävät ulkomaiset työntekijät, jotka eivät lisää verotuloja, tai ainakin vievät hankitun tulon pyörittämään muiden maiden taloutta. Pitäisi palata taaksepäin, ja lisätä käsintehtävää perustyötä.

Äänestä
  • Kaikki raha kiertää valtion kautta takaisin yrityksille ja tas valtiolle. Työttömyys on tulonjakokeino. Ilman pienituloisia ei ole mahdollista maksaa tuloeliitille yli keskiansion. Yli keskiansion ansaitsevat päättäjät eivät luonnollisestikaan halua luopua eduistaan työttömien hyväksi. Töitä on helppoa järjestää kaikille, mutta palkkaa ei.

    Äänestä

Kumma yhtälö on se, että hallitus on täynnä valehtelijoita ja huijareita.

Äänestä

Aika erikoinen yhtälö, Sipilä ilmoittaa 90 000 uudesta työllisestä, mutta sosiaalimenot kasvavat samaan tahtiin kuin Stubbin aikana.

Äänestä

Yle jaksaa valehdella. Ei ole taloon saatu riippumatonta ja rehellistä tutkivaa toimittajaa. https://yle.fi/uutiset/3-10369514
"Hallituskauden aikana uusia työpaikkoja on syntynyt noin 110 000. Hyvä uutinen on, että valtaosa uusista työpaikoista on vakinaisia ja kokoaikaisia työsuhteita.
Kolikon toinen puoli on työttömyyden hidas väheneminen. Uudet työpaikat ovat menneet pääosin uusille työmarkkinoille tulijoille."

Äänestä
  • missä+noi+110+000+uutta+työpaikkaa+on?80%+tutuista+on+jo+työttömiä+ja+kaikilla+on+leikkaantunu+tulot+vähintään+30-40%+10v+aikana.+en+tunne+enää+yhtäkään+turvallisesti+ja+viihtyisästi+työsopimuksella+arkeaan+pyörittävää.+Jokainen+tuttavani+miettii+mihin+voi+paeta+kun+kohta+tulee+viimeinen+romahdus.+Viimeinen+työsopimuksella+elävä+tuttavani+on+muuttunut+todella+ylimieliseksi+ja+haukkuu+kaikkia+kriittisiä+"persuiksi".+Hyvin+tyypillinen+ihminenjoka+on+ollut+samassa+työpaikassa+viimeiset+yli+10+vuottaja+vaikka+kurjuutta+on+jaettu,+asenne+on+kylmentynyt+samaan+tahtiin.Vähän+eri+fiilis+elää,+maksaa+velkaa+ja+lomailla+kun+on+työ+johon+palata.+Ylen+toiminta+muistuttaa+jo+paikoin+stasin++-+käsivartta.

    Äänestä

  • Heinäkuun tilaston mukaan työllisyys kasvoi vain 75 000 virhemarginaalilla 33 000 suuntaansa. Yle ja muu hyvävelimedia hehkuttaa yhä kesäkuun lukemaa 90 000 /- 33 000, mikä kattaa myös yllämainitun 110 000. Kesäkuussakin mikä tahansa luku väliltä 33 000 - 165 000 on yhtä oikea, kun tarkastellaan kesäkuiden 2017/2018 ääripäitä. joten 110 000 valitseminen on silkkaa valehtelua.

    Heinäkuun lukemalla ei ole tehty propagandaa yhtä hanakasti, sillä selvästi alhaisempana se panee epäilemään kesäkuun lukemaa. Työllisyyden kasvu minimissään vain vajaalla 10 000 hengellä ei näytä hyvältä, vaikka se on varmasti paljon uutisoitua lähempänä totuutta.

    Aika paksu väite on myös uusien työllisten tuleminen kortiston ulkopuolelta ja kaiken huipuksi valtaosin kokoaikaisiin työehtosopimusten mukaisiin työpaikkoihin. Suomen media on menettänyt täysin uskottavuutensa.

    Äänestä

  • Onko sinulla jotain näyttöä että tiedot eivät pidä paikkaansa. Mutu-tuntuma ei oikein riitä argumentiksi. Se että työllisyys paranee näkyy viimeistään nousevina palkkamaksuina ja verotuloina eikä sitä voida manipuloida mitenkään.

