Suomi ainoa pohjoismaa, jossa leskeneläkettä maksetaan rikkaillekin ja kuolemaan asti. Köyhiltä työttömiltä kyllä saadaan nopeasti leikattua pieniä korvauksia, mutta ei täysin turhista leskeneläkkeistä. Saavat tarvitaessa samat tuet kuin muutkin jos oma eläke ei riitä, leskeneläkkeelle ei ole mitään tarvetta.
"Leskeneläke tuli voimaan vuonna 1968, miehille vuonna 1991. Leskeneläkkeellä parannetaan ”perhepolitiikan nimissä” vain yhden ryhmän eli avioliitosta eloon jääneiden elintasoa. Lainlaatijat eivät ole vaivautuneet paneutumaan yksinäisten ja eronneiden toimeentuloon. Nämä maksavat nyt enemmän veroja, koska valtio elättää avioliitosta yksin jääneitä leskiä.
Tilanne on täysin nurinkurinen. Leskeneläkettä nauttivat henkilöt ovat usein jo muutenkin taloudellisesti hyvässä asemassa. Lesken omaisuutta ei tarkasteta missään vaiheessa, vaikka leski omistaisi omistusasunnon, kesämökin, pörssiosakkeita, auton, veneen, pankkitalletuksia ynnä muuta.
Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa leskeneläkettä maksetaan leskelle kuolemaan asti. Järjestelmä on epäoikeudenmukainen yksin jääneitä ja eronneita kohtaan.
Todellisuudessa kuollut ei voi olla kenenkään elättäjä. Käsittämätöntä on, että koko leskeneläkeuudistus yritetään vesittää. Uudelleen avioituessa leskelle maksetaan kolmen vuoden eläketulo kerralla, tai maksussa ollut leskeneläke jatkuu eikä pääty. Myös lapseton leski saa tietyin ehdoin leskeneläkkeen, jos avioliitto on solmittu ennen kuin leski täytti 50 vuotta. Leskeneläkkeen saajista vain 30 prosenttia asuu yksin (2013), ja noin kolmannes leskistä asuu kahden hengen talouksissa, iso osa tätäkin suurimmassa talouksissa.
Tanskassa leskeneläke on poistettu ja korvattu yksin elävän eläkeläisen lisällä aina määrättyyn summaan asti. Ruotsissa leskeneläkettä maksetaan 65-vuotiaaksi."
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005710320.html
Ei rikkaat kokkareet halua tuota poistaa, koska juuri he hyötyy tuosta eniten. Kepulit ei suostu maataloustukien pienentämiseen jne, vain kaikkein köyhimpien tukia ovat kilpaa poistamassa. Töitä pitäisi tehdä koko ajan yhä pitempään kun ei ole muka rahaa elökkeisiin, silti leskille työnnetään jatkuvasti ylimääräistä miljardi vuodessa, keskimäärin n. 600€/kk.
Ja kuinkahan moni jouduttaa miehen kuolemaa päästäkseen omaisuuteen ja eläkkeeseen käsiksi.
Leskeneläke poistettava heti
148
1669
Vastaukset
- eläkkeet.pois
Aktivointia tilalle, laiskat ei leipää tartte.
- Anonyymi
10 vuotta aikovat nytkin taata leskille laiskottelun ja muut joutuu maksamaan eläkkeet. Ei työikäisen ja työkykyisen kuulu mitään eläkettä nostaa ja vielä vähemmän toisten eläökkeitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
10 vuotta aikovat nytkin taata leskille laiskottelun ja muut joutuu maksamaan eläkkeet. Ei työikäisen ja työkykyisen kuulu mitään eläkettä nostaa ja vielä vähemmän toisten eläökkeitä.
Valitettavasti vanhemmille haahkoille maksetaan loppuiän ajan satä rahaa.
- Sopeutumiseläke.pois
Lyijyä tilalle, loisten ei kuulu hengittää, ilma pilaantuu.
- wefweerer
Miä sitten suvakkien tilalle tulee???
- leskenlehtinen
Taas on ex-kansanedustaja, juoppo kokoomuslainen, joka oli eläkelaitoksen johtokunnassa, vuodattanut katkeruuttaan leskiä kohtaan.
Aktiiviaikanaan kansanedustaja tämä Sampsa kataja haukkui lesket eduskunnassa säännöllisin väliajoin, usein päihtyneenä.
Sanon vaan, että kansakuntaa arvostetaan sen mukaan, miten se kohtelee vähempiosaistaan. - taksirahaa
leskenlehtinen kirjoitti:
Taas on ex-kansanedustaja, juoppo kokoomuslainen, joka oli eläkelaitoksen johtokunnassa, vuodattanut katkeruuttaan leskiä kohtaan.
Aktiiviaikanaan kansanedustaja tämä Sampsa kataja haukkui lesket eduskunnassa säännöllisin väliajoin, usein päihtyneenä.
Sanon vaan, että kansakuntaa arvostetaan sen mukaan, miten se kohtelee vähempiosaistaan.Mikä vähempiosainen rikas miehensä perinyt leski on?
- Anonyymi
leskenlehtinen kirjoitti:
Taas on ex-kansanedustaja, juoppo kokoomuslainen, joka oli eläkelaitoksen johtokunnassa, vuodattanut katkeruuttaan leskiä kohtaan.
Aktiiviaikanaan kansanedustaja tämä Sampsa kataja haukkui lesket eduskunnassa säännöllisin väliajoin, usein päihtyneenä.
Sanon vaan, että kansakuntaa arvostetaan sen mukaan, miten se kohtelee vähempiosaistaan.No, nyt sen vuonna 2024 näkee. Vähäosaisia riistetään mutta eläkekattoa ei ole eikä lesken eläkkeitä lakkauteta niiltä jotka syntyneet ennen vuotta 1975.
- koksukepulisinipaskat
Hallitus sekoilee muutaman kymmenen miljoonan säästöissä pienituloisilta, vaikka rikkailta voisi perusteettomia eläkkeitä ja tukia ja säästää miljardeja. Täysin munatonta ja omia etujaan ajavaa porukkaa.
- Sosialiturvajärkeistettä
Kyllä,ainakin alle 1000e/kk saaville pieneläkeläisille pitäisi eläkkeitä nostaa jotta pystyvät elämään kuin muutkin ja ostamaan perustoiminnot ilman jatkuvaa säästämistä.
Tämä ei nosta valtion kuluja kuin muutama sata miljoonas ja jotka juurikin voidaan saada noilta rikkailta sosiaaliturvan saajilta.
Työttömätkin pystyy aina hakeen töitä mutta pienellä eläkkeellä kituuttavat työkyvyttömät ja vanhuuseläkeläiset ei pysty tekemään juurikaan mitään elinolojensa parantamiseksi. - idwe
Sosialiturvajärkeistettä kirjoitti:
Kyllä,ainakin alle 1000e/kk saaville pieneläkeläisille pitäisi eläkkeitä nostaa jotta pystyvät elämään kuin muutkin ja ostamaan perustoiminnot ilman jatkuvaa säästämistä.
Tämä ei nosta valtion kuluja kuin muutama sata miljoonas ja jotka juurikin voidaan saada noilta rikkailta sosiaaliturvan saajilta.
Työttömätkin pystyy aina hakeen töitä mutta pienellä eläkkeellä kituuttavat työkyvyttömät ja vanhuuseläkeläiset ei pysty tekemään juurikaan mitään elinolojensa parantamiseksi.Hyvä kommentti.
- tarpeenon
Leskeneläke tulee vainajan tel-yhtiöltä. Ehkä joku saa kelalta, jos kaksi tulotonta on ollut naimisissa. Lesken omat tulot, eläkkeet vaikuttavat lesken eläkkeen suuruuteen. Oma lesken eläkkeeni on bruttona vajaa puolet mieheni tel-brutosta, koska oma eläkkeeni oli vain n. 800 euroa pienituloisena työntekijänä .
- eitarpeen
Ei kuolleet maksa eläkkeitä, eikä toisen kuolemaa tai sen jouduttamista kuulu palkita ylimääräisellä eläkkeellä. 800€ on paljon enemmän kuin nuoret työttömät saa ja heillä voi olla kaikki tarpeellinen hankkimatta, ei eläkeläiset tarvitse neää paljon rahaa ja tarvittaessa saa samat tuet kuin muutkin, asumistukea, toimeentulotukea...
Leskeneläke eriarvoistaa, kun lapsettomat ei saa ollenkaan, eikä sinkut, mitä aikuisten lasten edes pitäisi vaikuttaa ja sinkut maksaneet koko ikänsä enemmän kaikesta. Tietty eläke ja toimeentulotaso on taattu kaikille, leskeneläkkeelle ei mitään tarvetta.
Ei se ole oikea ratkaisu, että naiset käyttää miehen maksamat eläkemaksut, vaan miesten eläkkeitä pitäisi nostaa kun käyttävät vähemmän aikaa tai maksuja pienentää, vaiihtoehtoisesti naisten eläkmaksuja nostaa tai tehdä töitä sen 9 vuotta pitempään. - näin.se.on
Ei tule. Sitä maksetaan keräämällä nykyisiltä palkansaajilta korotettua eläkemaksua.
Vainajan maksamista maksuista on maksettu hänen elinaikanaan leskeneläkettä saaneiden eläkkeitä. Ne rahat on siis jo käytetty.
- LuotiKalloon
Eutanasnia leskille niin oikeus tapahtuu.
- Anonyymi
Jos ei rahan valtiolta haaliminen lopu niin sitten joo. Muitakin kurjistetaan. Jotkut saaneet vuosikymmeniä xtraa noin vain!
- Hyväettäonolemassa
Leski saa sitä kautta pois edes vähän puolisonsa maksamia eläkemaksuja,kun ei ole kumminkaan niitä nostamassa,on siitä se hyöty,eivät jää valtiolle nekään rahat ja mene mamuille. Leskeneläke pitäisi maksaa joka tapauksessa vaikka ei olisi edes naimisissa jos on esim.ollut parisuhteessa vaikka vuoden ja enemmän.
- murhaleskeneläke
Leski on saanut perinnön ja etuja miehen eläessä, ei niitä eläkemaksuja leskeä varten makseta, nostavat vaan kaikkien maksuja, enkä minä sinkkuna halua todellakaan kustantaa rikkaiden leskien juhlimista. Leskeneläke kuuluu poistaa niin kuin muissakin maissa.
Jos haluaa palkita lesken kuolemastaan niin hankkii henkivakuutuksen, mutta se voi lyhentää elämää vielä eläkettä enemmän. Ahneet akat tappaa USA:ssa miehiä kuin kärpäsiä, kuinkahan paljon Suomessakin. Jossakin tapauksessa alkoholistiakalla paljastui syyksi juuri tuo leskeneläke ja 300€ enemmän ryyppyrahaa. - vähäntietoa
Leski ei saa perintöä vaan vainajan lapset. Lapsettoma n parin kuoltua omaisuus jaetaan kummankin lähisukulaisille. Ei vain kaue min eläneen suvulle.
- kaikenvoututkia
Tel-yhtiöt eivät ole valtio. Käsitteet hukassa. Kansaneläkkeet maksaa valtio. Myös lapseton leski saa leskeneläkkeen, tiedän tasan tarkkaan. Jos avioliitto on solmittu eläke-ehtojen mukaan, esim alle 50 - vuotiaana. Vanhukset iäökkäinä solmituista eivät saa uusista liitoistaan leskenreläkettä.
- tosivähäntietoa
vähäntietoa kirjoitti:
Leski ei saa perintöä vaan vainajan lapset. Lapsettoma n parin kuoltua omaisuus jaetaan kummankin lähisukulaisille. Ei vain kaue min eläneen suvulle.
Leski saa asua asunnossa ja useimmitem myös testamentannut omaisuuttan leskelle. Yhdessä hankittu jää leskelle, ei niitä kukaan ala jakamaan ja vaatimaan rahoja. Omaisuus menee jakoon lähes poikkeuksetta vasta molempien kuoltua, jos on enää mitään jaettavaa. Vain puolet tarvitsee jättää lapsille ja hyvällä syyllä ei sitäkään. Usein leski pimittää rahavaratkin.
- toisetmaksaa
kaikenvoututkia kirjoitti:
Tel-yhtiöt eivät ole valtio. Käsitteet hukassa. Kansaneläkkeet maksaa valtio. Myös lapseton leski saa leskeneläkkeen, tiedän tasan tarkkaan. Jos avioliitto on solmittu eläke-ehtojen mukaan, esim alle 50 - vuotiaana. Vanhukset iäökkäinä solmituista eivät saa uusista liitoistaan leskenreläkettä.
Mitä vittua vouhotat, miksi sinkkujen ja lapsettomien TEL-maksuja maksaneiden pitäisi kustantaa leskien loisiminen ja juhlinta, maksa avan itse eläkkeesi. Akat kuluttaa muutenki eläkkeitä lähes 10 vuotta pitempään, teille pitää noistaa maksuja tai teette pitempään töitä.
- leski.ei.peri
tosivähäntietoa kirjoitti:
Leski saa asua asunnossa ja useimmitem myös testamentannut omaisuuttan leskelle. Yhdessä hankittu jää leskelle, ei niitä kukaan ala jakamaan ja vaatimaan rahoja. Omaisuus menee jakoon lähes poikkeuksetta vasta molempien kuoltua, jos on enää mitään jaettavaa. Vain puolet tarvitsee jättää lapsille ja hyvällä syyllä ei sitäkään. Usein leski pimittää rahavaratkin.
Vainajan omaisuus menee kokonaisuudessaan lapsille . Leski ei peri vainajaa vaan avio-oikeden mukaan puolet pesänvaroista lasketaan häneelle, eli leski ei peri eikä maksa perintöveroa. Puolisoulla, myös vainajalla, voi olla henk.kohtaista omaisuutta johon puolisolla ei ole osuutta edes tasingon muodossa. Esim. Perittyä, jossa jälisäädös ettei puolisolla ole oikeutta siihen.
- ettiedämitään
leski.ei.peri kirjoitti:
Vainajan omaisuus menee kokonaisuudessaan lapsille . Leski ei peri vainajaa vaan avio-oikeden mukaan puolet pesänvaroista lasketaan häneelle, eli leski ei peri eikä maksa perintöveroa. Puolisoulla, myös vainajalla, voi olla henk.kohtaista omaisuutta johon puolisolla ei ole osuutta edes tasingon muodossa. Esim. Perittyä, jossa jälisäädös ettei puolisolla ole oikeutta siihen.
Mitä helvettiä höpötät, lähes kaikilla on testamentti tai sitten ei haluakaan antaa leskelle mitään, eikä silloin varmasti halua saavan omia maksamiaan eläkkeitään. Vain PUOLET tarvitsee antaa perillisille, eikä sitäkään jos esim välit poikki.
"Laissa on määrätty perimysjärjestys. Tähän voidaan tehdä poikkeuksia henkilön eläessä testamentilla tai ennakkoperinnöillä tai lahjoituksin.
Mikäli perittävältä ei jäänyt lapsia, hänet perii aviopuoliso. Lain mukaan rekisteröidyssä parisuhteessa eläneet rinnastetaan aviopuolisoihin. Sen sijaan avopuoliso ei lain mukaan peri, joten avopuolisoiden on tehtävä testamentti, mikäli he haluavat, että puoliso perii omaisuuden toisen puolison kuollessa.
Rintaperilliselle tulee lain mukaan perintöosa, joka on perittävä omaisuus jaettuna rintaperillisten lukumäärällä. Jos rintaperillisiä on kolme, osuudeksi tulee 1/3. Jos omaisuus on kuitenkin testamentilla määrätty jollekin muulle henkilölle kuin rintaperilliselle, rintaperillinen on joka tapauksessa oikeutettu lakiosaansa. Lakiosa on puolet perintöosasta eli jos rintaperillisiä on kolme, lakiosa on 1/6 perittävästä omaisuudesta. Tietyissä erityistilanteissa voi olla mahdollista, ettei perillisellä ole oikeutta edes lakiosaan."
http://www.perunkirjoitus.fi/perinto/
Tiedän hyvin kun on nuo asiat vasta äsken käyty läpi ja yksi lapsista jäi perinnöttä, lasten äitipuoli peri puolet. Eli ei tarvitse olla edes lasten äiti. Jako tehtiin vasta äitipuolen kuoltua. - näinkintehdään
Ja omaisuuden voi siirtää vaikka koknaan puolison nimiin, siihen ei ole kenelläkään mitään sanomista.
- käytännössä.perii
vähäntietoa kirjoitti:
Leski ei saa perintöä vaan vainajan lapset. Lapsettoma n parin kuoltua omaisuus jaetaan kummankin lähisukulaisille. Ei vain kaue min eläneen suvulle.
Leskelle jää hallintaoikeus asuntoon ja asunnon irtaimistoon. Lapset saavat maksaa kyllä perintöverot.
- näin.se.käy
käytännössä.perii kirjoitti:
Leskelle jää hallintaoikeus asuntoon ja asunnon irtaimistoon. Lapset saavat maksaa kyllä perintöverot.
Omaisuuden saa siirtää vaikka kokonaan puolison nimiin, ei tarvitse lapset maksaa yhtään mitään.
- kiitosjanäkemiin
näin.se.käy kirjoitti:
Omaisuuden saa siirtää vaikka kokonaan puolison nimiin, ei tarvitse lapset maksaa yhtään mitään.
Teepä niin. Katsotaan, kauanko liittosi kestää.
- seuraavauhri
kiitosjanäkemiin kirjoitti:
Teepä niin. Katsotaan, kauanko liittosi kestää.
Eihän ne kestä muutenkaan, puolet liitoista hajoaa kun akat rahastaa. Ensin vievät puolet omaiosuudesta, lapset, saavat elatusmaksut ja yh-lisät, lapsilisät, asumistuet ja kaikki muut korvaukset. Ei tarvitse todellakaan tehdä töitä kun ottaa taas seuraavan miehen elättäjäksi, rahastaa siltäkin ja taas seuraava. Hyvällä tuurilla tyytyy siihen, voi myös tappaa saadakseen kaiken, henkivakuutusta ei kannata ainakaan ottaa. Kyllä niitä hyväuskoisia riittää, mutta useimmille riittää puoletkin omaisuudesta. Ja onhan niitä molemmissa sukupuolissa, naiset lähettelee miehen rahat jopa nigerialaisille nettihuijareille.
- yksiliittojalapset
ettiedämitään kirjoitti:
Mitä helvettiä höpötät, lähes kaikilla on testamentti tai sitten ei haluakaan antaa leskelle mitään, eikä silloin varmasti halua saavan omia maksamiaan eläkkeitään. Vain PUOLET tarvitsee antaa perillisille, eikä sitäkään jos esim välit poikki.
"Laissa on määrätty perimysjärjestys. Tähän voidaan tehdä poikkeuksia henkilön eläessä testamentilla tai ennakkoperinnöillä tai lahjoituksin.
Mikäli perittävältä ei jäänyt lapsia, hänet perii aviopuoliso. Lain mukaan rekisteröidyssä parisuhteessa eläneet rinnastetaan aviopuolisoihin. Sen sijaan avopuoliso ei lain mukaan peri, joten avopuolisoiden on tehtävä testamentti, mikäli he haluavat, että puoliso perii omaisuuden toisen puolison kuollessa.
Rintaperilliselle tulee lain mukaan perintöosa, joka on perittävä omaisuus jaettuna rintaperillisten lukumäärällä. Jos rintaperillisiä on kolme, osuudeksi tulee 1/3. Jos omaisuus on kuitenkin testamentilla määrätty jollekin muulle henkilölle kuin rintaperilliselle, rintaperillinen on joka tapauksessa oikeutettu lakiosaansa. Lakiosa on puolet perintöosasta eli jos rintaperillisiä on kolme, lakiosa on 1/6 perittävästä omaisuudesta. Tietyissä erityistilanteissa voi olla mahdollista, ettei perillisellä ole oikeutta edes lakiosaan."
http://www.perunkirjoitus.fi/perinto/
Tiedän hyvin kun on nuo asiat vasta äsken käyty läpi ja yksi lapsista jäi perinnöttä, lasten äitipuoli peri puolet. Eli ei tarvitse olla edes lasten äiti. Jako tehtiin vasta äitipuolen kuoltua.Vainajan osuutta oma aisuudesta ei peri puoliso vaan vainajan rintaperilliset. Heillä on aina lakiosa vaikka vainaja olisi tehnyt testamentin uudelle hempukalleen tai orhilleen..n silloin tietysti puoliso voi testamentilla periä. Muuten puoliso ei peri , hänhän omistaa puolet pesästä. Puhun siis normaalista liitosta jossa on eletty yhdessä aviossa iman mitään sotkuja ja papereita. Myös mies voi saada leskeneläkettä mutta jo duunarimiehen eläke estää häntä saamasta leskeneläkettä. Leskeneläkkeen suuruuden määrää lesken oma eläke, ei varallisuus.
- maksaitseeläkkeesi
yksiliittojalapset kirjoitti:
Vainajan osuutta oma aisuudesta ei peri puoliso vaan vainajan rintaperilliset. Heillä on aina lakiosa vaikka vainaja olisi tehnyt testamentin uudelle hempukalleen tai orhilleen..n silloin tietysti puoliso voi testamentilla periä. Muuten puoliso ei peri , hänhän omistaa puolet pesästä. Puhun siis normaalista liitosta jossa on eletty yhdessä aviossa iman mitään sotkuja ja papereita. Myös mies voi saada leskeneläkettä mutta jo duunarimiehen eläke estää häntä saamasta leskeneläkettä. Leskeneläkkeen suuruuden määrää lesken oma eläke, ei varallisuus.
Lakiosa on vain puolet ja hyvällä syyllä ei tarvitse antaa mitään. Siirtämällä omaisuuden puolison nimiin, ei tarvitse edes testamenttia. Nykyään yhdessä liitossa eläneitä ei edes ole juurikaan ja ottavat uuden myös leskeksi jäätyään.
Ei tässä edes ole kyse perimisestä, vaan leskeneläke on täysin perusteetionta ja ylimääräistä tukea yhdelle ryhmälle samoista varoista.
Naiset käy nykyään töissä ihan samalla tavalla ja kuuluu maksaa omat eläkkeensä, ei perheellisten kuulu saada puolison kuoltua mitään ylimääräistä etua sinkkuihin ja lapsettomiin verrattuna. Tarvittaessa on kaikki samat tuet käytössä kuin kaikilla muillakin.
Ette pysty perustelemaan leskeneläkettä yhdelläkään järkisyyllä, yhtään poistamisen perustelua ette ole pystyneet kumoamaan. - figw
murhaleskeneläke kirjoitti:
Leski on saanut perinnön ja etuja miehen eläessä, ei niitä eläkemaksuja leskeä varten makseta, nostavat vaan kaikkien maksuja, enkä minä sinkkuna halua todellakaan kustantaa rikkaiden leskien juhlimista. Leskeneläke kuuluu poistaa niin kuin muissakin maissa.
Jos haluaa palkita lesken kuolemastaan niin hankkii henkivakuutuksen, mutta se voi lyhentää elämää vielä eläkettä enemmän. Ahneet akat tappaa USA:ssa miehiä kuin kärpäsiä, kuinkahan paljon Suomessakin. Jossakin tapauksessa alkoholistiakalla paljastui syyksi juuri tuo leskeneläke ja 300€ enemmän ryyppyrahaa.Kokoomuspersutti meinaa tukehtua kateuteensa puolisonsa menettäneitä kadehtiessaan.
- ottakaa.selvää.ensin
maksaitseeläkkeesi kirjoitti:
Lakiosa on vain puolet ja hyvällä syyllä ei tarvitse antaa mitään. Siirtämällä omaisuuden puolison nimiin, ei tarvitse edes testamenttia. Nykyään yhdessä liitossa eläneitä ei edes ole juurikaan ja ottavat uuden myös leskeksi jäätyään.
Ei tässä edes ole kyse perimisestä, vaan leskeneläke on täysin perusteetionta ja ylimääräistä tukea yhdelle ryhmälle samoista varoista.
Naiset käy nykyään töissä ihan samalla tavalla ja kuuluu maksaa omat eläkkeensä, ei perheellisten kuulu saada puolison kuoltua mitään ylimääräistä etua sinkkuihin ja lapsettomiin verrattuna. Tarvittaessa on kaikki samat tuet käytössä kuin kaikilla muillakin.
Ette pysty perustelemaan leskeneläkettä yhdelläkään järkisyyllä, yhtään poistamisen perustelua ette ole pystyneet kumoamaan.Vuoden 2004 jälkeen lesken oma laskennallinen eläke vähennetään kuolleen puolison eläkkeestä.
Usein käy niin, ettei leskeneläkettä edes jää maksettavaksi tai minimaalisen vähän.
On surullista, että kateelliset, asiasta mitään tietämättömät ulkopuoliset henkilöt kirjoittelevat katkeraa vuodatustaan näille sivuille. - Anonyymi
ottakaa.selvää.ensin kirjoitti:
Vuoden 2004 jälkeen lesken oma laskennallinen eläke vähennetään kuolleen puolison eläkkeestä.
Usein käy niin, ettei leskeneläkettä edes jää maksettavaksi tai minimaalisen vähän.
On surullista, että kateelliset, asiasta mitään tietämättömät ulkopuoliset henkilöt kirjoittelevat katkeraa vuodatustaan näille sivuille.Niin totta, on leskiä ja leskiä, toisten miehet ovat olleet kovapalkkaista porukkaa ja rouva kotirouva ja sitten ne päinvastaiset joiden oma sekä edesmenneen että omansa varsinkin naisten jäävät kovin mitättömiksi koska palkkaerot ovat kaikkien tiedossa ja tosilta jää alaikäisiä lapsia kun mies kuolee suht nuorena että eipä kannattaisi partaa paukutella asioista joista ei mitään tiedä, eikä varsinkaan sitä totuutta.
En kadehdi ketään siitä syystä vaikka oma leskeneläkkeeni on juuri sen verran ettei eläkkeeni, siis omani lisäksi ole tarvinnut sossuun turvautua ja mitään isoa omaisuutta ei ole.
- JunaMeniJo
Leskeneläke on nykyään pelkkä turhake, joka pitisi poistaa nopeasti lainsäädännön avulla. Ihan kuin jostain Kreikasta ennen talouskriisiä.
- kunnon.korotus
Leskeneläkkeet olisi tuplattava ja niitä pitäisi maksaa jo puolison eläessä. Jämpti on näin.
- JuuriNiin
Jokaiselle pitäisi rakentaa eteiseen oma taikaseinä jotta olisi rahhoo lähteä ostelemaan.
- 12356
Että pistää vihaksi nämä mistään tietämättömät kirjoittelijat, ottakaa selvää miten asia oikeasti on eikä niin kuin joku maisterisakka kateuksissaan Hesarissa kirjoittelee, olen aina ollut sitä mieltä että akateeminen tutkinto ei lisää ihmisen fiksuutta tosielämästä ja oikeassa olen ollut.
Valtio ei maksa mitään leskeneläkkeitä mutta valtionyhtiöt maksavat kyllä törkeitä palkkoja ja eläkkeitä entisille johtajilleen ja siitä pitäisi lähteä, idiootit.- idioottiolet
Isot työeläkemaksut estää työllistämistä ja nuirten leskien kuuluu mennä töihin, eikä elää miehen eläkkeellä. Tuossa systeemissä ei ole pieneintäkään järkeä. Pienituloisille on ihan omat tuet ja rikkaat ei tarvitse mitään leskeneläkkeitä.
Olisit sinäkin hankkinut koulutuksen, etkä siipeillyt miehesi kustannuksella ja nyt sitten pitäisi vielä toisten elättää. Kyllä sinulle töitä löytyy vaikka siivoojana. - 11111
Metsään meni olin ihan kunniallisessa pankkityössä ja leskeksi jäin reilusti alle nelikymppisenä ja ikäni olen tehnyt töitä jopa niitä pienipalkkaisiakin mutta siihen aikaan josta sinunlaisesi sossuelätit eivät tiedä mitään palkat eivät päätä huimanneet.
Mitään sossusysteemiä ei edes ollut tai en ainakaan tiedä joten oli painettava töitä pienemmälläkin palkalla. - metsässäolet
11111 kirjoitti:
Metsään meni olin ihan kunniallisessa pankkityössä ja leskeksi jäin reilusti alle nelikymppisenä ja ikäni olen tehnyt töitä jopa niitä pienipalkkaisiakin mutta siihen aikaan josta sinunlaisesi sossuelätit eivät tiedä mitään palkat eivät päätä huimanneet.
Mitään sossusysteemiä ei edes ollut tai en ainakaan tiedä joten oli painettava töitä pienemmälläkin palkalla.1800-luvulla ei ollut tukia kenellekään, nykyään on. Nuorilla ja yksin elävillä on todella tiukkaa kun työttömyyskorvaukset alle 500€, asumistuki lisäksi eli pitää pärjätä ehkä satasella kuukausi. Ahneet lesket valittaa vaikka kansaeläkekin paljon suurempi, suurimmalla osalla työeläke ja siihen keskimäärin 590€ päälle leskeneläkettä.
Kevyttä "pankkityötä" tekevät naiset ei osaa edes kuvitella miesten raatamista raskaissa töissä ja vielä pitäisi saada ylimääräistä etua kun näännytätte miehet hengiltä. Etkö osaa edes hävetä? Jopa se sossuporukka on lähes kaikki akkoja ajamassa akkojen etua. - Anonyymi
Pistetään yhdessä vihaksi olen samaa mieltä näistä myös tästä akateemisesta "sivistyksestä" eli sitä ei todellakaan kaikilla ole vaikka olisi minkälainen tutkinto ja tuntuu siltä että mitä korkeampi sen pöljempi ihminen mielipiteineen.
- PoisKokonaan
Joko tästä on tehty lakialoite?
- ääriliike
Tottakai oikeisto haluaa siirtää kaikki mahdolliset eläkkeet omalle tililleen. Asumistuistakin on kaamea haloo, vaikka asumistuet menevät asuntojen omistajille ilmankin raharikkaille.
- markkinataloustuho
Kapitalismi tappaa ja tuhoaa.
- pidän_siitä
Leskeneläke on ihan parasta.
- Turhat.menoerät
Kannatetaan. Kyllä muu sosiaaliturva paikkaa vajeen kun/jos sitä tarvitsee.
Lesken eläke on jäänne joka pitää poistaa ja mennä Ruotsin/Tanskan malliin. - IloinenVeronmaksaja
Eivät ole vielä ymmärtäneet poistaa tätä etuutta, mutta eiköhän se kohta poistu. Myös oma auto pitää myydä ja käytää rahat tuleviin hoitomaksuihin. Mitä opimme tästä syö, juo ja rallää, äläkä missään tapauksessa säästä mitään koska yhteiskunta hoitaa vaikka sinulla ei olisi latin latia.....
- SDPpaskahousujenPuolue
Viherkommarit täällä taas itkee ja vinkuu menkää töihin siitä vinkumasta jokainen on omaisuutensa ansainnut jos vielä laillisesti niin mitä sitten..
- paskakokkaretöihin
Se leskeneläke kun ei ole hankittua omaisuutta, elä sillä miehen hankimalla onaisuudella tai mene töihin, ei akoilla kuulu olla mitään etuoikeuksia loisia toisten kustannuksella.
- hjuytrt
Työntekijän eläkemaksu 6,35% Olisi 4,35% ilman leskeneläkettä.
- täytyytehdä
Aika hyvä palkankorotus ja tulisi kaikille, voisi myös käyttää silloin kun eniten tarvitsee. Tai ei tarvitsisi pidentää työuria, ei ainakaan miehillä jotka elää muutenkin paljon lyhyemmän aikaa.
- nytethoksaa
hjuytrt kirjoitti:
Työntekijän eläkemaksu 6,35% Olisi 4,35% ilman leskeneläkettä.
et ymmärrä. tel-yhtiöhän säästää, mitä enemmän tel-maksuja siirtyy leskeneläkkeinä maksattavaksi. Kun arvio kuitenkin perustuu siihen, että jokainen parikymmentä vuotta nostaa eläkettä.
leskeneläke on noin puolet vainajan eläkkeestä, pelkkää säästöä tel-yhtiöille. Paas ajatellen.
- tyrmistynytkansalainen
Suomi taitaa olla myös ainoa Pohjoismaa, jossa ei ole eläkekattoa. Köyhiltä eläkeläisiltä viedään täällä toimeentulon mahdollisuudetkin, mutta rikkaille eläkeläisille rahaa aina vaan riittää.
Kenelle se vainajan töissä hankkima eläke pitäisi maksaa? pitäisikö se ssijoittaa hukkuneiden somaalimerirosvojen vaatetukseen, vaiko sipilän ja orpon puolueideen puoluetukeen? Vainajan eläkkeestä maksetaan muuten leskelle vain pini osa! MIKSIKÄHÄN ei täytenä ?
Late Lapista. SSSS Ry!- lateloinenlapista
Perusteetttomia tukiasia saava maajussi tietysti kannattaa että toisten pitäisi kustantaa leskenkin juhlimiset. Säästät sinne pankkitilille eukkoasi varten tai vaikka sukanvarteen, TEL-maksut ovat niiden maksajia varten, ei leskille.
Suuri osa maksajista on sinkkuja, silti maksut samat, minä en halua kustantaa toisten loisimista. Noita eläkkeitä maksetaan jopa siitä huolimatta, että suuri osa menee uudellen naimisiin tai elää saman katon alla toisen kanssa. Suomella ei ole todellakaan varaa laittaa miljardia tuollaiseen, samoin maajussien tukiaiset pitää vähinttäänkin puolittaa ja pitemmällä tähtäimellä luopua kokonaan. - Orvoille.lisää
Orvoille maksetaan 10% täydestä eläkkeestä kullekin 20 vuoden ikään, jos nämä opiskelevat, muuten 18-vuotiaaksi. Voisi olla suurempikin, esim. 15%.
Lesken eläke on 50% koko loppuelämän ajaksi. Mistä hyvästä?
Kannatan kyllä lesken eläkettä esim. kolmen vuoden siirtymäajan verran. Siinä ajassa ehtii hoitaa nuorimmat päiväkoti-ikään ja vaikkapa kouluttautua, jos työnhaluja on olemassa. Lisäksi on lapsilisät, lasten kodinhoidon tuki, opintotuki ja aikuiskoulutustuki. - ByroB
Keskimääräinen leskeneläke on joitain satasia. Ne kelan maksamat asumistuet yms. maksetaan meidän verovaroista. Eläkefirmat maksavat leskeneläkkeet, joiden rahoitus tulee maksetuista eläkemaksuista ansiosidonnaisesti. Jos vainajalla ei ole leskeä, eläkefirma saa pitää ne rahat eli varat päätyvät firman hyödyksi.
Kertokaas mulle mitä tuloa kesämökistä on! Menot sen sijaan ovat varmoja. Joku voi myydä omaisuuttaan, kyllä. Mutta kaikki eivät saa lupaa aikuisilta lapsiltaan. - otaselvää
ByroB kirjoitti:
Keskimääräinen leskeneläke on joitain satasia. Ne kelan maksamat asumistuet yms. maksetaan meidän verovaroista. Eläkefirmat maksavat leskeneläkkeet, joiden rahoitus tulee maksetuista eläkemaksuista ansiosidonnaisesti. Jos vainajalla ei ole leskeä, eläkefirma saa pitää ne rahat eli varat päätyvät firman hyödyksi.
Kertokaas mulle mitä tuloa kesämökistä on! Menot sen sijaan ovat varmoja. Joku voi myydä omaisuuttaan, kyllä. Mutta kaikki eivät saa lupaa aikuisilta lapsiltaan.Leskeneläke on keskimäärin 590€/kk, ottaisit selvää. Eläkkeet maksetaan itselle, ei toisille, ei ne ole sinkuilla ja lapsettomilla yhtään sen halvempia. Ei ne jää millekään eläkefirmalle vaan jokaiselle maksajalle ajallaan, leskien ei kuulu viedä niitä kahden edestä.
Pistä sitten mökki vuokralle tai peri vuokraa lapsilta jos eivät halua myydä, maksavat ainakin kulut. Aivan turha puolustella mitään ylimääräisiä etuja kuten Kreikassa. Hae tukia jos ei rahat riitä. Työttömyyskorvaus vähemmän vaikka nuorilla kaikki hankkimatta. - ei.itsestäänselvyys
lateloinenlapista kirjoitti:
Perusteetttomia tukiasia saava maajussi tietysti kannattaa että toisten pitäisi kustantaa leskenkin juhlimiset. Säästät sinne pankkitilille eukkoasi varten tai vaikka sukanvarteen, TEL-maksut ovat niiden maksajia varten, ei leskille.
Suuri osa maksajista on sinkkuja, silti maksut samat, minä en halua kustantaa toisten loisimista. Noita eläkkeitä maksetaan jopa siitä huolimatta, että suuri osa menee uudellen naimisiin tai elää saman katon alla toisen kanssa. Suomella ei ole todellakaan varaa laittaa miljardia tuollaiseen, samoin maajussien tukiaiset pitää vähinttäänkin puolittaa ja pitemmällä tähtäimellä luopua kokonaan.Leskeneläke maksetaan rahoista joita vainaja mahdollisesti nostaisi vaikkka 20 vuotta eläkkeenä. Leski saa parhaimmillaan n. 50 % omiin tuloihinsa suhteutettuna. Eronneiden ja sinkkujen eläkemaksut jäävät tel-yhtiöiden voitoksi. Samoin hyvätuloiset lesket eivät saa leskeneläkettä. Useimmiten esim miesleski ei saa , koska hänellä voi olla oma eläke yläpuolella, jo alle 2000 euron eläke stoppaa leskeneläkkeen. Kelan leskeneläkkeistä en tiedä, täytynyt olla siis tuloton mies ja samanlainen leski.
- itsestäänselvyys
ei.itsestäänselvyys kirjoitti:
Leskeneläke maksetaan rahoista joita vainaja mahdollisesti nostaisi vaikkka 20 vuotta eläkkeenä. Leski saa parhaimmillaan n. 50 % omiin tuloihinsa suhteutettuna. Eronneiden ja sinkkujen eläkemaksut jäävät tel-yhtiöiden voitoksi. Samoin hyvätuloiset lesket eivät saa leskeneläkettä. Useimmiten esim miesleski ei saa , koska hänellä voi olla oma eläke yläpuolella, jo alle 2000 euron eläke stoppaa leskeneläkkeen. Kelan leskeneläkkeistä en tiedä, täytynyt olla siis tuloton mies ja samanlainen leski.
Ei ne jää kenekään voitoiksi vaan maksetaan eläkkeinä ja kuuluu maksaa tasan sen mukaan mitä on maksanut eläkemaksujakin. Yhtä hyvin sinkku voi kuolla nuorena eikä saa mitään, ei leskellä ole mitään etuoikeutta toisten maksamiin eläkkeisiin. Täytyy ola todella idiootti jos ei tajua noin selvää asiaa.
Kun haluat oikeudenmukaisuutta niin naisten täytyy maksaa enemmän koska elävätkin pitempään tai tehdä töitä pitempään. Ei minulla ole mitään velvollisuutta elättää ketään naisia, pitäisi lesket tuhkata miehen mukana kuten Intiassa tekivät ellei kykene elättämään itseään. Suomessa kuitenkin jokainen saa samat tuet, leskeneläkkeelle ei ole mitään tarvetta. - rikkaat.rouvat
ei.itsestäänselvyys kirjoitti:
Leskeneläke maksetaan rahoista joita vainaja mahdollisesti nostaisi vaikkka 20 vuotta eläkkeenä. Leski saa parhaimmillaan n. 50 % omiin tuloihinsa suhteutettuna. Eronneiden ja sinkkujen eläkemaksut jäävät tel-yhtiöiden voitoksi. Samoin hyvätuloiset lesket eivät saa leskeneläkettä. Useimmiten esim miesleski ei saa , koska hänellä voi olla oma eläke yläpuolella, jo alle 2000 euron eläke stoppaa leskeneläkkeen. Kelan leskeneläkkeistä en tiedä, täytynyt olla siis tuloton mies ja samanlainen leski.
"Samoin hyvätuloiset lesket eivät saa leskeneläkettä."
Siksipä hyvätuloisia leskiä ei ole. Ei kannata, kun muuten menettää monen tonnin eläkkeen. - näin.se.käy
rikkaat.rouvat kirjoitti:
"Samoin hyvätuloiset lesket eivät saa leskeneläkettä."
Siksipä hyvätuloisia leskiä ei ole. Ei kannata, kun muuten menettää monen tonnin eläkkeen.Rahat voi piilottaa, että saa ahneet lesket kupattua kaiken. Jaa mutta eihän niiden omaisuutta edes kysytä, saa omistaa vaikka valtameriristeilijän.
- lesken.tuloistariippuu
rikkaat.rouvat kirjoitti:
"Samoin hyvätuloiset lesket eivät saa leskeneläkettä."
Siksipä hyvätuloisia leskiä ei ole. Ei kannata, kun muuten menettää monen tonnin eläkkeen.Ei tarvitse olla mikään jättieläke itsellään kun ei saa leskeneläkettä. Varallisuus ei vaikuta leskeneläkkeeseen vaan lesken omat tulot. Miten on niin vaikea asia ymmärtää? Eläkettään tai palkkatulojaan on vaikea piilottaa, tel- yhtiöt ja kela voivat tarkistaa ne ihan tietokoneiltaan.
- näinsevaaanon
lesken.tuloistariippuu kirjoitti:
Ei tarvitse olla mikään jättieläke itsellään kun ei saa leskeneläkettä. Varallisuus ei vaikuta leskeneläkkeeseen vaan lesken omat tulot. Miten on niin vaikea asia ymmärtää? Eläkettään tai palkkatulojaan on vaikea piilottaa, tel- yhtiöt ja kela voivat tarkistaa ne ihan tietokoneiltaan.
Kukaan ei tarvitse leskeneläkettä, oikeasti köyhille ja pienituloisille on ihan muut tuet, suurin osa leskistä varakkaita.
- rikas.perijätär
lesken.tuloistariippuu kirjoitti:
Ei tarvitse olla mikään jättieläke itsellään kun ei saa leskeneläkettä. Varallisuus ei vaikuta leskeneläkkeeseen vaan lesken omat tulot. Miten on niin vaikea asia ymmärtää? Eläkettään tai palkkatulojaan on vaikea piilottaa, tel- yhtiöt ja kela voivat tarkistaa ne ihan tietokoneiltaan.
Ei olekaan vaikea ymmärtää. Hyvinvoivat rikkaiden kotirouvathan niitä suurimpia leskeneläkkeitä saavat.
- vain.lapseton.leski
näin.se.käy kirjoitti:
Rahat voi piilottaa, että saa ahneet lesket kupattua kaiken. Jaa mutta eihän niiden omaisuutta edes kysytä, saa omistaa vaikka valtameriristeilijän.
omaisuus ei määritä leskeneläkettä enemmän kuin tel-eläkettäkään. lesken omat tulot, eläkkeen suuruus, on ainoa seikka, joka vaikuttaa leskeneläkkeen saamiseen. Tietysti se, että ollaan aviossa, avioiduttu on ennen 50 ikävuotta ja mahdollisesti jotain muitakin ehtoja.
leski ei peri miestään, jos miehellä on lapsia, omia tai yhteisiä. Ainoastaan testamentilla sitten, lakiosuus kuuluu aina lapsille. Tavallisin kaava lienee, omaisuus on puoliksi, esim, asunto. Leskelle jää oma puolikkaansa ilman veroja, jälkeläiset perivät toisen puolen vainajan omaisuudesta. - kadesinkutulisee
Orvoille.lisää kirjoitti:
Orvoille maksetaan 10% täydestä eläkkeestä kullekin 20 vuoden ikään, jos nämä opiskelevat, muuten 18-vuotiaaksi. Voisi olla suurempikin, esim. 15%.
Lesken eläke on 50% koko loppuelämän ajaksi. Mistä hyvästä?
Kannatan kyllä lesken eläkettä esim. kolmen vuoden siirtymäajan verran. Siinä ajassa ehtii hoitaa nuorimmat päiväkoti-ikään ja vaikkapa kouluttautua, jos työnhaluja on olemassa. Lisäksi on lapsilisät, lasten kodinhoidon tuki, opintotuki ja aikuiskoulutustuki.Olipa väärää tietoa. On rikos kirjoittaa tänne tahallaan väärää tietoa asioista. Ota selvää, niin näet, että moni leski jää ilman leskeneläkettä, kun oma laskennallinen työeläke on suurepi.
Kukaan leski ei saa puolta edunjättäjän eläkkeestä.
Kuuden kuukauden jälkeen eläkkeet sopeutetaan, jolloin huomataan, kuinka vähäisi ne leskien saamat rovot ovat.
PS. Työeläkelaitokset maksavat leskeneläkkeet, ei valtio kovinkaan paljon. - Anonyymi
Taas asiaa kuten aina.
- myötähäpeä
Sinkut vinkuu ja itkee, etteivät saa leskeneläkettä!
Kenen leski sinkku muka on ja millä oikeudella hän muka voisi saada leskeneläkettä kun ei voi olla leskikään ?
Ihmetyttää, mitä kateus,pahansuopaisuus, kauna ja tyhmyys voivat saada aikaanSuomalaisista kateutta ei hävittänyt edes sisällissota vuonna 1918!
Saatana täälläkin pahimmat mankujat ovat kateellisia jopa työttömille ja leipäjonoissa kärvisteleville !
Late Lapista. SSSS Ry!- syytäkinhävetä
Ei niissä TEL-maksuissa ole mitään maksuosaa leskiä varten, vaan summa on sama sinkuillekin. Toiset ne leskien ryyppyrahat joutuu kustantamaan, hankkikoot itse omat eläkkeensä.
Ja latehan se on kovin työttömiä haukkumaan, vaikka itse on elänyt pummillä koko ikänsä. syytäkinhävetä kirjoitti:
Ei niissä TEL-maksuissa ole mitään maksuosaa leskiä varten, vaan summa on sama sinkuillekin. Toiset ne leskien ryyppyrahat joutuu kustantamaan, hankkikoot itse omat eläkkeensä.
Ja latehan se on kovin työttömiä haukkumaan, vaikka itse on elänyt pummillä koko ikänsä.Sieltäpäs tulee jälleen luulotautisen selvänäkijän jorinoita, minun työurani on yli 40 vuotta pitkä, hyppääpäs mukaan jos askel passaa, tiedätkö edes mitä oikean tuottavan työnteko on ? Taidat hankailla housun perasuustasi koulun penkillä iskäsi ja äiskäsi rahoilla tuonne 40 vuotiaaksi asti! sitte temblailetkin työttömänä tukiaisia 65 vuotiaaksi jolloin jäät eläkkeelle !
Ja näytäpäs koska ja missä jutussa olen mollannut työttömiä, siis oikeita työnhaluisia työttömiä!
Late Lapista. SSSS Ry!- häpeä.tyhmyyttäsi
Ei kukaan ole väittänytkään, että sinkku olisi leski.
Sen sijaan avoliitosta voi jäädä leski eikä hänkään saa mitään.
Miksi sinkun pitäisi maksaa osuutensa leskeneläkkeistä, kun hän ei voi itse ikinä saada sellaista? Raamattuun ja Pyhään Avioliittoonko maksujen pitää perustua? - moni.ei.ymmärrä
syytäkinhävetä kirjoitti:
Ei niissä TEL-maksuissa ole mitään maksuosaa leskiä varten, vaan summa on sama sinkuillekin. Toiset ne leskien ryyppyrahat joutuu kustantamaan, hankkikoot itse omat eläkkeensä.
Ja latehan se on kovin työttömiä haukkumaan, vaikka itse on elänyt pummillä koko ikänsä.höpsis, jos mies kuolee 63-vuotiaana , ei hän ole edes eläkkeelle ehtinyt. samoin tel-yhtiö säästää, leski saa enintään puolet miehelle kuuluvasta eläkkeestä.
Esim,. mieheni kuoli 67-vuotiaana, ehti muutaman vuoden olla eläkkeellä. jos olisi elänyt vaikka 87-vuotiaaksi, olisi tellille ollut pitkä raha maksaa, nyt pääsee puolta halvemmalla kun saan vajaat puolet eläkkeestä.
Sinkut taas ovat jo työuransa aikana sopeuttaneet elämisensä tuloihinsa. JOs hyvätuloinen sinkku saa eläkettä parituhatta euroa bruttona, se on enemmän kuin monen lesken, joka on hoitanut lapset ja tehnyt pienipalkkaisia töitä ja 1700 eläkettä, just yli kansaneläkkeen rajan ja miehensä puolikkaan tellistä. - leskenroponen
häpeä.tyhmyyttäsi kirjoitti:
Ei kukaan ole väittänytkään, että sinkku olisi leski.
Sen sijaan avoliitosta voi jäädä leski eikä hänkään saa mitään.
Miksi sinkun pitäisi maksaa osuutensa leskeneläkkeistä, kun hän ei voi itse ikinä saada sellaista? Raamattuun ja Pyhään Avioliittoonko maksujen pitää perustua?Ei avoliitosta voi jäädä leskeä. Miksi ei sitten mennä naimisiin ja virallisteta suhdetta.
Siksikö, että puolisot on velvoitettu ELÄTTÄMÄÄN TOISENSA jos olosuhteet menevät siihen malliin.
Avioliitto on vastuunottoa. Siksi leskeneläke korvaa edes vähän puolison tuomasta elatuksesta perheen elättämiseksi.
Avoliitto on vastuun pakoilua, siksi sille ei suoda sentään ihan kaikkia etuja kuin avioliitossa tehdään.
Lesket ja orvot tulee jättää rauhaan rahanhimoisessa nyky-yhteiskunnassa. Elämä on kovaa ilman kademielisten kaunaakin. - Anonyymi
Late_Lapista1 kirjoitti:
Suomalaisista kateutta ei hävittänyt edes sisällissota vuonna 1918!
Saatana täälläkin pahimmat mankujat ovat kateellisia jopa työttömille ja leipäjonoissa kärvisteleville !
Late Lapista. SSSS Ry!Tuntuvat olen niitä jos olisi lasinen pää näkisi kuinka kusi lainehtii ja paska rakentelee patoja.
- MaailmaKelassa
Eläkeläisiltä tulee sosialisoida koko omaisuu, asuntoa myöden ja ohjata kaikki niistä saatavat varat työtävieroksuville elämäntapa intiaaneille ja ennenkaikkea ikusenelatuksen statuksella suomessa loisiville holtittomasti lisääntyville kehitysmaamuslimeille, koska nehän tämän suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ovat luoneet.....
- Rahatsuoraantarvitsevill
Miksi ei rahat vois antaa rikollisille suoraan,ei tarvitsisi yllä pitää kalliita vankiloita kun rikollisten ei tarvise tehdä enää rikoksia? Eikä tarvittaisi tällaista poliisiarmeijaakaan ,laki ja oikeuslaitoksesta puhumattakaan.
- Kannattas
varmaan kaikkien lopettaa heti työnteko ja alkaa nauttimaan leskeneläkkeiden lopettamisesta siunaantuneita ropoja. Lisää elintasoturisteja maahan nauttimaan samaa kassavirtaa. Muutama kolhoosi kannattaa myös perustaa ja ryhdytään kaikki vihreiksi, jotta leskeneläkkeen saajilta loppuu juhlat.
- IslamKylässä
Hyvä idea ruvetaan kaikki elämään ikuisenelatusen statuksella kuten nämä kehitysmaa muslimi huvipaikanhakijat. Kenekään ei tervitse tehdä töitä kun valtio maksaa kaikille kansalaispalkkaa kuten esimerkiksi tämä apurahataiteilija älymystöä edustava apuraha kirjailija Jari Pervo sanoi......
https://www.iltalehti.fi/uutiset/201703302200094205_uu.shtml
https://www.etlehti.fi/artikkeli/raha/taalla-ovat-suomen-suurimmat-elakkeet-keskimaarin-2959-ekk
Taviksen keskimääräinen eläke on noin tonni kuukaudessa, kannattaako kadehtia ! Poliittisen pellen soputumiseläke on 4000 -5000 euroa, riippuen pärstäkertoimesta ! Olisiko aihetta siirtää se tavisten kadehtiminen noihin pelleihin ?
Late Lapista. SSSS Ry!- lateloinenlapista
Ei kukaan sitä tonnia kadehtikaan, mutta kenenkään ei kuulu saada toisten tekemästä työstä keskimäärin 590€ siihen päälle. Jokainen hankkii itse eläkerahansa tai saa sitten muita tukia.
- vastuullinen.isä
Luultavasti useampi miesvainaja o tyytyväinen siihen että lapsensa saavat hänen työllään tienaamista eläkerahoista perhe-eläkettä ja vaimojkin tuloihinsa sopeutettya. Luule suuren osan leskeneläkkeistä kuitenkin maksettavan jo eläkkeellä oleville leskillle miesten kuoltua alle seitsenkymppisinä.
- VihreääUnelmaa
lateloinenlapista kirjoitti:
Ei kukaan sitä tonnia kadehtikaan, mutta kenenkään ei kuulu saada toisten tekemästä työstä keskimäärin 590€ siihen päälle. Jokainen hankkii itse eläkerahansa tai saa sitten muita tukia.