    Äänestä

  • ylenpropaganda kirjoitti:

    missä+noi+110+000+uutta+työpaikkaa+on?80%+tutuista+on+jo+työttömiä+ja+kaikilla+on+leikkaantunu+tulot+vähintään+30-40%+10v+aikana.+en+tunne+enää+yhtäkään+turvallisesti+ja+viihtyisästi+työsopimuksella+arkeaan+pyörittävää.+Jokainen+tuttavani+miettii+mihin+voi+paeta+kun+kohta+tulee+viimeinen+romahdus.+Viimeinen+työsopimuksella+elävä+tuttavani+on+muuttunut+todella+ylimieliseksi+ja+haukkuu+kaikkia+kriittisiä+"persuiksi".+Hyvin+tyypillinen+ihminenjoka+on+ollut+samassa+työpaikassa+viimeiset+yli+10+vuottaja+vaikka+kurjuutta+on+jaettu,+asenne+on+kylmentynyt+samaan+tahtiin.Vähän+eri+fiilis+elää,+maksaa+velkaa+ja+lomailla+kun+on+työ+johon+palata.+Ylen+toiminta+muistuttaa+jo+paikoin+stasin++-+käsivartta.

    Pakko sanoa että on todella mukava tehdä töitä ja saada palkkaa kun on sellainen tunne että osaan asiat ja osaamiselle on tarvetta. Mukava työyhteisö takaa vielä viihtyvyyden. Toki välillä miettii että voikun saisi levätä laakereillaan ja tehdä mitä haluaa omaan tahtiin kuten työttömillä on mahdollisuus.

    Äänestä

  • OletkohaVähänIdiootti kirjoitti:

    Onko sinulla jotain näyttöä että tiedot eivät pidä paikkaansa. Mutu-tuntuma ei oikein riitä argumentiksi. Se että työllisyys paranee näkyy viimeistään nousevina palkkamaksuina ja verotuloina eikä sitä voida manipuloida mitenkään.

    Edellä on tulkittu tilastokeskuksen työllisyystutkimustuloksia. Hallitus tulkitsee niitä parhain päin ja onneton media peesaa. Tunnin töitä tehnyt katsotaan työlliseksi 12 000 hengen otoksesta. Tutkimus on aivan naurettava. Tilastokeskuksella on yksinoikeus työllisten määrään.

    Tehdyt työtunnit ja palkkatiedot tulevat aikanaan pahasti jälkijunassa vaaleja ajatellen. Hallituksen hyvinmenee-hehkutus on tarkasti suunniteltu ja ajoitettu.

    Äänestä

Selittävänä tekijänä työllisyysasteen kasvussa on uusien työntekijöiden tulo muualta kuin työttömien joukosta. Kyse voi olla vanhempainvapaalta palaavista, yrittäjistä, opiskelijoista, eläkeläisistä, maahanmuuttajista jne. jotka eivät ole kuuluneet työttömien joukkoon ollenkaan mutta ovat valmiit tekemään työtä kun sitä on tarjolla.

Se on huolestuttavaa jos työttömät eivät pysty työllistymään edes nousukauden aikana. Joko koulutus, kielitaito, terveydentila, haluttomuus muuttaa työn perässä voivat olla syynä työttömyyden jatkumiseen. On selvää että nykyaikana ei kannata palkata sellaista joka ei tuo lisäarvio yritykseen tai edes julkiselle sektorille.

Miten vajaatyökykyiset saadaan työllistettyä on hankalampi rasti. Ensimmäisenä ptäisi jokaisen saadaan edes jokin koulutus kun pelkällä peruskoululla ei nykyään pärjää. Maahanmuuttajien kohdalla taas riittävä suomen kielen taito on ratkaiseva tekijä.

Äänestä

Valtion tukirahoilla pidetään porukkaa duunissa ja saadaan tilastoja vähän parempaan jamaan.

Äänestä

Työllisten määrä nousee kun lasketaan työllisiksi kuntouttavassa työtoiminnassa ja omaehtoisessa opiskelussa olevat joita on varmasti eniten työttömissä. Loput jossain kursseilla tai joku minini saa sen aktiivisuutensa sillä muutaman tunnin työllä.

Mikä puree tapa työttömiin kolme nelikymppisiin joilla ei ole työkokemusta juuri päivääkään muuta kuin koulutusta koulutuksen päälle ja samalta alalta jo montaa tutkintoa, joita ei kiinnosta työnteko päivääkään, ovat tottuneet tuilla elämiseen tai ei ole mitään koulutusta, ovat sosiaalisesti estyneitä, koulukiusattuja ja perhetaustaisista repaleisia niin ettei kotoa ole tuettu elämää.

Just tämmöinen tausta on itsellänikin eroperhe ja uusperhe helvetti, vanhempien repaleinen elämä ja ei siitä kamalasti ponnistettu yhtään mihinkään. Ei ollut perheen tukea, ei kivijalustaa mistä ponnistaa vaan heikot vanhemmat ongelmineen joita sai tukea päinvastoin kun itse olisi tukea tarvinnut. Minun elämäni meni heikkojen vanhempieni tukemiseen. Suku vain haukkui ja sanoi ettei susta tule yhtään mitään.