Hehhehheh jokainen hankkii omat eläkerahansa.... niinhän se pitäisi mennä. Tosin kun minun pitäisi jäädä joskus eläkkeelle niin ei niitä rahoja enää ole olemassakaan tai on varmasti jotain, mutta eläkkeistä on leikattu jo moneen kertaan ja eläkeikää nostettu varmasti 70 vuoteen.... asteittain. Mutta tämähän ei koske tietenkään ikuisenelatuksen statuksella loisivia kehitysmaamuslimeita eikä muitakaan työrajoitteisia ”kansanryhmiä” eikä myöskään kaikenmaailman elämäntapa intiaaneja joiden mielestä niiden pitää tehdä työt jotka on ne keksineetkin. Mielummin minä suon leskeneläkkeen näille ihmisille joiden puoliso on kuollut ennen eläkeikää tai vaikka sen jälkeenkin tai jos leskellä on vielä kotona asuvia lapsia elätettävänään, kuin näille ikuisille vapaamatkustajille....... jokaiselle työssäkäyvälle kuuluu työeläke ja sairaille sairauseläke, mutta pummeille ei mitään eläkettä. Mennään jenkkien malliin kyllä se minulle sopii vai pitäisikö kaikkie luopua omaisuudestaan eläkeikään tullessaan......koska onhan se väärin että tolkunihmiset säästävät ja sijoittavat rahojaan eläpäiviä varten..... saatanan riistokapitalistit...
- ahne.mustaleski
vastuullinen.isä kirjoitti:
Luultavasti useampi miesvainaja o tyytyväinen siihen että lapsensa saavat hänen työllään tienaamista eläkerahoista perhe-eläkettä ja vaimojkin tuloihinsa sopeutettya. Luule suuren osan leskeneläkkeistä kuitenkin maksettavan jo eläkkeellä oleville leskillle miesten kuoltua alle seitsenkymppisinä.
Perhe-eläkettä lapsilta ei ole kukaan kieltämässäkään ja vain hyvin harvalla leskellä on alaikäisiä lapsia. Hekin ottavat yleensä uuden mehen. Vastuullinen isä haluaa saavan kohtuullista työttömyyskorvausta jos ovat työttömiä ja kohtuullista eläkettä, onpa ollut töissä tai ja onpa ollut sinnku tai lapseton. Vain omaa etuaan ajattelevat (nais)lesket haluavat toisten maksamista eläkkeistä itselleen isomman osan.
- leskeneläke.aiheena

Alaikäisille lapsille maksetaan omaa perhe-eläkettä.
Leskeneläkkeen saa, vaikkei olisi ainuttakaan lasta. - ota.selvä.päivä.väliin
lateloinenlapista kirjoitti:
Ei kukaan sitä tonnia kadehtikaan, mutta kenenkään ei kuulu saada toisten tekemästä työstä keskimäärin 590€ siihen päälle. Jokainen hankkii itse eläkerahansa tai saa sitten muita tukia.
Näin sanoi Sampsa Kataja Turusta. Kippis.
- Anonyymi
ahne.mustaleski kirjoitti:
Perhe-eläkettä lapsilta ei ole kukaan kieltämässäkään ja vain hyvin harvalla leskellä on alaikäisiä lapsia. Hekin ottavat yleensä uuden mehen. Vastuullinen isä haluaa saavan kohtuullista työttömyyskorvausta jos ovat työttömiä ja kohtuullista eläkettä, onpa ollut töissä tai ja onpa ollut sinnku tai lapseton. Vain omaa etuaan ajattelevat (nais)lesket haluavat toisten maksamista eläkkeistä itselleen isomman osan.
Kyllä minulla ainakin oli alaikäinen lapsi tai meillä ja uutta miestä en ole ottanut vaikka jäin leskeksi 46 vuotiaana että laske siitä ja lisäksi 2000 luvun vaihteessa jäin työttömäksi 53-vuotiaana eikä silloin ollut tuon ikäinen työmarkkinoilla minkään arvoinen joten tulipa kitkuteltua 7 vuotta aika pienillä tuloilla että kyllä se leskeneläke oli paikallaan ja silti rahaa ei paljon ollut, onneksi eläkkeelle pääsy helppasi sentään tilannetta, vihdoinkin.
- samalla.mitalla
Jos on varaa elättää matuja a kolme tonnia kuussa, on varaa maksaa leskeneläkkeitäkin.
- MaailmaKelassa
Olen samaa mieltä..... koska ikuisenelatuksen statuksella suomeen holtittomasti lisääntymään tulleet kehitysmaamuslimit ei maksa oikeastaan ollenkaan...
- SAMALLA.MITALLA
Saman suuruiset eläkkeet kuuluu kaikille eläkemaksujen mukaan. Jos on varaa maksaa rikkaille leskille niin on varaa maksaa köyhille sinkuillekin ja lapsettomille leskille. Ei meillä ole mitään velvollisuutta teidän juhlimista kustantaa.
- verot.verta.juo
Oli varaa tai ei, kumpaankaan ei ole halua.
- rouva.ajaa.taksilla
SAMALLA.MITALLA kirjoitti:
Saman suuruiset eläkkeet kuuluu kaikille eläkemaksujen mukaan. Jos on varaa maksaa rikkaille leskille niin on varaa maksaa köyhille sinkuillekin ja lapsettomille leskille. Ei meillä ole mitään velvollisuutta teidän juhlimista kustantaa.
Myös lapseton leski saa leskeneläkkeen.
Myös rikas leski saa leskeneläkkeen.
Leskeneläkettä ei oteta pois, vaikka leski menisi uudestaan naimisiin. - tel.yhtiöille.edullista
rouva.ajaa.taksilla kirjoitti:
Myös lapseton leski saa leskeneläkkeen.
Myös rikas leski saa leskeneläkkeen.
Leskeneläkettä ei oteta pois, vaikka leski menisi uudestaan naimisiin.lesken tulot vaikuttavat leskeneläkkeen saamiseen.
leskeneläke enimmillään noin puolet vainajan eläkkeestä. Tel.yhtiöille edullisempaa maksaa leskeneläkettä kuin että vainajalle olisi pitänyt maksaa 30 vuotta täyttä eläkettä. - fogjf
tel.yhtiöille.edullista kirjoitti:
lesken tulot vaikuttavat leskeneläkkeen saamiseen.
leskeneläke enimmillään noin puolet vainajan eläkkeestä. Tel.yhtiöille edullisempaa maksaa leskeneläkettä kuin että vainajalle olisi pitänyt maksaa 30 vuotta täyttä eläkettä.Asiaa kirjoitat.
- Anonyymi
110 % totta.
- 25vuottaperheeläkettä
Kyllä kateus on loppumaton voimavara näillä lakeuksilla. Vaikka perhe-eläke poistettaisiin huomenna, niin kukaan testä ei saisi koskaan senttiäkään enempää mistään.
- sehän.nähdään
Niinpä. On pidettävä huoli siitä, että kun leskeneläkkeet kohta poistetaan, samalla alennetaan myös työntekijöiden eläkemaksuja.
- 25vuottatrollausta
Eipähän tarvitsisi pidentää miesten työuria taas vuosilla, että leskliakat saa loisia miesten kustannuksella. Leskiakat töihin tai sossunluukulle jos ei rahat riitä ja akkojen maksettava omat eläkkeensä.
- Veeddoo
Olemme perhe joten leskeneläke kuuluu vaimolleni, se on eläke minkä minä olen maksanut ja eläkkeen suuruudessa vaimoni huomioinut. Avioero tai kuolema puolittaa omaisuutemme joten sen pitää puolittaa myös eläkkeemme. Jos näin ei menetellä, en näe yrittäjänä syytä maksaa eläkettä vaan toteutan eläkkeeni omin sijoituksin. Uskon meitä olevan paljon. Voi vain kuvitella eläkeyhtiöiden menetykset. Ehkä tämä on valtion tapa ajaa alas eläkejärjestelmä. Mikäli leskeneläke menetetään niin siitä tulee tiedottaa riittävän ajoissa etten turhaan maksa eläkettä minkä mahdollisesti perheeni menettää. Miten vaan mutta tästä päivästä lähtien kerään omat eläkerahat ihan omin keinoin, liian kova riski odotella mitä valtio ehkä päättää. Joten pitäkää tunkkinne, minä en teidän tunkkia maksa.
- lakimuutosheti
Sijota rahasi vaikka hevonvittuun, ketään ei kiinosta. Kunka helvetin tyhmä "yrittäjä" voi olla. Maksatko muka eläkettä kahden edestä, et, eli akkasikaan ei kuulu saada kuin mitä itse maksaa ja sitäkin maksua pitäisi nostaa, ei pitempään elävien akkojen eläkkeet kuulu miesten maksettaviksi. Pistä akkasi töihin jos haluaa työrläkettä, kenekään sinkkujen maksamat eläkkeet ei kuulu toisten akoille.
- rehtiys-ennenkaikkea
Juuri niin. Kaiken maailman kerjäläiset ovat anomassa vaikka minkälaisia tukia Kelalta. Eikö ole oikeus ja kohtuus, että vaimo, joka on perheensä huoltanut ja mies käynyt töissä, saa osan tuosta eläkkeestä, sillä onhan hän tehnyt työtä perheensä hyväksi. Vaimo ei kenties ole ehtinyt olla töissä kovin monta vuotta, saavuttakseen eläkkeen, jolla tulla toimeen.
Mikä ihmeen kateus ihmisiä vaivaa? Kohtuu eläke kuuluu vaimolle. Onko parempi, että vaimo joutuu tuonne kerjäysluukulle? - haistakohtus
rehtiys-ennenkaikkea kirjoitti:
Juuri niin. Kaiken maailman kerjäläiset ovat anomassa vaikka minkälaisia tukia Kelalta. Eikö ole oikeus ja kohtuus, että vaimo, joka on perheensä huoltanut ja mies käynyt töissä, saa osan tuosta eläkkeestä, sillä onhan hän tehnyt työtä perheensä hyväksi. Vaimo ei kenties ole ehtinyt olla töissä kovin monta vuotta, saavuttakseen eläkkeen, jolla tulla toimeen.
Mikä ihmeen kateus ihmisiä vaivaa? Kohtuu eläke kuuluu vaimolle. Onko parempi, että vaimo joutuu tuonne kerjäysluukulle?Rikkailla akat mitään kotitöitä tee ja nillähän on kodinhoitotuet ja ties mitä. Oma valinta jos elää miehen siivellä, töissä muidenkin täytyy käydä. Jos on varaa loisia kotona, niin sitten on varaa jätää perintöäkin tai ottaa henkivakuutus.
Kohtuueläkkeen saa jokainen kun tulee siihen ikään vai eikö se köyhillä sinkuilla olekaan mielestäsi kohtuullinen? - Seedellinen
lakimuutosheti kirjoitti:
Sijota rahasi vaikka hevonvittuun, ketään ei kiinosta. Kunka helvetin tyhmä "yrittäjä" voi olla. Maksatko muka eläkettä kahden edestä, et, eli akkasikaan ei kuulu saada kuin mitä itse maksaa ja sitäkin maksua pitäisi nostaa, ei pitempään elävien akkojen eläkkeet kuulu miesten maksettaviksi. Pistä akkasi töihin jos haluaa työrläkettä, kenekään sinkkujen maksamat eläkkeet ei kuulu toisten akoille.
Kyllä, olen maksanut kahden edestä eläkettä ja aivan tarkoituksella. Mutta nyt se loppui.
- siitävaan
Seedellinen kirjoitti:
Kyllä, olen maksanut kahden edestä eläkettä ja aivan tarkoituksella. Mutta nyt se loppui.
Lakisääteisiä ei voi maksaa kahden edestä, eikä voi lopettaa maksamasta jos käy töissä. Tottakai voit lopettaa työnteon jos kerran rahaa on jo tarpeeksi tai vaikka tappaa itsesi, ei sitä kukaan estä.
- dfojf
rehtiys-ennenkaikkea kirjoitti:
Juuri niin. Kaiken maailman kerjäläiset ovat anomassa vaikka minkälaisia tukia Kelalta. Eikö ole oikeus ja kohtuus, että vaimo, joka on perheensä huoltanut ja mies käynyt töissä, saa osan tuosta eläkkeestä, sillä onhan hän tehnyt työtä perheensä hyväksi. Vaimo ei kenties ole ehtinyt olla töissä kovin monta vuotta, saavuttakseen eläkkeen, jolla tulla toimeen.
Mikä ihmeen kateus ihmisiä vaivaa? Kohtuu eläke kuuluu vaimolle. Onko parempi, että vaimo joutuu tuonne kerjäysluukulle?Asiaa.
- dsfgfsdb
Kreikassa naimattomat tyttäret perivät isänsä eläkkeen. Ja se on oikein. Lesket eivät useinkaan huolehdi tyttäriensä elatuksesta kuten pitäisi vaan hhumputtelevat rahat menemään - toisin kuin isänsä heitä auttaisi taloudellisesti. On noyryttäävää että tyttärien pitää anoa äideiltään isänsä osuutta omaisuudesta nuorella iällä jos isänsä menettävät a eivät usein teekään niin. Lesket osaavat syyllistää. Siksi eläke parempi naimattomien tyttärien turvaksi. Leskillä jo oma omaisuus yleensä jaomat eläkkeet. NÄIN ON.
Suomessa pätee vain tämä laki: kellä on sille lisää ja kellä ei siltä sekinväh ä pois.- huonotrolli
Onneksi on saatu Kreikassakin eläkehuijarit kuriin ja lait ja valvonta järkeviksi, mutta velkaa riittää maksettavaksi ainakin 70 vuodeksi. Pitäisi Suomessakin saada tuollaiset ylimääräiset leskeneläkkeet pikemmiten pois ja ulkomaanvelka kuriin.
- pysytään-asiassa
Kateus on maailman pahimpia syntejä. Jos perheenäiti on hoitanut perhettä 10 vuotta ja kenties senjälkeen mahdollisesti on päässyt töihin, jää hänen eläkkeensä melko pieneksi. Varsinkinb, kun hän on ollut osa-aikaisena hoitaakseen perheen lapsia vielä työhön menonsa jälkeenkin ja samalla tietysti hoitanut miehensä vaatteet ja ruoian.
Onhan se oikein ja kohtuullista, että vaimo saa miehensä kuoltua osan hänen eläkkeestään tueksi ja turvaksi.
Kuinka ihmeessä nämä yksinäöiset vanhat piiat kadehtivat tätä? - Valtioajettavaalas
Tämä leskeneläke keskustelu tuntuu kirvoittavan ihmisten kieliä jopa vielä enemmän kuin työttömien ja maahantulijoiden mollaaminen. Asumistukien ja työkyvyttömyyseläkkeen saajatkin jää kanssa toiseksi.
Kun kerran on näin vaikeaa pitää yhteiskuntaa yllä,miksi sitä sitten yritetään ollenkaan yritetään hampaat irvessä ylläpitää,lakkautetaan mieluummin koko maa kannattamattomana kuten kaikkien Oy Ab yhtiöiden kohdalla tehdään.
Sulaa hulluuttahan tämä on,jokainen pärjätköön tavallaan ja solmikoon omia sopimuksia niiden kanssa kenen kanssa pystyy ja pärjätköön tai olkoon pärjäämättä tavallaan.- lesletpoltettava
Mitä jos ne akat vaan menee töihin ja hankkii ihan itse sen eläkkeen, niinhän sinkkujenkin pitää tehdä. Sitten on tyytyminen kansaneläkkeeseen jos ei työnteko kiinnoista, samat tuet saa sossusta silti kuin muutkin.
Suurin osa käykin töissä ja tuo on pelkkää ylimääräistä tuloa yhteisestä kassasta, työttömätkin saa vähemmän. - Rttrrr
Mitä jos minä itse päätän kenelle keräämäni eläke siirtyy sen sijaan että kerryttämäni eläke valuu jonkun vieraan käsiin. Ne on minun maksamia eläkerahoja joten niiden kuuluukin jäädä perheelleni. Tosin päätin nyt lopettaa eläkkeen maksun eläkeyhtiölle ja sijoitan sekä säästän rahat itse jolloin vaimoni ja lapseni ne perii eikä eläkeyhtiö.
- lopetaitsesi
Rttrrr kirjoitti:

Olet niin tyhmä trolli ettet ole yrittäjä etkä ole maksanut tähänkään asti mitään. Ketään ei kiinnosta vittuakaan miten akat elättää itsensä jos eivät hanki omia eläkkeitään, näytät olevan akka itse.
- Yksinhuoltaja1
Totta on, että leskeneläke eriarvoistaa. Leskeksi jääneet saavat ylimääräisen eläkkeen, mutta sinkkujen ja eronneiden on pärjättävä omillaan. Eläkkeen lisäksi lesket usein perivät myös omaisuutta, mitä esim monet pienituloiset eivät ole pystyneet yksin itselleen kerryttämään. Leskeneläke on vanhentunut korvausmuoto. Se perustuu aikaan, jolloin yleensä vaimo oli kotiäitinä ilman tuloja miehensä elätettävänä. Nykyään myös naiset käyvä töissä ja kerryttävät samalla eläkettään. Leskeneläke tulisi ehdottomasti poistaa, ja käyttää rahat esim. köyhien lapsiperheitten hyväksi.
- PStHakoteillä
Miettikääpä tosiaan tätä: Työntekijän eläkemaksu 6,35% Olisi 4,35% ilman leskeneläkettä. Kaiken huippu on se, että perussuomalaiset, etenkin Toimi Kankaanniemi, vaativat lisäksi leskien perintöveron keventämistä!! Menepä Toimi leipäjonoon ja kysy, moniko siellä jonottava on leskeneläkkeestä nauttiva aviosiippansa perillinen!!
- ofjd
Leskeneläkettä ei saa täysimääräisenä jos leskellä on omaa palkkatuloa tai eläkettä. Lisäksi verotus nielaisee omansa. Menkää sinkut naimisiin niin saatte leskeneläkkeen jos kuolema vie puolisonne niin ei tarvitse kadehtia.
- aika.lopettaa
Olen samaa mieltä. Olen itse eläkeläinen ja minulla on kohtuullisen suuri eläke. Olen eronnut ja en saisi leskeneläkettä jos mieheni olisi kuollut, sillä eläkkeeni menee juuri rajan yli ja ex-miehen eläke on pienempi.
Minulla on useita tuttuja - leskiä, jotka saavat leskeneläkettä. Voivat elää leveesti entiseen malliin, sillä tulot eivät tippuneet leskeneläkkeen vuoksi lainkaan. Kaikki ovat omaisuutensa hankkineet ja sitä kasvattaneet ja voisivat elää hyvin vaikka ei olisi leskeneläkettä.
Taulukosta näkee millaiseen leskeneläkkeeseen on oikeutettu kun oma eläke on xx ja edesmenneen puolison xx. Helppoa tarkistaa. Toivottavasti sain oikean taulukon esille.
https://www.tyoelakelakipalvelu.fi/telp-publishing/vepa/fullscreen.faces?document_id=307235 - lidh
aika.lopettaa kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Olen itse eläkeläinen ja minulla on kohtuullisen suuri eläke. Olen eronnut ja en saisi leskeneläkettä jos mieheni olisi kuollut, sillä eläkkeeni menee juuri rajan yli ja ex-miehen eläke on pienempi.
Minulla on useita tuttuja - leskiä, jotka saavat leskeneläkettä. Voivat elää leveesti entiseen malliin, sillä tulot eivät tippuneet leskeneläkkeen vuoksi lainkaan. Kaikki ovat omaisuutensa hankkineet ja sitä kasvattaneet ja voisivat elää hyvin vaikka ei olisi leskeneläkettä.
Taulukosta näkee millaiseen leskeneläkkeeseen on oikeutettu kun oma eläke on xx ja edesmenneen puolison xx. Helppoa tarkistaa. Toivottavasti sain oikean taulukon esille.
https://www.tyoelakelakipalvelu.fi/telp-publishing/vepa/fullscreen.faces?document_id=307235Persutrolli taas valehtelemassa notta korvat heiluvat.
- RobertKinty
Poistetaan ne rikkailta. Ei mulla muuta.
- EiLeskeneläkkeelle
"Ei rikkaat kokkareet halua tuota poistaa, koska juuri he hyötyy tuosta eniten. "
Niin asia näyttää olevan! Kankaanniemi on mm kirjoittanut "Kevennys voisi tapahtua lesken saamaa verovähennystä korottamalla nykyisestä 90 000 eurosta esimerkiksi 120 000 euroon." Ahneudella ei näytä olevan mitään rajaa.
Kankaanniemeltä, kuten muiltakin perussuomalaisilta näyttää unohtuneen se tosiasia, että leski saa leskeneläkettä. Toisin kuin vähävaraiset yksinhuoltajat, jotka elättävät lapsensa ilman aviopuolisoa. He eivät saa ylimääräistä leskeneläkkeen kaltaista tuloa mistään missään elämänsä vaiheessa! Puhumattakaan perintörahoista. Mitään ylimääräistä tuloa vanhuuden päiviensä varalle eivät saa myöskään monet pienituloiset sinkut, joille 90 000:n perintö ja vielä leskeneläke sen päälle tuntuisi suoranaiselta lottovoitolta, vaikka perinnöstä täyden veron maksaisikin. Tasapuolisuuden nimessä koko leskeneläke tulisi poistaa ja perintövero pitää vähintään entisellään, ellei sitten sen veroprosenttia nosteta kumulatiivisesti.No sama koskee lapsilisiä mitä rikkaat niillä tekevät ? Tuloraja niihin on saatava . Että silleen.
Leskeneläke ei perustu työeläkemaksuun ja siksi se olisi mahdollista ja syytä poistaa. Naimattoman ja naimisissaolevan palkasta menee samansuuruinen työeläkemaksu, joten kukaan ei ole maksanut tästä etuudesta.
Ymmärrän sen tilanteessa, jossa leskelle jää alaikäisiä lapsia. Muuten se on perusteeton.- sos.turva.hoitaa
Juuri noin. Kyllä suomessa on sosiaaliturvalla eläminen turvattu, jos leski ei pärjää omillaan puolison kuoltua. Ei siihen pidä haaskata rahaa leskille, jotka ovat usein itsekin eläkkeellä. Eri asia on nuoret lesket ja he, joilla on alaikäisiä lapsia.
- eioleminultapois
On vallalla omituinen käsitys että jokainen jonka puoliso kuolee saisi leskeneläkettä ? Aivan hyvä että ne jotka sitä saavat eivät joudu kärvistelemään.
- omavalinta
Sinkuilla on oikeus mennä naimisiin ja elää vuosikymmenniä joskus veemäisen puolison kanssa.
- leskenomaeläkvaikuttaa
leskeneläkkeen määrään vaikuttaa lesken omat tulot. ei se ole itsestään selvys, etenkään rikkaille leskille. Ehkä sellaiselle, joka on ikänsä ollut kotona ja saa itse vain kansaneläkettä.
kai se on parempi, että leski saa tel-yhtiöiltä miehensä kartuttamaa eläkettä kuin on heti sosiaalihuollon varassa. itse en tulisi omalla eläkkeelläni toimeen, n. 800 euroa vaikka aina olin työelämässä, osapäivätyössä työttömyyden takia 15 viimeistä vuotta, vaikka asumiskulut ovat n. 400 euroa.Suurimmat leskeneläkkeet ova liki 7000e kuussa ja se tarkoittaa, että kuollut puoliso, jonka jäljiltä eläkettä saa on ollut yritysjohtaja, jonka tulot ovat olleet vähintään 300.000e vuodessa. Tällaisen lesken turvan mies voi järjestää jättämällä hänelle perinnön. Jos taas mies ei halua turvata vaimonsa vanhuudenpäiviä, niin miksei halua sitten kunnioiteta?
Leskeneläke perustuu 1960-luvun (jolloin se on säädettykin) kotirouva-malliin eikä ole enää tätä päivää. Kun liitoista 30%-50% päättyy eroon, se on myös äärimmäisen epäreilu. Eron jälkeen edustusvaimona elellyt ei saa mitään leskeneläkettä ja jos parilla on ollut avioehto, ei omaisuuttakaan.
- fonhy
Tunnistan aloittajan eli se on kokoomuspersu joka asuu Pohjois-Hämeessä (on itse kertonut palstalla ja sattui kerran silmiini tieto) ja on yötäpäivää palstalla haukkumassa työttömiä, ayliikettä, Suomen sosiaaliturvaa ja nyt myös puolisonsa menettäneiden leskeneläkettä.
- mmdklklkldkl
Olen pienituloinen, eron jälkeen yksinhuoltajana useita vuosia. Perintöä ei ole tulossa. Eläkkeeni tulee olemaan vähäinen, nippa nappa riittää, muttei ehkä lääkkeisiin. Tuttavani on leski, ollut paremmissa hommissa, perinyt lähes miljoonaomaisuuden miehensä kuoltua, saa lisäksi leskeneläkkeen. Epäoikeudenmukaisuutta räikeimmillään.
- mkud
mmdklklkldkl kirjoitti:

Jos tuttavallasi on omia palkkatuloja tai eläketuloja hän saa vain osan leskenelääkkeestä eli ei koko määrää ja hänen veroprosenttinsa nousee kun saa muutakin tuloa joten älä tukehdu kateuteesi koska valtio ottaa takuulla osansa jos joku saa jotakin omien tulojensa päälle. Jotenkin tuntuu että lesken saama miljoonaomaisuus on valetta joten keksi ensi kerralla jotain uskottavampi tarina valehdellasi palstalla.
- eihfnsadöifh
mkud kirjoitti:

Juuri niin! Tässä taas yksi älykääpiö, joka ei erota kateutta ja tasapuolisuutta toisistaan. Olet nähtävästi itse ahne muitten hyväksikäyttäjä, joka viis veisaa oikeudenmukaisuudesta. Millä perusteella väität toisia valehtelijoiksi? Satun itsekin tuntemaan leskeneläkettä saavan miljoonaperijättären. Toivottavasti sinuun pätee vanha totuus, että ahneella on pa-kainen loppu!
- Ei.ole.tasan
On outoa, että työssä oleva leski jolla on useiden tuhansien palkkatulot voi saada leskeneläkettä. Naapurini kertoi, että sisarensa joka jäi syksyllä leskeksi on ilmoittanut että alkaa saada myös leskeneläkettä ja oli saanut siitä kirjallisen ilmoituksen. Nainen tienaa n 4000e kuukausipalkkaa ja jää eläkkeelle muutaman vuoden sisällä. Mies oli yrittäjä ja lapset aikuisia.
- kiuyty
Hyvinvointi valtio tarkoittaa nykyään sitä , että taludellisesti hyvinvoiville tarjotaan kaikki mahdolliset sosiaaliset tuet.
- Rahakiertoonkaikkipärjää
On niitä kuule rurhempiaki paikkoja mistä leikata. Aloitetaan kehitysavusta ja maataloustuista seuraavaksi yritystuet ja ministerien palkat ja taksimatkat omaan piikkiin myös puolustusvoimista voi leikata mitä nuita kalliita hävittäjiä koristeeksi ostetaan? Vertailunvuoksi suomen puolustusvoimat on monta kertaa suurempi kuin muilla pohjoismailla yhteensä.
- Anonyymi
Miten vaikea niitä säästökohteita on löytää. Tässäkin turha jäänne mitä maksetaan turhaan rikkaille leskille. Kaikille taataan kohtuullinen eläke ja saa muut tuet asumstuista lähtien jos tarvitsee. Joku järki tuohon päätöksentekoon ja karsitaan sieltä mistä kuuluu.
- Anonyymi
Nyt aikovat laittaa kestoksi 10 vuotta. Mitä helvettiä, menkää töihin loisimasta toisten maksamilla eläkkeillä. Mihin töihin ne edes pääsisi enää jos 10 vuotta laiskotelleet kotona, korkeintaan vuoden saisi maksaa, eikä sillekään ole minkäänlaisia perusteita. Kaikki normaalit tuet käytössä jos tarvitsee. Alaikäiset lapset saa oman eläkkeen ja senkin aikovat nostaa 20 vuotiaaksi, miksi? Ei vanhemmilla ole velvoitetta elättää täysi-ikäisiä muutenkaan ja hekin saavat samat tuet kuin muut tarvitessaan.
Kaiken huippuna aikovat alkaa maksaa leskeneläkettä jopa avopuolisoille, mikä helvetin kreikanmalli nyt on menossa, rahaa mätetään rikkaille ja akoille kun tyhmät tytöt päättämässä ja töissä raatavat miehet maksaa. Miesten maksamat eläkkeet kuuluu miehille, akoille pitäiisi nostaa eläkeikää koska elävätkin pitempään. - Anonyymi
Akkoja hakeutuu valtavasti yksinhuoltajiksi omasta halustaan, osa loisii elatusmaksuilla ja yh-tuilla, osa käy töissä ja se on mahdollista myös leskille, päivähoito on keksitty. Ellei saa töitä niin saa työttömyskrvausta ja muita tukia. Miesten eläkeikää nostetaan jatkuvasti kun eläkerahat ei muka riitä ja akat valittaa että hankkivat vähemmän. Miksi kotona loisimisesta pitäisi maksaa mitään, töihin vaan. Jos ei ole edes alaikäisiä lapsia tai lapsia ollenkaan niin vielä vähemmän perusteita maksaa yhtään mitään.
- Anonyymi
Akat kerjää sääliä hankkiutumalla yksinhuoltajiksi tai leskiksi ottamalla vanhan miehen, USA:ssa jopa murhaavat miehiä yleisesti saadakseen henkivakuutusrahat ja omaisuuden. Sitä tapahtuu Suomessakin ja varmasti paljn enemmän kuin tiedetään kun kytät ei useinkaan edes halua tutkia miesten kuolemaa. Jotkut kertoneetkin syyksi murhaan leskeneläkkeet, useimmat akat ovat ilmaisen rahan perässä ja työtä yrittävät välttää jos suinkin mahdollista.
- Anonyymi
Suomessa on lukematon määrä erilaisia etuisuuksia ja etuja mitä ei muualla maailmassa edes tunneta eikä niitä ole olemassa.
- Anonyymi
Kreikassakin nostivat kuolleiden eläkkeitä ja maa meni konkurssiin, Suomessa hyysätään akkoja ja matuja aivan järjettömsäti.
- Anonyymi
Hyvä kysymys. Mä olen ruma mies eikä koskaan ole näinollen ollut edes mahdollisuutta avioitua, joten en saisi edes lesken eläkettäkään. Eikö olisi oikeudenmukaista, että me aviottomatkin alemman tason yksinäisetkin olisimme oikeutettuja vaikkapa korotettuun eläkkeeseen yhtälailla?
- Anonyymi
Kaikkihan ne eläkkeet yhdessä maksaa, miksi leski olisi etuoikeutetussa asemassa ja nuorena kuollut ei ole edes ehtinyt maksaa paljoa.
Paremminkin naisten eläkkeet erikseen ja maksetaan vain mitä niistä kertyy, menkööt töihin jos haluavat eläkettä ja tekevät pitempään kun elävätkin pitempään.
- Anonyymi
Nyt kun koronaan tulee rokote ja elämä ja bkt alkaa taas normalisoitua ensi vuoden alun jälkeen, hallituksen pitäisi ensi töikseen korottaa nyt ainakin se puuttuva 50e vappusatasesta pieneläkeläisille joka luvattiin ennen viime eduskuntavaaleja jotta he saisivat edes vähän lisää ostovoimaa joka taas piristäisi taloutta kummasti, tai oikeastaan mieluiten nyt jo ennen 2020 joulumyyntiä.
Tämä olisi jo hyvä edes pieni leskeneläkkeen korvaus heille jo eläessään, moni pieneläkeläis pariskunta elää todella köyhyysrajan alapuolella nykypäivänäkin. Tietysti leskeneläkkeet tulisi suunnata vain pienituloisille kuten kaikki sosiaaliturva muutenkin. Suurituloiset ei tarvitse niitä mitään.- Anonyymi
Pienituloiset saa kaikki tarvittavat korvaukset asumistuista lähtien, leskeneläkettä ei tarvita mihinkään. Pienituloisimipia ovat yksin elävät työttömät, 480€ ei riitä mihinkään ja asumistuenekin kanssa vain halpaan ruokaan. Naisille ja matuille sossuakat maksaa harkinnanvaraisia, miehet ei saa edes lainmukaisia toimeentulotukia.

minua ei sodduakka huolinu ees huoneeseensa kun en ole nainen niin käski pois
- Anonyymi
Suomeen eläkekatot ja lesleneläkkeet menneisyyteen. Väärin että ennen vuotta 1975 syntyneille maksetaan kuolemaan asti sitä rahaa. Sama paska kohtelu omistusasunnoissa leveästi eläville leskille kuin muillekkin.
- Anonyymi
joku salainen eläke josta ei mitää tiedä
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273633- 412469
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362314Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72067Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431572- 381559
- 141372
- 1281310
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2681293Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451275