Sen perhetaustan poistaminen, häpeän taakan joka kulkee ikuisesti monilla,( jonka näkee ulospäin sellainen ihminen vain joka on itse kokenut saman) niin ne eivät edes hae töitä kun tietävät tulevansa torjutuksi.

Minä syrjäydyin perhetaustani takia ja köyhyyden. Olin kiusattu vaatteistani ja rahaa kotoani ei saanut. Vihasin niitä halpis rytkyjä jotenka hain töitä ihan mitä tahansa jotta sain kunnollisia vaatteita ensimmäiseksi ja kunnollisia kenkiä. Se lapsuuden häpeä ei poistu ikinä olla eriarvoinen muussa porukassa. Se kulkee lopun ikää sielussa ja sitä ei ikinä unohda. Olen koko ikäni syrjäytynyt alusta loppuun asti eikä se muutu ikinä. Päässyt nyt olen pahimman ylitse mutta en ikinä unohda mistä pohjalta olen lähtenyt.

Sellainen ihminen joka ei ole itse kokenut niin ei voi nähdäkkään yhtään mitään. Yhteiskunta on mennyt niin raakaksi niin ettei täällä ole mitään mahdollisuuksia kaikilla ihmisillä pärjätä työmarkkinoilla ja sitä varten pitäisi olla kansalaispalkka. Kallista byrogratiaa on ihan turha pyörittää niiden osalta jotka eivät työllisty. Halvemmaksi tulisi mielenterveys ongelmaisten pääseminen pois rankaisu menetelmistä.

Äänestä

työttömyys laskee niin kuin lasketaan.

Äänestä

Onhan se työttömyys vähentynyt. Vuoden aikana 24 000 työttömällä. Sitten lisäksi on saatu työpaikka myös monelle muulle aiemmin ilman työpaikkaa olleelle (esim. vanhempainvapaalta, opiskelemasta, toimeentulotuelta, sairaseläkkeeltä tai vanhuuseläkkeeltä tulleelle).

Äänestä

Suomalaiset työllistyy, mutta rajan yli tulee kaiken aikaa maahanmuuttajia pysyväksi kulueräksi kortistoon

Äänestä

Jos työllisyys on kasvanut.
Paljonko valtion verotuotto on kasvanut haloo.
Miksi verotoimisto ei kommentoi paljonko verotuotto on kasvanut

Äänestä

Meille tulee kehitysmaista eli Afrikasta lähinnä nykyään työttömiksi koko ajan porukkaa. Tämä asia salataan, mutta näette sen katukuvissa eri puolilla suomea.

Tässä on kansanpetos meneillään.

Äänestä

laskea pätkä-,kitu- ja osa-aikatyöt täystyöllisyyteen. näin kuiten tollot päättäjät laskee ja siten itselleen osaamistaan ja kevytkenkäistä "loistoa" luo,joka on supersairasta kansan kusetusta.
eduskunta-hallitus päättäjä = idiootti lähes aina. työllisyystilastot sairaan utopistisia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


MiksiTyöttömyysEiVähene kirjoitti:

Aika kumma yhtälö - vai onko? Mistä uudet työntekijät tulevat?

"Työttömyysasteen lasku alle kuuden prosentin kiihdyttää palkkainflaatiota eli palkat karkaavat käsistä, katsoo ekonomistien enemmistö."

https://www.aamulehti.fi/uutiset/ekonomistit-jos-tyottomyys-laskee-alle-taman-kriittisen-rajan-suomalaisten-palkat-alkavat-nousta-merkittavasti-200915161/

Sopii miettiä työllistämistoimia ja -halua myös tässä valossa. Keneen etua palvelee nykyinen työttöyystaso? Jos totuus onkin se, ettei työttömien määrää halutakaan vähentää (ainakaan kovin paljoa), tuntuu aika raa'alta samalla kyykyttää ja syyllistää työttömiä ja se mikä tässä on hämärtynyt on, että ainoa tapa vähentää työttömyyttä on työpaikat.

Yrittäjyys on vain hyvin pienelle osalle työttömistä varteenotettava vaihtoehto. Omalla näppitunutumalla vain hyvin harva sellainen henkilö joka ei ole löytänyt töitä ja on siksi perustanut yrityksen, on onnistunut hankkimaan sillä edes minimitoimeentulon.

Menestyvä yrittäminen edellyttää monia sellaisia ominaisuuksia joita on vain kohtuullisen harvalla, eivätkä ne ominaisuuden noin ylipäänsä ole aina kovinkaan mairittelevia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu